40 + so what, wol 14 (2019)

Mitä kuuluu @Kalokairi ja @Marla79 ?

Käykö täällä enää tätä 40+ porukkaa palstailemasssa?
Itse olisin taas aktivoitumassa. Mieli vielä yhtä toivoisi. Ikää nyt 43v, kuopus reilun vuoden ikäinen. Pari kiertoa vasta yritetty. Aiemmin on tärpännyt aina lähes ekasta yrityksestä, mutta nyt alkaa ikää jo olla, eikä enää välttämättä tärppääkään, ollenkaan. Kovin montaa kk tässä ei yritellä eli jos ei tärppää kesän aikana, niin sitten jää nykyinen kuopus viimoiseksi.
 
Hei @Untuva79
Täällä myös kohta 43 vuotta täyttävä iltatähdestä haaveileva. Mulla on kaksi kouluikäistä lasta edellisestä liitosta ja nyt nykyinen mieheni heräsi ajatukseen että haluaisi vielä oman lapsen 😓 Nyt ensimmäinen varsinainen yrityskierto lähenee loppuaan ja täti odottaa jo oven takana. Aiemmat raskaudet on alkaneet helposti mutta ikää on tullut rutkasti lisää, joten kovin ei oo toiveikas olo, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ihan luomuna siis yritetään, ovista tikuttelen, mutta muuten ei poppaskonsteja käytössä.
 
vierailija
Hei @Untuva79
Täällä myös kohta 43 vuotta täyttävä iltatähdestä haaveileva. Mulla on kaksi kouluikäistä lasta edellisestä liitosta ja nyt nykyinen mieheni heräsi ajatukseen että haluaisi vielä oman lapsen Nyt ensimmäinen varsinainen yrityskierto lähenee loppuaan ja täti odottaa jo oven takana. Aiemmat raskaudet on alkaneet helposti mutta ikää on tullut rutkasti lisää, joten kovin ei oo toiveikas olo, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ihan luomuna siis yritetään, ovista tikuttelen, mutta muuten ei poppaskonsteja käytössä.
Hyvinkin voi tärpätä nopeastikin 👍🏻
Itse myös 43v ja meni 4 kiertoa yrittämisen aloittamisesta, kunnes tärppäsi. Tuo raskaus ei tosin pitkälle ehtinyt, kun meni kesken. Keskenmenon jälkeen oli vain yhdet kuukautiset ja olinkin jo uudelleen raskaana, nyt menossa vko 12 😊
Ovista myös tikutin, mutta ei mitään muita konsteja eli ihan luomuna onnistui.

Tsemppiä sinulle ja muillekin yritykseen ❤
 
Hyvinkin voi tärpätä nopeastikin
Itse myös 43v ja meni 4 kiertoa yrittämisen aloittamisesta, kunnes tärppäsi. Tuo raskaus ei tosin pitkälle ehtinyt, kun meni kesken. Keskenmenon jälkeen oli vain yhdet kuukautiset ja olinkin jo uudelleen raskaana, nyt menossa vko 12
Ovista myös tikutin, mutta ei mitään muita konsteja eli ihan luomuna onnistui.

Tsemppiä sinulle ja muillekin yritykseen
Oi, kiitos kun kävit kertomassa oman tarinasi. Näitä rohkaisevia esimerkkejä on ihana lukea. Herättää pienen toivon kipinän 💛 Onnea ja onnellista raskausaikaa sinulle 😍
 
Hei kaikille ja mukava kuulla, että siellä muitakin meitä yli 40 on! Mulle kuuluu toistaiseksi hyvää, tänään menossa 8+0. Ylihuomenna olisi taas ultra, koska mulla on kaksi sikiötä, joista toinen ei kuitenkaan ole kehittynyt ihan samaan tahtiin, joten sitä tiiviisti seuraillaan. Raskauspahoinvointi on ollut aika pahana ja kaikenlaisia muitakin oireita, joten olo on ollut aika tukala ja päivästä päivään selviytymistä, mutta koitan jaksaa toivoa, että tää tästä vielä helpottaa.
Tsemppiä kaikille yrityksiin ja alkaneisiin raskauksiin!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
vierailija
On jäänyt kirjoittelut täällä, mutta tänään jälleen kp1
Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta! Toivottavasti tämä alkava lämpö saisi kypsyteltyä onnistuneen kierron.

Onnea teille, jotka olette onnistuneet yrityksessänne. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka.
Paljon tsemppiä meille muille, jotka vielä jaksamme yrittää ja toivoa parasta.

Juu on vähän hiljaiseksi mennyt tämä ketju. Seuraillut kyllä olen, vaikken olekkaan mitään kirjoitellut. Eipä kyllä ole ollut mitään kirjoitettavaakaan, eikä nytkään mitään erikoisempaa. Olettaisin oviksen olevan juuri nyt, kun limat lopahti jo illalla. Petipuuhat onnistuimme sijoittamaan oikein hyvin. Toki nyt se ajoitus on helpompaa, kun me molemmat teemme vain yövuoroja, niin olemme samassa rytmissä.
 
Täällä kolmas yrityskierto oli vaan 24pvän mittainen ja ovis ollut jo jossain kp9-11 tietämissä (kipuja oli kp 8-9 ja 11). Puuhailut ei ihan osuneet kohdilleen (kp 7 ja 13-14).
Ekan kierron oli niin innoissaan, toisenkin vielä. Mut kun aikaa kuluu, alkaa miettiä, että onko tässä tällä iällä enää mitään järkeä. Ja pitäiskö nyt vaan keskittyä olemassa oleviin lapsiin. Ja pilaanko vaan kaikkien elämän, jos vielä yksi tulisikin. Teinit ei innostuisi. Mutta, silti sitä toivoisi että voisi vielä yhden raskauden ja synnytyksen ja vauva-ajan kokea. Mutta mutta...
 
Eihän nyt kenenkään elämö vauvasta voi pilalle mennä! Omassa lapsuudenperheessäni on iltatähti, ja oli kyllä (alkujärkytyksen jälkeen ;) kaikille isosisaruksille ihana asia. Ja isoja teinejä olivat vanhimmat tuolloin!
 
Täällä myös innostus hiipunut vaikka vasta toinen varsinainen yk menossa. Ollaan tosin pari vuotta jo oltu ilman ehkäisyä, joten pieni pelko on ettei tämä kovin helppo taival ole. Jos on onnistuakseen ollenkaan 😔 Jotenkin ajattelin että nyt kun mies on ihan täysillä mukana projektissa, olisi tämä jotenkin hauskempaa ja innostavassa, mutta jotenkin sitä vaan koko ajan valmistautuu seuraavaan pettymykseen eikä osaa iloita enää tästä mahdollisuudesta. Enää kun näillä kilometreillä ei voi hyvillä mielin ajatella että ”no eiku uuteen yritykseen vaan”. Takaraivossa kolkuttelee että jokainen kierto voi olla se viimeinen mahdollisuus.
Maaliskuussa mittautin AMH arvon, joka oli ikäisekseni hyvä 3.4, joten sen puolesta ei pitäisi olla huolta, mutta tokihan hedelmällisyyteen vaikuttaa niin moni muukin asia. Miehellä on mm. ollut testoarvot alentuneet, kuitenkin vielä viitearvojen alarajoissa pysyneet. Ja eihän sitä omastakaan fysiikasta enää varma voi olla.
Nyt Dpo4 menossa. Ovisplussan sain kaksoishormoonidigiin ja sitä ennen yhden päivän vilkutti hynynaamaa. Ovisoireet oli selvät ja tallettelut dpo-2, -1 ja 0. Nyt kuitenkaan lämmöt ei ole noussut kuin 0.4 (36.2 -> 36.6) ja nännit ei arista juuri lainkaan vaikka yleensä tosi kipeät heti oviksen jälkeen. Oireettomuus herättää epäilyksen ettei ovulaatiota edes tapahtunut, vaikka toisaalta voisi ajatella että mikä tahansa muutos negakiertoihin voisi olla positiivista. Tosin näillä dpo:eek:illa pitäisi olla vasta keltatauhashormonin aiheuttamat perusoireet, joten niiden puuttuminen ei ehkä ole hyvä merkki.
Olipas sepustus 😆 Selkeesti tänään joku masispäivä. Pitäis vaan jaksaa rauhassa odotella viikko eteenpäin ja tehdä tulkintoja aikaisintaan sitten. Kun vaan saisi positiivisen mielen pidettyä yllä 🙏🏻
Tsemppiä muillekin kesän alkuun, toivotaan suotuisia plussatuulia 🥰
 
Hiljaisella on toivo täälläkin. Jotenkin oli ehkä ajatellut, että "toinen kierto" on taas se jossa tärppää, mutta eipä ollut enää 😕 Päin vastoin, kierto venyi 43 päivän mittaiseksi, tänään kp 1.
Raskauduin siis 9/21 toisesta kierrosta, josta km rv10.
Vuoden vaihteessa taas toisesta kierrosta raskaaksi, km rv 12.
Labroista selvisi hoidettava raudanpuute, joten rautaa ja kuparia oon nyt tankannut, kontrolli kuukauden päästä.
Täytyy ottaa sitten puheeksi venyvä kierto, jos tämäkin kierto venyy. Toivottavasti keskenmenneet 2 eivät olleet viimeiset käyttökelpoiset munasolut 😥
Tsemppiä kaikille 👍👍❤
 
Täällä ollut neljä kiertoa piikki hoitoa, Bemfola ja ovitrelle, kolmannessa tuli ilmeisesti kiinnittymisen yritys sain plussan testiin muttei muuta. Mietin kannattaako vielä jatkaa vai syytä luovuttaa? Ikää 43 joten aika joka tapauksessa käy vähiin.
Onko ketään joka useamman piikki hoidon jälkeen on vielä raskautunut?
Pidemmälle hoidoissa en enää lähde.
Ongelma myös että tää yritys on tehnyt huonoa suhteelle siinä mielessä että ollaan vai ne talletus päivät eikä muuten ollenkaan
 
vierailija
Onko täällä kuulolla ketään, jolla kokemusta Cyclogest -nimisestä lääkkeestä ja sen sivuoireista?

Taustasta sen verran, että ikää jo 43 (mies 33) ja esikoista yritetään. Ehdittiin aikaisemmin aloittaa yritys ihan luomuna, mutta jouduttiin lopettamaan aika pian kun lääkäriltä tuli kielto pariksi vuodeki erään sairauden diagnosoinnin vuoksi. Nyt siis saatu lupa jatkaa yritystä, ja tiedostan kyllä ettei tässä iässä hirveän montaa elinkelpoista munasolua enää tule, mutta kokeillaan vielä.

Pieni paikkakunta, ja lähimmälle lapsettomuusklinikalle muutama sata kilometriä matkaa, joten paikallisen gynekologin apu ainoa saatavilla oleva. Käytössä tällä hetkellä Letrozol x kp 3-7 ja nyt eka kierto kun luteaalin tukena kyseinen Cyclogest 400 mg x1 (2 aikaisempaa kiertoa oli Terolut x2, joka ei pitänyt tiputtelua pois), ja tämä näyttää hienosti pitäneen tiputtelun pois. Sain kiertopäivä 17 positiivisen Clear Blue Dual -ovulaatiotestiin, ja siitä ohjeen mukaan aloitin tuon Cyclogestin kp 20, eli oletettavasti dpo 2. Ovulaatio-oireita oli (limat ja kipuja), rinnat menivät araksi ja lämmötkin olivat nousussa (mulla käytössä Oura-sormus, joka seuraa ruumiinlämpöä jatkuvasti) jo ennen luteaalituen aloitusta. Dpo 6 meni maha sekaisin, ja närästys ja jatkuva röyhtäily tulivat kuvioihin, ja Dpo 8-9 oli aivan pientä vaaleanpunertavaa vuotoa illalla vessakäynnin yhteydessä, joten tietenkin toiveikkaana ajattelin että olisiko kiinnittymisvuotoa, varsinkin kun DPO 10-11 näytti lämmöt nousevan entisestään.

Satunnaisesti on ollut etovaa oloa, ja jatkuva nälkäkin, joten toiveikkaana tein tänä aamuna (dpo 12) apteekin herkän testin, mutta se oli ihan puhdas negatiivinen. Muuten en olisi näin aikaisin testannutkaan, mutta eilen illalla otin 10:nen Cylogestin (gyne ei reseptiin ollut kirjoittanut mitään siitä, että kuinka monta päivää otetaan, mutta oletan tarkoittaneen samaa 10 päivää kuin Terolutien kanssakin) ja ajattelin että jos jotain olisi näkynyt jo testissä, niin olisin jatkanut käyttämistä siihen, kunnes olisin keskustellut gynen kanssa hänen mielipiteestä, että kuinka kauan tuota keltarauhashormonitukea olisi hyvä jatkaa, kun hoitojen kanssa ohjeessa näytti lukevan että 38 päivää.

Tiedän että tuo progesteroni aiheuttaa kaikenlaisia oireita, joita voi toiveikkaana luulla raskausoireiksi, siksi kyselenkin täällä jos jollain olisi kokemusta lääkkeestä, ja siitä että voimistuuko oireet kuurin aikana, esim juurikin tuo lämmönnousu? Järki kyllä sanoo, että en hyvin todennäköisesti ole raskaana, kun dpo12 ei edes haamua tullut, mutta silti hirvittää jättää tuo luteaalituki pois nyt jo, että jos sen vuoksi tuleekin varhainen keskenmeno kun oma keltarauhanen ei oletettavasti toimi riittävästi normaalisti tapahtuvan 1,5-2 viikkoa kestävän tiputtelun ennen kuukautisia.

Eli takokaa järkeä vauvakuumeisen päähän, ja kertokaa omia kokemuksia jos niitä kyseisestä lääkkeestä löytyy...
 
Viimeisimmässä raskaudessani mulla oli alkionsiirron jälkeen pitkään luteaalitukena Cyclogest ja Terolut samanaikaisesti. En noteerannut mitään oireita. Tosin en ole mistään IVF-stimulaatiolääkkeistäkään ikinä saanut mitään, joten en liene kovin herkkä näiden lääkkeiden sivuvaikutuksille.
 
Mulla hoidoissa progetuki aina vähintään kaks viikkoa ja sen jälkeen jos nega niin sai lopettaa mut jos pos niin tukea jatkettiin rv 12 saakka. Toki nämä vaihtelee lääkärin ja asiakkaan mukaan, mutta joka tapauksessa jatkaisin tukea vielä ainakin siihen saakka, että testiin tulee varmuus.
 
vierailija
Kiitokset vastauksista. Eilen alkoi päivän aikana rintojen aristus vähenemään ja menkkatuntemukset mahassa lisääntymään, joten en enää illalla laittanut Cyclogestiä. Nyt näytti iltapäivästä tulevan vähän vuotoa, joten eiköhän tästä uuteen kiertoon lähdetä viimeistään huomenna. Etovaa oloa on ollut kyllä koko päivän, mutta johtuisikohan tuosta progesteronin nopeasta vähenemisestä.

Täytyy ehkä päivällä myöhäistää tuota luteaalituen aloitusta muutenkin, kun jäin miettimään että tarkoittaako 3 päivää positiivisesta ovulaatiotestistä sitä, että aloitetaan neljäntenä päivänä (eli dpo 3), eikä kolmantena niinkuin nyt olin ymmärtänyt. Ja samalla pidentää tukea ajallisesti.
 
Aloitetaan dpo 3 että ovulaatio on varmasti mennyt.
 
Hei pienenä sivukommenttina ehkä seuraavia yrityskiertoja silmällä pitäen: alkuraskauden oireisiin kuuluu ainakin oman kokemuksen mukaan hyvin tyypillisesti nuo menkkatuntemukset mahassa. Itsellä oli myös sen tason ketutusta päivää pari ennen plussaamista, että olin aivan varma, että menkat ovat ovella. Eli mihinkään menkkatuntemuksiin ei kannata luottaa, kun tekee päätöstä progesteronilääkityksen lopettamisesta, vaan selvään negatiiviseen testitulokseen, joka tehty lekurin ohjeistamana testipäivänä. Itse olen vielä lisäksi testannut aina niillä herkillä raskaustesteillä (testin herkkyys 10mlU/ml eikä se tavallinen 20 mlU/ml), ja oman tärppäyksen kohdalla viiva on ollut selkeä, mutta ei mitenkään erityisen vahva, vaan edelleen melko haalea.
 
Noilla apteekin herkillä (10mlU/ml) juurikin tein puhtaan negaatiivisia testejä kahtena päivänä, ja sen lisäksi tosiaan kun rinnat alkoivat normalisoitumaan, niin arvasin ettei ole tärpännyt. Ja normi menkat sieltä tulivatkin, positiivista kuitenkin että nuo Cyclogestit pitivät tiputtelun kokonaan poissa.

Mulle ei gyne ole varsinaisesti mitään testipäivää edes sanonut (eikä siis tosiaan ollut puhetta luteaalituen mahdollisesta jatkamisesta jos testi posotiivinen), hänen asenne on ollut, että kyllähän jotkut ihmiset voittavat lotossakin, eli pitää raskautta hyvin epätodennnäköisenä... Aukiolotutkimuskin on kuulemma turha, kun tässä iässä hedelmättömyyden syy on todennäköisesti ikä, mutta voi hän sen tehdä jos välttämättä haluan.
 
Hei kaikille 😊 minä nyt taisin raskautua (plussasin herkällä testillä dpo 9 ja tänään dpo11 norm.testi näytti jo suht tummaa viivaa). Luomusti raskauduin ja ikää 42v. Yritystä vajaa puolitoista vuotta ja välissä 1 kkm. Saa nähdä saadaanko tästä vauva syliin saakka, mutta päivä kerrallaan mennään ja hyvillä fiiliksillä. Tsemppiä kaikille halusin toivottaa ja älkää luopuko toivosta ♡♡♡
 
Hei kaikille minä nyt taisin raskautua (plussasin herkällä testillä dpo 9 ja tänään dpo11 norm.testi näytti jo suht tummaa viivaa). Luomusti raskauduin ja ikää 42v. Yritystä vajaa puolitoista vuotta ja välissä 1 kkm. Saa nähdä saadaanko tästä vauva syliin saakka, mutta päivä kerrallaan mennään ja hyvillä fiiliksillä. Tsemppiä kaikille halusin toivottaa ja älkää luopuko toivosta ♡♡♡
Oi, onnea! Tahmaisia tarrasukkia pienoiselle!
 
  • Rakkaus
Reactions: Samppa40
Hei kaikille minä nyt taisin raskautua (plussasin herkällä testillä dpo 9 ja tänään dpo11 norm.testi näytti jo suht tummaa viivaa). Luomusti raskauduin ja ikää 42v. Yritystä vajaa puolitoista vuotta ja välissä 1 kkm. Saa nähdä saadaanko tästä vauva syliin saakka, mutta päivä kerrallaan mennään ja hyvillä fiiliksillä. Tsemppiä kaikille halusin toivottaa ja älkää luopuko toivosta ♡♡♡
Oi, onnea matkaan. Toivotaan, että kaikki menee hyvin 😊
 
  • Rakkaus
Reactions: Samppa40
vierailija
Hei kaikille minä nyt taisin raskautua (plussasin herkällä testillä dpo 9 ja tänään dpo11 norm.testi näytti jo suht tummaa viivaa). Luomusti raskauduin ja ikää 42v. Yritystä vajaa puolitoista vuotta ja välissä 1 kkm. Saa nähdä saadaanko tästä vauva syliin saakka, mutta päivä kerrallaan mennään ja hyvillä fiiliksillä. Tsemppiä kaikille halusin toivottaa ja älkää luopuko toivosta ♡♡♡
Oi onnea sinne. Vihdoin se onnistui
 
  • Rakkaus
Reactions: Samppa40
Oi onnea, vihdoinkin olen raskaana ja rakenneultrassa käyty ja kaikki hyvin pikkuisella!
Olin pidempään kirjoittamatta tänne ja selvästi epäonnen putki katkesi siihen, kun vihdoinkin tärppäsi! Vaikka en taikauskoinen olekaan, mutta ehkä tauko täältä teki hyvää ihan oikeastikin, kun ei ajatukset pyörineet enää vuosia jatkuneiden epäonnistumisien putkessa.
Apua miten ihania uutisia, niin paljon onnea, viimeinkin! :love: Vitsit miten oon onnellinen sun puolesta 🥰

Onnea myös @Samppa40 :love:
 
  • Rakkaus
Reactions: PumpuliNumpuli

Yhteistyössä