2v. uhma..

[1,2,3,4,5,6,7,8,9,10]

Auttakee mua, en olisi koskaan uskonut, mutta nyt alkaa mennä usko omiin kasvatuskykyihin.. Meillä on ollut n. 4 kk uhma (poika kohta 2v.2kk) ja pahemmaksi on mennyt viimeisen kuukauden aikana.

Meillä siis mussukka, joka on yhden sekunnin aurinkoinen ja maailman ihanin ja seuraavalla raivoaa, huutaa, pomottaa (koittaa siis), heittäytyy, potkii ja on ihan silmitön. Ei onneksi pure tai heittele tavaraa, saattaa välillä yrittää läpsiä, onneksi vaan meitä vanhempia. Vieraanvarainenkin on koska kaikki meitä vanhempia lukuunottamatta pitää ilopillerinä ja valloittavana persoonana avoimuutensa vuoksi. Ok, allekirjoitan, mutta tällä hetkellä kotona ei näy kun uhmaansa raivoava lapsi 24/7 . Mikään ei ole hyvä eikä kelpaa, äiti laittaa kengät EIKUN isi laittaa EIKUN äiti laittaa jne Kaikki on EIII!! Tai vastaavasti huutaa tahtoonsa läpi jos jotakin haluaa, ja jaksaa huutaa ikuisuuden kun ei saa. Ei enää juuri viihdy sylissä, onneksi kun on hyvä hetki vielä tulee halimaan ja pusimaan, usein nykyään kuitenkin pyynnöstä.
Meillä halitaan ja pusitaan paljon, itse puhun pojalle usein kyykyssä jne jne kasvatuksellisia keinoja, en anna vaihtoehtoja monissakaan asioissa kuten pukemisessa, peseytymisessä, syömisessä, sisälle tulossa. Valita saa iltasadun ja muuta pientä mikä ei tuon ikäistä stressaa. Rajat on selkeät, tiukat mutta ilman huutamista ja meuhkaamista.

Mitä tehdä? Jotakin eri tavalla? Ja te, joilla ollut paha uhmaikä lapsella tuossa iässä, kauanko kesti? Mitä keinoja? Miten lepuutella omia hermoja. Lomakin alkoi tänään ja olen hämilläni, samoin mies. Poika on meidän esikoinen ja tositaiseksi ainokainen, joten kokeneemmat jelppiä. Tuntuu tyhmältä kerjätä apua täältä, ettei edes maalaisjärki saati kasvatustieteet enää auta. Huoh!

 

[anuuu]

Voi niinku mun suusta, poika 2v2kk ja pari päivää päälle ja mä oon ihan helisemässä sen kanssa etenki ku on 2kk vauva hoidettavana joten ei täyspäiväisesti voi kiinnittää vaan esikoiseen huomioonsa... toivottavasti joku osaa auttaa! (tai ehkä se on vaan aika mikä auttaa. ja se ettei anna periksi- helpommin sanottu kuin tehty)

 

[vieras]

Tuttua. Uhma on tervettä, luottaa vanhempaan kun uskaltaa raivota. Se vaan ei paljon lohduta. Mä olen huomannut että kun itse yrittää pysyä oikein rauhallisena ja hitaasti ja selvästi selittää miksi jotain tehdään/ei tehdä niin menee perille paremmin kuin huutamalla. Ja jos tulee tota vänkäämistä "äiti eikun iskä eikun äiti" niin peli poikki ja se pukee/pesee/auttaa/tms joka rupesikin. Vaikka sitten tappelun ja kirkumisen saattamana. Vänkäys laimenee ja loppuu kun huomaa ettei vastaantappelu auta. Voimia, meillä on ollut ihan samoja juttuja ton tytön kanssa mut näitä mun mainitsemia juttuja sinnikäästi toteuttamalla vähän parempaan päin menossa.

 

[ap]

Taitaa olla kaikille tuon ikäisille tuttua. Huomaa itse, että skarppaa rajojen ja vänkäämisen lopettamisen kanssa jatkuvasti, mutta myös sen, että arkivauhdissa antaa joskus myös periksi huomaamatta. Onneksi pysyy kuitenkin useammin tiukkana.
Täytynee myös hitaammin ja selkeämmin puhua, kun tuntuu ettei mikään mene perille. Huutamista ei kuitenkaan harrasteta. Kiitos vieraan vinkistä

Nostelen, onko vielä muita kokemuksia