Cassylle kiitokset uudesta pinosta.
Mievalle iso :hug: toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa..
Linea negrasta on ollut puhetta. Mulla oli vahva sellainen esikkoa odottaessa ja kaikki olivat sen perusteella varmoja että poika tulee, mutta tyttö sieltä tuli =) Se viiva ei ole edes tämän 5 vuoden tauon aikana hävinnyt kokonaan, on ollut koko ajan haaleana näkyvissä.
Kivoja masuja teillä oli jo. Oma masu on hiukan kasvanut, illalla on kauheat turvotukset joiden takia masu turpoaa isoksi. Painosta en tiedä kuinka paljon on tullut, kun en omista vaakaa, mutta maanantaina se selviää neuvolassa.
Paha olo vaivaa vieläkin aina silloin tällöin. Jos tulee liian väsyneeksi, niin tulee tosi huono olo ja yleensä illan päätteeksi oksennan.
Teen kolmevuoro työtä ja yövuorot on nykyään tosi vaikeita, kun olen tottunut menemään nukkumaan 21-22 välisenä aikana ja yövuoro alkaa 21 ja päättyy 07. Puolenyön paikkeilla tulee maha kipeeksi ja oksettaa ihan hirveesti, niin ja päänsärky alkaa myös vaivata heti kun alkaa väsyttämään. Toisaalta noi mahakivut voivat johtua siitä kroonisesta paksusuolen tulehduksesta jota sairastan, koska noita mahakipuja oli myös ennen raskautta. Aion maanantaina neuvolassa kysyä terkkarin mielipidettä jatkanko yötyön tekemistä vai voisinko saada lääkärintodistuksen, ettei niitä tarvitsisi tehdä, toi tulehduskin joissain tapauksissa riittää siihen ettei öitä tarvitse tehdä. Ennen olen kyllä tykännyt kovastikin valvoa öitä, mutta nyt ei enää luonaa.
Mitenkäs muut yötyötä tekevät ovat jaksaneet?
Äippävaatteista: Mun pitäisi hommata housuja, kun omat farkut eivät mahdu enää edes jalkaan, tai jos mahtuvat, niin ovat niin piukat etten pysty liikkumaan/istumaan. Toppahousuja on tällä viikolla tarvinnut, nekään ei mahdu enää kiinni, eivätkä kauaa enää jalkaankaan, kun nyt jo puristavat lantion seudulta. Mä en ole löytänyt vielä mieleisiäni äippähousuja, olen netistä niitä kattonut eivätkä niiden mallit oikeen miellytä. Tässä juuri mietin, että on hyvä kun on viimeisillään raskaana kesällä, niin ei tarvitse ostaa mitään uusia talvitakkeja yms. Esikko syntyi tammikuussa, en silloin ostanut yhtään äippävaatetta, käytin miehen talvitakkia ja villapaitoja ja siskon vanhoja verkkareita
Nyt aion kyllä panostaa vähän enemmän vaatteisiin, vanhat verkkarit ei kelpaa.
Mitenkäs te muut olette suunnitelleet tekevänne vauvan tarvikkeiden hankintoja? Ostatteko uutena vai käytettynä? Meillä mies oli sitä mieltä, että esikon vanhat rattaat menevät vaunuina vielä tällekkin (vaunut on siskoni ensimmäisen lapsen vanhat, noin 10 vuotta vanhat), jos hän ottaa ne töihin ja vähän fiksailee niitä. Olin eri mieltä ja sanoin ostavani vaunut uutena, pienen keskustelun päätteksi päästiin tästä yhteisymmärrykseen ja saan uudet vaunut. Pinnasängystä käytiin myös pitkä keskustelu, mies oli taas sitä mieltä että vanha menee vielä hyvin ja yritin sitten hänelle selittää että se on niin hutera ja vanha myös, että en uskalla vauvaa siihen laittaa, no hän keksi että siitä saadaan ihan hyvä kun lyödään pari naulaa tueksi
Pyysin jo kaveriltani sänkyä lainaan, ettei tarvitse sitä vanhaa hirvitystä ottaa käyttöön. Turvakaukalon ajattelin ostaa uutena, muista en tiedä..
Sitten olen vielä miettinyt otanko äippäpakkauksen vai en. Toisaalta siinä paketissa on paljon kaikkea, mutta ne vaatteet on aikasta isoja ja värit eivät välttämättä miellytä. Sillä rahalla voisi käydä kirppiksiltä katselemassa vaatteita vauvalle ja luultavasti sillä saisi ihan kivasti niitä ostettua. No onneksi on vielä aikaa miettiä, ei tarvitse ihan heti päättää.
Huh, tulipa paljon tekstiä, toivottavasti jaksatte lukea =)
MammaMaraKisu ja Kirppu 14+0