Toggle sidebar

32-vuotias, lapseton, eronnut, masentunut, yksin jäämisen pelko

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja OlikoSeSiinä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

OlikoSeSiinä

Vieras
Miesystävä jätti mut 2 viikkoa sitten, koska mulla oli niin paljon ahdistusta ja mies oli joutunut suhteessa terapeutin rooliin. Kun mietin tulevaisuuttani, näen siellä vain tämän miehen, meidän tulevan yhteisen talon ja tulevat lapset. Mutta nyt mulla ei ole mitään. Aika loppuu kesken. Oliko se siinä lopullisesti? Haaveilin kolmesta lapsesta, mutta en ehdi saada yhtäkään, koska en voi kuvitella ketään muuta miestä varmasti pitkään aikaan. Masennus ja ahdistus valtaa mielen. Mies halusi pysyä kavereina, mutta mun sydän särkyy, kun viestitellään tai soitellaan. Mitä mä teen elämässä? Mitä toivoa mulla enää on?
 
Ehdit saamaan kaiken haluamasi.
Mutta, jos olisin sinä, ottaisin kunnon irtioton tähän tilanteeseen. Lähtisin pienelle matkalle esim. Australiaan ja ehkä vielä jonnekin muualle, jos työn yms. puolesta onnistuisi. Aivot narikkaan ja tossua toisen eteen. Uusi sivu käänettynä ja tyhjä paperi odottaa tarinaasi :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja OlikoSeSiinä:
Miesystävä jätti mut 2 viikkoa sitten, koska mulla oli niin paljon ahdistusta ja mies oli joutunut suhteessa terapeutin rooliin. Kun mietin tulevaisuuttani, näen siellä vain tämän miehen, meidän tulevan yhteisen talon ja tulevat lapset. Mutta nyt mulla ei ole mitään. Aika loppuu kesken. Oliko se siinä lopullisesti? Haaveilin kolmesta lapsesta, mutta en ehdi saada yhtäkään, koska en voi kuvitella ketään muuta miestä varmasti pitkään aikaan. Masennus ja ahdistus valtaa mielen. Mies halusi pysyä kavereina, mutta mun sydän särkyy, kun viestitellään tai soitellaan. Mitä mä teen elämässä? Mitä toivoa mulla enää on?
Click to expand...
Kolmekakkonen vasta, haloo. Ehdit vielä saamaan useammankin miehen kaasuttamaan kohti auringonlaskua taakseen katsomatta. Kukaties joku sitkeä lehmänhermoinen yksilö jää nalkkiinkin, hankitte lapsia, otatte pankista kunnon asuntovelkataakan niskaan ja voit sitten käydä palstalla harva se päivä ulisemassa ja kyselemässä vinkkejä miehen kyykyttämiseen.

Vakavasti puhuen, vain täysi pösilö pysyy "kaverina" eksän kanssa, etenkin jos tunteita on hivenenkin mukana. Ainoa oikea tapa on katkaista kaikki yhteydet, poistaa yhteystiedot, aloittaa kuntoilu ja nussia muita kuin kani. Jos jatkat viestittelyä ja soittelua niin saat syyttää masentuneisuudesta ja ahdistuneisuudestasi vain omaa typeryyttäsi.
 
Asioilla on tapana järjestyä. Yritä löytää tapoja rentoutua. Haaveita ja pitkäntähtäimen tavoitteita on hyvä olla, mutta älä mieti ja tressaa liikaa vaan anna asioitten mennä omalla painollaan. Elämä jaksaa yleensä yllättää ihanuudellaan silloin kun siltä ei odota liikoja. Tsemppiä!
T: Onnellinen isi
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
nussia muita kuin kani
Click to expand...

jotenkin epäilyttää, että ap ei ole sen luonteinen, että voisi tuosta vaan nussia muita kuin kani. Nimittäin jos näin olisi asia, niin tuskin epäilisi kykyään löytää uusi mies.

Se on vaan fakta, että jotkut ihmiset ovat sen tyyppisiä, että löytävät miehen heti samana iltana kun tarttuvat toimeen. Jollain toisilla taas siinä menee vuosikymmen.

Ja kuten tunnettua 32+10 = 42 eli likimain vaihdevuodet. Varsinkin jos ottaa huomioon, että harva laittaa edes sitä ensimmäistä lasta alulle välittömästi miehen tavattuaan.

Nyky-yhteiskunta on siinä mielessä kieroutunut, että lasten tekemisen aloittamista venytetään yleisesti sinne 30 ikävuoden kieppeille. Vaikka kivikaudella jolloin ihmisen biologia muotoutui lastenteon aloittamisikä oli jotain vajaa 15. Toki lisääntyä voi hyvin myös 30-vuotiaana, mutta se strategia ei oikein siedä virheitä, eli jos 30-vuotiaana tuleekin joku kriisi joka aikaansaa lastenteon lykkääntymisen niin marginaalia ei enää paljon ole jäljellä ja lapset voivat jäädä saamatta. Toisin kuin 15-vuotiaalla, joka ehtii (ihan niin kuin biologia on tarkoittanut) käydä hyvin monet koukerot läpi ennen kuin vaihdevuodet uhkaavat.
 
Tästä aloituksesta tulee väistämättä mieleen Ylilauta...

https://ylilauta.org/suhteet/

Siellä on valtava määrä eri ikäisiä mieshenkilöitä (osa myös yli 30v), jotka eivät ikipäivänä usko kiinnostavansa ketään naista. Moni on tästä niin katkeroitunut, että lukee lohtuna Laasasen tekstejä ja uskoo kenen tahansa naisen saavan miehen koska tahansa, siinä missä "alemman tason miehille" eli ATM:ille ei koskaan heltiä sen paremmin seksiä kuin parisuhdettakaan.
 
Ihanaa kun vaivaudutte vastaamaan. Kauhea valitusvirsi tämä mun avautuminen.

Viimeksi tänään puhuttiin puhelimessa, ensin vain niitä näitä, mitä ollaan viikolla tehty. Kun mies oli juuri sulkemassa luurin, keskeytin aikeet sanomalla, miten pahalta musta tuntuu sanoa moikka. Ja sitten puhuttiin vielä vartin verran eroon johtaneista syistä ja mulla vaan kyyneleet virtasi. Olen lukenut kaikenlaisia artikkeleja, miten exän voisi vielä saada takaisin, ja tein kaiken väärin. Mies sanoi, ettei pysty olemaan mun kanssa, koska kun näkee mut, miettii vain miten voin (koska joutui seuraamaan mun ahdistusta ja tulemaan mua niin paljon).

Kaikki muukin on pielessä. Työsopimus päättyi juuri ja pitäisi tässä olotilassa jaksaa vielä etsiä töitäkin. Eikä mulla ole kuin muutama kaveri, joihin en niihinkään kehtaa olla niin usein yhteydessä, kun vaikutan ihan liian tarvitsevalta.

Eikö mies sitten mua oikeasti rakastanutkaan, kun ei mun perään itke niin kuin minä hänen?
 
Rakasti ehkä joskus, mutta ei enää aikoihin. Sen lisäksi hän toimi raukkamaisesti, koska vakavassa parisuhteessa yritetään selvittää ongelmat, eikä noin vaan ylhäisessä yksinäisyydessä päätetä, että se on moikka vaan -- toki väkivalta, huumeet, yms. on tähän poikkeus, mutta teillä ei sitäkään ole. Eli miekkosesi on jo aiemmin päättänyt erota, ja käytti tätä vain tekosyynä.

Anna miehen mennä, takaisin ei kuitenkaan ole paluuta. Mitä nopeammin unohdat hänet, sitä nopeammin pääset jatkamaan elämääsi. Sinun pitää nyt päättää osaltasi jättää hänet. Uusia löytyy kyllä.
 
Niin, mies sanoi, että hänelle on tosi tärkeää pystyä kunnioittamaan (merkityksessä 'katsoa arvostaen (ylöspäin)') toista. Eli ei siis pystynyt enää loppuaikoina kunnioittamaan mua, kun olin niin raukka ahdistuksineni. Mies ei tätä viimeistä lausetta sanonut, mutta tuota tarkoitti.

En ollut kai rittävän älykäskään miehelle, kun hän todella korkeasti koulutettu ja muutenkin monella tapaa lahjakas musikaalisesti, matemaattisesti ja ihmissuhdetaidoiltaan muun muassa. Ja mulla muutenkin huono itsetunto, vaikka kirpaisee sitä on myöntää. Vaikea kuulla mieheltä, että olin liian "vähäarvoinen" hänen silmissään lopulta. Miten voisin parempaa löytää...

Haluaisin puhua jollekin, mutta kaverini ovat lähinnä yhteisiä kavereitamme, enkä voi luottaa, etteivät miehelle kerro, jos hänestä jotain puhun. Mies vielä erityisesti sanoi, että haluaa minun säilyttävän kaikki yhteiset kaverimme ja tulevan yhteisiin illanistujaisiin ynnä muihin. Entä jos menen niihin parhaana mahdollisena itsenäni, oikein iloisena ja aktiivisena ja sitten tapahtuukin jotain, mikä saa kyyneleet silmiini...
 
Jos kärsit ahdistuksesta tms, niin mene psykoterapiaan. Ehkä sä tarvitset tujumpaa tukea kuin kaverisi tai miesystävän tuki.

Mikä sua ahdistaa noin niinku yleensä, jos ei nyt tätä eroa lasketa?
 
Kyyyllä mä luulen että tuolla baarissa on yksi mies, joka haluaa porata sun pimppiä. Siis yksi ainoa vain. Kukaan muu ei halua. Se on tässä sen ongelma, että miten sä löydät juuri sen yhden miehen. Mutta kyllä se löytyy. Mä valan suhun uskoa! Ala kiertämään baareja ja kerro olevasi valmis astuttavaksi. Kyllä se siitä pikku hiljaa. Saat varmasti ziljoonat pakit ja kuulla kaikkea rumaa... mutta lopulta mä uskon, että se mies löytyy. Mies joka sanoo, että mennään teille ja pyllistä, niin katsotaan mitä tapahtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Echo:
Jos kärsit ahdistuksesta tms, niin mene psykoterapiaan. Ehkä sä tarvitset tujumpaa tukea kuin kaverisi tai miesystävän tuki.

Mikä sua ahdistaa noin niinku yleensä, jos ei nyt tätä eroa lasketa?
Click to expand...

Etsinkin heti terapeutin kaksi viikkoa sitten, kun ero tuli. Nyt sen pari kertaa olen käynyt. Sehän tässä myös harmittaa, kun mies jo muutama kuukausi sitten sanoi, että minun pitää mennä ammattilaisen kanssa juttelemaan, ja pitkitin menemistä kunnes oli liian myöhäistä enää korjata suhdetta.

Ahdistus taitaa olla aikalailla yleistynyttä, eli pitkin päivää ja erilaisissa tilanteissa. Elinpiiri ja mukavuusalue kaventunut.

Kyllähän mä tiedän, että pitää itseni hoitaa kuntoon ennen mitään parisuhdetta. Mutta riittääkö aika...
 
Piti vielä lisätä, että todella haluan työstää itseni kuntoon ja kehittää itseäni ihan uudelle tasolle. Teen tosi kovasti nyt töitä sen eteen. Sitten kuitenkin masentaa, kun tuntuu, että entä jos teenkin kaiken voittaakseni miehen arvostuksen takaisin (vaikka yritän koko ajan muistuttaa, että teen tämän itselleni)? Sittenhän se masennus vasta iskee, kun tajuan, ettei mies mua halua, vaikka olisin millainen. Eli kuten joku sanoikin, mun pitäisi nyt puolestani päättää jättää mies.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Asioilla on tapana järjestyä. Yritä löytää tapoja rentoutua. Haaveita ja pitkäntähtäimen tavoitteita on hyvä olla, mutta älä mieti ja tressaa liikaa vaan anna asioitten mennä omalla painollaan. Elämä jaksaa yleensä yllättää ihanuudellaan silloin kun siltä ei odota liikoja. Tsemppiä!
T: Onnellinen isi
Click to expand...
ei asioilla oo tapana järjestyä. mua niin ärsyttää tää luulo. asialle pitää tehdä jotain. ja tässä tapauksessa suosittelen ap käymään juttelemassa jollekin terapeutille ja jatkavan elämässään eteenpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja OlikoSeSiinä:
Miesystävä jätti mut 2 viikkoa sitten, koska mulla oli niin paljon ahdistusta ja mies oli joutunut suhteessa terapeutin rooliin. Kun mietin tulevaisuuttani, näen siellä vain tämän miehen, meidän tulevan yhteisen talon ja tulevat lapset. Mutta nyt mulla ei ole mitään. Aika loppuu kesken. Oliko se siinä lopullisesti? Haaveilin kolmesta lapsesta, mutta en ehdi saada yhtäkään, koska en voi kuvitella ketään muuta miestä varmasti pitkään aikaan. Masennus ja ahdistus valtaa mielen. Mies halusi pysyä kavereina, mutta mun sydän särkyy, kun viestitellään tai soitellaan. Mitä mä teen elämässä? Mitä toivoa mulla enää on?
Click to expand...
Sen haluan sanoa näin keski-ikäistyvän plösömamman näkökulmasta että olet ihan oikeasti vielä nuori. Älä hätiköi. Jos mä olisin 32-vuotias niin hihkuisin riemusta (no, tääkin mun ikä on kans kiva ikä).

Lähde siitä ajatuksesta liikkeelle että se sun exä ei palaa takaisin, jotta et pettyisi. Sun pitää itse vahvistua ja se vie aikaa. Jos (n.10% todennäköisyys) se palaisikin joskus tulevaisuudessa, niin se olisi vaan plussaa. Mutta unohda hänet nyt niin hyvin kuin pystyt, älä roiku hänessä.

Kun keskityt itseesi ja elämäsi täyttämiseen positiivisilla asioilla, niin olet valmis parisuhteeseen ja äitiyteen (äitinä joutuu olemaan jämäkkä).

Tiedän paljon tuttuja jotka ovat löytäneet sen oikean 35-40-vuotiaana, nelikymppiset tuttuni vielä tekee vauvoja (no, 45-vuotias on jo vähän hiinä ja hiinä että kannattaako enää), vakipaikkoja töistä ovat saaneet 50-vuotiaatkin kun ovat olleet reippaita tarttumaan toimeen.

Sinuna mä etsisin oman alan töitä tai edes pieniä pätkiä - 1 päivän sijaisuuksia, sit jos ei niitä löytyisi niin opiskelemaan.
Viettäisin aikaa kaverien kanssa, sukulaisten kanssa, jne. Ympäröisin itseni ihmisillä. Hommaisin harrastuksen, kävisin elokuvissa. Kävisin psykoterapiassa.

Tavallaan sulla ei ole ulkoisesti katsottuna mitään hätää, mitään stressattavaa kun olet vielä niin nuori, kaikki on mahdollista. Mutta se ahdistus voi pilata kaiken.
Ajattele asioita arkisesti ja positiivisesti.
 
Korostan vielä että älä vaaaaan roiku siinä miehessä. Älä heitä siihen kaipaavia katseita, älä lähetä epätoivoisia viestejä.
Se on hurjan luotaantyöntävää, mies ajattelee että "nonni, loppuelämäni meneekin sit terapeuttina." Ei kukaan halua pariutua Erikeeper-liimapullon kanssa.

Näytä että sussa on munaa. Että et tarvitsisikaan miestä, pidät hauskaa ystäviesi kanssa, käyt tekemässä vaikka keikkatöitä, harrastat, teet jotain reissuja. Että sä voit kohdata joskus sen miehen rennosti joissain ystävien yhteisessä tapaamisessa, kertoillen "juu oli muuten kiva teatterireissu kaverien kanssa, suosittelen sitä leffaa jne" - ja lähdetkin pois siitä huoneesta.
 
Echo, nämä sun kaksi edellistä viestiä on todella hyviä. Tuo on juuri se mielentila, johon pyrin. Olla vahva, jämäkkä, ei tarvita ketään pakosti viereeni. Aion näyttää, että mussa on munaa. Aion olla niin ylpeä siitä, että nousin tästä suosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Mistä päin Suomea kirjoittelet?
Click to expand...

Ihan kuin olisin kuullut tuon lauseen joskus ennenkin...? Tuli jotenkin dejavu-tunne tuosta lähestymistavasta.

Lienet niitä miehiä, joille ihan jokainen nainen kelpaa? Ts. sitä sakkia, jolta saa valtavan määrän vastauksia jos rekisteröityy jollekin deittipalstalle, vaan sillä seurauksella että jokaisen viestin saa laittaa roskakoriin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aapeee:
Echo, nämä sun kaksi edellistä viestiä on todella hyviä. Tuo on juuri se mielentila, johon pyrin. Olla vahva, jämäkkä, ei tarvita ketään pakosti viereeni. Aion näyttää, että mussa on munaa. Aion olla niin ylpeä siitä, että nousin tästä suosta.
Click to expand...
Juu. Sellaista hyvää, tervettä ja iloista ylpeyttä on hyvä olla. Iloa omasta itsestä.
:)

Semmoista ettei tartte kenenkään kanssa olla riidoissa tai huonoissa väleissä, ei exienkään kanssa riidoissa, mutta osoittaa muille, että pystyy seisomaan omilla jaloillaan (toki ystävien ja sukulaisten avulla).
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa