3-kymppiset esikoisen saaneet

Meillä kanssa kastejuhla tulossa loppukuusta. Kuulumme molemmat kirkkoon ja erityisesti miehelle lapsen kastaminen on tärkeää, vaikkei hän niin uskonnollinen olekaan. Viime vuonna ei käyty edes joulukirkossa... Nimi on nyt päätetty. Meillä oli koko raskausajan ja oikeastaan jo ennen sitä mielessä tietty nimi - tai oikestaan minulla oli. :) Kun oltiin oltu jonkin aikaa lapsen kanssa kotona, mies keksi "ihan puskista" uuden nimen ja on vakuuttanut minutkin siihen. Kieltämättä nimi tuntuu tosi sopivalta lapselle. Etukäteen en olisi kyseiseen nimeen varmaankaan niin mieltynyt eikä mieskään. Ehkä se on usein niin, että sitten kun lapsen näkee, sen nimen vasta varmaksi tietää. Nyt on jo jonkin verran kotona kutsuttu lasta tällä nimellä. Mielestäni on kiva, että mies on innolla mukana suunnittelemassa ja päättämässä lapseen liittyviä asioita. Lapsen synnyttyä alkaa tietyllä tapaa vasta kunnolla se miehen/isän aika. Raskausaika kuitenkin on enemmän tulevan äidin aikaa, vaikka mies aktiivisesti siinä rinnalla ja tukena olisikin.

Tiedättekö muuten, onko 1kk neuvolassa lääkäri paikalla? Meillä on tällä viikolla se neuvola. Tulipa vain tässä mieleen, kun olisi nimenomaan lääkäriltä kysyttävää niin voisin siinä samassa kysäistä.

Paperikuvien tilausta täälläkin mietitään; lähinnä vauvakirjaa varten. Olen sellaista aika innokkaasti täytellyt. :) Saas nähdä saanko ensimmäisen tilauksen jo aikaiseksi ennen ristiäisiä vai vasta sen juhlan jälkeen...
 
Meillä luki ihan siinä neuvolakortissa, kun oli lääkäriaika tulossa, eli luki: neuvolalääkäri ja aika. Ei ollut 1kk ikäisenä, vaan vähän myöhemmin.

Miehet ja vauvat on hellyyttävä näky, tuli tuosta aiheesta mieleen. Meillä mies osallistuu tosi hyvin ja tasavertaisesti vauvan hoitoon.
 
Poppie: Yritinkin tuosta neuvolakortista asiaan saada selvyyttä, mutta siinä lukee vaan, että seuraava aika. No, pianhan sen näkee.
Meilläkin vauva jo yli sen 1kk hieman.
Ihania ovat nuo vauvanhoitoon osallistuvat miehet! <3 Itse en ilman omaani selviäisi. Meillä kun on osittaisimetys ja korvikettakin menee niin mies osallistuu myös yösyöttöihin aika usein. Viime yönä sain kaksi noin kolmen tunnin unipätkää sen ansiosta ja taas jaksaa. :) Kylvetyksen hoitaa myös mies pääosin.
 
Meillä oli eilen eka lääkäri, eli 2kk ja seuraava tais olla 4kk. Rotavirusrokote käydään hakemassa vasta maanantaina ettei oo ristiäisissä mahanpuruja.
Meilläkin isä hoitaa noi kylvetykset ja tyttö rakastaa lillutella ammeessa. Isukki saa myös tytön aina paremmin rauhoittumaan jis joku kiukuttaa.
Tota vauvaa on kyllä ihana vaan tuijottaa kun on niin paljon eri ilmeitä. Kamera täytyy vauhdilla ja pitäis laittaa kuvia talteenki kun oon onnistunu 2 kertaa poistamaan puhelimesta kaikki kuvat joskus.
Mun lempihommaa on muuten bongailla kirppikseltä ja torista tytölle ihania vaatteita :LOL: En mistään merkkivaatteista välitä, oma suosikki on kappahlin newbie. Satuinpa kyllä vauva converset torista ostamaan. Nyt voidaan conssit vilkkuen mennä kesällä hevisaurusta kuunteleen :ROFLMAO:. Meillä kuunnellaan ahkerasti tommosta rock/metallimusiikkia.
Onko ollu puhetta jo tällä puolella harrastuksista? Onko ollu jo mietinnässä tuleva? Minä en oikeen pidä uimahalleista niin kynnys vauvauintiin on aika korkea, sit olis vauvajumppaa ja muskaria.. en oikeen tiedä vielä mikä olis meidän juttu. Meinasin myös jossain vaiheessa käydä seurakunnan ekavauva-kerhossa katsomassa mimmoinen juttu se on.
 
Kaksikuukautis neuvola takana. Painoa 4790 g ja pituutta 57,5 cm. Vielä käytetään pääosin 56 cm vaatteita mutta joitakin (H&M) bodyja ja tiettyjä housujakin menee jo koossa 62 cm. Hirveästi on nimittäin kokoeroa eri merkkisissä vaatteissa (olen ostanut tosi paljon kirppikseltä vaatteita, niin on vaikka minkä merkkisiä). Mä olen ostanut uutena paljon H&M:lta mutta nyt olen ruvennut tykkäämään tosiaan värikkäämmistä, niin mm. pari bodya on merkiltä "Vekarat". Ihanat nuo mini-Converset! Näin itseasiassa sellaiset kirppiksellä ja meinasin ostaa...
Vaatteita meillä on 74 cm asti, noh niitä täytyy vielä vähän kyllä täydentää mutta pääosin löytyy jo :)

Poika sai tuon rotarokotteen ja siitä meni vatsa hetkeksi löysälle. Ensi kuuta varten pitää ostaa parasetamolia, kun tulee lisää rokotteita/rokote.
Oli suositus ostaa sitä valmiiksi. Rotarokotus annettiin suun kautta.

Harrastuksista; eniten kiinnostaa äiti-vauvajumppa ja sen ajattelin aloittaa, kun poika on n. 3 kk. Jos innostun menemään aiemmin, niin sitten mennään aiemmin (y)

Enää 2 kk niin alkaa kiinteiden maistelu :eek: Tuntuu niin isolta sellainen vauva, kuka syö kiinteitä :love:
 
Minustaki Poppie tuntuu hurjalta että kohta ollaan jo kiinteissä :eek:. Vastahan nää synty!
Meidän neiti oli 59cm ja 5,5kg. Et meillä 62cm, jotain muutamia 56cm housuja menee vielä ja joistain bodymerkeistä 68! Hurjaa tuokin.
Mie luulen et meilläkin toi jumppa on ehkä eniten oman tuntunen juttu.
Meillä on neito muutaman yön pitäny kauheeta ähinöä ja puhinaa nukkuessaan. Ei kyllä ehkä vatsaakaan valita. Oisko kuuhuluuks tulossa :whistle:
 
Unigalluppia: Kuinka paljon nukutte itse vuorokaudessa ja millaisissa pätkissä?

Itse nukun n. 6h, joista pisin pätkä n. 3h, joskus jopa neljä. Mulla riesana välillä unettomuus eli vaikea nukkua syöttöjen välillä ja joskus unensaanti on vaikeaa jo heti illalla, vaikka väsyttääkin. Aluksi kun kotiuduttiin sain aina heti unta tilaisuuden tullen.
 
Meillä on onneks menny yöt alusta asti hyvin, koska oon huono rauhottuun päivisin nukkumaan ja väsyneenä oon ihan kauhee. Tällä hetkellä yöt menee n.6h ja n.3h pätkissä. Arkena noustaan 8-9 maissa mut viikonloppuna saatan vielä syöttää aamulla sängyssä että torkutaan vielä hetki. Tyttö torkkuu aamusin ja ottaa yleensä yhet 3-4 tunnin unet vaunuissa ja illalla nukahtaa hyvällä tuurilla tunniksi syliin..
Mullakin on unensaanti hitaampaa kuin ennen, mutta kyllä lopulta nukahdan. Toi on kurjaa ku tietää että pitäis nukkua että jaksaa mut ei vaan nukaha. :( Oisko ne sit hormonit kun siuta jenifer valvottaa?
 
Aivan :D Ite käyn yleensä tunnin sisään nukkumaan ku vauva eli eka yhtenäinen pätkä on semmonen 5h ja toka sen bout 3h eli varmaan sen 8 tuntia keskimäärin nukun. Virkeä olisin ehkä 12 tunnin unien jälkeen, mut ehkä sit eläkkeellä seuraavaks :LOL:.
 
Vau, miten hyvät yöunet sulla Nipsunen. :)

Viime yönä sain yhden 6h pätkän kun mies hoiti vauvaa puoleen yöhön. Sitten vielä 1-1,5h lisää unta.
Vauva nukkui jälleen yöllä 5h pätkän. Toivottavasti yleistyy tämä. :) Kyllä virkisti tuo pidempi unipätkä!

Mitenköhän ne, joilla kaksi tai jopa kolme pientä... Nukkuukohan ne koskaan.

Oletteko muuten jo pohtineet toista? ;)
 
Nyt ku pääsin sanomaan niin heti tuli katkonainen yö :X3:. Vauva oli levoton ja heräs 3 kertaa syömään ja ähelsi muuten vaan. Saatiin toissapäivänä rota ja ilmaa on paukuteltu kovasti ja haisee muuten paukut pahalta! Mut sain ihan hyvin unta noi 3 tunnin pätkät. Helpolla koen päässeni öisin. :barefoot:
Välillä oon miettiny millasta kaikki olis useemman lapsen kanssa. Ollaan puhuttu jo ennen tätä ekaa että ihan peräkkäin ei yritetä kahta. Tiedän että jossain vaiheessa se helpottaa kun on pieni ikäero, saavat toisistaan seuraa jne. Mutta läheltä ollaan katottu muutamaa perhettä 1-2 vuoden ikäerolla ja vanhemmat on olleet ihan loppu. Toki riippuu vanhemmista, lapsien luonteesta ja monesta muustakin. Tahdotaan nähdä millainen persoona meidän tytöstä kasvaa ja antaa hänen olla rauhassa se pienin. Hattua nostan kyllä pienellä ikäerolla lapsia kasvattaville. (y) Välillä mietin sitäkin että ollaan niin onnekkaita oltu tämän yhden kanssa, että voiko toisen kanssa mennä kaikki niin hyvin. Ja ollaan kyllä varmasti myös onnellisia vaikka lapsiluku olisi jostain syystä tässä. Tahtoisi kuitenkin että tytöllä olisi sisarus, joku johon turvata äitin ja isän lisäksi. Uskon että kun tyttö on 2-3-vuotias niin sitten on tilanne ajankohtainen. Välillä harmittaa myös että ikä tulee jossain vaiheessa vastaan tässäkin. Toki ehtii tässä vielä, mutta ei ne mahdollisuudet nouse. En kyllä olisi ollut kovin valmis äidiksi tätä aikaisemmin. Synnnärillä tunsin kyllä olevani nuori synnyttyjä, olihan toisilla tosin 4 kierros jo menossa :D.
Olipa avautuminen taas :ROFLMAO:

Nipsunen ja neitonen tasan 10vko
 
Helou taas

Nyt sai molemmat kädet kirjottelua varten kun vauva vihdoinkin viihtyy kantoliinassa! Halleluja!

Meillä nukutaan aika kivasti, vauva nukahtaa yöunille 22-23 välillä ja mä jään samalla itsekin nukkumaan, ehkä 30 min myöhemmin nukahdan. Yleensä herää noin klo 03 syömään ja jatketaan molemmat suoraan unia, sitten seuraavan kerran syödään 05-06 välillä, ja siitä jatketaan vielä yks pätkä unia, ylös noustaan yleensäsiinä yhdeksän aikoja. Eli mulle tulee helposti 8 tuntia unta. Oon onnekas kyllä. Joskus on toki huonompiakin öitä.

Harrastuksista, mies haaveilee vauva-uinnista entisenä uimarina ja sopii kyllä mullekin, mutta alotus menee enemmän syksylle. Ja mä itse haluan mennä muskariin, sekin taitaa mennä syksyyn sen alotus. Muuten en vielä oo kummempia ajatellut. Tässä lähellä on perhekahvilaa ja avointa päiväkotia ym jos kaipaa, ja mulla on paljon työkavereita äitiyslomalla samaan aikaan, niin voi nähdä heitäkin.

Vaatteista, meillä on tykästytty Lindexin vaatteisiin. Sopii malliltaan meidän pitkälle hoikalle pojalle. Lindexiltä käytössä koko 56, H&m:n 62 on lyhyt jo ja liian leveä. Kappahlin newbie on kanssa kiva! Niiden vaatteita ei vielä oo käytössä. Ja ollaan saatu lahjaks p.o.p:n bodyja mitkä on kivoja.

Lääkärineuvola oli maanantaina vajaan 6vkon iässä, saatiin rotarokote (ei vielä ainakaan oo tullut mitään). Painoa oli nyt 4636gr ja pituutta 57cm. Kolmen viikon iässä oli 3725gr ja 55cm.

Mahavaivat alkaa vähän hellittää! Toki välillä edelleen huutaa ilmavaivoja, mutta ei mitenkään paljoa. Ihana seurata kun vauva ottaa jo katsekontaktia, hymyilee ja vähän äänteleekin.
Meillä on toiveissa sisarus parin vuoden päästä, sais kuitenkin olla se 2vuotta ikäeroa vähintään. Oman iän puolesta ei sit hirveän montaa vuotta halua kuitenkaan odottaa.
 
Teidän yöt Musicro kuulostaa samalta ku meidän yöt parisen viikkoa sitten. Sitten neiti alkoi koisia neljään-viiteen ja heräilee iloisesti huudahdellen kasin jälkeen. Välillä kyllä on toi kolmelta ja seiskalta syöttö yö.
Nyt on ollu sitteri kovassa käytössä. Aamulla syötän tytön ja hetken siinä katsellaan ja jutellaan. Sitten tyttö sitteriin ja on äipän aamupala, jolloin hytkytän jalalla sitteriä , eikä mee kauaa kun siellä tuhistaan. Ja vaikka uni ei tule niin viihtyy hyvin siinä muutenkin. Meillä on opittu nukahtamaan ilman tissiä tai sylissä hytkyttelyä. Aamusin se on sohva tai sitteri kun uni voittaa, seuraavat unet vaunuissa, mutta iltasella neiti torkkuu mieluiten sylissä pienissä pätkissä. Yöunille syötän olohuoneessa telkkua katsellen kunnes maha täysi, sujautan tytön unipussiin ja siirrän häkkisänkyyn. Touhuan makkarissa samalla jotain tai makoilen omalla sängyllä häkkiksen vieressä, kun neiti tekee vielä pientä jumppaa mutta nukahtaa viimeistään vartissa. Muutosta tuohonkin on varmaan odotettavissa jossain vaiheessa.:LOL: Mulla on kyllä paljon nukutuskikkoja, jotka kyllä pelittää ehkä vähän isommilla lapsilla... Oon ollu kohta 10 vuotta päiväkodissa töissä ja suurimman osan siitä alle 3-vuotiaiden kanssa.
Tätä kirjoitettaessa mietin että oonko noi samat asiat kertonu jo kuinka monta kertaa. (n) Sanoin miehelle että tuntuu että oisin synnyttäny aivotkin pihalle. Hän lohdutti että ehkä tytöllä on älliä sit äitinkin edestä :rolleyes:
 
Viime yönä kolme pätkää 1,5h + 1,5h + 1h. Yöheräily ja/tai hormonit on jotenkin saaneet tän jatkuvan unettomuuden aikaan. Yöllä selasin unettomuutta käsittelevää ketjua ja siellä yksi äiti siteerasi Kyröä jotenkin tähän tapaan: Asiat voi olla kuinka hyvin tahansa, mutta jos et nuku, elät Pohjois-Koreassa.
Hyvin kiteytetty.
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei jenifer.:( Mites joku melatoniini tai kamomilla? Ite kokeilin joskus aikaero väsymykseen ja mies käytti yhessä vaiheessa kun iltasin ei meinannut uni tulla. Toimii tai lumetta mut pelitti ihan hyvin. Sit niitä ei enää tarvittu kun se ajatus että uni ei tuu unohtu.
Musta tulis ihan hirviö ja pohjois-koreaki olis paratiisi meidän huusholliin verrattuna jos nukkuisin huonosti useamman yön. Siihen kun yhdistäis nälän niin huhhuh. Mies on oppinu missä vaiheessa mut pitää patistaa päiväunille tai missä vaiheessa kannattaa ruokkia :D. Mulla on ollu huono tapa unohtaa oma syöminen..
 
Pulloruokinnan etuja, että mieskin voi syöttää, niin saan nukuttua. Mies valvoo myöhempään, kuin minä ja mä sitten herään aamuyöllä ja aamulla aikaisin. Eli tällä vuorottelulla en kärsi univajeesta.

Meillä on nyt se muutto meneillään ja ihan hyvällä mallilla, vaikkei tässä itse paljon muuta ehdi, kuin olemaan vauvan kanssa.

Inhottavaa; migreenit on palanneet, olivat poissa koko raskausajan ja nyt niitä on jatkuvasti. Menkatkin alkoi ja onnekseni olivat suht kivuttomat. Ennen raskautta kärsin liki vuoden todella, todella kivuliaista kuukautisista ja kivut alkoi jo viikkoja ennen kuukautisten alkua...vähän jännitti, että miten nyt mutta onneksi ainakin nyt kivut pysyivät poissa, eikä kuukautiset olleet niin runsaatkaan, vaikka on ne myoomatkin...
 
Voi ei jenifer, lyhyet on yöunet! Ja kyllä tuo Kyrön kommentti on aika kiteyttävä. Unettomuus on ihan hirveää. Kovasti jaksamista, vaikka se ei paljoa lohduta. Jotenkin pitäis saada sut nukkumaan.

Ja nipsunen, tunnistan myös tunteen aivojen synnyttämisestä. Mulle yks työkaveri sanoikin, että pitää valmistautua tyhmentymään useammaks vuodeks. Sano, että hänellä alkaa nyt olla taas normaali olo, kun nuorin lapsi on neljä.. sitä odotellessa :p
 
Melatoniinia ei saa käyttää imetyksen aikana. Lääkkeet jaetaan ryhmään a-c sen mukaan, miten haitallisia ne on ja melatoniini kuuluu ryhmään c eli kaikkein huonoimpaan raskauden ja imetyksen kannalta. Se on hormoni ja voi vaikuttaa lapsen uni- ja valverytmin kehittymiseen. Yhtenä yönä otin tabletin, mutta sitten olinkin 14h ja ylikin imettämättä. Pumppasin maidot viemäriin ja korviketta lapselle. :/
Toivottavasti pian helpottaa. En mielellään imetyksestäkään luopuisi. En osannut kuvitellakaan tällaista ongelmaa. Aluksi pystyinkin nukkumaan heti tilaisuuden tullen.
Osittaisimetys ollut alusta asti ja mies osallistuu myös hoitoon, joten tilaisuus nukkumiseen kyllä on joka yö. En vain pääse uneen enää kunnolla. Melkoinen ongelma, joka pitäisi jotenkin saada oikeamaan asap. Iltaisin jo jännittää mennä nukkumaan, kun miettii saako taaskaan unta. Ja sitten kun lopulta nukahtaa tuntien pyörimisen jälkeen, lapsi herää. Noidankehä on valmis. On olemassa myös imetyksen aikana sallittuja unilääkkeitä, mutta mietityttää kuitenkin. No niin, tulipa avauduttua.

Poppielle tsemppiä muuttoon!
 
Ihmettelin sitä, kun minulle määrättiin synnytyksen jälkeen melatoniinia iso iso annos (ja lääkäri vielä luuli, että olen raskaana), kun olen kuullut, ettei sitä saisi käyttää. Oli kaiken lisäksi erikoislääkäri.
Synnärillä en saanut nimittäin lääkkeitä unettomuuteen, joka oli hirveän pahana synnytyksen jälkeen, joten piti kinuta muualta. Siitä asti olen käyttänyt pienen määrän Ketipinoria (totesin jo tietäen, ettei melatoniini auta). Suosittelen siis itse lääkitystä, jos unettomuus on oikeasti pahana. Hormonit sitä itselleni aiheutti...

Kiitos tsempeistä!
 
Enpä taas ajatellutkaan että ei sitä melatoniinia saa käyttää. Mutta jos on joku jota voi käyttää niin voisihan se olla että ihan muutama kerta riittää, sitten jos lakkaisit jännittämästä sitä että tuleeko uni...
Poppielle jaksamista muuton keskelle! Ootteko pääsemässä isompaan kotiin?
Musicro, ei siis tarvii huolestua aivottomuudesta :LOL: toivoa on!
 
Nipsunen
Kiitos, juu päästiin isompaan kotiin :) Asuttiin melko pienessä kaksiossa ja nyt on sitten ihan kivan kokoinen kolmio. Vielä poika nukkuu meidän kanssa, omassa pedissä jo tosin, mutta onpahan oma huonekin valmiina. Siirryttiin tosiaan perhepedistä siihen, että poika nukkuu nyt äitiyspakkauksen laatikossa (meidän makkarissa) ja hyvin on unet maistuneet (y)

Me muuten aloitetaan se äiti-vauvajumppa todennäköisesti tasan 3 kk päivänä :) Odotan mielenkiinnolla.

Toisesta lapsesta, niin en tiedä. Mullehan tuli vauvakuume about heti pojan syntymän jälkeen, vaikka vauva tosiaan oli ja on jo :giggle: Sektion vuoksi on odotettava n. vuosi kaksi, enkä vielä tiedä, kun järjellä ajattelee, että yritetäänkö välttämättä koskaan toista lasta. Saa siis nähdä, koska aina haluttiin vain yksi lapsi mutta ainakin mä lämpenen hieman toisellekin vauvalle :unsure:
 
Mulla sormet jo syyhyää että sais tytön huoneen laitettua, mutta toistaiseksi siellä vielä tietokonepöytä ja muuta sälää niin kauan varmaan kun neidin sänky sinne tulee. Toki oon laitellu jotain jo ja hoitopöytä on siellä, mut vielä semmonen monitoimihuone. Innolla ootan sun kokemuksia vauvajumpasta :X3:
Edelleen pitää päivitellä miten nopeasti nää kasvaa. Ihan hullua.:barefoot: Meillä hymyillään kattolampusta lähtien kaikelle ja pitkiä tarinoita neiti äheltää. Ja tuntuu vasta eilen hän vaa nukkuatuhisi rinnalla. Nyt harvoin ees nukahtaa syödessä...
 
Poika nukkuu pitkiä päikkäreitä parvekkeella, tosi hyvin näköjään maistuu uni raittiissa ilmassa. Noh, aina on nukkunut vaunulenkeilläkin mutta vasta nyt olen alkanut nukuttaa parvekkeellakin. Toivottavasti ei mene rytmit sekaisin tästä nukkumisesta, on meinaan hyvä rytmi nyt :D
Noh, onpahan vähän omaa aikaa :)

Sain tänään tilaamani paperikuvat ja pitäisi laittaa ne albumiin järjestykseen; aikamoinen homma! Mä siis teetän ison määrän kuvia säännöllisin väliajoin, kun tykkään, että niitä on ihan albumissa selailtavana ja katseltavana. Nyt tuli eka satsi.

Poika heräsi, pitää mennä...:)
 

Yhteistyössä