25-vuotiaana paino alkaa nousta ja sen ikäisen naisen pitää asia vaan hyväksyä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outoa taas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

outoa taas

Vieras
Onko tälle asialle jotain oikeaa perustelua? Siis että tuon ikävuoden jälkeen nainen muuttuu aikuiseksi ja siihen kuuluu se painonnousu myös. Että vähän päälle 25 pitää vaan hyväksyä uusi aikuinen vartalonsa eikä ole edes sopivaa näyttää samalta kuin nuorena.

Tokihan energiankulutus laskee jos vertaa esim. kasvuikäiseen nuoreen, mutta ei se nyt niin paljon laske, että sillä voisi perustella lihomista. Syömiset pitää osata suhteuttaa kulutukseen. Ja huvittavinta on se, että esim. 28v ei voisi näyttää samalta kuin näytti silloin kun oli 20v. Eikä pidäkään.

Itse olen painanut ikävuodet 16-24 noin 60 kiloa (pituus 171). 25-vuotiaana paino nousi ja 26-vuotiaana painoinkin jo 72kg. Nyt sitten laihdutin tuon ihran pois ja painan 58kg. Minua on avoimesti paheksuttu, kun en osannut hyväksyä "aikuista itseäni".

En kuulemma ymmärrä, että aikuisena kroppa muuttuu ja se kuuluu asiaan. 20v tytöt kuulemma saavat olla, mutta minä en. En kuulemma tule onnistumaan pitämään painoani (vaikka se on nyt pysynyt tuossa 58:ssa kohta vuoden), koska kroppani haluaa kilot takaisin. Ellen nyt sitten pelkkää salaattia syö ja kuihduta itseäni. Olin siis muiden mielestä parhaimmillani 26v pullukkana.
 
minä oon 30v ja nyt tuntuu,että kunvaan kävelen konvehtirasioiden ohitse kaupassa, perse leviää muutamalla sentillä,mutta nuorempana ei tuntunut rasiallinen syötynäkään missään.

kyllä mun kroppa on muuttunut,mutta suurimpana muuttajana varmaan kaksi raskautta.takas en saa sitä 19-veen kroppaani vaikka mitä tekisin,kiloni voi olla samat,mutta näkymä eri.
 
Siis kuka sinulle on tuollaista sanonut? En ole ennen kuullutkaan. Mussa on varmaan joku paha vika, kun paino on tismalleen sama kuin 18- vuotiaana kymmenen vuotta sitten ja ihan samalla tavalla syön mitä vain. osiko se enemmänkin sitä, että yli 25- vuotiaana ruokailutottumukset ja elämäntavat muuttuu monilla, kun siirrytään opiskelusta työelämään, hankitaan auto ja ravinnon koostumuskin muuttuu.
 
oon aina ollu alipainonen, mutta nyt oon 26-vuotiaana päässy normaalipainoon, enkä näe sitä mitenkään huonona, vaan hyvinkin positiivisena asiana. Ihmiset onkin kommentoinu,että nykyään näytän sentää ihan ihmiseltä, enkä kävelevältä luurangolta.
 
Kateellisten panettelua. Itse olen painanut saman verran 14v-27v, raskautta lukuunottamatta.
Toiset lihoo teini-iässä, toiset keski-iässä, joku voi laihduttaa aikuisiän kynnyksellä, joku eläkkeellä, mitä se kellekään kuuluu jos itse on tyytyväinen? Ja jos itse on tyytyväinen ei pahoita mieltänsä siitä mitä toiset sanoo.
 
tottakait saat laihduttaa, outoa arvostelua, kateutta kai. Just taas uutisoitiin miten lievempikin ylipaino lisää terveysriskejä. Kyllähän moni lihoo vanhetessaan, itsekin 20-vuotiaasta eteenpäin olen lihonut, nyt 35, enkä ole ollut raskaana.
 
Hei aloittaja! Onko tuo suuri riippuvaisuus toisten mielipiteistä perua "pullukkavuosiltasi"? Mitä jos hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? Ihmiset nyt puhuvat aina mitä sattuu, siihen ei kannata ihmisarvoaan ripustaa. Pääasia että tykkää itsestään, hoikempana tai pyöreämpänä.
 
Onhan se tietysti totta että iän myötä painonhallinta vaikeutuu. Aineenvaihdunta hidastuu ja mulla ainakin raskaudet on vaikuttaneet niin että läskit jämähtävät helpommin kuin ennen. Mutta ihmisestähän se on kiinni pystyykö pitämään vanhan painonsa, itsekuria se vaatii. :) Ei niitä ylimääräisiä kiloja ole mikään pakko hyväksyä jos ei halua... 60 v äitini on edelleen yhtä solakassa kunnossa kuin nuorena tyttönä, on tehnyt kyllä töitäkin asian eteen.
 
minä oon 30v ja nyt tuntuu,että kunvaan kävelen konvehtirasioiden ohitse kaupassa, perse leviää muutamalla sentillä,mutta nuorempana ei tuntunut rasiallinen syötynäkään missään.

Just noin!

Ekan raskauden jälkeen olin vielä yhtä laiha kuin ennenkin, koska olin vasta vähän päälle 20v. Oikeasti voin sanoa, että lihominen alkoi omalla kohdalla sen 25v jälkeen. Kymmenessä vuodessa tullut n. 15 kiloa, olen silti normaalipainoinen. aiemmin olin alipainoinen, vaikka söin paljon epäterveellisimmin kuin nyt.
 
Mulla ei ainakaan ole noussut. Olen ollut 13-vuotiaasta asti saman pituinen ja painoinen kuin nyt, 33-vuotiaana. 168 cm / 52-55 kg. Raskaudet ovat tuoneet aina reilun 10 kg mutta kilot lähtivät aina parissa kuukaudessa itsestään.
 
Hei aloittaja! Onko tuo suuri riippuvaisuus toisten mielipiteistä perua "pullukkavuosiltasi"? Mitä jos hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? Ihmiset nyt puhuvat aina mitä sattuu, siihen ei kannata ihmisarvoaan ripustaa. Pääasia että tykkää itsestään, hoikempana tai pyöreämpänä.
'
En mä ole suuresti riippuvainen toisten mielipiteistä, ihmettelin vain ja mietin, että onko asialle oikeasti jotain perusteluja. Täällähän nyt tehdään avauksia aiheesta kuin aiheesta.
 
Normaali raskaus ei muutEn ole mikään syy lihoa. Ei se sikiö pakota sua syömään yli tarpeen. Toki paino nousee raskausaikana, mutta sen jälkeen jos jää läskit roikkumaan, niin ihan omaa syytä sitten. Tai se, ettei saa niitä läskejä sitten pois, jokainen saa jos syö vähemmän kuin kuluttaa ja kuntoilee. Roikkuva nahka on eri asia.

Voihan sitä lihomista ja omaa ahneutta tai huonoja ruokailutottumuksia perustella tietty vaikka millä.
 
No aika kummallista kommenttia olet saanut! Aivan kuin et olisi saanut laihduttaa. Et sä muuten 72 kiloisena mikään pullukka ole ollut vaan normaalipainon rajoossa, aivan kuten nytkin olet.
 
Todellakin kateellisten panettelua. Minullekin on sanottu, että varaudu sitten että sulle jää +10kg toisen lapsen jälkeen kun tuo 30v alkaa lähestyä. Ajattelin kyllä näyttää epäilijöille :P
 
No kyllä minä ainakin painan saman kuin 20 vuotta sitten 18-vuotiaana. Kolme lastakin olen saanut tässä välissä. Eikä mielessänikään ole käynyt, että tässä olisi jotain luonnotonta. Pikeminkin koen luonnolliseksi sen, että syön minkä kulutan.

Kyllä niitä aina on, jotka puhuvat, että 25-vuotiaana alkaa lihomaan. Sitten kun ei vielä silloin liho niin alkaa kuulemma 30-vuotiaana lihomaan. Ja sitten kuulemma kun saa lapsia, niin kiloille ei voi mitään. Ja nyt sitten saa kuulla, että odota vaan, kun tulevat vaihdevuodet, niin lihot sinäkin. Mitähän ihmiset tällä hakevat...
 
Tää on taas näitä, toiset lihoo helpommin kuin toiset, toisille laihduttaminen on helpompaa kuin toisille ja muuta sen sellaista. Itse olen painanut saman verran 18 vuotiaasta lähtien takana kaksi raskutta tänä aikana ja nyt 30 vuotta mittarissa. Eli en ole lihonut 25 ikävuoden jälkeen vaikkakin ruuankanssa varmaan saa hitusen tarkempi olla nykyään...olen ihan normaalipainoinen BMI n.23
 
[QUOTE="höpsis";22656147]Normaali raskaus ei muutEn ole mikään syy lihoa. Ei se sikiö pakota sua syömään yli tarpeen. Toki paino nousee raskausaikana, mutta sen jälkeen jos jää läskit roikkumaan, niin ihan omaa syytä sitten. Tai se, ettei saa niitä läskejä sitten pois, jokainen saa jos syö vähemmän kuin kuluttaa ja kuntoilee. Roikkuva nahka on eri asia.

Voihan sitä lihomista ja omaa ahneutta tai huonoja ruokailutottumuksia perustella tietty vaikka millä.[/QUOTE]

Yadayadayada. Mikä katkeruus vaivaa?

Kukaan ei täällä latele mitään tekosyitä lihomiselleen eikä pyydä muiden hyväksyntää makkaroilleen. Se nyt vaan on ihan tosiasia, että suurin osa ihmisistä pysyy hoikkana sinne parikymppiseksi asti ihan ilman mitään erityistä yrittämistä. Nuoruusvuosien jälkeen on huomattavasti vaikeampaa pitää itsensä hoikkana ja hyväkuntoisena.

Joillekin se timmiys on sitten se ykkösasia ja he pitävät siitä huolen, toiselle se suklaan mässääminen menee vatsalihasten edelle. Ja jotkut on siunattu sellaisilla geeneillä, että roskaruokakin vaan kasvattaa lihasmassaa, kun toiset lihoo kasviksilla. Elämä on. Jokaisen tulisi pyrkiä elämään sellaista elämää kuin haluaa, kuuluu siihen sitten sixpäk vatsan ulko- tai sisäpuolella.
 
Hih, täytyy kyllä nyt kehaista että parempi ruho on kahden lapsen jälkeen nyt, kuin parikymppisenä :) Paino on sopivasti 60 ja sais olla helpostikkin vaikka 3-4 kiloa enemmän, mutta en käy tahalleen itteeni lihottamaan, jos vähän nousee niin ok, jos ei niin sekin käy.
 
No aika kummallista kommenttia olet saanut! Aivan kuin et olisi saanut laihduttaa. Et sä muuten 72 kiloisena mikään pullukka ole ollut vaan normaalipainon rajoossa, aivan kuten nytkin olet.

Minustakin ihan outoa tuollainen.. Mut joo, kyllä mä ihan rehellisesti vanhoista kuvista katsoen olin pikkuisen pullukka, vaikka normaalipainossa olinkin. vyötärön ympärys ylitti suositeltavat lukemat reilusti ja vatsa oli aika iso. Nyt onneksi nuo ovat historiaa.
Ehkä ihmisiä ärsyttää jotenkin se, että tein asialle jotain enkä jäänyt tuleen makaamaan, jos he itse eivät saa aikaiseksi tehdä asioille mitään. Tämä näkyy varmaan asiassa kuin asiassa.
 
Yadayadayada. Mikä katkeruus vaivaa?

Kukaan ei täällä latele mitään tekosyitä lihomiselleen eikä pyydä muiden hyväksyntää makkaroilleen. Se nyt vaan on ihan tosiasia, että suurin osa ihmisistä pysyy hoikkana sinne parikymppiseksi asti ihan ilman mitään erityistä yrittämistä. Nuoruusvuosien jälkeen on huomattavasti vaikeampaa pitää itsensä hoikkana ja hyväkuntoisena.

Joillekin se timmiys on sitten se ykkösasia ja he pitävät siitä huolen, toiselle se suklaan mässääminen menee vatsalihasten edelle. Ja jotkut on siunattu sellaisilla geeneillä, että roskaruokakin vaan kasvattaa lihasmassaa, kun toiset lihoo kasviksilla. Elämä on. Jokaisen tulisi pyrkiä elämään sellaista elämää kuin haluaa, kuuluu siihen sitten sixpäk vatsan ulko- tai sisäpuolella.

Geenithän eivät muuten suojele miltään tai tuomitse mihinkään tässä asiassa. Ainoastaan se, että jos on joskus päästänyt itsensä lihomaan, niin ne tyhjät rasvasolut täyttyvät silloin herkemmin. Geenit eivät tunge sitä ruokaa/herkkuja suuhun yli tarpeen.

Jos syö sopivasti kulutukseensa nähden, ei liho. Geenit voivat toki antaa alttiuden lihoa herkemmin, jos tulee ylikaloreita, mutta siinäkin tapauksessa lihominen vaatii syömistä yli kulutuksen.
 

Yhteistyössä