40 + so what, wol 14 (2019)

@Rusakkonen , kurjaa että siirto ei tuonut tulosta. Olisi tuntunut niin oikealta että olisi nyt tärpännyt. On kyllä hienoa, miten positiivisesti jaksat edelleen eteenpäin ja suunnittelet tulevaa. Ymmärrän hyvin, että kirjoittelu on raskasta välillä, mutta jos vain suinkin jaksat, niin minä ainakin tosi mielelläni kuulen miten teillä menee. Ei ole käynyt mielessäkään, että olisit muodostumassa "varoittavaksi esimerkiksi", pikemminkin päinvastoin, optimismisi luo toivoa muillekin.

On hyvin ymmärrettävää, että haluat suunnitella rauhassa siirron. Alkiot ovat kyllä niin arvokkaita, että jokaiseen siirtoon kannattaa ryhtyä huolellisesti. Kumman tahansa siirrätkään seuraavaksi, toivon niin kovasti että siitä tulisi plussa joka pysyy. Minullakaan ei valitettavasti ole mitään kokemuksia Virosta. Itse jatkan edelleen Dextrassa, muualla en ole koskaan ollutkaan, mutta huomasin, että Ovumialla omien solujen keräyksen yläikäraja on 46 täällä Suomessa, kun Dextrassa se on vuosi vähemmän. Tällä hetkellä ajattelen, että teen nyt vielä alkuvuodesta keräyksen (tai parikin, jos onnistuu), mutta sitten se olisi siinä. Kuitenkin hyvä tietää, että Ovumiassa se olisi mahdollista vielä vuoden pidempään. Millainen paikka Helsingin Ovumia on? Onko siellä yhtä lämminhenkinen ja kannustava tunnelma kuin Dextrassa?

@Hulbertiina , voi kunpa tuo vuodon poissa pysyminen olisi merkki siitä että viimeinkin olisi tullut tärppi. Pidän sulle kovasti peukkuja!

@Nato harmi kun jäi kuitenkin sitten negaksi. Onneksi on tiedossa uusi yritys heti tammikuussa, olkoon se onnekkaampi niin että plussa tulisi.

Kaikille teille ihanat naiset hyvää, onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta!
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
Voi @Rusakkonen, olen pahoillani ❤Minulla on kuitenkkn vahva tunne että toinen lapsi teille on vielä tarkoitettu, ennemmin tai myöhemmin.

Minäkin toivon että jaksaisit ainakin välillä köydä kertomassa kuulumisiasi. Meille konkareille ainakaan ei pitkiä sepustuksia tarvi, mutta jokunen sananen olisi kiva sinulta välillä kuulla ❤
Minulle ainakin olet ollut suuri inspiraatio sinnikkyydelläsi, ihailen sitä miten olet jaksanut tsempata painonkin kanssa. Esimerkkisi kannustamana sain itsekin tänä syksynä lopulta pudotettua viimeiset vauvakilot! Normaalipainoon on vielä muutama kilo, mutta suunta on oikea.

Välikierto voi tehdä kropalle ja mielellekin ihan hyvää, hurjasti tsemppiä ja jaksamista jatkoon! ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
@Rusakkonen, olikohan tässä ketjussa vai jossain muussa, mutta yksi kirjoittaja kertoi Latviassa hoitojen olevan halvempia. Olikohan niin, että oli itsellinen nainen ja luovutetuista alkioista oli kyse. Muutenkin kehui toimintaa siellä ystävälliseksi ja asialliseksi.
Mä oon se Latviassa käynyt, lahja-alkio tosiaan siirretty ja nyt rv 10+2. Hoidoissa olen ollut itsellisenä.
Katsoin myös virolaisia klinikoita, mutta Latviassa oli nuoremmat luovuttajat ja hintataso Viroa edullisempi. Klinikka oli tämä: https://www.neaugliba.lv/

Mun tilannettani hankaloitti vähän se, että mulla ei ole munasarjoja, koko hormonituotanto luotiin tavallaan keinotekoisesti. Eivät yhtään säikähtäneet, oli riittävästi osaamista. Voin siis suositella.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä pieni tilannepäivitys, eli tänään tuli 21 viikkoa täyteen ja rakenneultrassa käyty. Meidän pikkuisella kaikki hienosti ja ehkä suurin huoli alkaa pikkuhiljaa hälventyä. Vieläkin on tosin vaikea uskoa todeksi, että tämä kaikki tosiaan tapahtuu.

Lähipiiri on ottanut uutisen vastaan positiivisesti, mutta jokseenkin yllättyneesti. Ehkä suurin ihmettely on kohdistunut - ei niinkään ikään vaan - siihen, että ryhdyn tähän uudestaan juuri kun vanhemmat lapset alkavat olla jo aika "vaivattomia", koko rumba alkaa alusta. Sitä ehkä itsekin hieman ihmettelen. :)
 
@mim1 lämpimät onnittelut, upeaa että kaikki menee hyvin!

Mulle kuuluu sillä tavalla kurjaa, että en pääse edes lähtöviivalle takaisin. Kohta oon 3 viikkoa vuotanut sen varhaisen keskenmenon jälkeen ja tein aamulla raskaustestin, kun arvelen että siellä saattaa olla joku istukanpala joka vuotoa pitää yllä. No sehän oli edelleen vahvasti positiivinen, eli kohtu ei nyt vain osaa tyhjentyä. Perjantaihin asti on jaksettava tämän kanssa odottaa, silloin on lääkäri. Oli tarkoitus suunnitella uutta hoitokierrosta, mutta eihän se nyt onnistukaan, kun pitää saada ensin tilanne nollattua. Toivon vain niin kovasti, että homma hoituisi siinä vastaanotolla kevyellä kohdun imemisellä, ettei joutuisi mihinkään kaavintaan. Pelottaa, että tähänkö nyt kaikki sitten loppuu. Jos tätä ei saa ajoissa pois, niin tulee keväällä se takaraja vastaan, että mun klinikka ei enää hoitoja iän vuoksi tee.
 
Moikka ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

@mim1 lle onnittelut ja leppoisia odotushetkiä!
@Katti75 voi kurjuus sentään tuota vuotoa. En tiennyt edes, että r-testit pysyy noinkin kauan kuitenkin positiivisena vaikka vuotoa on koko ajan. Voikun saisit pian selvyyden asiaan ja pääsisit eteenpäin. 3vkoa on pitkä aika velloa. Hui.

Joko @petronella09 pääsit piinailemaan?

Täällä on nyt mystisiä hommia menossa, mun tarkka kiertoni on myöhässä!? Eilen piti alkaa menkat - ei ole näkyny. Hurjasti on kipuja, pakottaa alapäähän ja kaikkea mahdollista, mutta ei niin ei. Yritin urheilla, pinnistellä ja pukertaa niitä menkkoja alkavaksi kun tuntuu, että "ne on ihan just siinä" mutta ei edes tuhruvuotoa.
Tottakai tein r-testin ja on ihan vitivalkoinen. Vaikuttaakohan nyt se maca ja greipit jotenkin vai mikä homma? Kierto on tosiaan ollut säännöllinen aina, joskus on alkaneet menkat kp 26 eli aiemmin, mutta ei viivästyksiä. Eikä ole nyt alkionsiirtoa eikä mitään tukilääkitystä alla, ei mitään. Stressiä tottakai. Ja tämähän sitä lisää oikein urakalla, sillä nytkun kuukautiset myöhästyvät, ovulaatiopäiväkin myöhästyy ja alkionsiirto myöhästyy -> todennäköisesti meidän tuurilla se osuisi taas niin pahasti vkolopulle, ettei siirtoa voisi tehdä edes nyt tammikuussakaan, hemmetti soikoon.
Toisaalta taas huvittaa, kun luin että ilmeisesti sielunsisareni @Hulbertiina oli kärsinyt tässä kierrossa samasta vaivasta!
 
Joo @Nato tuo vuoto+positiivinen testi johtuu siitä, että siellä jumittaa joku pieni istukankappale, jonka kautta se vuoto tihkuttelee. Nyt perjantaina mulla viimein oli se odotettu lääkäri. Ultrassa näkyi pieni nokare, joka tilannetta vielä piti yllä. Se olisi poistunut kyllä ajallaan itsekseenkin, mutta asiaa vauhditettiin imaisemalla kohtua pari kertaa siinä vastaanotolla ja sen jälkeen sitä kohtaa ei enää ultrassa löytynyt, eli toivon mukaan nyt mun systeemit nollautuvat perustilaan. Huomisesta alkaen syön letroja neljä päivää ja keskiviikkona uusi vastaanotto. Parhaassa tapauksessa silloin voisi jopa aloitella uutta hoitoa!

Kurjaa on Nato kun sulla siirtoajankohdan löytäminen on vain venynyt. Kuten toiselle palstalle kirjoittelinkin, mun mielestä kyllä nyt sun hoitoosi olisi hyvä tulla vähän aktiivisempaa otetta eikä vain jättää niin paljon sattuman varaan. Sen oviksen ajoituksen kanssa voi kikkailla, ja aina on täysin lääkkeellinen vaihtoehto, josta saadaan ihan yhtä hyviä tuloksia. Milloin sulla onkaan seuraava kontakti hoitopaikkaan?
 
vierailijaNato
@Katti75 ei ole sovittuna yhtään mitään hoitopaikan kanssa ja nytkun jäi nämä kuukautisetkin pois niin sen takia soittelen maanantaina ja kysäsen mitäs nyt tehdään. Varmaan odotellaan, koska "ei ole pitkä aika..
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Täällä edellinen kierto venyi 47päiväön, mutta sitten täti tuli ja uusi kierto on vaiheessa lempee. Ilmeisesti yhdet menkat vain jäivät välistä. Tulipahan sellainen ja koettua, että ikä se tekee säännöllisellekin kuukautiskierrolle omat temppunsa.
Toivon, että plussia ilmestyisi pinoon hyviksi enteiksi ja kaikkien iloksi. Kiva kuulla odottajien kuulumisia.
@mim1 täällä kerroin läheisimmälle ystävälleni, että katsomme mitä tapahtuu ja hän ei ihmetellyt ikää, vaan juurikin tuota alusta alkamista, kun isommat ovat jo osa omillaan ja loput isoja. Itseäkään ei vauva-ajan jaksaminen huoleta, vaan juuri tuo kouluajan huolet, murrosikä ja muut "ihanuudet", joita ehkä olisi edessä vanhemmalla iällä. Onneksi nuo asiat ovat yrittämisen tässä aiheessa vähintään satojen kilometrien päässä, kun raskautuminenkin tuntuu olevan vuoren huipulla :D onnea odotusaikaan
 
  • Tykkää
Reactions: mim1
Moikka ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

@mim1 lle onnittelut ja leppoisia odotushetkiä!
@Katti75 voi kurjuus sentään tuota vuotoa. En tiennyt edes, että r-testit pysyy noinkin kauan kuitenkin positiivisena vaikka vuotoa on koko ajan. Voikun saisit pian selvyyden asiaan ja pääsisit eteenpäin. 3vkoa on pitkä aika velloa. Hui.

Joko @petronella09 pääsit piinailemaan?

Täällä on nyt mystisiä hommia menossa, mun tarkka kiertoni on myöhässä!? Eilen piti alkaa menkat - ei ole näkyny. Hurjasti on kipuja, pakottaa alapäähän ja kaikkea mahdollista, mutta ei niin ei. Yritin urheilla, pinnistellä ja pukertaa niitä menkkoja alkavaksi kun tuntuu, että "ne on ihan just siinä" mutta ei edes tuhruvuotoa.
Tottakai tein r-testin ja on ihan vitivalkoinen. Vaikuttaakohan nyt se maca ja greipit jotenkin vai mikä homma? Kierto on tosiaan ollut säännöllinen aina, joskus on alkaneet menkat kp 26 eli aiemmin, mutta ei viivästyksiä. Eikä ole nyt alkionsiirtoa eikä mitään tukilääkitystä alla, ei mitään. Stressiä tottakai. Ja tämähän sitä lisää oikein urakalla, sillä nytkun kuukautiset myöhästyvät, ovulaatiopäiväkin myöhästyy ja alkionsiirto myöhästyy -> todennäköisesti meidän tuurilla se osuisi taas niin pahasti vkolopulle, ettei siirtoa voisi tehdä edes nyt tammikuussakaan, hemmetti soikoon.
Toisaalta taas huvittaa, kun luin että ilmeisesti sielunsisareni @Hulbertiina oli kärsinyt tässä kierrossa samasta vaivasta!
Täällä piinallaan,dpo7 menossa. Tässäkään kierrossa ei ole uskoa tärppiin, olo on luovuttanut:(
 
Nimimerkki (+ikä) / monesko lapsi / yritys alkanut / keinot

@Hulbertiina (44 v.), 3. (miehen 1.) / aloitettu 1/2015 / Letrozole + gelee royale
@tatti55 (42 v.), 3. / yritys alkanut 8/2017 / luomu
@M4rianne77 (42 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / 1. Ivf 6/2020
@Mymmeli43 (43 v.), 6. / aloitettu 1/2019 / luomu
@Tammityttö (43 v.), 4. / aloitettu ? / luomu
@nelli5 (43 v.), 5. / aloitettu 2019 / luomu
@Salli79 (40 v.), 4. / aloitettu 2/2019 / luomu
@Vielä kerran ❤ (44 v.), 3. / aloitettu 01/2019 / luomu + ivf
@Kaneli41 (41 v.), 2. / aloitettu 3/2019 / luomu
@Satuvauva (41 v.), 5. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Valoa79 (40 v.), 3. / aloitettu 10/2019 / luomu
@Rusakkonen (47 v.), 2. / aloitettu 1/2017 / luomu + ivf/lahjamunasolut, taustalla 2 lahjasoluhoitoa ja 4 omasolu-IVF:ää, enkelipoika 12/2019 viikolla 36+1 ❤
@Emmelie75 (44 v.) / luomu + ivf
@Anilian (41 v.), 5. / aloitettu 11/2019 / luomu
@lillans (41 v.), 2./ yritys aloitettu 2/2019
@Tikkerituu (41 v.), 3./ aloitettu 11/2018 / ivf, enkelipoika 11/2019 viikoilla 20+2
@Brunet82 (37 v.) 4. / aloitettu 2/2020 / luomu
@PumpuliNumpuli (40 v.) 1. /aloitettu 1/2019 / ivf
@maris39 (40 v.), 2. /luomu
@Äitikuu (42 v.) 7. /aloitettu 5/2020 / luomu
@Montecea (40 v.), 2. / aloitettu 7/2019 / luomu, testi pos 16.5.2020, km
@Katinka<3 (46v.), 1. yhteinen (2.) / aloitettu 5/2019 1xivf ja 1xicsi omilla soluilla, nyt lahjasoluilla ivf/icsi, josta 14 munasolua
@Annamaija 76 (43 v.) 3. / yritys alkanut 8/2018/Lahjasoluhoito alkamassa 09/20, luomusti testi pos 6.6.2020, km rv 8.
@Peppistiina (45 v.), 3. / aloitettu 11/2019 / IVF
@MARIAL43 (43v.), 1. /yritys alkanut 2018 / luomu+ 1 x IVF omilla soluilla 3 x Pas / lahjasolujonossa 2/2020 Dextra
@babygirl1 (44v.), 4. / yritys alkamassa 09-10/20 / luomu
@MörkökröM (41v) / 4. (miehen 1.) / aloitettu loka-marras 2020 / luomu
@petronella09 (38v) 5. / aloitettu 4/20 / luomu
@Ljeni (43v), 4. (miehen 1.) / aloitettu 10/2020 / luomu
@Nato (38v.) 2. /aloitettu 2016 / icsi
@Samppa40 (40v.) 3. (miehen 1.) /aloitettu 12/2020 / luomu

Taustalla:

@yöeläjä
@Roxanne
@Reetaleena

Plussanneet (y):love: elokuun 2019 jälkeen:

@Mammakatri (40 +), ? / aloitettu 3/2019 / luomu --> 9.10. tilanne 5+4 / laskettu aika 6.6.2020
@Eloveera-79 (40 v.), aloitettu 10/2018 --> luomuraskaus, 29.12. tilanne 19+4 --> laskettu aika 20.5.2020, tulossa KOLMOSET :love::love::love:
@Buah Hatiku (42 v.), / inseminaatio luovutetuilla siittiöillä --> 12.10. tilanne rv 12
@Kolmannen kuumeilija (39 v.), 3. / aloitettu 3/2019 / luomu --> pos. testitulos 30.10.
@KeltainenSeepra (ollut taustalla, luomu) --> pos. testitulos 7.11.
@Ellinoora38 (38 v.), 1. / aloitettu 12/18 / luomu + ivf, testi pos 12/2019, 16.1.20 tilanne rv 7+1
@Helmiina1978 (41 v.), 6. / aloitettu 2/2019 / luomu, testi pos 23.1.2020
@-Julia (40 v.) 1./aloitettu 6/2018/luomu/inseminaatio LA 31.10.2020
@skorpioni-79 (40 v.) 3. /aloitettu 4/2020 / luomu
@hipsu79 (41 v.), 6./aloitettu 10/2019 / luomu
@Shibali (40 v.) 1./aloitettu 9/2019 / luomu / testi pos 9.7.2020, LA 22.3.2021
@Momon, tilanne 20.7.2020 rv 6+6
@Angervo76, 3. (Miehen 1.)/ aloitettu 6/2018 / luomu, testi pos 17.1.2020, km 2/20; Lahjamunasolut > Positiivinen hcg testi 4.11., la 12.7.
@Marmeladia (41 v.), 4. / aloitettu 09/2020 / luomu / testi pos 7.11.2020
@PikkuIitanÄiti (41 v.), 2. / aloitettu 7/2017 / luomu + ivf / plussa 05/2020 pakastealkion siirrosta, la 12.2.2021
@Untuva79, (41v), 6. /aloitettu 6/20 / luomu / plussa 8/2020
@Äidiksi2020 (43 v), 1. /aloitettu 2/2020 / lahjasolu / 22.12.2020 tilanne rv 8+5

Lapsen syliin saaneet:

@Mary18, 12/2019
@kirsillevauva (46 v.), 4. / aloitettu 12/2013 / luovutetut munasolut --> LA 30.4.2020. SYNTYNYT 19.4.2020.
@kärhö (40 v.), 2. / ilman ehkäisyä jo kauan / luomu --> 20.8. tilanne 6+2, SYNTYNYT 4/2020, tyttö
@Silmu75 (44 v.), 1. / aloitettu 2013 / luomu, lahjasolut --> pos. testitulos 25.11., SYNTYNYT 7.7.2020, poika
@Mirumarumoru (44 v.), 4. / 3 x ivf, lahjamunasolu 11/2019 --> pos. testitulos 23.12, SYNTYNYT poika
 
@petronella09 miten piinailu mennyt, onko vuoto pysynyt poissa?

Mulla oli keskiviikkona kohtu tyhjentynyt, HCG laskenut hyvin ja munasarjatkin muutaman päivän letron syönnistä aktivoituneet, joten pääsin aloittamaan piikittelyn heti! Maanantaina uusi tarkistus.

Sitten kun listaa päivitetään seuraavan kerran niin mut voisi lisätä:
@Katti75 (45 v.) / 3. / aloitettu 11/2020 / IVF
 
  • Tykkää
Reactions: Momon ja mim1
Nimimerkki (+ikä) / monesko lapsi / yritys alkanut / keinot

@Hulbertiina (44 v.), 3. (miehen 1.) / aloitettu 1/2015 / Letrozole + gelee royale
@tatti55 (42 v.), 3. / yritys alkanut 8/2017 / luomu
@M4rianne77 (42 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / 1. Ivf 6/2020
@Mymmeli43 (43 v.), 6. / aloitettu 1/2019 / luomu
@Tammityttö (43 v.), 4. / aloitettu ? / luomu
@nelli5 (43 v.), 5. / aloitettu 2019 / luomu
@Salli79 (40 v.), 4. / aloitettu 2/2019 / luomu
@Vielä kerran ❤ (44 v.), 3. / aloitettu 01/2019 / luomu + ivf
@Kaneli41 (41 v.), 2. / aloitettu 3/2019 / luomu
@Satuvauva (41 v.), 5. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Valoa79 (40 v.), 3. / aloitettu 10/2019 / luomu
@Rusakkonen (47 v.), 2. / aloitettu 1/2017 / luomu + ivf/lahjamunasolut, taustalla 2 lahjasoluhoitoa ja 4 omasolu-IVF:ää, enkelipoika 12/2019 viikolla 36+1 ❤
@Emmelie75 (44 v.) / luomu + ivf
@Anilian (41 v.), 5. / aloitettu 11/2019 / luomu
@lillans (41 v.), 2./ yritys aloitettu 2/2019
@Tikkerituu (41 v.), 3./ aloitettu 11/2018 / ivf, enkelipoika 11/2019 viikoilla 20+2
@Brunet82 (37 v.) 4. / aloitettu 2/2020 / luomu
@PumpuliNumpuli (40 v.) 1. /aloitettu 1/2019 / ivf
@maris39 (40 v.), 2. /luomu
@Äitikuu (42 v.) 7. /aloitettu 5/2020 / luomu
@Montecea (41v.), 2. / aloitettu 7/2019 / luomu, testi pos 16.5.2020, km
@Katinka<3 (46v.), 1. yhteinen (2.) / aloitettu 5/2019 1xivf ja 1xicsi omilla soluilla, nyt lahjasoluilla ivf/icsi, josta 14 munasolua
@Annamaija 76 (43 v.) 3. / yritys alkanut 8/2018/Lahjasoluhoito alkamassa 09/20, luomusti testi pos 6.6.2020, km rv 8.
@Peppistiina (45 v.), 3. / aloitettu 11/2019 / IVF
@MARIAL43 (43v.), 1. /yritys alkanut 2018 / luomu+ 1 x IVF omilla soluilla 3 x Pas / lahjasolujonossa 2/2020 Dextra
@babygirl1 (44v.), 4. / yritys alkamassa 09-10/20 / luomu
@MörkökröM (41v) / 4. (miehen 1.) / aloitettu loka-marras 2020 / luomu
@petronella09 (38v) 5. / aloitettu 4/20 / luomu
@Ljeni (43v), 4. (miehen 1.) / aloitettu 10/2020 / luomu
@Nato (38v.) 2. /aloitettu 2016 / icsi
@Samppa40 (40v.) 3. (miehen 1.) /aloitettu 12/2020 / luomu
@Katti75 (45 v.) 3. / aloitettu 11/2020 / IVF

Taustalla:

@yöeläjä
@Roxanne
@Reetaleena

Plussanneet (y):love: elokuun 2019 jälkeen:

@Mammakatri (40 +), ? / aloitettu 3/2019 / luomu --> 9.10. tilanne 5+4 / laskettu aika 6.6.2020
@Eloveera-79 (40 v.), aloitettu 10/2018 --> luomuraskaus, 29.12. tilanne 19+4 --> laskettu aika 20.5.2020, tulossa KOLMOSET :love::love::love:
@Buah Hatiku (42 v.), / inseminaatio luovutetuilla siittiöillä --> 12.10. tilanne rv 12
@Kolmannen kuumeilija (39 v.), 3. / aloitettu 3/2019 / luomu --> pos. testitulos 30.10.
@KeltainenSeepra (ollut taustalla, luomu) --> pos. testitulos 7.11.
@Ellinoora38 (38 v.), 1. / aloitettu 12/18 / luomu + ivf, testi pos 12/2019, 16.1.20 tilanne rv 7+1
@Helmiina1978 (41 v.), 6. / aloitettu 2/2019 / luomu, testi pos 23.1.2020
@-Julia (40 v.) 1./aloitettu 6/2018/luomu/inseminaatio LA 31.10.2020
@skorpioni-79 (40 v.) 3. /aloitettu 4/2020 / luomu
@hipsu79 (41 v.), 6./aloitettu 10/2019 / luomu
@Shibali (40 v.) 1./aloitettu 9/2019 / luomu / testi pos 9.7.2020, LA 22.3.2021
@Momon, tilanne 20.7.2020 rv 6+6
@Angervo76, 3. (Miehen 1.)/ aloitettu 6/2018 / luomu, testi pos 17.1.2020, km 2/20; Lahjamunasolut > Positiivinen hcg testi 4.11., la 12.7.
@Marmeladia (41 v.), 4. / aloitettu 09/2020 / luomu / testi pos 7.11.2020
@PikkuIitanÄiti (41 v.), 2. / aloitettu 7/2017 / luomu + ivf / plussa 05/2020 pakastealkion siirrosta, la 12.2.2021
@Untuva79, (41v), 6. /aloitettu 6/20 / luomu / plussa 8/2020
@Äidiksi2020 (43 v), 1. /aloitettu 2/2020 / lahjasolu / 22.12.2020 tilanne rv 8+5

Lapsen syliin saaneet:

@Mary18, 12/2019
@kirsillevauva (46 v.), 4. / aloitettu 12/2013 / luovutetut munasolut --> LA 30.4.2020. SYNTYNYT 19.4.2020.
@kärhö (40 v.), 2. / ilman ehkäisyä jo kauan / luomu --> 20.8. tilanne 6+2, SYNTYNYT 4/2020, tyttö
@Silmu75 (44 v.), 1. / aloitettu 2013 / luomu, lahjasolut --> pos. testitulos 25.11., SYNTYNYT 7.7.2020, poika
@Mirumarumoru (44 v.), 4. / 3 x ivf, lahjamunasolu 11/2019 --> pos. testitulos 23.12, SYNTYNYT poika
 
Viimeksi muokattu:
@Katti75, hyvä, kun asiat alkaa rullaamaan. Toivotaan parasta ja tsemppiä tuleviin vaiheisiin!

@Katinka<3, kunpa aika juoksisi nopeaan ja piinailun tuloksena olisi plussa.

Mitenkäs muilla sujuu?

Täällä taas sarjassamme omituisia ilmiöitä... Ovislimat alkoivat runsaampina keskiviikkona. Eilen oli kp 12 ja päivällä vessassa käydessä tuli paperiin ihan kirkasta verituhrua, joka loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Aiemmin ei ole tässä vaiheessa koskaan tullut mitään tuhruja. Aloin sitten epäillä olisiko voinut olla oviksesta johtuvaa vuotelua. Aika varhaisessa vaiheessa olisi, jos siitä oli kyse. Päädyimme joka tapauksessa lemmiskelemään rakkaani kanssa. No sitten yöllä töissä ollessani havaitsin, että ovislimat lopahtivat, eikä niitä ole tänäänkään kuulunut. Niin että olisiko sittenkin ovis ollut jo näin aikaisin, vaikka aikaisempien kiertojen perusteella olisin odottanut sitä vasta su tai ma-akselille. Ja just kun olin päättänyt olla testailematta ovista tässä kierrossa ja luottaa kropan merkkeihin. Noh, nähtäväksi jää...
 
Montecea kirjautumatta
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Minä uuvuin keskenmenosta niin totaalisesti että jotenkin oon haudannut toivon johonkin alimpaan kuoppaan. Ikääkin on tullut vuosi lisää, eli jos joku listaa päivittää niin olen 41 jo. Jotenkin tuntuu että tässä iässä toivo normaalista raskaudesta on aika lailla haudattu. Toivottavasti kukaan ikäiseni tai vanhempi ei tästä ajatuksesta loukkaannu, olen vaan ollut aika maassa tästä asiasta keskenmenon jälkeen. Sekin kesti jälkipyykkeineen kolme kuukautta, koska kohtu ei millään meinannut luopua aarteestaan. Sen jälkeen taisi olla yksi kemiallinenkin, vai oliko sitten huono testi jonka viivanpaikka oli liian vahva, en osaa varmaksi sanoa.

Noh, niin. Nyt sitten tänä aamuna testasin maailman himmeimmän ja haaleimman haamun. Olenko onnessani? No en, vaan huolesta sekaisin. Onhan nyt ihan selvää ettei tämä loppuun asti mene. Tai onko edes viiva ollenkaan, vaiko taas viivanpaikka vaan. Tai jos viiva onkin, niin kemiallinen. Ja jos ei kemiallinen, niin keskenmeno tulee. Ja sekin kestää varmuudella kuukausia ja menee yritysmahdollisuuksia. Ja jos ei kesken mene niin aivan varmuudella kromosomipoikkeuksia ja joudutaan keskeyttämään. Ja siitä en selviä. En selvinnyt keskenmenostakaan.

Voi kun osaisi olla vaan onnesta sekaisin niin kuin esikoisesta. Silloin ensimmäinen testi oli niin haalea että jälkikäteen ihmettelen miten muka olin siinä jotain näkevinäni, mutta silloin innoissani suunnilleen ryntäsin suunnittelemaan äitiysloman ajankohtaa. Nyt ei puhettakaan sellaisesta, tämä haamu ehkä on vähän vahvempi jopa mutta luullakseni viivanpaikka silti. One Stepit on epäluotettavia, voi kertoa nyt googlailtuani. Olen jopa niin epäluuloinen että tein yhden niistä vedellä, että todistaisin itselleni että viivanpaikka näihin tulee. No siihen ei tullut. Mutta viivanpaikka se on siöti. Tai kemiallinen. Huoh.

Tuun kertomaan kun vuoto alkaa.
 
Kuulostaa kovin tutulta nuo ajatuksesi.
Meillä kuopuksen yritys kesti reilun vuoden sisältäen 5 keskenmenoa (kemiallista/tuulimuna). Olin silloin 39. Tämä nyt rv 33 tärppäsi toisesta mahdollisesta kierrosta. Ja ikää on 41.
Mikä tämänkin selittää. Ei voi tietää. Tsemppiä❣
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Olen pahoillani @petronella09

@Momon Teidän matka on ollut kyllä hurja. Kaikkea hyvää raskauteesi!

Täällä siis tilanne se, että tilanne edelleen on. Viivanpaikka voitanee tässä vaiheessa sulkea pois, tai sitten näen viivanpaikan sijaan tekstipaikkoja digitestissä. Keskenmenon pelko on silti niin valtaisa että alan ymmärtää lääkäriä joka sanoi että keskenmenon jälkeen on turvallista yrittää uutta raskautta sitten kun keskenmenon on henkisesti käsitellyt. No, en ilmeisestikään ole käsitellyt.

Löysin tällaisen artikkelin: https://www.duodecimlehti.fi/duo95120

Onko teille kukaan lääkäri puhunut miehen iän vaikutuksista keskenmenoihin? Miten tuosta ei ikinä puhuta?
 
Olihan täällä tämä ketju aivan erikseen meille ikäihmisillekin! Tulin siis tänne piipahtamaan kun tässä yritän elää päivästä toiseen tiedostaen kaikki ne riskit, joita matkalle mahtuu, kaiken sen epävarmuuden, joka tekee normaalisti synnytyssaliin saakka jatkuvasta, hoidoitta spontaanisti alkaneesta raskaudesta 40+ iässä hyvin epätodennäköisen. Menin lukemaan jostain, että tässä iässä ei edes kannattaisi raskautua luomuna, koska munasolut ovat niin huonokuntoisia. Mitähän vielä? Mulla siis la 16.9. laskujeni mukaan.

@Montecea Onnittelut harottavasta näöstä! Ei vaan, onnea ja myötätuulta matkaan oikeasti! Voin vain heiveröisesti kuvitella, että ei ole helppoa luottaa tulevaan noiden kokemusten jälkeen. Tsemppiä ja täällä ollaan muutkin päivä kerrallaan. :love:
 
No niin, todennäköisyydet ei tainneet olla meidän puolella, tänä aamuna viiva oli haalistunut miltei olemattomaksi. Digi varmaan vielä näyttäisi plussaa mutta mitäpä niitä tuhlaamaan, odottelen vuotoa. Eli kemialliseksi kai tämä sitten lasketaan.

Mieityttää todella paljon montako tällaista kertaa jaksaa, ja onko enää mieltä yrittää. Jos tässä iässä raskautuu, on jo tilastollisesti todennäköisempää että käy huonosti kuin että käy hybin. Toki joillekin käy hyvinkin, eihän muuten ole järkeä tilastoidakaan, mutta minä en taida olla siellä voittavassa vähemmistössä.

Toisaalta olen helpottunut että nyt leikki loppui näin lyhyeen, säästyin keskenmenoprosessilta.
 
  • Surullinen
Reactions: Huuma40+

Yhteistyössä