Elikkäs eilen sitten oli se neuvola ja lupasin tulla tänne kertomaan, että mitä tehtiin.
Ensin pisti tytön tekemään nuppipalapelin. Meillä likka kyllä tehnyt jo viime syksystä asti ihan sujuvasti 3+ palapelejä joten oli hiukan ihmeissään moisesta nuppipalapelistä ja teki sen sitten pari kertaakin siinä äkkiä tädin mieliksi.
Sen jälkeen kaivoi laukustaan jonkun Puppe-kirjan minkä avulla testasi yleensä miten lapsi puhuu ja värejä ja eläimiä ja sen sellaista. Meillä likka puhuu kuin papupata ja th totesikin, että puhuu pitkiä lauseita ja on tosi laaja sanavarasto.
Sitten oli jotain lappuja missä oli erikokoisia palloja ja toisessa erikokoisia taloja. Niist piti näyttä pienin ja isoin. Onnistui hienosti tämäkin.
Sitten piti piirtää pallo, vaakaviiva ja pystyviiva. Lisäksi lapsi piirsi ihan millaisen tahansa piirustuksen tahtoikin. tyttö piirsi pääjalkaisen jolle piirsi viel hiuksetkin. Th oli vaikuttunut piirustuksesta ja samantien tyttö nappasi sakset käteensä ja leikkasi ihan oikealla otteella reippaasti papereita siinä ja th ihan yllättyin miten hienosti se kävi. Saksienkäyttöä ei siis "vaadittu" edes, mutta tyttö esitteli taitojaan.
Tasajalalla hyppimistäkin piti näyttää ja meidän likka osaa kipsin takia hyppiä yhdellä jalallakin. Oli siis juuri hiljattain 4 vkoa toinen jalka kipsissä ja oppi sinä aikana hyppimään yhdellä jalallakin.
Siinähän ne tehtävät tais pääpiirteittäin ollakin. Ai niin testasi se näönkin.
Mutta itsekin huomaa, vaikka olen sen tiennyt, että on tuo meidän tyttö paljon etevämpi ja taitavampi mitä poika samanikäisenä. En tiedä johtuuko siitä, että on toinen lapsi vai onko vain sattumalta sitten kerinnyt oppimaan kaikenmoista nopeampaan tahtiin.
Mutta äiti oli ylpeä.
