40 + so what, wol 14 (2019)

Heippa kaikille! <3 Kun Virkki ja Katti75:kin täällä kirjoitteli, niin piti tulla nyt itsekin moikkailemaan piiiitkästä aikaa. Suuri Ihme on täällä tapahtunut, ja olen raskaana 12+3 tällä hetkellä. Ei tähän nyt vieläkään uskalla luottaa, kun yritys kuitenkin alkanut jo 2014... Varovaisen toiveikas kuitenkin! Nyt odotellaan seulojen tulosta, ja kiinnostikin tuo Kattin NIPT. Mäkin olen dextralaisia, mutta en ole siis NIPTiin menossa, ellei seula niin "määrää" - rahat on kaiken jälkeen aivan lopussa.

Peukkuja pystyyn siis kaikille, muille ja itselle!!

Ultrauksessa oli kaikki hyvin kyllä, nt 0,8mm ja koko kohdallaan, vilkas ja ihanan näköinen tapaus <3 Olikin jo kolmas ultra, sydän sykki taas tiheästi.

Mutta kyllä vaan jännittää, nämä ekat etapit ja sitten varmaan pikkuhiljaa myös se, että eka lapseni oli ennenaikaisesti synnytetty, 2kk aiemmin - joskaan ei mitään yhtä selkeää syytä, joka voisi toistua.

Mutta, ajattelin kertoa hieman tästä onnistuneesta kierrosta. Se oli melkein kaikin puolin erilainen kuin aiemmat. Että ehkä jotain vinkkejä.

- kävin mittaamassa ferritiinin. Oli 32. Se ei alita esim. Dextran rajaa, mutta on monen rautaan erikoistuneen lääkärin mielestä alhainen: raskautumiseen auttaa, jos ferritiini eli varastoarvo on yli 60. Söin 3kk purkista rautaa ja mittauksessa (jossa toki purkin vaikutus vielä näkyi) oli sen jälkeen arvo yli 80, tämä juuri raskautumisen aikoihin.

- kävin akupunktiossa edellisenä ja seuraavana päivänä siirrosta. Aiemmin olen käynyt vain ennen. Jos akupunktiohoitajalla olis ollut aikaa, olis saattanut mennä kuten Rusakkoisella eli heti ennen ja heti jälkeen. Oli eri akupunktio, kuin jossa aiemmin joskus olen käynyt.

- noudatin kiinalaisen ystävän neuvoja: söin ja join kaiken lämpimänä, myös veden. Söin munan per päivä :) (Olen oikeasti vegaani) Käytin myös seesamiöljyä, joka on kuulemma Kiinassa kohdun lämpöä lisäävä tekijä.

- mulla oli estrogeeni ekaa kertaa käytössä (testi otettiin ennen siirtoa, en ymmärrä, miksei sitä oteta oletusarvoisesti, eka kerta mulla), kuten monella täällä, ja lisäksi ekaa kertaa kortisoni. Söin näitä vielä viikoille 9-10 asti. Terolut keltarauhasena.

- blasto saattoi olla 6-päiväinen mutta tästä en ole varma. Oli kaksi 6-päiväistä ja yksi 5-päiväinen pakkasessa, jos oikein ymmärsin, enkä tiedä, minkä siirsivät.

- otin siirron jälkeen tosi rauhallisesti, melkein vuodelepoa, välillä liikkumista verenkierron vuoksi. Aiemmin olen tehnyt ties mitä, lähtenyt laivalle yms. Välttelin kuumaa suihkua ja kylpyä mutta pidin itseni peruslämpimänä. Koiraa halailin paljon :)

- no sitten omia hlökohtaisia symbolisia juttuja kuten että mies oli mukana siirrossa ekan kerran (ei tosin samassa huoneessa - vaikea toimenpidekammo), ja mulla päällä vanha imetyspaita ja -rintsikat :D

No, ainakin toimi!

Tsemppiä ihan jokaiselle! Erityisesti Virkille <3 Ymmärrän niin hyvin!
Ihana lista. Kiitos!!! Hyodyllinen! Menen heti ostamaan tyopaikan kaupasta keitettyja kananmunia! :)
 
@MaiMei , olipas ihania uutisia ja kiinnostava lista! Onnea vielä hurjasti! <3

@Momon ja @Katti75 , kiitos paljon kommenteistanne! Kysyin tänään asiaa klinikalta, ja lääkärinikin oli sitä mieltä, että ovulaatio on luultavasti tapahtunut jo perjantaina. Toki sitä ei näin jälkikäteen pysty enää millään varmaksi todistamaan, mutta oireet kuitenkin viittaisivat vahvasti siihen, ja ymmärtääkseni ei ole ihan poikkeuksellista että näin tapahtuu. Lääkärini tarjosi minulle vielä ylimääräisen, ilmaisen ultra- ja vastaanottokäynnin tänään, ja siellä sitten päätimme aikaistaa siirtoa yhdellä päivällä. On kuulemma parempi siirtää alkio vaikka hieman liian aikaisin kuin liian myöhään, jolloin kohdun aikaikkuna on jo ehtinyt mennä umpeen eikä alkiolla siis ole enää mahdollisuuksia kiinnittyä.

Täytyypä taas hehkuttaa oman klinikkani (Dextra) loistavaa palvelua! Arvostan ihan erityisesti sitä, että tuolla todella kuunnellaan asiakasta ja otetaan hänen näkemyksensä vakavasti eikä vähätellä niitä. Nyt siis hyvillä mielin kohti alkionsiirtoa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
No ollaanpa samoissa, Katti75! Ikäkin on sama :)

kirsillevauva, mulla itse asiassa sama suositus kuin Rusakkoisella. Näin arvelinkin, koska tämä Tie terveyteen -nainen tekee nimen omaan mieluusti ennen JA jälkeen. Olen ollut myös Runeberginkadulla enkä oikein pitänyt. (en ole ihan varma onko sama paikka mutta kiinalainen ja sama katu) Siellä meni aina aikaa tuntikaupalla (jopa 4h kerran!)... Molemmissa paikoissa on asiakkaita paljon yhtä aikaa, mutta silti oli jotenkin huomioonottavampi tunne tuolla Tie terveyteen -klinikalla. Se tosin mietitytti, että pyydettiin heti tulemaan TOSI usein, mutta en mennyt kyllä kaikkina kertoina. Kävin pari kertaa ennen siirtoa ja sitä edeltävässä kuussa muutamasti.

Luin tosi paljon jenkkisivustoja syksyllä ja toistui ihan kaiken aikaa se, että monilla oli tärppi käynyt, kun oli akupunktiossa ennen ja jälkeen.

Samat sanat kuin Roxannella on Dextrasta. Ihan paras paikka! Olin välissä muualla, mutta onneksi palasin! Olipa hyvä, että kävit vielä siellä varmistamassa tuon siirron ajankohdan, Roxanne!
 
Annan Dextralle tayden kymppi plusssan, jos nyt tulee vauva syliin asti - mutta muuten en, koska ajavat minut taman siirron jalkeen muulle klinikalle, jossa on joustavampi ikaraja! Olen siella vasta vuoden kaynyt ja koko ajan edistynyt, ja minulla on labra-arvot niin kuin paljon nuoremmalla ikaan, niin olisihan minun pitanyt voida jatkaa siella tarvittaessa ihan rauhassa. OK, saanhan Dextrassa toki viela laittaa ne omat siella jo olevat alkioni viisikymppiseksi asti, mutta toista lahjasoluhoitoa eivat tee. Todella kummallinen ikaraja noin niin kuin maailman perspektiivissa. Laakariini siella olen kylla erittain, erittain tyytyvainen - aivan upea. Mutta kokonaisuutena - toistaiseksi - reserving judgement!!!!! :)
 
@Rusakkonen ja @MaiMei, kiitoksia kommenteista, perun ton Runeberginkadun ja varaan tonne Tie Terveyteen :)

Onko @Rusakkonen ja @MatildaM raskausoireita?

@Momon, onko teillä nyt joku uus hoitosuunnitelma, kun olin kirjannut sulle vain Terolunit?

Mä olen niin onnellinen, en malta odottaa siirtoa :) Ja paljon tapahtuu ennen sitä: hedelmöittyminen ja alkioiden tilanteen jännittäminen :) Miten te kestätte tätä jännitysnäytelmää? Voinko minä testata kotona kaupan testillä, kun estrogeeni ja Terolut? Vai tuleeko väärää plussaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
@Rusakkonen , onpas harmi jos Dextrassa on tiukemmat ikärajat kuin muilla klinikoilla, en tuota tiennytkään. Mikä siellä siis on ikärajana omilla soluilla tai luovutetuilla soluilla tehtäville hoidoille? Luulisi tosiaan, että voisivat tapauskohtaisesti arvioida. Mutta toivotaan nyt kovasti, että teille tulisi tästä siirrosta tärppi niin ei tarvitsisi enää muita vaihtoehtoja miettiä. :)

@kirsillevauva , onnea siirtoon ja sitä edeltäviin piinailuihin! (y) Ne päivät on kyllä raastavan jännittäviä, kun odottaa tietoa hedelmöittymisestä ja alkioiden kehityksestä, mutta onneksi ne eivät vajaata viikkoa kauempaa kestä. Ja voit kyllä testailla kotona, Terolutit ja estrogeeni eivät raskaustesteissä näy. Klinikalta saat ns. virallisen testipäivän, mutta itse olen kyllä aina testannut jo ennen sitä (ja saanut myös haamua näkyviin niissä tapauksissa joissa raskaus on alkanut). Itse olen niin malttamaton ihminen, etten halua elää epätietoisuudessa yhtään pidempään kuin on pakko. :)
 
@Rusakkonen ja @MaiMei, kiitoksia kommenteista, perun ton Runeberginkadun ja varaan tonne Tie Terveyteen :)

Onko @Rusakkonen ja @MatildaM raskausoireita?

@Momon, onko teillä nyt joku uus hoitosuunnitelma, kun olin kirjannut sulle vain Terolunit?

Mä olen niin onnellinen, en malta odottaa siirtoa :) Ja paljon tapahtuu ennen sitä: hedelmöittyminen ja alkioiden tilanteen jännittäminen :) Miten te kestätte tätä jännitysnäytelmää? Voinko minä testata kotona kaupan testillä, kun estrogeeni ja Terolut? Vai tuleeko väärää plussaa?
Kiitos kysymästä on oireita. Rinnat karmean kipeät sekä pinkeät. Kohdussa nippailee tämän tästä välillä vähemmän välillä oikein railakkaasti. Lisäksi jatkuva pieni päänsärky. Lasken nämä kuitenkin lugeoireiksi, vaikka nämä ovatkin nyt aikaisempia hoitokertoja selvempiä ja kovempia. Ihan hyvillä mielin kuitenkin.
 
@Rusakkonen , onpas harmi jos Dextrassa on tiukemmat ikärajat kuin muilla klinikoilla, en tuota tiennytkään. Mikä siellä siis on ikärajana omilla soluilla tai luovutetuilla soluilla tehtäville hoidoille? Luulisi tosiaan, että voisivat tapauskohtaisesti arvioida. Mutta toivotaan nyt kovasti, että teille tulisi tästä siirrosta tärppi niin ei tarvitsisi enää muita vaihtoehtoja miettiä. :)

@kirsillevauva , onnea siirtoon ja sitä edeltäviin piinailuihin! (y) Ne päivät on kyllä raastavan jännittäviä, kun odottaa tietoa hedelmöittymisestä ja alkioiden kehityksestä, mutta onneksi ne eivät vajaata viikkoa kauempaa kestä. Ja voit kyllä testailla kotona, Terolutit ja estrogeeni eivät raskaustesteissä näy. Klinikalta saat ns. virallisen testipäivän, mutta itse olen kyllä aina testannut jo ennen sitä (ja saanut myös haamua näkyviin niissä tapauksissa joissa raskaus on alkanut). Itse olen niin malttamaton ihminen, etten halua elää epätietoisuudessa yhtään pidempään kuin on pakko. :)
@Roxanne - Dextran ikaraja ei varmastikaan ole Suomen ainoa alempi, mutta minusta heidan(kin) pitaisi tosiaan arvioida tapauskohtaisesti, varsinkin kun operoidaan luovutetuilla soluilla, jolloin aidin ika ei itse asiassa niinkaan merkitse. Omilla soluilla operoidessa ei heilla ole tiukkaa ikarajaa, mutta on eri juttu sitten, kannattaako enaa 45. ikavuoden jalkeen sijoittaa suurta summaa solujen keraykseen. Koska meilla on omia alkioita pakkasessa ja niita saa siirtaa viisikymppiseksi, en ole mennyt enaa omia lisaa keraamaan, vaan keskityn luovutushoitoihin ja siirran omia 45-vuotiaana kerattyja silloin talloin.

Luovutushoidoissa ikaraja on Dextrassa siis periaatteessa 45. Ovumiassa ja InOvassa tehdaan luovutushoitoja 47-vuotiaaksi. Sen jalkeen voi siirtya esim Viroon taikka U.K.:hon. London Bridge -klinikalla tehdaan luovutushoitoja, kunhan vauva syntyy ennen aidin 55. syntymapaivaa. Kuulemma siirtavat vielakin vanhemmille Italiassa, Marokossa ja Brasiliassa, mutta saattaa maksaa maltaita!

Mielestani kaikkien suomalaisten klinikkojen luovutushoitojen ikaraja, jos sellainen laitetaan, pitaisi olla ainakin 50. Eihan siina iassa viela monellakaan ole edes menopaussia. Ihmiset elavat nykyaan kauemmin ja pysyvat kauemmin nuorina. Kaikki eivat kuitenkaan loyda sopivaa kumppania nuorina, joten kylla sita pitaisi olla kauemmin tilaisuus yrittaa, jos terveytta loytyy.

U.K.:ssa on kylla yleisesti ottaessa vahan kalliimpaa ja sitten pitaisi loytaa hyva klinikka (siis kun kerran en ole viela 50-52, niin on valinnanvaraa), niin en ole siella mennyt hoitoihin. Luotin suomalaiseen ja olen aika lailla tyytyvainen kehitykseemme, ja laakarimme Dextrassa on ihana. :)

Ja sitten minulla oli kylla vahan sellainenkin ajatus, etta kivaa, etta suomalainen munasolu, niin ulkonakokin todennakoisesti ehka hiukan matchaa. Tosin geenit nyt joka tapauksessa liikkuvat ympari maailmaa - minunkin miehestani ajatellaan, etta han on norjalainen tms., mutta kylla han ihan englantilainen on. Silla alueella oli viikinkeja, on varmaan niiden jalkelainen! :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
@Rusakkonen ja @MaiMei, kiitoksia kommenteista, perun ton Runeberginkadun ja varaan tonne Tie Terveyteen :)

Onko @Rusakkonen ja @MatildaM raskausoireita?

@Momon, onko teillä nyt joku uus hoitosuunnitelma, kun olin kirjannut sulle vain Terolunit?

Mä olen niin onnellinen, en malta odottaa siirtoa :) Ja paljon tapahtuu ennen sitä: hedelmöittyminen ja alkioiden tilanteen jännittäminen :) Miten te kestätte tätä jännitysnäytelmää? Voinko minä testata kotona kaupan testillä, kun estrogeeni ja Terolut? Vai tuleeko väärää plussaa?
@kirsillevauva - tarkein oire oli se kiinnittymisvuoto. Myos alavatsalla kuplintaa ja painon tunnetta. Niin, ja ne ‘kuukautiskivut’. Rukoilen, etta siella on vauva ja etta se siella myos pysyy ... tai no siis siella kehittyen tietenkin! Taytyy hanen tulla uloskin lopulta! :)
 
Viimeksi muokattu:
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:


Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu
Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut
MatildaM ...............3/lahjamunasolut
M4rianne77.................3/aloitettu 6/2018

Taustalla:
Yöeläjä

Plussanneet:

Marraskuu 2018:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
 
Olen varannut raskaustestin perjantaiksi 25.1., aika on illemmalla, joten mahdollisesti saan tulokset vasta maanantaina 28.1., mahdollisesti myos jo lauantaina.

Sain muuten ferritinitulokset - 93! Hemoglobiini 137 ja pieni verenkuva myos kaikki ihan hyvia. Kilpirauhasarvo/tyroksiini nyt 1.2, eika ollut kilpirauhasen vasta-aineita. Eli ne menivat ihan hyvin.

@kirsillevauva - onnea hedelmoitysprosessiin!
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
@Rusakkonen, toivottavasti hyvät arvot ennustavat alkanutta raskautta :)

Meillä oli 15 solua hedelmöittynyt! En saa enää lisätietoja, vaan tiistaina rakko täynnä siirtoon. Se onkin haaste, sillä käyn pissalla koko ajan ja kärsin pidätysvaikeuksista!!! Juuri olen varannut lääkärille ajan asiasta, sillä jos synnytän vielä neljännen kerran, olen kohta vaipoissa :(
 
Kirsillevauva, hienon määrän hedelmöittyneitä alkioita saitte. Toivottavasti lähtevät normaalisti jakautumaan ja niillä hoito onnistuisi! Tsemppiä siirtoon!

Rusakkonen ja MatildaM, kovasti toivon plussaa testiin!

Tervetuloa M4rianne77. Toivotaan parasta onnea ja tietenkin tärppiä lähitulevaisuudessa!

MaiMeille onnittelut!

Ja ihan jokaiselle lämmin tsemppihalaus pakkasen keskelle!

Täällä vuoto tekee tuloaan. Aamulla tuli jo tuhrua. Harmi. Mut nyt on hyvä maanantaina mennä sinne leikkaukseen ja sen jälkeen uudella innolla uutta yritystä kohti. Letroja on vielä jäljellä, joten kovasti toivon vielä onnistumista.
 
@kirsillevauva hieno hedelmöittymistulos teillä, onnittelut siitä! Nyt voi varmasti luottavaisin mielin odotella siirtoa. :) Täydestä rakosta: mulle on klinikalla sanottu, ettei nyt tartte ihan kupla otsassa olla, kunhan pidättelee tunnin-pari ennen siirtoa. Mulle kävi kerran niin että unohdin koko jutun ja kävin vahingossa vessassa juuri ennen klinikalle lähtöä, siis vain reilu puoli tuntia ennen siirtoa. Ja ihan hyvin se silläkin kertaa sujui.

@Hulbertiina , tsemppiä leikkaukseen ja onnea letroiluun sen jälkeen! (y)

Mulla oli keskiviikkona alkionsiirto. Nyt voi onneksi muutaman päivän ottaa ihan rennosti, sillä ennen ensi viikkoa on vielä turhaa testailla (ellen sitten huvikseni testaa Ovitrellen poistumista :whistle:). Huomasin just että kaapissa olis vähän aikaa sitten vanhaksi menneitä testejä, voiskohan niitä vielä käyttää...? Jotenkin luulisi, ettei ne nyt niin pian pilalle mene, kaipa niihin vaan joku viimeinen käyttöpäivä pitää merkata. :unsure:
 
Minulla on hiukan sekavaa taalla. Hienoa on, etta minulle tarjottiin toista niista toista, joiden haastatteluissa kavin tiistaina! Joten se on vallan upeaa, ja olen kovin kiitollinen! :) Tasta vauva-asiasta olen vahan huolissani, koska keskiviikkona tuli pari hailun vaaleanpunaista tippua, eilen hiukan ruskeata, ja nyt tanaan on tiputellut ruskeanpunaista hiukan enemman. Eivat nama mitkaan kuukautiset ole, mutta mita jos ne ovat alkamassa? Pelottaa. Ihmeellista, kun nyt on SUUREMPI laakitys kuin ikina ennen, ja kahtena viime kertana, PAS:in yhteydessa, saatiin kuukautiset pidettya poissa, kun otin 4 Progynovaa paivassa (plus 3 Terolutia ja 1 Lutinusta). Nyt siis 4 Progynovaa, NELJA Terolutia ja yksi Lutinus. On kummallista, etta jos sellaisen laakemaaran kanssa alkaa. Ja kun oli ihan kuin sita kiinnittymisvuotoa siina alussa. Etta olen hiukan hammentynyt taalla. Pidan ylla toivoa uskon avulla, mutta tietenkin harmittaa, etta pitaako tassa todellakin loytaa uudet rahat, aika ja energia uuteen hoitoon. Uusi klinikka oli tosin lahiaikoina yhteyksissa ja olemme ykkosina jonossa eli paasemme kylla heti sitten tarvittaessa uuteen luovutushoitoon, mutta kun niin toivomme, etta tama lapsonen jaisi eloon.
 

Yhteistyössä