3 kk rokotteen oireista??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja as
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

as

Vieras
Poika sai perjantaina rokotteen ja nyt kahden päivän jälkeen on erittäin itkuinen ja ruoka ei maistu millään. Voisikohan johtua rokotteesta? Lähinnä mietin, että onko kenelläkään muulla oireet tullut näin viiveellä??
 
Annoin juuri Panadolia ja nukahti pian sen jälkeen. Toivottavasti menee pian ohi. Olen aina luullut oireiden alkavan lähes heti pistoksen jälkeen. Nyt kyllä huomasin, että nenäkin vuotaa hieman, joten flunssaakin tulossa.
 
Meillä huusi vuoden rokotuksen jälkeen. epäilen sen puhkaisseen allergiat. Toivotaan, ettei teillä kuitenkaan siitä olis kysymys. En ole uskaltanut antaa enää viimeistä rotaa.
 
Annoin juuri Panadolia ja nukahti pian sen jälkeen. Toivottavasti menee pian ohi. Olen aina luullut oireiden alkavan lähes heti pistoksen jälkeen. Nyt kyllä huomasin, että nenäkin vuotaa hieman, joten flunssaakin tulossa.

Flunssan ja kovatulehduksetkin saa kaupan päälle, kun ottaa rokotteet.Plus joskus vakavampiakin oireita!
 
kaikki on nykyään niin vaikeaa, kun kuitenkin haluaisi tehdä lapselle parhaimmalla tavalla. Olen kyllä miettinyt noita rokotteiden haittavaikutuksia, mutta uskon edelleen enemmän niihin hyviin.
 
Hohhoijaa, taas näitä mammoja, jotka eivät rokota lapsiaan. Onneksi fiksut antavat rokottaa, niin teidänkin lapset säilyvät terveinä, kun teitä on niin pieni osa väestöstä.

Jos ei helpota, kannattaa käydä lääkärissä, jos olisi korvatulehdus? Meillä on alkanut oireet vrk:n kuluessa rokotteesta, mutta on yksilöllistä, viikko tosiaan oireiden alkamisaikaa.
 
kaikki on nykyään niin vaikeaa, kun kuitenkin haluaisi tehdä lapselle parhaimmalla tavalla. Olen kyllä miettinyt noita rokotteiden haittavaikutuksia, mutta uskon edelleen enemmän niihin hyviin.

Kyllä tulet huomaamaan: mitä useampi piikki, sitä sairaampi lapsi, valitettavasti! Se on fakta. ROKOTTEET EI TEE KETÄÄN TERVEEKSI, PÄINVAASTOIN, TUHOAA VASTUSTUSKYVYN!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei myrkkypiikkejä meille;24211940:
Kyllä tulet huomaamaan: mitä useampi piikki, sitä sairaampi lapsi, valitettavasti! Se on fakta. ROKOTTEET EI TEE KETÄÄN TERVEEKSI, PÄINVAASTOIN, TUHOAA VASTUSTUSKYVYN!

Siis tän on pakko olla provo! :D :D :D Ilman rokotteita taudit vaan jylläis ja puolet lapsista olis jo kuollut rokotuksilla estettäviin sairauksiin, kuten kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä jne, jne, jotka on onneksi rokoteohjelman avulla saatu kuriin. Säälittää näiden "ei myrkkypiikkejä meille" -vanhempien lapset, miten he ikinä uskaltavat vanhempana matkustaa maihin, joissa näitä tauteja vielä jyllää?

Anna aloittaja vaan Panadolia, kyllä ne oireet helpottaa ajan kanssa. Tsemppiä! :)
 
Näin on. Järki täytyy pitää mukana. Rokotusten avulla on kuitenkin saatu apu moniin epidemioihin. On vaan niin kamala seurata, kun toista sattuu niin kovin. Mutta ehkä kipuili ei edes liity rokotukseen. Vauvat on aina niin mysteereitä :)
 
Poika parka vähä reilun viikon päästä alkoi oireileen... Eli kuolaa normaalia enemmän, ei syö, on kiukkuinen, eikä jokeltele tai ota paljon kontaktia, toisin kuin aiemmin. Lisäksi pistokohta on turvonnut ja kova pallukka tuntuu (n.5cm halkasija).
Kaipa ne rokotteet on hyödyksi, mutta pistää välillä miettimään tällaiset reaktiot...
 
[QUOTE="äiti minäkin";24211980]Siis tän on pakko olla provo! :D :D :D Ilman rokotteita taudit vaan jylläis ja puolet lapsista olis jo kuollut rokotuksilla estettäviin sairauksiin, kuten kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä jne, jne, jotka on onneksi rokoteohjelman avulla saatu kuriin. Säälittää näiden "ei myrkkypiikkejä meille" -vanhempien lapset, miten he ikinä uskaltavat vanhempana matkustaa maihin, joissa näitä tauteja vielä jyllää?

Anna aloittaja vaan Panadolia, kyllä ne oireet helpottaa ajan kanssa. Tsemppiä! :)[/QUOTE]

Hygienia, viemäröinti ja terveellinen ravinto ovat syitä miksi taudit ovat hävinneet! Mieti vaikka katastrofialueita, taudit alkaa jyllätä, kun em. asiat eivät ole kunnossa! Ensin oli kolmoispiikki, nyt vitospiikki, sitten tulee 6 eri myrkkyä pieneen elimistöön, ei ole tervettä meininkiä.
 
Ei voi tietää, seuraile nyt ainakin muutama päivä ihan rauhassa. Panadolia tarvittaessa ja lepoa pienelle, nesteitä tarjoa paljon, varsinkin jos ei suostu kerralla isoja määriä juomaan. Ja tuo "Marru" taitaa olla myös näitä ihania provoilijoita, kuka hullu ei nimittäin vie omaa lasta lekurille, jos muuttuu noin totaalisesti?? Toivottavasti ei kukaan äiti ainakaan. Eli älä huolestu turhista as, tollaiset pienet kiukuttelut ja lämmönnousukin on ihan normaalia rokotteiden annon jälkeen, menevät itsekseen ohi kyllä. Meillä kesti oireet päivän, itkeskeli ja kiukkusi, ei oikein suostunut syömään jne. Panadolilla nukkui yön hyvin ja aamulla oli taas oma itsensä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei myrkkypiikkejä meille;24212119:
Hygienia, viemäröinti ja terveellinen ravinto ovat syitä miksi taudit ovat hävinneet! Mieti vaikka katastrofialueita, taudit alkaa jyllätä, kun em. asiat eivät ole kunnossa! Ensin oli kolmoispiikki, nyt vitospiikki, sitten tulee 6 eri myrkkyä pieneen elimistöön, ei ole tervettä meininkiä.

Ja höpönlöpön, taidat olla niitä rokoteinfo-sivuston kuolaajia. Tiesitkö, ettei sen sivuston luojilla ole mitään lääketieteellistä taustaa? Miten voi puoskarit saada jotkut ihmiset noin sekaisin, mene, tiedä... Jos mun lapsi sairastuu, vien sen kyllä ihan oikealle lääkärille. Ei vain ole vielä sairastunut, kertaakaan, vaikka on jo kolmesti rokotettu. Miten sen selität? :)
 
Ja meillä sairastui lapsi, ennen kuin oli rokotteen rokotetta saanut, bakteeri-infektioon. Nyt vaan odotetaan sitä tervettä päivää, että saadaan rokotettua.

ap:lle: anna pandolia ja mieti tilanne seuraavana aamuna uudelleen. Tsemppiä!
 

Yhteistyössä