Onnea vaavinsa syliin saaneille!!
Täällä ei mitään ihmeitä.
No, eilen illalla kymmenen maissa tuli pari ns. voimakkaampaa supistusta (kestivät minuutin verran aina kertaansa), mutta eivät olleet kipeitä varsinaisesti. Näiden jälkeen suoli tyhjeni myös tehokkaasti ja aattelinkin, että joko tästä sais jotain alkua aikaan, mutta p....n marjat. Nukkumaan mentiin ihan normaalisti ja uni maittoi kuten ennenkin.
Juu-u, esikoiset menee pidemmäksi, nii-in. Tää mene esikon yli (tai vielä tässä tänään ehtii, mutta esikoinen syntyi 39+2 klo 11.15, joten se aika on jo ohitettu).
Tänään testailin jälleen pisun proteiineja, ei ollut. Verenpainekin kohtuullisissa lukemissa, huomenna neuvola taas 13.30. Pitää kysellä josko vaikka pääsis ultraan kurkistamaan vaavin kokoa ettei ihan hirveen karmeen suureks kasvais.
Appivanhemmat tässä oli tänään koko päivän kylässä ja heille esikko sitten lähdön tullessa menee hoitoon, joten oishan tää ihan loogista vaavilta hälyyttää ne vielä tänään uudestaan käymään No, eivät asu kuin 15-20 km:n päässä, joten sinänsä helppo matka.
Jahas, jos katsois vaikka telkkua. Täällä Tampereen suunnalla on koko päivän ollut harmaata ja satanut silloin sun tällöin, joten sisällä on melkein oltu. Lyhyt kävelylenkki päästiin onneks tekemään ja silloinkin ukkosti.
Huomenna alkaa sitten taas se tylsyys, kun on issekseen kotosalla ja vaan odottelee...
Jaksuja meille vielä vuoroaan odottaville! :heart: