M
msmsm
Vieras
no niin mulle ainakin sanoi lääkäri kun kysyin kuopusta hakiessa, molemmat sektiota kiireellisiä, joihin päädytty edistymättömyyden, vauva ei ole kiinnittynyt ja monien syiden yhteissummien vuoksi, tässä viimeisimmässä sektiossa vauva oli jo ehtinyt kanavaan työntämään päänsä ja tuli vähän rikkonaista hommaa, verenvuotoa ja ylimääräistä neulomista.
Jos oltaisiin leikkausta 5-10 min maltettu siirtää olisi tullut tavallista kautta sanoivat kätilöt ja kyseessä olikin lääkärin mukaan hiukan turha sektio kun aukesin loppuun asti saliin matkalla ja kukaan ei enää katsonut tilannetta kun salikin varattiin jo.
Onko mahdollista silti että voisin synnyttää silti vaikka kaksi sektiota takana kolmannen alakautta ? neuvolassa ei suostuta keskustelemaan enhän ole edes raskaana, vaan sanotaa että kyllä tällä paikkakunnalla on tapana että kahden sektion jälkeen leikataan aina kolmas ajoissa.
Mitä se paikkakunnasta on kiinni? Mitä syitä muutenkin jotka niin ratkaisevia tässä asiassa, tietoa löytyy asiasta niin vähän?