200-300 yritystä kuukaudessa konkurssiin, 100 000 pitkäaikaistyötöntä ja yli 300 000 työtöntä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suomen työttömyysluvut kärkisijoilla EU-vertailussa
Suomen työttömyys on kasvanut EU-maista toisiksi nopeiten, kertoo Tilastokeskus.

"Suomen työttömyysluvut ovat korkeita, kun niitä verrataan kaikkiin EU-maihin, käy ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta artikkelista.
Suomessa työttömyys on viimeksi kuluneen vuoden aikana myös kasvanut EU-maista toiseksi nopeimmin, kirjoittaa Tilastokeskuksen asiantuntija Pertti Taskinen Tieto&trendit-artikkelissaan.

Kolmantena työttömyysasteessa

– Ainoa yli 10 prosentin työttömyysaste oli Espanjassa, 11,5 prosenttia. Seuraavana oli Kreikka, ja sen jälkeen tilastossa komeili jo Suomi kolmanneksi korkeimmalla työttömyysasteella."
 
vierailija
Kännykän näppäily lisää kirjoitusvirheitä verrattuna tietokonenäppäimistöön. Painovirhepaholaisen unelmalaite.
Totta. Tablettini jotenkin syö tekstiäni.
Luen parhaillaan yli 800-sivuista kirjaa, jossa on muutamia kirjoitusvirheitä tyyliin minä pitäisi olla mitä.
Tykkään artikkelien kuunteluoalvelusta. Tekoäly ei yski eikä takeltele, mutta ei osaa lausua ulkomaisia sanoja. Lukuvauhti on tasainen. Olisinpa minäkin kuin kone. Täysin tunteeton, neutraali ja virheetön kuin Super-Setiksen mielikuvitus Annie.
 
Naton hybridikeskuksen verkkovalvontakin lajittelee venäjätrolliksi virhepainallusten takia, joita aiemmin tietokoneella ei tullut.
 
vierailija
Suomen talous on jumittanut 17 vuotta, pääosan oikeistojohdossa kepu/kokoomus, ja nyt on taas samat "lääkkeet" käytöllä turbovaihteella. Ei lupaa hyvää ja jäljet näkyvät.
 
Suomessa on vanhentuneet speksi johtaa maan parasta. Fiksut osaajat ovat häipyneet maasta jo kauan sitten.
Ei kukaan itseään ja hyvinvointiaan arvostava henkilö asetu mullikkakansan teurastettavaksi elävänä.
Vaikka olisit millainen profeetta tahansa, mikään ei kelpaa, ja mt-sairaat somemölisijät rökittävät sinua armotta kellon ympäri. Tällä palstalla on muutama hyvä esimerkki tästä ilmiöstä.
 
vierailija
Suomen talous on jumittanut 17 vuotta, pääosan oikeistojohdossa kepu/kokoomus, ja nyt on taas samat "lääkkeet" käytöllä turbovaihteella. Ei lupaa hyvää ja jäljet näkyvät.
Mitä se haittaa kun jumittaa sillä kansahan tiettävästi on ollut jo vuosia mailman onnellisin kansa.
Talouskasvua ei mailman onnellisin kansa tarvitse. Talouskasvun haikailun perään on turha juosta riittämättömien luonnonvarojen vuoksi. JATKUVAN TALOUSKASVUN TIENPÄÄSSÄ ON TUHO.
Ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen pitää pikku hiljaa päästä 0 kasvun olosuhteissa.
 
Täysin samaa mieltä. Jo tohtori Pertti Pakarinen kirjoitti kirjassaan 1990-luvulla tyhjästä oravanpyörässä juoksusta.
Minä mieluummin nautin elämästäni jo edesmenneen, kurkkusyöpään nuorena kuolleen naiskirjailijan kirjan seurassa. Hänen poika kirjoitti kirjailijan viimeisen keskeneräisen kirjan loppuun. Hömppäkirjat viihdyttävät ja antavat hyvän mielen toisin kuin tämän palstan mustana kirjoittavat riivinraudat.
 
Korjaan: ruokatorven syöpään
 
Mitä se haittaa kun jumittaa sillä kansahan tiettävästi on ollut jo vuosia mailman onnellisin kansa.
Talouskasvua ei mailman onnellisin kansa tarvitse. Talouskasvun haikailun perään on turha juosta riittämättömien luonnonvarojen vuoksi. JATKUVAN TALOUSKASVUN TIENPÄÄSSÄ ON TUHO.
Ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen pitää pikku hiljaa päästä 0 kasvun olosuhteissa.
Juuri talouskasvun vastustaminen tuhoaa työpaikkoja. Asiasta on nyt hyvä esimerkki länsinaapurista: alentamalla hyvätulositen verotusta luodaan talouskasvua ja sen seurauksena työpaikkoja. Mutta suomalaisille tämä ei kelpaa, jopa kokoomuksen kannattajissakin löytyy noita "verotuksen progressiota on kiristettävä"-haahuilijoita.
Suomalainen on valmis maksamaan 100 euroa siitä, ettei kadehtimisen kohde saa viittäkymppiä...

Tai sitten ei, jos OECD:hen on uskominen.

Yksilön pitäisi aina vuosi vuoden jälkeen kuluttaa enemmän jotta talouskasvu jatkuu vuosi toisensa jälkeen, tämä ajatus on tullut jo tiensä päähän, koska maapallon resurssit on rajalliset ja ne on jo ylitetty.
Kun katsoo avaruudesta käsin otettuja kuvia maapallosta, niin näkee maapallon rajat, niin luulis silloin jokaisen ihmisen tajuavan sen, että jatkuva talouskasvu tulee väistämättä tiensä päähän.
 
vierailija
Hyvä hallitusohjelma!

"Petteri Orpon (kok) hallitus tavoittelee Suomeen 100 000:ta uutta työllistä hallituskauden aikana. Toistaiseksi suunta on ollut toinen.

Työllisiä on nyt 30 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa viime vuoden kesäkuussa.

Työllisyyttä on painanut heikko suhdanne. Työttömyys on vuoden aikana kasvanut.

Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta on 8,3 prosenttia. Yhtä korkea osuus on viimeksi ollut koronapandemian ensimmäisinä kuukausina keväällä 2020.

”EU-maiden työllisyys on viime vuosina noussut ja työttömyys pysynyt ennallaan. Suomessa tilanne on toinen: työttömyys on noussut EU-maista toiseksi nopeimmin viimeksi kuluneen vuoden aikana”, kertoi Tilastokeskus elokuussa."

Yhteistyössä