M
masentunutko
Vieras
Hei! kysyisin onko täällä kukaan joka on kokenut jotakin vastaavaa...
Alkuraskaudessa oli pahoinvointia ja väsymystä ja silloin masentunut mieli meni sen piikkiin. Olin ahdistunut ja elämä oli ihan mustaa.
Keskiraskaus alkoi ja sain yhtä-äkkiä energiaa lisää ja piristyin. Oli onnellinen olo, kunnes yhtä-äkkiä taas fiilikset oli ihan alhaalla. Juuri ja juuri jaksan selvitä päivästä hoitaa lapset jne. Monet asiat pelottaa ja ahdistaa. Koen syyllisyyttää kaikesta ja tuntuu että olen huono ystävä kun en päivittäin soittele ystäville tai kutsu ihmisiä kylään yms. Oikeastaan tämän alakulon laukaisi yksi ystävä joka sanoi suoraan olevansa eri mieltä eräästä asiasta kanssani, no lopulta selvisi, että asia oli väärinkäsitys ja asia meni sillä, mutta siitä lähti tämä ahdistuskierre. Ei siinä ole mitään pahaa että on eri mieltä ja asia selvisikin, joten tuntuu oudolta että noin mitätön asia laukaisi asioiden ja ongelmien vyyhdin.
Olo on tosi vetämätön ja toivoton. Tekisi mieli vain maata ja olla. Mutta taustalla on koko ajan paine kaikesta mitä pitäisi tehdä ja ihmisistä ympärillä, pitäisi olla hyvä ystävä ja kantaa vastuuta toisista ja tietenkin myös omasta perheestä. Koen olevani vieras itselleni tämä on kolmas raskauteni eikä koskaan ole ollut vastaavaa.
Vähän sekava selitys, mutta kiitos jos jaksoit lukea ja ehkä minulle jotain kommentoidakin.
T: Äiti rv 19+6
p.s. minut on yleensä tunnettu iloisena ja posiitivisenä ihmisenä. Minulla on paljon ystäviä ja lähinnä olen monen kuuntelia, mutta nuo ihmiset kuitenkin tärkeitä. Mutta kuuntelijan roolissa olen aina ollut...rakkain ystäväni on oma mieheni, hänelle voin aina puhua kaikesta ja hän on minun kuuntelijani, nyt minua vaan vaivaa se että mieskin ottaa hermoon nykyisin ja olen ihan erilainen hänelle kuin yleensä, kiukustun joka asiasta ja olen etäinen eikä seksi kiinosta, vaikka rakastan häntä yli kaiken. Onneksi hän on ihana minua kohtaan ja ymmärtäväinen. Mutta säälittää kun joutuu kestämään minua.
Alkuraskaudessa oli pahoinvointia ja väsymystä ja silloin masentunut mieli meni sen piikkiin. Olin ahdistunut ja elämä oli ihan mustaa.
Keskiraskaus alkoi ja sain yhtä-äkkiä energiaa lisää ja piristyin. Oli onnellinen olo, kunnes yhtä-äkkiä taas fiilikset oli ihan alhaalla. Juuri ja juuri jaksan selvitä päivästä hoitaa lapset jne. Monet asiat pelottaa ja ahdistaa. Koen syyllisyyttää kaikesta ja tuntuu että olen huono ystävä kun en päivittäin soittele ystäville tai kutsu ihmisiä kylään yms. Oikeastaan tämän alakulon laukaisi yksi ystävä joka sanoi suoraan olevansa eri mieltä eräästä asiasta kanssani, no lopulta selvisi, että asia oli väärinkäsitys ja asia meni sillä, mutta siitä lähti tämä ahdistuskierre. Ei siinä ole mitään pahaa että on eri mieltä ja asia selvisikin, joten tuntuu oudolta että noin mitätön asia laukaisi asioiden ja ongelmien vyyhdin.
Olo on tosi vetämätön ja toivoton. Tekisi mieli vain maata ja olla. Mutta taustalla on koko ajan paine kaikesta mitä pitäisi tehdä ja ihmisistä ympärillä, pitäisi olla hyvä ystävä ja kantaa vastuuta toisista ja tietenkin myös omasta perheestä. Koen olevani vieras itselleni tämä on kolmas raskauteni eikä koskaan ole ollut vastaavaa.
Vähän sekava selitys, mutta kiitos jos jaksoit lukea ja ehkä minulle jotain kommentoidakin.
T: Äiti rv 19+6
p.s. minut on yleensä tunnettu iloisena ja posiitivisenä ihmisenä. Minulla on paljon ystäviä ja lähinnä olen monen kuuntelia, mutta nuo ihmiset kuitenkin tärkeitä. Mutta kuuntelijan roolissa olen aina ollut...rakkain ystäväni on oma mieheni, hänelle voin aina puhua kaikesta ja hän on minun kuuntelijani, nyt minua vaan vaivaa se että mieskin ottaa hermoon nykyisin ja olen ihan erilainen hänelle kuin yleensä, kiukustun joka asiasta ja olen etäinen eikä seksi kiinosta, vaikka rakastan häntä yli kaiken. Onneksi hän on ihana minua kohtaan ja ymmärtäväinen. Mutta säälittää kun joutuu kestämään minua.