<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat VOL9 <3<3

miss_piggy
Hei! Kyllähän minäkin voin kuumeilla :D kerrotteko vielä mulle, että mitä tuossa listassa meinaa tuon kp:n jälkeen kun ensin on yksi luku, sitten kenoviiva ja kaksi lukemaa? Sarjassamme tyhmät kysymykset jälleen kerran :)
 
Tervetuloa mukaan miss_piggy! :) kp tarkoittaa kiertopäivää. Eka luku kp:n jälkeen kertoo, monesko kiertopäivä sulla on menossa ja kenoviivan jälkeen tuleva luku tai luvut puolestaan kertoo sen kuinka pitkä sun kierto yleensä on. Eli jos sulla ois menkat alkanut eilen, ja sun kierto ois normaalisti 28pv, mut joskus 30pv, niin sun kohdalle tulis kp 2/28-30.
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Hyvää sunnuntaipäivää ihanaiset naiset!!

Hey Ajattelin testailla kyllä myöhemmin jos yhtään on sellainen olo että jotain voisikin olla tapahtunut, mutta yritän nyt malttaa mieleni. Olen lueskellut paljon netistä viime päivinä kiinnittymisvuodoista yms. ja JOS vuoto olisikin nyt ollut kiinnittymisvuotoa, se todennäiköisesti ei näkyisi ilmeisesti vielä testissä. Toisaalta pelottaa edes testata, haluaisin niin paljon elätellä vielä toiveita plussasta eikä tarvitsisi palata todellisuuteen kun vain yksi viiva tikkuun ilmestyy...

Miss_piggy Tesla kertoikin jo vastauksen kysymykseesi. Teretuloa vielä :)

Voisiko mulle päivittää nyt sitten sen KP 5 ja YK 6, mennään nyt tällä ainakin nyt. Varmaan tosiaan sen varmistelen vielä ensi viikolla loppu viikosta jos yhtään on mitään oloja. Mutta näillä nyt... Muuten, tuo yk on vähän harhaanjohtava, meilläkin on yritystä jo yli vuosi ja yk:ta "vain" 6 johtuen kirtojen pituuksista...
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT SU 19.02.2012



jenni_noora.............27..................kp 86/28......................yk 1
Toiveikastypy..........29v. ..............kp 67/30-36(45).............yk4



Hey........................22.................kp 29/?........................yv 2
Sanja.....................32.................kp 26/30-33..................yk 8
Cheer115-..............20.................kp 26/28-33..................yk 6
mirkkunen_............23..................kp 25/28-30..................yk 1
tada.......................27.................kp 24/25-30.................yv 4?
fisukisu...................21.................kp 24/28-30.................yk2
Tessu84..................27.................kp 22/28-29.................yk1 / yv2
nellielli.....................26................kp 22/26-30...................yk 10
Tesla.......................27................kp 20/28-33................... yk6



Ampparsson............29..................kp 17/28-32..................yk 6
miranenn................22..................kp 15/?.........................yv2



Lullaby89................22..................kp 5/56-70..................yk 6
Tuisku85.................26................ kp 3/30.............. yk 4/yv 2
Dana-.....................28.................kp 3/25......................yk 9
lenkkari...................27.................kp 3/32-33..................yk 7



HAAMUJENGI/RKTT
pöppinen

TAUSTALLA KUUMEILEE
Shih
An-nie
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
Dremming
Jeela
Lilly-
pöppinen
-jannica-
Sati
Teps





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2076602-esikoishaaveista-2011-2012-plussanneet/

horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4
Emby^ 14.10.2011
Pikkumyy87 15.10.2011 yk 6
-pansku- 27.11.2011 yk 6
Callisto 30.12.2011 yk?
Selia ? ?
Taiteilijatar 7.12.2011 yk 3
Vanilja 87 19.12.2011 yk 5
lemonade 27.12.2011 yv3
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk2
Chiba 09.02.2012 yv2


 
Viimeksi muokattu:
lenkkari :hug: eikä.. :( Pahoittelut!

Sanja Hienoa, jos voit päivitellä! :) Ja tiedän niin ton tunteen..mulla on kans kaveri, joka puhu viä, et ei ne välttämättä viä halua tulla raskaaks, mut jätti ehkäisyn pois ja oli sillee, et tulee kun on tullakseen..ja ylläri..tuli heti raskaaks.. Hieno homma heille ja oon onnellinen heidän puolestaan! :) mut kyl se vähä masentaa, kun ite yrittää ihan tosissaan eikä onnistu.. : /

Hey Ei oo kyl mitään oloja.. mut en oo odotellukaan, kun tuskin oikeesti ovuloin tässä kierrossa.. : / ainoo, että toinen nänni on koskettaessa vähän arka ja se on vähän outoa, koska ei enää pitäisi olla..oviksen aikaan tosiaan nännit kipeytyy, mut se loppuu parin päivän päästä..ja nyt oletetusta oviksesta on jo muutama päivä..mut en tosiaan usko, että oon raskaana..
ja tosiaan jos sit jouluvauvat saatais!! :heart:

miss_piggy Tervetuloa joukkoon! :wave: Kerro vaan mitkä kiertopäivät menossa ja monesko yrityskierto..niin ja ikä..niin liitän sut listaan! :)
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei kun rupesin lueskelemaan noita juttuja siitä, että mitäs jos onkin raskaana vaikka kuukautiset tulee normisti... :headwall: Ei todellakaan pitäs sortuu. :stick:

En tosiaankaan usko ite olevani raskaana, mutta ihmettelen vaan välillä, että minkä ihmeen takia tää miun kroppa nyt ennen menkkoja teki miulle niitä oireita, mitä nyt oli. Kaikkein eniten minuu häiritsee se, että niitä menkkamaisia kipuja oli niin monta päivää ennen menkkojen alkamista. Ja sit nää menkat on kyllä aavistuksen omituiset; vuotoo kyllä on jonkun verran, mutta se on ruskeeta, kun yleensä se on ollu suurimman osan ajasta punaista ja ehkä hieman runsaampaa. Hohhoijjakkaa. Tyhmä kroppa. Kipuja ei enää oo, mutta muuten nuo pari päivää oli normaalii, kovaa kipuu, mihin on pakko syödä vähintään Miranaxeja. :(

Nuo oireethan voi ilmeisesti kertoo myös endometrioosista. :(

No, ei kai se auta ihmetellä kun ei ite asialle mitään mahda. Huomenna varaan ajan sinne lääkäriin.
 
Tuisku Tuo noiden tarinoiden lukeminen valemenkoista sun muista on kyllä sellanen juttu mihin ei pitäis ikinä sortua... Minäpä myös olen kaksi päivää kuluttanut erilaisia juttuja kiinnittymisvuodosta lueskellen ja kyllähän se toivon pilkahdus aina välillä nousee pintaan vaikka yrittää itseään säästää ja järjellä ajatella. Mutta tietysti ne tarinat netissä usein on ihan sellaisen kokeneiden kertomia, eli ei se mahdotonta ole että olisikin raskaana vaikka melkein normaalin tapaiset menkat tulisikin :). Itse ajattelin vähän kuullostella tilannetta (tuntemuksia yms.) ja sitten tehdä testin ensi viikolla jos on sellainen olo :)
 
lullaby niinpä, kyllähän ne toisten kokemukset todennäkösesti ihan totista totta on. Voi kun silti malttas olla heijastamatta omia tuntemuksiaan niihin... :headwall: Meijän jokaisen kroppa kun toimii eritavalla kun toisten. Itsekin hetkittäin elättelen toiveita siitä, että jospa niin kävis miullekin kun kerran toisille.. :ashamed: Tärkeintä on varmaan kuitenkin kuulostella rauhassa sitä, miltä itestä tuntuu ja mennä sen mukaan. :)
 
Eip tuu sitä plussaa siiheen testiin vaikka kuinka yrittäis.. Tosin äsken tein clearbluen testin ja oon siinä haamun näkevinäni mut epäilen kyllä että joko se haamu on viivanpaikka tai sitten ihan mun omaa mielikuvitusta. Kuvaakin yritin ottaa mutta ei siinä mitään näy.. paitsi ehkä vähän.

Siis joo.. mä oon ihan sekoomispisteessä! Nyt en saa enää nukuttua öisin kun mietin kaikkee ihan turhan päivästä! En ees tiedä mistä ne asiat mun mieleen tulee mut siis kaikkee jotain ihan järjetöntä... Kuten että koska kerrottais porukoille jos olisin raskaana jne. :D Ja sit jos saan nukuttua niin nään vaan ihan ihmeellisiä unia. Huah.

Eilen illalla nousi lämpö sitten 37.2 ja nytt oli taas 37.. Mulle toikin on jo aika paljon kun normaalisti lämpö siellä 36.2-36.4. kieppeillä.. Tänään on mahakin ollut ihan outo.. Jos vetää ittensä ihan suoraks ja taivuttaa selkää vähän taaksepäin niin tuntuu kun jotain repeis tuolla mahassa :confused:

Mutta ilmeisesti mulla on aivan liikaa aikaa miettiä asioita ja aivan liian vähän (lue: ei muita kuin mies) kelle jutella tästä, koska nyt tuntuu oikeesti siltä että mun pää hajoo!

Ajattelin huomenna mennä lääkärille, työkunnossa en kuitenkaan oo tän väsymykssen ja heikotuksen kanssa, ja toivon että tulis jotain selvyyttä ett onko tää nyt raskaudesta vai mistä.. Sitäkin oon tässä tuuminut että jos en oo raskaana NI MIKÄ HELVETTI MULLA SI ON??!

Sori oma napailu :ashamed: Nyt vaan lievästi ahdistaa :x
 
Voi Lilly-! :hug: Mun kaverilla oli tollanen kans, et kun se venytti ittensä pitkäks ja taivutti selkää, niin tuli ihan ku joku repis mahassa..ja se oli raskaana sillon..et toivoa olis! :) Ja kun sitä ei tiedä jos oot niitä jotka plussaa myöhään! Toivotaan! :)

lullaby ja tuisku Ite en uskalla ees raskausoireita lueskella kauheesti, kun alkaa heti kuvitteleen itelle joka ainoan oireen! :D
 
Nellielli Haha, toi on niiiiiin totta!!! Mä olen kans pystynyt hillitsemään itseni viime aikoina ja ollut lukematta, mut nyt sitten taas erehdyin lueskelemaan :headwall:. No, täytyy taas yrittää rauhoittaa mieli, ei se hermoilu ja "spekulointi" asioita eteenpäin vie :).

Lilly Tiedän ton tunteen kun tuntuu että ajatus ei pyöri missään muussa asiassa. Mutta koita kuitenkin nyt rauhottua että saat nukuttua. Kyllä se plussa tulee sieltä jos on tullakseen :)

Huomenna taas maanantai ja uusi viikko. Ensi viikon jälkeen onkin sitten viikon loma :heart:
 
Viimeksi muokattu:
kiitos jälleen nellielli :heart:

Ehkäpä tän asian suhteen olis huomenna hieman järkevämpi kun pääsee sinne lääkäriin.. Nyt tässä oon mietiskellyt että jos mun ovis oliskin ollut vasta viime viikolla kun mulla tuli pari päivää siitä superlimaa ti-ke muistaakseni, niin sittenhän mulla olis vasta menosssa joku dpo 12... Mut sitten taas voiko oireet alkaa jo dpo 6?! :confused:
Tää on kyllä ihan mahotonta tää mun ajatuksen juoksu! :D

Mä oon muuten myös hyvin usein, varsinkin nyt kanssa sortunut tohon raskausoireitten lueskeluun.. Ei yhtään fiksua ollenkaan :D "hyvä" tapa on kanssa kirjottaa muutama "oire" googleen ja kattoa mitä löytyy niillä :D
 
lullaby Kiva että joku tietää tunteen :D mä oon niin paatunut stressaaja ja ajattelija et mieskin on välillä ihan ihmeissään mun kanssa. Ja vaikka mä kuinka yritän olla ajattelematta niin ei.. Ja vielä tiedän senkin että ei se ajatteleminen mitään auta, ei se sitä plussaa tuo :D
 


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT MA 20.02.2012



jenni_noora.............27..................kp 87/28......................yk 1
Toiveikastypy..........29v. ..............kp 68/30-36(45).............yk4



Hey........................22.................kp 30/?........................yv 2
Sanja.....................32.................kp 27/30-33..................yk 8
Cheer115-..............20.................kp 27/28-33..................yk 6
mirkkunen_............23..................kp 26/28-30..................yk 1
fisukisu...................21.................kp 25/28-30.................yk2
Tessu84..................27.................kp 23/28-29.................yk1 / yv2
nellielli.....................26................kp 23/26-30...................yk 10
Tesla.......................27................kp 21/28-33................... yk6



Ampparsson............29..................kp 18/28-32..................yk 6
miranenn................22..................kp 16/?.........................yv2



Lullaby89................22..................kp 6/56-70..................yk 6
Tuisku85.................26................ kp 4/30.............. yk 4/yv 2
Dana-.....................28.................kp 4/25......................yk 9
lenkkari...................27.................kp 4/32-33..................yk 7
tada.......................27.................kp 1/25-30.................yv 4?



HAAMUJENGI/RKTT
pöppinen

TAUSTALLA KUUMEILEE
Shih
An-nie
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
Dremming
Jeela
Lilly-
pöppinen
-jannica-
Sati
Teps





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2076602-esikoishaaveista-2011-2012-plussanneet/

horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4
Emby^ 14.10.2011
Pikkumyy87 15.10.2011 yk 6
-pansku- 27.11.2011 yk 6
Callisto 30.12.2011 yk?
Selia ? ?
Taiteilijatar 7.12.2011 yk 3
Vanilja 87 19.12.2011 yk 5
lemonade 27.12.2011 yv3
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk2
Chiba 09.02.2012 yv2


 
Viimeksi muokattu:
lullaby Täällä kans loma häämöttää ens viikolla ja se Lontoon reissu, joten ehkä tän viikon nyt jaksaa vaikka päällään seisten vaikka väsyttäis kyl nytkin NIIN paljon.. :)

Lilly Oon myös kauhee stressaaja..mietin asioita ihan liikaa! Ja vaikka kuinka yritän tätä raskausasiaakin olla miettimättä, niin ei vaan pysy poissa ajatuksista!

Omaa napaa.. Mä en kestä, mut tuntuu, et olis TAAS hiiva..mulle hiiva tulee vaan kun syön antibiootteja esimerkiks..ja siis viimeks oli just sen takia, kun mulla oli se emätintulehdus ja siihen jouduin tietty lääkekuurin ottaan..ja hiiva tuli sit siihen perään ja hoidin sen pois alta..ja nyt on taas sellanen tunne, että olis hiiva..hienoo nyt jos se pukkaa päälle taas.. : / ei voi oikeesti olla mahdollista! Kun just oli ja mulle ei niitä tolleen vaan tuu..ja nyt oon viä vetäny maitohappobakteereja kuurin..aargh..no, jos tää olo ei mee ohi, niin huomenna haettava taas hiivalääke, ettei reissussa joudu kärsiin..vaik kyl sitä rupee miettiin, ettei vaan kyse olis jostain muusta kun hiivasta..et ois taas joku uus tulehdus tai jotain..en tiedä..ärsyttää..
 
Moikkamoi!
Mulle vois tänään päivittää kp 1!

Pahoittelen jo etukäteen mutta ihan pakko vähän purkautua!
Oltiin taas vkl mökillä miehen siskon perheen kanssa, jolla siis 2 poikaa, toinen 7 ja toinen 3v. Voi luoja sitä touhua on järkyttävä katsoa :(

Tää nuorempi niistä on ihan holtiton, ja väitän että suurin syyllinen on nää vanhemmat. Se saa aivan kaiken periksi huutamalla ja raivoamalla, ja sehän sitten tosiaan huutaa ja raivoaa AIVAN KAIKESTA! En tosiaan ymmärrä mikä liikkuu näiden vanhempien päässä, koska tota on aivan järkyttävää katsella. Se kun alottaa huutamisen, syyksi riittää se että haluaisi istumaan sohvalle just siihen paikkaan missä joku toinen istuu, niin sitä paapotaan ja voivotellaan ja sille tasan annetaan se paikka siitä sohvalta... Tai isompi pullapala... Tai lelu mikä toisella on kädessä... Tai pelikonsoli jolla toinen pelaa... Tai ihan mikä vaan. Se on myös muutaman kerran purrut jompaakumpaa vanhemmista, niin että tällä isällä varsinkin oli aivan järkyttävä vekki kädessä. Ja lauantaina nipisti tätä isää sen verran kovaa poskesta että siihen tuli oikeesti verenpurkauma ja mustelma!

Toisen kasvatukseen ei todellakaan voi puuttua, varsinkaan minä jolla ei mitään kokemuksia lasten kasvatuksesta ole, silti mä näen että toi menee AIVAN pieleen. Jos se on nyt jo tollanen ongelma, mitä se on parin vuoden päästä, tai herrajumala teininä?!? Ne ei IKINÄ komenna sitä, se tosiaan saa mitä vaan ettei rupee huutamaan. Eikä todellakaan ole mikään poikkeus sillon kun me ollaan paikalla, vietetään melkeen joka vkl yhdessä mökillä, ja kesäisin monta viikkoa putkeen ja ollaan paljon tekemisissä. Nähdään siis todellakin mitä niiden elämä on.
Muutaman kerran kun poitsun raivari on tullut kun olen ollut yksin sen kanssa pihalla, olen vaan todennut että ole sitten ilman, ja kävellyt pois ja mennyt puuhailemaan toisen pojan kanssa. Minuutin ehkä potkii lumikasaa kiukkusena jonka jälkeen tulee nauraen mukaan meidän leikkiin. Varmana olis muakin alkanut potkimaan jos olisin mennyt voivottelemaan ja halimaan sitä että "voivoi kun nyt on lunta sen verran ettei pyörällä pysty ajamaan, voivoi mikä harmi, nyt varmaan ottaa päähän, tuu tähän syliin..."

Ihanaa että sai vähän purettua kiukkua, mua niin ottaa päähän. Varsinkin kun tätä toista poikaa kyllä komennetaan, ja sille ollaan todella ankaria. On varmasti kiva sillekin katsoa vierestä kun toinen saa kaiken, ja itse jää aina kakkoseksi. :(
Ollaan me yritetty vaivihkaa vihjasta asiasta, mutta vaikea tollasesta on mitään sanoa ilman että ne vetää herneen nenään kun puututaan :(

Huh, tulipa tarina :D

No hyvää maanantaita jokatapauksessa kaikille!

nelliellille oikeen hyvää matkaa, ellen täällä tule välissä käymään! Lontoo on kyllä sellanen johon itsekin haluisin lähteä, mutta mulla on kamala lentopelko... :ashamed: Kauheat suunnitelmat olis kesällä johonkin lämpöseen mennä mutta saas nähdä...
 
Nyt on sitten tk:ssa käyty, lääkärille en aikaa saanut vaan käskivät sairaanhoitajalle. Noh, sairaanhoitaja oli sitten sitä mieltä että oon aivan väärässä paikassa että lääkärille olis pitänyt mennä :D Totesin hälle sitten vaan että niin olisin menytkin mutta kun eivät päästäneet :p Sain nyt sitten tämän ja huomisen päivän sairaslomaa, tulehdusarvot se katto ja ne oli täysin normaalit. Että hänen mukaan siis ei voi kuulemma olla edes virustauti kun sekin kuulemma nostaa sitä vähän :eek:

Sanoin sille hoitsulle myös siitä että menkat on myöhässä ja oon miettiny voisinko olla raskaana, mutta testit on negoja niin totesi sitten vaan että kyllä niihin testeihin on luottaminen. Oli kyllä mielenkiintonen tapaus jälleen kerran.

Nooh, eipä tässä enää itellä toiveet kovin korkealla ole ton raskauden suhteen, tänään aamulla jälleen nega. Eli eiköhän se täti sieltä pärähdä jossakin vaiheessa, toivottavasti pian että päästäis taa uuteen yritykseen.

nellielli Tosi inhottava toi hiiva! Mulla ollut tasan kaks kertaa ja on kyllä sellanen kirous kun vaan olla ja voi!

Tada Kylläpäs kuulostaa mielenkiintoselta menolta! :eek: Se on kauheeta kattoo vierestä tollasta kun ei voi puuttua! Meillä duunissa on yks poika jolle vanhemmat antaa kaiken periksi ja nyt siitä on tullut koko ajan vaan kauheempi. Saa ihan hirveitä raivareita ja satuttaa toisia jne. Mutta äiti on vaan sitä mieltä että kun ei halua muuttaa pojan luonnetta!

Se on järkyttävää kun vanhemmat ei tajua kuinka paljon haittaa ne aiheuttaa lapsilleen tollasella. Jokainen lapsi kun tulee tässä elämässä varmasti jossain vaiheessa huomaamaan että ei voikkaan kaikki mennä niinkun haluaa.. :/

Mukavaa maanantaita kaikille täältä sohvanpohjalta :)
 
tada Kuulostaapa kauheelta toi tilanne! Ja jos viä toista poikaa kyllä komennetaan, mutta toinen saa tehdä mitä haluaa! Mulla menis kyl kans hermo ja kunnolla meniskin! Mä ku oon muutenkin sellanen (pakko myöntää), etten kauheesti toisten ihmisten lapsista tykkää..tykkään kyl kavereiden lapsista, mut tuntemattomien lapsiin menee usein hermo..kun kaupassa tai muualla kattelee niiden kiukuttelua tms..aargh..musta tulee varmaan kauheen tiukka äiti joskus sit, mut mä en todellakaan aio tehdä lapsesta hemmoteltua eli antaa sille kaikkea mitä se haluaa. eihän sellasesta mitään tuu, että lapsi saa kaiken! Siitä tulee just tollanen kiukutteleva jääräpää.
Ja kiitos reissutoivottelusta! :) Toivon vaan, että tää hiiva nyt menee ohi..huomenna haettava lääke, jos ei tää tunne katoa..
 
Lilly Toivotaan nyt, että ne menkat sit alkaa pian, että pääsette uuteen kiertoon! :) Tai sit jos se vaan olis niin, että plussa tulee myöhemmin.. ;)
Ja siis mulla hiiva tulee herkästi just lääkekuurin jälkeen, mut nyt ei oo lääkekuuria ollu..paitsi sillon just ennen edellisiä menkkoja ja sillon se hiiva tuli hoidettua jo pois..ja viimeks mulla on ollu siis hiiva tosi kauan sitten..et mikä säkä et se tulee kaks kertaa peräkkäin ihan lyhyellä aikaa.. : /
 
Lilly no olipa erikoinen sairaanhoitaja tosiaan, ei se nyt ihan suoraviivaisesti kyllä niin mee, että jos testit tässä vaiheessa on negoja niin et missään nimessä oo raskaana. :/ Mie sanosin, että ei se vielä poissuljettu vaihtoehto oo jos ei tätiä näy ei kuulu. :) Ois tuo nyt ollu ihan kiva, et se hoitsu ois laittanu siut verikokeisiin josta ois varmistettu ootko raskaana vai et. :/

Tada kylläpä tosiaan kuulostaa järkevältä ja oikeudenmukaiselta kasvatukselta. Helppo huudella täältäkin, kun ei tuota omien lapsien kasvatuskokemusta oo. :LOL: Mutta joku roti se sentään olla pitää.

nellielli voi harmitus, jos se hiiva taas iskee. Jospa ne oireet meniskin itestään ohi eikä yltyis.... :( Ja toisaalta, jos nyt jotain on, niin toivottavasti sitten pelkkä hiiva, mikä menee itsehoitolääkkeillä ohi. :hug:

ON: Varasin ajan lääkärille, pääsen sinne 9.3. Siinä vaiheessa pitäis olla about viikko oletetusta seuraavasta ovulaatiosta, joten voihan se sitten olla mahdollista että ois jo raskautunut, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. :) Jotenkin vaan vaikee uskoo, että niin kävis. No kattoo sitä sitten. ;)

Työ, jotka ootte lääkärin juttusilla jo jossain vaiheessa käyneet: Miten homma lähti etenemään? Mitä siellä ekalla lääkärikäynnillä tapahtui, tekikö lääkäri jo silloin mitään tutkimuksia tms? (Kertauksen vuoksi, anteeksi kun en enää muista minkälaisia kokemuksia teillä käynneistä on... :ashamed:)
 
Noniin.. Lääkärissä käyty.. ja uudelleen taas mentävä.. Sain sitte lähetteen papa kokeeseen ja klamydia ja tippuritestiin. Just! Niitä papakokeita nyt on jo otettu nii monta että miks sieltä nyt yhtäkkiä muka löytyis syy etten tule raskaaks! Sanoin lääkärille monta kertaa, että olen aivan varma että en ovuloi ja haluisin siihen jotai apuja.. He eivät kuulemma tk:ssa kirjota esim. clomi reseptejä. Ihmettelin asiaa ja kysyin että miten kaverini sitten on saanut kaksikin kertaa clomeja ihan tk:sta niin hän vastasi, että ei he kyllä niitä myönnä ja pitää tehdä tarkempia tutkimuksia ennen niiden myöntämistä.. Ompas lääkäreillä eri tavat vaikka samassa tk:ssa kävin kuin kaverini...
Papa olis otettu heti, mutta täti vielä sen verran kylässä että haittas testin ottoa. Kohdun hän tarkisti ihan käsikopelolla ja kaikki sen perusteella ok. No menen siis perjantain gynelle ja sitten odotellaan vastauksia. Kun ne on tulleet ja melkein satavarmasti kaikki ok niin sitten kuulemma saisin lähetteen naisten polille jossa asiaa aletaan tutkimaan enemmän.. Kyselin jonoista niin sanoi että ajan voi saada ihan muutaman viikon sisällä tai sitten voi mennä kuukausiakin.. Kiva!
Lääkäri oli kyllä tosi mukava ja hoiti mielestäni asian ihan hyvin, mutta mun mielestä olis voinu oikeesti kuunnella mua sen oviksen suhteen. Mä oon ihan satavarma, että siitä tää lapsettomuus johtuu!!
Ei mulla oikeestaan niin paha maku jääny tosta miltä ehkä kuulostaa, mut silti harmittaa vähän ku olisin halunnu heti jotain apuja.. No jos jotain positiivista tästä hakee niin ainakin asiat ees jotenkin edistyy :)

Siinä sulle tuisku vastaus kysymykseen, jos jaksoit koko vuodatuksen lukea :D Oon siis jo kerran aiksemmin käyny lääkärillä, silloin hain lääkkeen pitkittyneeseen kiertoon. Sain sen heti ilman mitään tutkimuksia..
 
  • Tykkää
Reactions: Tuisku85
Tuisku Kyl se hiiva on ja siihen lääkkeet hain.. kun ny vaan menis niillä nopeesti ohi..tää on NIIN inhottavaa! ja ostin lisää maitohappobakteereita..jos ei sit uusis oikeesti heti uudelleen.. :)
Ja lääkärissä käynnistä..mä siis kävin heti yksityisellä, niin siellä ultrasi ja sanoi mulle kyl, et varmaan kaikki on hyvin..laitettiin kuitenkin lähete verikokeisiin ja niistä sit selvis,etten ovuloi ja kirjoitti reseptin clomeihin..oli tosi mukava se yksityinen gyne ja sain kyl tosiaan heti avun..mut oon kuullu kans et tk:sta ei saa kauheen helpolla esimerkiks clomeja..et täytyy tutkia ensin jonkin verran! Vaikka kyllähän multakin otettiin verikokeet ensin..ilman niitä ei ruvettu mitään reseptejä kirjoitteleen..

Dana- Hienoa, että asiat edistyy! :) vaikka ainahan ne sais nopeempaakin edistyä! ;)
 
nellielli Lääkäri ehdotti kans mulle yksityistä jos haluu nopeemmin asioihin selvyyttä, mut on kyllä sen verran kallista etten viittis mennä. Vai mitä sulla makso käynti?
Jos sitte vaikka loman jälkeen ku rahaa ei enää tarvi säästää ni menis yksityiselle jos asiat ei oo kunnallisella edenny..
Koitahan nyt selättää se hiiva, se on kyl tosi rasittavaa!
 
Mä olisin kiinnostunut samasta asiasta kuin Tuisku, itsellä olis kans tosiaan se lääkäri aika tulossa.

Ja Dana sekä nellielli siihen taisikin jo omalta kokemukseltaan vastata :). Varmaan tuntuu että haluaisi asian etenevän eikä tehdä samoja tutkimuksia mitä aiemminkin. Toivottavasti kuitenkin asia etenee mahdollisimman nopeasti

Nellielli niinpä! Kyllä sitä vaikka tosiaan sillä päällään seisoo kun tietää että jotain mukavaa on edessä :). Voihan hiiva, ei ole kyllä mikään mukava vaiva, joskus oli itselläkin oikea kierre ja meinas itku jokus tulla kun ei tiennyt miten päin olisi ollut. Onneksi ne lääkkeet auttaa nyktään melko nopeasti.

Lilly Niin on munkin ukko välillä ihan huuli pyöreenä että mistä nyt tuulee. Varmaan jos pystyis jotenkin itse seuraamaan omaa käyttäytymistä ulkopuolisen silmiä antais itselleen jo jonkun diagnoosin :D
 

Yhteistyössä