<3 kesäkuun kullannuput 2013 <3 toukokuussa

Naene Jopas on teitin tyttö parkeerannut itsensä tiukasti istumaan. Kertonee jotain luonteesta (?). Hih.

Mulle lääkäri sanoi tänään (33+3 siis Jorvin mukaan), että vielä ehtii näillä viikoilla hyvin kääntyä, jos ei ole kääntynyt.
Supistuksista kysyi -- sanoin, että supistelee. Vastasi: "Hyvä niin." :O Ei edes katsonut kohdunsuun tilannetta, oli kyllä niin persoonallinen lääkäri. :D Istui villasukat jalassa, itse meinasin tukehtua t-paidassa ja legginseissä. :D
 
heipsan, aika käy vähiin kun on kuitenki vielä paljon mitä pitäis ehtiä tehdä ennen vauvaa. :) täällä käydessä jotenki tajuaa tuon ajan juoksun. joku kyseli episiotomiasta, mulle tehtiin viime synnytyksessä ja oli iso eppari ja imukuppia käytettiin, aivan HELVETTIÄ!! n. kaks viikkoo meni ennen ku pystyi mitenkään päin istumaan, voi toki johtua osittain tuosta imukupistakin että niin hitaasti parani. Kävin pelkopolilla ja siellä lupailtiin että imukuppi ja eppari vain ihan pakon edessä. Helpottaa oloa vaikkei ne nyt muutenkaan turhaan niitä leikkaa tai käytä imukuppia. Harvemmin kuitenkaan uudelleen synnytäjille. Painoarvio oli laskettuna aikana pikkusen päälle 3kg, tuosta arvioinnista jo melkein kk aikaa ja tuntuu et vauva kasvanu älyttömästi. :eek:
 
Tervehdys pitkästä aikaan.

Tänään oli neuvolakäynti kaikki ok. Seuraava käynti onkin sitten neuvolalääkärille (35+6). Mun neuvolakäynnit kestoltaan on ollut jotain 20 min käyntejä kun ei mulla koskaan ole mitään kysyttävää tai muuta ihmeteltävää, katsotaan pissa, rr, paino, sydänäänet ja sf-mitta. Eikä myöskään mitään kokoarvioita ole tehty. Vaaveli on viihtynyt rt tilassa jo pitkään. :)

Täällä kans hikkaillaan melkein joka päivä. Jotenkin tuo hikkaaminen ei tunnu mitenkään kivalta, mua ne häiritsee, mutta eipä niille mitään voi. Turvotusta sormissa on, aamuisin ei meinaa sormet taittua lainkaan, mutta päivän mittaan normalisoituu.

Viikonloppuna pitäisi siivoilla makkari siihen kuntoon, että voi kasata vaavelille sängyn. Jotain hankintojakin on tässä tullut osteltua, viimeisin on kylpyamme. :) Vaatteet on vielä pesemättä, kun ei ole ratkaistu vielä minne vaatteet viikataan, ostetaanko hoitopöytä vai joku muu vaatelipasto.. onneksi vielä on aikaa miettiä mitä tekee niiden suhteen.

Vanilla Tea 33+1

ai niin, mullekin saisi päivittää iäksi 32, synttäreitä vietettiin jo monta kuukautta sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Perätilaterveisiä! :) Joo uppiniskaista sakkia täälläkin, oltiin iltapäivällä kääntöyrityksessä, mutta ei onnistunut, istuu tukevasti pää mun kylkiluita vasten. Oli kyllä ihan irti vielä, ja peppu lähti hienosti liikkeelle, mutta pää ei. Pari kertaa yritettiin mutta ei siitä tullut mitään. Vauva voi koko ajan hienosti, ja oli aika mukavaa vaan istua ja ihmetellä ennen ja jälkeen siinä sykekäyrällä, kun ei täällä arjen hulinassa kauheasti ehdi keskittyä pikkuseen. Kakkosen kohtalo on karu jo ennen kuin ehtii syntyäkään... :)

Painoarvio ultratessa tänään 37+1 oli 2900 g, eli hyvin keskikokoinen. Menen ensi viikon lopussa pelvimetriaan (eli lantion magneettikuvaus), ja tavoitteena tosiaan olisi ensisijaisesti alatiesynnytys. Jos lantion mitat sallii (ja pitäisi sallia kun esikoinen syntyi ihan normaalisti), niin näillä mennään, vkon 41 yli ei kuulemma päästetä, eikä mielellään käynnistetä, eli noilla checkpointeilla katsotaan miten mennään.

Lääkärin kommenttina oli, että niillä on hyvät valmiudet ja paljon kokemusta hoitaa pt-synnytys, eli jos kriteerit täyttyy lantion mitoista, vauvan koosta ja viikoista, niin ei pitäisi olla mitään hätää. Ja koska vauvalla tosiaan peppu heilui niin ylhäällä edelleen, niin voi hyvin vipsauttaa itsensä ympäri itsestäänkin. Nyt vaan odotetaan!

Epparista ja repeämistä, esikoisesta tuli vähän molempia, ja mulla ne parani nopeasti ja hyvin. Nyt vanhan arven just ja just tuntee jos tietää mistä etsiä, mutta muuten se on kyllä ihan täydellisen parantunut. Eikä haittaa elämää mitenkään ollenkaan. Eli niistä en ole huolissani ollenkaan. Sektiohaavaa sen sijaan en halua edes kuvitella, se on niin eri kokoluokan juttu. Vaikka varmasti paraneekin hyvin, jos sellaiseen päätyy.

Ekassa synnytyksessä suurimmat kivut ja säryt tuli lantion liitoksiin puoli-istuvassa asennossa ponnistamisesta - ei pääse häntäluu ja liitokset "väistämään" niin hyvin kun istuu niiden päällä... Nyt toiveena ois joku muu asento, mutta jos tulee pt-synnytys, niin se on pakollinen asento että lääkäri saa autettua vauvan ulos. Eli kaikkea ei tässä elämässä saa vaikka kuinka hyppis tasajalkaa ja vaatis... Yritin kyllä :D Tai saa nähdä, kuten sanottu, mitä vaan voi vielä tapahtua. :)
 
Mä täällä sähläsin ton piikin kanssa. Se pitää ottaa 12h välein. Otin seiskalta metut ja söin iltapalan. Äsken pistin (20 yksikköä) ja lopetin piston liian aikasin. No ei kuin uutta pistosta. Tajusin sitten jossain vaiheessa, että menee lähemmäs 30 yksikköä jo yhteensä.. PRKL!

No tuo on pieni määrä ja kokeilussa perjantaihin asti eli ei pitäisi olla vaaraa tuommoisesta ylityksestä. Mä ostin tänään kasan pillimehuja, siltä varalta, jos sokerit menee liian matalaksi ja olen liikenteessä - saan sitten hiilareita nopeasti. Mitään makeeta ei tee mieli, niin en viittiny suklaata/lakuja kassiin ostaa. :D

Jopas täällä on "jukuripäisiä" vauvoja masussa. ;) Ties vaikka niistä tulisi härkiä. :)
Meidän tyttö tulenee olemaan kaksonen. En tunne yhtään kaksosta!! Itse olen vaaka, muuten kotosalla on 2xoinas, härkä ja kauris..

Ja edelleen on toi mun nilkka tosi kipeenä. Edelleen sininen ja turvonnut.. Ostin semmoisen tukisiteen, ei auta. Haluaisin kävellä. Voiskohan sitä vielä ajaa pyörällä?? :O
 
Viimeksi muokattu:
Elselli, tsemppiä ja pikaista paranemista tytöille, ja minimikutinat!

Pt-synnytyksistä vielä, kuulemma melkein kaikkia muita tarjontoja (risti-istunta, "linkkuveitsi") voidaan koittaa, mutta jos on tulossa varpaat edellä niin se on sektiokeikka. Mutta nämä tarkastetaan sitten tositoimissa, koska asennothan voi muuttua matkan varrella.

Ja mieltään saa muuttaa! Eli jos oma valinta alkaa arveluttaa niin sitten vaan suunnitelmat uusiksi sen mukaan. Ja tietty asento ultrataan ennen mitään muita toimenpiteitä, jos vaikka olisikin sattunut kääntymään johonkin uuteen asentoon. Näin siis ainakin Kättärin lääkäri sanoi tänään.

Sf-mitasta vielä, on kyllä subjektiivinen mitta! Neuvolalääkäri mittasi 36+2 32cm, terkkari 37+1 35 cm... Ei liene kasvanut 3 cm viikossa oikeesti... Ja painoarvio oli pienempi kuin esikoisesta, jonka kanssa sf ei koskaan ylittänyt 33 cm. Toki rt vs pt varmaan vaikuttaa myös. Go figure.
 
Viimeksi muokattu:
No, voi Naene ja Eulalie, ettei kääntöyritys onnistunut. Neuvolalääkärin mukaan munkaan beibi ei olisi kiinnittynyt ja on vielä saumat, että kääntyy itsekseen. Eilen yritin auttaa toista aiheuttamalla sokerihumalan ja toivoin, että saisi sellaisen hepulin, että kääntyisi. Hikka tuntuu taas ihan alhaalla, mutten enää tiedä,merkkaako se mitään.

Kiitokset epparikokemuksistanne.
Mua kyllä kauhistuttaa eppari melkein yhtä paljon kuin sektioarpi.
Eulalie ja Naene saitte hyvät tiedot pt-synnytyksen ja sektion välillä valinnassa? Sanoiko, että tehdäänkö eppari pt-synnytyksessä automaattisesti?

Miijanelle tsemppiä insuliinien kanssa. Eikös sullakin vauva kääntynyt vasta hiljattain rt:aan? Tämä varmasti vaikuttaa mahan muotoon ja muutaman päivän paasto myöskin.

Ristiäisiä ei olla mietitty tipan tippaa. Toivotaan, että saadaan sama pappi, joka vihkinyt meidät ja kastanut muutkin. Ihanan rento ja hyvä laulaja. Hänen aikatauluistaan lähdetään aikanaan liikkeelle. Varmaan vasta elokuun lopussa ajankohtaista.

Kyllä vesirokko kannattaa sairastaa pienenä. Meillä 4-vuotiaalla paljon helpompi, kuin kohta kuusi vee ei pystynyt kunnolla nukkumaan kutinaltaan, vaikka kaikki reseptivapaat tautiin sopivat dropit on käytössä. Neidot ottaa vähän väliä vaatteet pois päältä ja laskevat näppylöitään. Näin mennään varmaan vielä pari päivää. Harmittaa, kun viikonloppuna olisi ollut tiedossa kyläilyä kummilapsen perheeseen.

Mies ilmoitti pesevänsä tänään ikkunat. Enpä laita vastaankaan. Onpa tuolla omalla todo-listallakin aika paljon asioita.
 
Älä Miijane sälhää :-D

Aikani etsittyäni tietoa perätilasynnytyksestä (jalat on oltava sellaisissa pidikkeissä, väliliha leikataan aina, tuttujen suositukset jne) päädyin kyllä sektioon. Viimeinen sinetti oli lääkärien OPETUSVIDEO tapahtumasta, jossa siis kaikki menee erittäin mallikkaasti, niin päätin että tää oli tässä. Jos tuo on mallikasta niin ei herranjumala. :LOL: löytyy youtubesta hakusanoilla breech delivery tai vast, jos joku haluaa kattoa jostain kumman syystä.

En ole ennen mitään synnytysvideoita katsonut en tiedä oliko edes hyvä idea. Tajusin sen katsottuani että olin youtubessa miehen tunnuksilla, iski paniikki kävin tsekkaamassa sen facebookit ettei sinne ollut päätynyt mitään "käyttäjä katsoi videon sejase", sitten opiskelin miten saa youtuben videonkatseluhistoriaa muokattua niin ettei tuo video ole enää kenenkään nähtävissä :LOL:
Saisi varmaan kuka tahansa pienen slaagin jos tuollaista näkee.

Muoks: lisätään vielä että jos en olisi ensisynnyttäjä niin varmasti lähestymisnäkökulmani olisi täysin eri!! Mutta kun olen niin se on tämä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Elselli mua oltiin varoiteltu etukäteen että suosittelevat pelkästään alatiesynnytystä perätilatilanteessa, ja kaipa tuo piti paikkansa. Mulle sanottiin että koska olen pitkä, mulla on hyvä lantio (miten pituus ja lantion "hyvyys" korreloi mitenkään?) ja voisin synnyttää alakautta. Sain lapun jossa kerrottiin keisarinleikkauksen riskeistä. EN saanut tietoa perätilasynnytyksen riskeistä. Musta tiedonannon tasapainotus on huonolla mallilla naistenklinikalla!! Kaverin mukaan suosittelevat aina alatiesynnytystä säästösyistä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta perätilasynnytyksen riskit jätettiin kyllä kertomatta, keisarinleikkauksen riskejä korostettiin. Mies oli sitä mieltä että ei veitsiä, mutta se ei ole tainnut ottaa selvää asiasta. Enkä mä jaksa sille selittää että miten mä näen asian.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta epparista sen verran, että olen itse miettinyt että kiellän synnytyksessä leikkaamasta. Jos repeää niin repeää... Olen niin paljon kuullut ja lukenut noista että leikataan aivan turhaankin nykyään. Missä sitten vika, kätilöiden ammattitaidossako? Ja revennyt paranee kuulemma kuitenkin paremmin kuin leikattu. Tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei mutta tähän olen itse päätynyt ja sanoin jo ukollekin että katsoo ettei kukaan leikkaa ilman lupaa, niinkin on toisille tehty mikä mielestäni on aivan törkeää. Eli vaikka on kieltänyt niin silti yritetty leikata/leikattu. Yhden tarinan minkä luin tuollaisesta vastoin kieltoa tehdystä leikkauksesta, synnyttäjä oli huomannut (siis vaikka aiemmin oli jo kieltänyt) ennen kuin oli leikattu ja kieltänyt uudestaan ja repeämää ei sitten tullutkaan. Ja näitä tarinoita on vaikka kuinka paljon kun netistä joskus lueskelin. Eli leikataan varmuuden vuoksi.. helpompihan leikattu on varmasti ommella, senkö takia ne sitten niitä leikkelee...? Minuunhan ei saksilla kosketa prkl! :D
 
Heissan taas :)

Tuosta epparista mun mielipide et kahdesta tehty ja kolmannesta ei niiin; kun sitä ei tehty en ollu yhtään niiin kipee ja melkei het pystyi istumaa. Tikkejä tullu kaikista kyllä. Ekasta sellaset 30, tokast muistaaksein 4-5 ja kolmannest 2-3. Saap nähä kui nyt sit.

Turvotus hiukka ilmestyn tänneki nyt mut ei vielä pahasti. Eilen polilla käynti oli taas ja pissa puhdas. Rr alapaine hiukka kohon mut ei siit mitää sanon ku mul aina noussu ku synnytys lähel. Käyrät oli ok ja alapään tilanne sama ku pe. La mennää taas käyrille ja ke lääkärii.

Ja vieläkää musta ei tunny yhtää siltä että nämä täältä mihkää syntyis :D :D

Tänää oli ihme aamupäivä kyllä! Unta riitti ja välil heräs vaa juomaa ja vessaa ko maha sekasin. Huh huh. Yleens ku tuo nukkuminen ei onnistu kätevästi mitenkää milloinkaa.

Parisen tuntia vielä ja sit miun esikoinen saadaa tänne su asti :) Isäntä lähti kukon laulun aikaa häntä hakemaa :). Huomen sitte joukkoo liittyy kaks miun nuorempaa ja la vietellää neidin ekoja pyöreitä vuosia :) Ja su tietty se äitienpäivä.

On täällä kyllä teillä itepäisiä vauvoja kun vaan haluu olla päät ylhääl :)

Ristiäisiä tääl hiukka mietitty mut kummei puuttuis edellee...vaikeaaaaa! Nimet sentää on jo.

34+4
 
Epparista Mä en ole koskaan sitä miettinyt ja aina se on tehty. Mutta kuten pelkopolilla sain kuulla, että keskimmäisen episiotomian seurauksena meinasin kuolla niin nyt vähän mietin, että mitäs mitäs. Kai tuosta pitäisi vielä puhua. Koskaan en ole kuiteskaan hirmu kipeä ollut, kun vertaan sektioon.

Olikos muuta? Kävin pyöräilee. Hmm, ei ollu ihan mun juttu. :D Masu osui penkkiin ja kumikin puhkes. :D

Mä pesen täällä miehen luona vauvan vaatteet, mitkä oon tänne raahannut. Tosin nyt grillataan. Nams!

Naenelle syntyykin sitten varmaan tässä kuussa baby. :) Eikös sektio tehdä tuollaisissa tapauksissa ennen laskettua?

Juu, täällä vauva kääntyi raivotarjontaan muutama viikko sitten, tosin on vielä tosi ylhäällä. Kuhan nyt pysyisi asennossaan.
 
Juu eikös se sektio tehdä viikkoa ennen laskettua? Jos laskettu on 4.6, niin se tosiaan on sitten toukovauva! Hui! Mikäli nyt ei mitään muutosta tapahdu. Nyt pitää parantua tästä viruksesta tai mistälie mikä on jo kaksi viikkoa vienyt elämästä kaiken miellyttävyyden :-D Mä rupesin panikoimaan äsken että tää on muuten listeria. Varmasti on listeria. Kauankohan nekin tulokset kestäisi saada jos huomenna vaadin päästä niihin testeihin?

Hauska toi sun pyöräretki Miijane :LOL:
 
MiiJane, tsemppii sokerien kanssa! Kohta tämäkin ongelma on menneisyyttä:)

Naene, mua ei ois saanu katsomaan synnytysvideoita ennen esikoista mitenkään, eikä kyllä vieläkään oo pokkaa... Sanotaanko näin että kannattaa nauttia siitä kokemuksen henkisestä puolesta, mikä ei välity kameralle, ja jättää kaiken maailman opetusvideot youtuben kätköihin... :)

Mä en haluais nähdä ees omaani videolta. (Eikä semmoista videota onneksi ole olemassakaan!) Ja esikoisen synnytys oli kuitenkin mun elämäni hienoin juttu, ja kokemuksena ihan mieletön, vaikka ei todellakaan ollut mikään piknik, kesti pitkään ja karmit ryskyen maailmaan. Hienoa ois päästä uudestaan se kokemaan, siksikin tämä pt-sähellys harmittaa.

Pienenä lisämausteena ja tiedoksi kaikille, kukaan ei ollu kertonu mulle, että ne ei välttämättä synny ruusunpunaisena, siloisena ja kevyesti rääkäisten... Omani oli 9 pisteen vauva ja sininen ku smurffi! Pelästyin ihan kauheasti, mutta tajusin sitten, että ois kätilöt vähän vakavamman näköisiä ja eri puuhissa, jos sillä ois jotain (mitään) hätää. Lisäksi se oli jotenkin ihan rutussa, mutta niin ne kuulemma tyypillisesti on. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tillukas, kiitos neuvosta, täytyy varmaan unohtaa ovenkahvat ja lähteä vaan heti
kun kovemmin supistaa tai lapsivesi menee. Meiltä onneksi aika lyhyt matka, joten helppo
käydä vaikka vaan tarkistuttamassa tilanne.

Minulle tehtiin myös eppari esikoisen syntyessä mutta parani kyllä ihan hyvin ja aika
nopeasti eikä tunnu nyt missään.. Parantumista varmaan kyllä auttoi se, että olin esikoisen
jälkeen viikon sairaalassa makoilemassa (kun esikoinen joutui olemaan vauvateholla pari
päivää antibiootin antamisen takia). Eppari sai siis melkein viikon "pakollista" täyslepoa
ja sen jälkeen taisi olla viikko / pari kun jo pystyin käymään pienillä kävelyillä..

Niille, jotka huolestuneet epparista / harkitsevat synnyttävänsä perätilassa saattaisi olla
hyötyä EPI-NO Delphine Plus laitteesta. Kävin lukemassa
netistä kokemuksia ja päädyin tuon tilaamaan. Jos sillä harjoittelemalla epparin välttää
niin sitten on hintansa väärti :D Muutaman kerran olen sitä nyt jo kokeillut ja tuntuu
rauhoittavalta, että synnytystä voi tavallaan harjoitella & muutenkin tuo venytystreeni
ajatuksena ja toimintana on hyvin loogista, joten tuntuisi, että siitä voi todella olla apua.
About kuukauden sisällähän tuo sitten varmistuu, toimiko toivotusti vai menikö rahat
hukkaan.. =)

Mikaela. & Pikkuruinen 35 + 1
 
Ikinä ei saa kaikkea kerralla kirjoitettua... Perätilasynnytyksen riskeistä me puhuttiin lääkärin kanssa sen verran, että jos kriteeristö täyttyy (lantio, viikot, sikiön koko), niin riskit ovat käytännössä samat kuin rt-synnytyksissä. Täällä on lääkäreillä ja kätilöillä hyvin kokemusta ulosautosta, synnytyksen kulkua valvotaan tarkasti, ja kun suuressa sairaalassa valmiiksi ollaan niin sektiovalmius on hyvä jos jotain sattuisi.

Mutta kaikki tapaukset on uniikkeja ja jokainen tekee omat päätökset ihan varmasti parhain päin, kun kaikilla meillä kuitenkin on oman vauvan hyvinvointi ykkösenä mielessä, ja oma terveys tietty siinä mukana myös!
 
Vauvojen värin lisäksi mua järkytti niiden naamaturvotus. Silmät aukeni kunnolla vasta parin päivän päivän päästä.

Luulen, että tramatisoituisin, jos joutuisin omat synnytykset videolta katsomaan. En missään nimessä antaisi lupaa kuvata synnytystä. Mies on kuitenkin molemmat pystynyt livenä katsomaan, itsestä en olisi niin varma.
 
Vai että noi pitää keittää??

EILEN avasin illalla äitiyspakkauksen vasta. En tiedä mitä ne jutut siellä on edes, tosi outoja asioita :D Niin että tekstiilit pitäisi pestä. Ihan kaikki tekstiilitkö? Siellä taisi olla makuupussia sun muuta, ootteko pesseet nekin???

Ihan kauheesti pitäs pestä. Sain kasattua eilen lipastoa niin nyt voi vähän suunnitella jonkin pesemistäkin. Tosin kokosin sen päin vittua, siihen menee kaksi laatikkoa ja kolmas, alin, ei mahdu. Mies saa korjata mä en enää koske :LOL:

Muoks: mahtui se sittenkin, like a glove!! Tungin sitä vaan liian ylös. Meinasin saada jo hepulin koska joku aika sitten kokosin yöpöydän, päin vittua. Siinä on yksi lauta väärinpäin, ei haittaa käyttöä mutta se on pieni kosmeettinen fiba. Ajattelin että pienin vaiva olisi mennä rautakauppaan, ostaa pönttö muun yöpöydän väristä maalia, ja vaan maalata väärinpäin oleva lauta muun yöpöydän kanssa samanväriseksi... Ei ole eka kerta kun asennan jonkun osan väärinpäin. Ohjeissa ei ole tarpeeksi selkeästi koskaan sanottu, että tämä osa tulee tähän näin päin. Tajuan että tämä osa tulee tähän mutta että miten päin... huoh. Mies on jo luovuttanut mun kokoamistaitojen kanssa :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen saanut aika hyvin pestyä vaatteet ja lakanat ja muut. Kyllä siinä olikin puuhaa ja ihmettelin rumpukuivaus kieltoa lähes kaikissa vauvan vaatteissa, rumpuun ne kylläkin loppujen lopuksi meni kun ei enää mahtunut mihinkään kuivumaan. Noita vaatteita on kyllä aivan liikaa, bodyjakin varmaan yksi jokaiselle päivälle ja sitten jää jo pieneks :D

Ja noiden tuttien ja muiden keittämisestä kyselisin sen verran jos nyt jo keitän niin onko ne sitten enää mahdollisesti yli kuukauden päästä käyttövalmiita. Eikös ne pitäisi keittää jotenkin lähempänä vai mitä ihmettä? Mä varmaan täällä keittelen rintakumeja kun synnytys käynnistyy :DD
 
Eppari Kun aloin odottaa esikoista, mä en tiennyt synnyttämisestä juuri mitään. Mutta kun viimisen päälle tiedonhaluinen suunnittelija olen ja luin tarpeeksi netistä alapäärepeämistä ja eppareista, yritin kaikin keinoin keksiä tavat, joilla ne voisi välttää. Törmäsin tähän keskusteluun http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/synnytys/1491809-epi-no-delphine-plus-valilihan-venytystreeni-kokemuksianne-pikaisesti/. Minunkin kokemukseni siitä ketjusta löytyy, eri nimimerkillä kylläkin. Mutta lyhyesti: tilasin Epinon Pedihealth-verkkokaupasta, harjoittelin sillä kolme viikkoa kaksi kertaa päivässä ohjeiden mukaan. Alapäähän ei tullut mitään vaurioita, joka on kai aika harvinaista ensisynnyttäjillä. Kätilökin sitä ihmetteli ja kerroin hänelle "salaisesta aseestani". Nyt olen puhunut siitä neuvolassa ja kaikille tämä on ollut ihan uusi asia, mikä on mielestäni ihmeellistä. Nyt olen aloittanut jo harjoittelun ja toivon samaa lopputulosta kuin ensimmäisessä synnytyksessäni.

Synnytystoivelistassani luki viimeksi, että epparia ei saa leikata ilman etukäteisvaroitusta ja että miehellä ei ole mitään asiaa salissa jalkovälin puolelle. Mä haluan olla synnytyksenkin jälkeen nainen enkä vaan äiti. Itsekään en haluaisi sinne katsoa ja joskus olen kuullut, että kätilöt sanovat, että nyt voisit koittaa päätä siinä vaiheessa kun se on tulossa ulos. Juu, ei kiitos!! Vauva vaan syliin ja hoitakoon kätilö vaan ne "likaiset työt" siellä alakerrassa. Nyt toivelistaani on tullut lisäys katetrointi ennen ponnistusvaihetta, jos en pääse itse vessaan. Viimeksi siis minulta katetroitiin 1,2 litraa pissaa synnytyksen jälkeen.

(.) Nyt on lakanat ja osa vauvanvaatteista pesty, pinnasänky koottu ja kaikenlaista muutakin laitettu valmiiksi vauvaa varten. Kohta pääsen siirtymään kaapinsiivousten kimppuun. Olotiloista voisin valittaa vaikka mitä. Olen varmaan fyysisesti elämäni huonoimmassa kunnossa. Oikein odotan, että pääsen liikkumaan normaalisti, kun vauva syntyy ja saan itseni taas jonkinlaiseen kuosiin...

rockstone & mini 36+0 **********poks************
 
Ainakin noi MAM´n tutit voi sitten desinfoida myös suojakotelossaan mikrossa. Mä haluan kyllä keittää kaikki jopa kertaalleen ja vierastan tota mikrodesinfointia.. :D

Mä taas haluan, että mies infoo mua, onko hiuksia vai ei. :D Miehellä kaikki kolme aikaisempaa on täysin kaljua 2-vuotiaaksi asti ja mun lapsilla on ollut paksu musta tukka. :D Mies luvannu heittää voltin ja lopettaa röökin polton, jos neidillä hiukset. ;)

Mulla tuo insuliinin ja tabujen yht´aikainen näköjään nostaa nälkää. :D Mulla on ollut tosi huono ruokahalu ja nyt elimistö huutaa hiilareita. :D Grillattiin päivällä ja nyt vaadin täällä parsaa. :D Mies tuolla kokkaa. :D Ihana mies!:heart:

Juteltiin miehen kanssa epparista. Tultiin siihen tulokseen, että kyllä mä eppariin tarvittaessa suostun. Mies kertoi jotain kauhujuttuja, että eppari oli revennyt sulkijalihakseen asti eli viennyt kakanpidätys kyvyn ja myöhemmin jopa pieruja ei ole voinnut pidättää .. Epparia käytetään siksi, että mahdollinen repeämä suuntautuisi oikeaan suuntaan, ainakin semmoiseen suuntaan, mikä ei johda repeämään. Hallittu kudoksen avaaminen. Mies siis oli 20 vuotta kätilön kanssa. :D

Tuohan riippuu myös lapsen pään koosta.. Mulla isopäisiä muksuja. Silti pelkään keskimmäisen kanssa tapahtunutta jutskaa, mutta mulla on nyt niin tarkat ohjeet kirjattuna kätilöillä (pelkopolilla kätilö kirjannut).
 
Viimeksi muokattu:
Heipsistä =)

Voihan jukuiripäiset vauvelit teillä muutamalla : /. Täytyy toivoa, että kääntyyvät vielä ennen h-hetkeä!

Epparista Mulla se tehtiin ekan synnytyksessä ja istua pystyin kahden viikon päästä, eikä ollut edes iso. Tokasta ja kolmannesta annettiin revetä ja repesikin ihan vähän vain, pari tikkiä. Edellisen synnytyksen jälkee ainakin pystyin heti istuu ja käymään kakkosella kivuitta, ja liikkumaan suht normaalisti. En kyllä antas epparia tehdä enää, mutta ne sano viimeks, tai toissakerralla, että eivät mielellään tee sitä, repeämisessä nopeampi toipuminen.

Mä oon pessy kaikki vaatteet ja tekstiilit. Tutit aion kans keittää lähiaikoina ja säilytän ne siinä muovilootassa, jonka myös keitän.

Tehtiin kaverin kaa tänään se masukipsi. Muuten meni ihan putkeen paitsi unohdettiin vaseliini masuun laittaa ennen hommaa :headwall:. Irtos se sitten, kun maha alaspäin roikuin ja koitin "vetää" mahaa sisäänpäin. Kauhee punotus ja kutina tosin, muta skein helpotti rasvauksella. Ihana tuli. Mietin, jos tekisin sellasen kehdon siitä vauvalle... ainakin aion ottaa taidekuvan vauvasta, kun makaa siinä alastomana :heart:.
Sairaalakassia pitäs varmaa vähän miettiä, kun tuli ne imetysliivitkin, mitkä muuten tosi miellyttävät (carriwellin luukkuliivit). Pitääkin tilata niitä toiset ainakin! Melkosta touhua tämä elämä on ja päivät menee liitäessä, vaikka mitään kiirettä oikeesti ole. Kai se on tämä olemus, joka saa kaiken tuntumaan vähintään triplahaastavalta... Tänään ainakin saanu vähä rennommin ottaa kun sadepäivä. Ajelin pappalaan alsten kaa ja sit haettiin leffa.. ihan kiva näinkin välillä. Hyvällä säällä ne häipyy ulos aamulla ysiltä ja saan en sisälle ehkä kasin maissa illalla. Niin tulee sit itekin ulkona vaa oltua kaikki aurinkopäivät.

Nelli&Rusina 35+2 :heart:



Ja kipsimasu kans rv 35+2

 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*

Yhteistyössä