Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:Anna valvoa, pistä omaan huoneeseen ja sano että saa leikkiä niin kauan kun haluaa, kunhan pysyy huoneessaan. Meillä ainakin toiminut kaikkien lasten kohdalla, ei ne määrättömiä jaksa ja kun itse saavat "päättää" koska laittavat nukkumaan, niin se sänky alkaa aiemmin houkuttelemaan. Samalla tavallahan valvoo nykyäänkin vain sillä erotuksella että sinun pitää olla mukana siinä nukutusruljanssissa. Minä en ole ikinä vienyt lapsia nukkumaan vaan iltaleikkeihin ja innolla jäävät omaan sänkyyn kun saavat ottaa leluja tai kirjoja mukaan eikä ole mikään pakko nukkua![]()
hei hyvä vinkki, eipä oo tullut ees mieleen tällainen :O
täytyy kokeilla...
vaikka toisaalta voi tulla tuntuma, että lapset vaan leikkii puolille öin lastenhuoneessa eikä aikuiset välitä, vaikka pitäis nukkua jo. voisko tulla turvaton olo lapselle siitä, että saa itse päättää millon nukkuu?
Ei ainakaan meidän viidessä lapsessa näy mitään turvattomuutta, mutta erittäin helpot nukahtajat kylläkin. Puoli yhdeksältä mennään omiin huoneisiin ja viimeistään kymmeneltä on jo aivan hiljaista. Kun joka aamu herätään kuitenkin lähes samaan aikaan, niin se säätelee lasten väsymystä ja iltaisin se unikin hiipii aina samaan aikaan.