3,5 vuotiaan änkytys

  • Viestiketjun aloittaja mami30
  • Ensimmäinen viesti
mami30
Onko muita joilla n. 3,5 vuotias änkyttää/on änkyttänyt? Onko kuinka yleistä? Onko mennyt ohi? Onko oltu puheterapiassa? Yms.

Mulla 3,5 vuotias poika ja 1 v 9 kk tyttö. Ovat viime viikolla aloittaneet päivähoidon päiväkodissa. Muuten on sujunut ongelmitta (kumpikaan ei ole perään itkenyt) mutta poika on ruvennut änkyttämään muutamana päivänä. Änkyttää silloinkin kun ei olisi mitään kiirusta sanoa asiaansa. Sekä kotona että hoidossa.

Olen niin murheissani ja huolissani!! Poika on alle vuoden ikäisenä sanonut jo monta sanaa, ymmärrettäviä lauseita puhunut jo alle 2 vanhana ja tähän asti on puhunut suht koht selvästi. Ymmärrän kyllä että isossa ryhmässä täytyy saada äänensä kuuluviin ja sen vuoksi on saattanut ruveta änkyttämään. Toisaalta saattaa olla väliaikaistakin mutta olen NIIN huolissani että antakaa rohkaisua jos teillä on mahdollisuus siihen. Vilkkaita lapsia ovat molemmin ja poika ollut hoidossa lähes vuoden samassa paikassa kerran viikossa eli aivan uusi tilanne ei ole.

Antakaa rohkaisua jos pystytte!
 
Yllättävän moni lapsi änkyttää jossain vaiheessa leikki-iässä. Usein syy on ilmeisesti se, että ajatus kulkee niin nopeasti, ettei lapsi ehdi muodostaa sanoja samaa vauhtia. Sitten tulee noita takertumisia. Eli ei välttämättä ole edes pitkäaikainen juttu. Asiaan ei kannata kiinnittää huomiota, eikä ainakaan sanoa sanoja loppuun lapsen puolesta. Kummityttöni änkytti jossakin vaiheessa muistaakseni parivuotiaana. Välillä kuulosti tosi vaikealta se puheen tuottaminen. Puheen kehitys on kuitenkin ollut aivan normaalia, eikä enää ole tietoakaan mistään takerteluista.
 
Onko tapahtunut mitään muutoksia tai järkytyksiä?

meillä 4v. alkoi änkyttämään, kun tapahtui paljon muutoksi, emme kiinnittäneet siihen erikoisesti huomiota ja se meni puolessa vuodessa ohi itsestään elämän tasaannuttua.

Voi tulla muutenkin tuon ikäisille kyllä.
 
mellä myös
Meillä 2v poika ensin änkytti pari vkoa ja sitten hermostui siihen änkytykseen ja takertumiseen itse ja lakkasi puhumasta. Oli aivan hiljaa n. 2vkoa ja alko uudelleen itekseen puhua yhden sanan lauseita. Niin ja poika siis puhui ennen episodia niin etä vieraatkin ymmärsi täysin puheen. etsin tietoa ja kyselin hädissän puheterapeuteiltakin. Vastaus löytyy poikien kehitysvaiheesta jossa keskushermosto ei ole vielä kypsynyt tarpeeksi eikä siten pysty käsittelemään niin paljoa tietoa kerrallaan kun olisi tarpeen. Siis n. 90 % tapauksista sattuu pojille 2-5v iässä.
Tässä parhaita neuvoja oli meillä ainakin. rauhoita lasta vaikka sanomalla "ihan rauhassa", ei saa puhua päälle, odota rauhassa että lapsi saa asiansa sanottua vaikka siihen menisi kuinka kauan.
Me hiljalleen harjoiteliin uudestaa puhumista kuvakirjojen avulla, niin että minä sanoin ensin ja poika perässä, milloin halusi, aluksi ei siis sanonut...

Rauhaa ja jaksamista. on ohimenevä vaihe!!
 
mami30
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.12.2006 klo 08:28 vieras kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään muutoksia tai järkytyksiä?

meillä 4v. alkoi änkyttämään, kun tapahtui paljon muutoksi, emme kiinnittäneet siihen erikoisesti huomiota ja se meni puolessa vuodessa ohi itsestään elämän tasaannuttua.

Voi tulla muutenkin tuon ikäisille kyllä.
On todellakin tapahtunut muutoksia! Molemmat lapset aloittivat päivähoidon päiväkodissa 5 pvää viikossa juuri samalla viikolla kun änkytys alkoi. Ennemmin poika ollut hoidossa p-kodissa 1 kerta/viikko. Nyt siis myös pikkusisko mukana ja useimmin hoitoon.

Juuri nyt en murehdi änkyuttämistä koska tuttu puheterapeutti sanoi että änkytys tässä iässä on yleistä ja voi kestää puoli vuottakin. Ja johtuu usein suurista muutoksista elämässä. Kiitos teillekin rohkaisuista!! Ja aina parempaa uutta vuotta!!
 

Yhteistyössä