3v nukkuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Wilma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Wilma

Jäsen
05.12.2004
64
0
6
Kysyisin neuvoa 3v nukkumisesta. Meillä tyttö nukkui noin 2,5 vuotiaaksi meidän kanssa samassa huoneessa koska asuimme rivari kaksiossa. Kun rakensimme omakotitalon tyttö sai tietysti oman huoneen. Puhuimme koko rakentamisen ajan tytölle mihin hänen huoneensa tulee ja mihin tulee äidin ja isän huone. Kun muutimme tyttö oli koin 2v ja 8kk ikäinen. Alussa hän oli aivan intona omasta huoneesta ja uudesta sängystä. Sitten pari viikkoa muuttomme jälkeen häneltä jäi tutti ikäänkuin vahingossa pois. Oli siihen asti nukkunut tutin kanssa. En raaskinut aikaisemmin sitä ottaa pois koska oli niin tärkeä nukkuessa ja tytön olessa noin 2,5v hän sai pikkusiskon. ajattelin että kerralla ei liikaa muutoksia. Tutti jäi kuitenkin todella helposti pois eikä itkenyt yhtään sen perään. Nyt ollaan oltu pari kuukautta ilman tuttia tosin näkee päivittäin pikkusiskon tutin, mutta ei ole itselleen sitä pyytänyt. Nyt varsinaiseen ongelmaan. Menen yleensa yhdeksän aikaan laittamaan tytön nukkumaan ja nukkuukin hyvin 10 minuutissa. Nukkuu yleensä noin puolitunita ja sitten se alkaa. Nimittäin huuto. Ensin pientä kitinää ja jos kumpikaan ei mene huoneeseen kitinä muuttuu itkuksi. Rauhottuu vasta kun jompi kumpi on mennyt huoneeseen. Sitten kun on rauhoittunut ja huoneesta mennään pois menee muutama minuutti ja taas sama juttu. Nyt on isä nukkunut tytön kanssa samassa huoneessa patjalla sängyn vieressä koska kukaan ei jaksa hypätä koko yötä muutaman minuutin välein kun itsekkin pitäisi nukkua. Vaavi nukkuu meidän kanssa samassa huoneessa koska syö vielä öisin. Millä saisin tytön taas nukkumaan rauhallisesti omassa huoneessa. Kertokaa vinkkejä. Vai meneekö ohi itsestänsä. Ajattelin antaa tytölle jonkin unilelun jos se auttaisi.
 
meillä on tuon nukkuminen aateltu niin että nukkuu siellä missä parhaitenukkuu.. pää asia on että kaikki saamme nukkua.
Meillä on tytär 3,5v ja poika 2kk
tytär nukkui 1v asti meidän vieressä ja siirtyi sitten omaan sänkyyn täysin omasta halustaan ja tuossa 2v pintaan tuli sitten vaihe että halusi nukkua omassa huoneessa.. nyt sitten nukkuu välillä meidän huoneessa välillä omassa, asiaa helpottaa se että meillä on sänky sillä kummassakin huoneessa.
Mutta minun ohjeeni on että turhat nukutukset sikseen ja jos lapsi ei nuku omassa huoneessa niin sitten vain takaisin äidin ja isän houneeseen.. meillä homma toimii oikein hyvin.. tyttö nukkuu omassa huoneessa väliin montakin viikkoa yhteen menoon vällä on öitä että tulee taas meidän huoneeseen ja sitten taas haluaa omaansa. Poika nukkuu sängyssämme ja saakin nukkua niin kauan kunnes siitä siirtyy sitten oma ehtoisesti omaan sänkyyn ja myöhemmin omaan huoneeseen..
=)
 
Kiitos kommentista. Olet kyllä ihan oikeassa. Meillä myös nukkui vieressä 1 vuotiaaksi asti kunnes siirtyi omaan sänkyyn. Vaavi pian 6kk nukkuu myös meidän välissä. Ja saa nukkua ainakin toiset puolivuotta, Voi olla että otetaan meidän huoneeseen jos jatkuu vielä jonkin aikaa tällä tavalla. Muuten meillä on rauhallisia öitä. Vaavi ollut alusta asti hyvä nukkuja.
 
Yhteistyössä