2-3 vuotiaan uhmakohtaukset. mitä tehdä´?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Meillä on vähän "hankala" 2,5 vuotias tyttö. Nukkumaanmeno on alkanut taas mennä vaikeaksi, kun alkaa olla valoisaa illallakin. Ennen kellon siirtämistä nukkumaan mentiin aina kahdeksalta ja se onnistui lähes aina hyvin. Tyttö jäi tyytyväisenä huoneeseensa sadun ja iltalaulun jälkeen. Nyt kahdeksalta on ihan turha saada nukkumaan. Olen sitten suosiolla siirtänyt nukkumaanmenoa nyt aluksi 20.30 aikoihin, mutta silti ei auta. Tyttö riehuu, juoksentelee, ei pysy sängyssään. Kun laitan tytön sänkyyn ja lähden itse pois huoneesta, tyttö nousee samantien sängystä ja nauraa. Olen vienyt monta kertaa sänkyyn mitään sanomatta (kuten olen kuullut, että niin voisi onnistua). Mutta ei auta.

Joudun vähintään tunnin viemään lasta edestakaisin ja lopulta koko touhu menee itkemiseksi, kun äiti on vienyt huoneesta leluja, tavaroita yms. (en kuitenkaan unileluja tietenkään), koska kiipeilee ja leikkii niillä lattialla, kun poistun. Saa järjettömät raivokohtaukset tietysti, kun vien ne pois vaikka kerron, että miksi äiti niin tekee. Tuossa eilen kokeiltiin toisenlaista ratkaisua. Otin tytön syliini ja pidin kiinni sängyssä. ns. holding otteessa? Itse siis istuin ja lapsi istui sylissä ja pidin kiinni, kun yritti rimpuilla kovin voimin pois. Sanoin, että äidin pitää tehdä näin, kun et muuten rauhoitu ja tulet pois sängystä. Tyttö saa tuosta kiinni pitämisestä tietysti ihan hirveän raivon ja on vähän jopa vaikea pitää tyttöä paikoillaan. Sanon välillä rauhallisesti, että ei mitään hätää, rauhoitu, istut äidin sylissä ja kysyn välillä meneekö nyt nukkumaan, niin äiti lähtee. Kun sitten siitä lopulta vähän rauhoittui ja alkoi jo ymmärtää puhettakin, niin vastasi, että menee nyt nukkumaan. Oli sen verran hikinen riehumisesta, että pyysi vielä vettä ja annoin. Sinne jäi nukkumaan.

Mutta onko tuollainen kiinni pitäminen kauan kuinka hyvä lapselle?

Kokeiltiin samaa tänään päivälläkin, kun tuli uhmakohtaus ja heitteli tavaroita ja huusi. Jäähypenkkiä emme voi käyttää, koska no, tyttö ei suostu siihen istumaan edes sekuntiksi. Se menisi siis kiinnipitämiseksi. No istuimme siis lattialla tyttö sylissä ja pidin kiinni. Tuntui, että raivo meni vielä pahemmaksi. En siis pitänyt, kuin max 10 min. Sanoin, että kun rauhoittuu, niin pääsee takaisin leikkimään. No päästin kuitenkin kesken raivon ja tyttö oli vielä todella sekaisin, riehui ja heitteli tavaroita. Sanoin, sitten että pitääkö äiti sylissä uudestaan ja pyysi sitten itse päästä ihan vaan syliin itkuisena. Otin syliini ja rauhoittui lopulta.

Mutta pelkkä syli ei siis normaalisti auta. Ei suostu istumaan raivokohtauksensa aikana sylissä, paitsi lopussa kun on jo vähän rauhoittunut.

Mitä siis "kasvatusneuvojat" sanoisivat tuosta? Mitä te olette rauhoittaneet uhmaikäisen esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan tai ihan muuten vaan kun riehuu niin että tavarat lentelee. Pienet uhmat nyt menevät siinä ihan itsestäänkin. Noita uhmakohtauksia tullut myös ihan kaupassa, leikkipaikoilla tms. Siellä olen ollut vähän pulassa ja lapsi joutunut rattaisiin valjaisiin raivoomaan uhmaansa, mikä sekin tuntuu pahalta, mutta keskellä kauppaa muuta ei oikein voi. Kaupassa esimerkiksi saanut kohtauksen, kun ostoskori ollut painava, eikä ole voinut sitä itse kantaa (olen kyllä tajunnut, että lapselle ihan oma kori, johon vaikka pari kevyttä tavaraa, mutta ei sitä ekalla kerralla tajunnut). Kaupasta tosin yleensä otan rimpuilevan lapsen kainaloon ja lähdemme pois, jos rattaita ei ole.

Kuinka kauan esimerkiksi lasta voi turvallisesti edes pitää kiinni paikoillaan, jos ei tunnu rauhoittuvan? Vai onko koko homma täysin huono. Lapsi ehkä vähän adhd piirteinen ei asperger, joille tuosta voisi ainakin olla haittaa.
 
Ja tosiaan lapsen huone on iltaisin pimeä, mutta kun lapsi tietää, että ulkona on oikeasti valoisaa, ei haluaisi nukkumaan. Päiväunia ei nuku, koska ei ole onnistunut edes kolmen tunnin yrittämisellä (ulkona ollaan aina kuitenkin ennen päiväuniaikaa eli riehua on ehtinyt).
 
Tekstisi perusteella en tekisi lapsellesi mitään diaknoosia, sen sijaan sut leimaisin aivan liian löysäksi kasvattajaksi. Ei äidin kannata olla ns. "kaveri äiti" joka antaa lapsen pompotella miten sattuu. Suosittelen jotta otat kovemmat kasvatusmenetelmät eli jämptimmän kurin käyttöön etkä lepsuile. Tenavasi on vielä hallinnassa mutta tuota menoa teillä asustaa 2v päästä väärindiaknosoitu "adhd" joka nassuttaa lopun eläämäänsä lääkkeitä vain koska äiti ei opetellut kurin pitoa. Enkä nyt tarkoita mitään hakkaamista yms vaan kovempaa otetta kasvatusasioissa. Selkitä rajoja ja sääntöjä! Lapsi tarvitsee niitä. äiti napsikoon sitten itse ne adhd lääkkeet ;)
 
Olen varmaan jotenkin outo, mutta minusta nuo kuulostavat ihan normaaleille uhmakohtauksille. Ihan samanlaisia meidän erittäin voimakastahtoiset (lue:itsepäiset) neitoset ovat saaneet ja saavat edelleen (5v ja rapiat 2v). Mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle; vanhempi on jäähytellyt pienestä saakka, mutta nuorempi ottaa jäähyn leikkinä ja hänet jäähytetään holdingilla. Kumpikin haluaa raivota pääraivonsa itse, mutta lopuksi ollaan valmiita syliin. Isompi on ollut aina vain hetken harminsa jälkeen sylissä, nuorempi saattaa sylitellä pahaa mieltään pois puolikin tuntia. Silti minä sanoisin, että nuoremman luonne on helpompi: nopea kiukku, ei ihan pienestä, ei pitkävihaisuutta. Isomman harmin käsittelyyn emme ole vieläkään keksineet keinoa, jolla hän oppisi kestämään epämieluisia tilanteita.
 
Meillä 2,5 v. saa raivota raivoamisensa itsekseen -eihän tuollainen vielä itsekään tiedä mitä haluaa- ja rauhoituttuaan tulee yleensä sylittelemään tai menee nukkumaan. Eihän tuollaiselle uhmaraivolle mitään voi. Meillä on turha mistään jäähypenkeistä puhua, pysyminen siinä on varmaan nanosekunnin luokkaa.
 
meill on voimakastahtoinen 2v. likka ja joskus saa "raivokohtauksia" jos ei saa jotain haluamaansa. . mulla on vaan ollu tapana lähtee siitä tilanteesta pois,sillon unohtuu huuto ja kipittää perässä...
nukkumaanmenot joskus taistelua,mut meillä ei tarkkaa kellonlyömää oo jolloin pitäs olla nukkumas,joten yleensä aika väsynyt on,varsinki jos ei nuku päivällä.
on tietty niitäki iltoja,jolloin ei millään meinaa asetua. hyppii ja pomppii eikä pysy petissä. sillon vaan komennan joka kerta takas. niin kauan et lopulta nukahtaa...
 
lapsi ei mee rikki jos sitä komentaa tiukallakin äänensävyllä. joskus on vaan pakko sitä ääntä korottaa ja teroittaa veitsenteräväksi. mutta yleensä tehoaakin. älä reagoi jokaikiseen temppuun, pysy tiukkana, ja meillä yleensä se itku kertoo siitä että kohta ollaan luovuttamassa (lapsi siis) :)
 
Meidän kohta kaksivuotiaaseen ei auta mikään, jos oikein paha raivo iskee. Sitten pitää vain katsoa, ettei satuta itseään ja antaa toisen huutaa. Onhan se kiusallista jossain yleisellä paikalla, mutta minkäs teet?

Meillä on myös vähän alkanut olla tuollaista, ettei halua käydä nukkumaan. Olen sitten vain toiminut jämptisti selittelemättä sen kummemmin mitään: iltapala, hampaiden pesu, käsien ja naaman pesu (tai suihku/sauna), pieni rauhoittumishetki (meillä kirjan luku villitsee lasta jostain syystä joten laulan vain tai pidän hiljaa sylissä ja silittelen) ja sitten petiin unilelujen kanssa. Jos tulee pois, vien mitään sanomatta takaisin, peittelen, suukotan ja jätän nukkumaan.

Meillä siis näin, uhmakohtaukset tytöllä tulee ihan muissa tilanteissa yleensä, mutta vähän on alkanut olla nukkuma-aikaankin jotain.
 
Joo, normaalilta kuulostaa. Meidän esikoinen jaksoi pahimmillaan yhtäjaksoon huutaa 1,5 tuntia ja tehosti huutoaan lyömällä päätään lattiaan ja seinään.
 
Mä jäisin muutaman kerran sänkyyn viereen pötköttämään. Vaikka siitä tulee lapselle riippuvuutta ja rupeaa sitä kinuamaan, niin se kyllä menee ohi.
 
Kuulostaa kyllä ihan perusuhmaikäisen toiminnalta....
Mie olen meidän 2,5 vuotiasta poikaa pitänyt sylissä "väkisin" kunnes raivokohtaus menee ohi.
Psykologisessa mielessä lapsen omnipotenssi kohtaa tuossa iässä ensimmäistä kertaa maailman todelliset rajat, eli pienen mieli voi olla raivokohtauksen keskellä myös aika turvaton. Siksi pitää jaksaa pitää sylissä, pysyä itse rauhallisena, ei kuitenkaan "antaa periksi" jos raivoaminen on lähtenyt jonkun tavaran tms haluamisesta, ei sitä saa sitten kesken raivarien antaa, muuten tuo luonnollinen kehitys vaarantuu. Meillä raivokohtauksen jälkeen vielä jutellaan päälle että sinä olit nyt vihainen, tuli kiukku... tuhmaksi lasta on turha haukkua kun hän ei käytökselleen mitään voi. myös nauraminen tai ignoreeraus on mitätöintiä mikä vahingoittaa lasta. Pitää selittää että tietty käytös on tuhmaa (lyöminen heittäminen jne.) ei lapsi.
 
Kuulostaa ihan normaalilta mun mielestä. Meillä piti kantaa lasta sänkyyn useampi tunti ennen kuin sain pysymään siellä, vähänkö oli seuraavana päivänä lihakset kipeinä kun kerkesin aina kävellä huonesta pois ja istua oven viereen tuolille, kun lapsi jo oli heti tulossa huoneesta pois :D Mutta siis en usko että yksikään lapsi jaksaa koko yötä tuota rallia jatkaa, toisilla se vaan kestää kauan ja toisilla riittää että vielä joitakin kymmeniä kertoja takaisin...

Pienempänä lapsi lakoiraivokohtauksessa joskus hakata muita ja itseään (esim. löi päätään nyrkeillä tai lattiaan), silloin otin lapsen tiukasti otteeseen josta ei voinut rimpuilla. Jos ei satuta ketään, ohjaan lapsen vaikka omaan huoneeseen tai sohvalle riehumaan ja kiukuttelemaan, ja juttelen ja sylittelen sitten kun on rauhoittunut. Jos menee omaan huoneeseen niin en sulje ovea, tarkoitus ei ole "rangaista" lasta eristämällä muualla, vaan olen sanonut, että jos harmittaa noin kovasti, pitää mennä hetkeksi muualle huutamaan koska se sattuu toisten korviin. Raivarin aikana lasta turha yrittää hyssytellä, lahjoa tai uhkailla, koska lapsi on niin tunteidensa vallassa ettei näe eikä kuule mitään.

Jos lapsi saa raivarit keskellä ostoskeskusta tai missä nyt olettekaan, niin koppaa lapsi kainaloon tai istuta rattaisiin ja hoida asiasi loppuun kiinnittämättä lapseen huomiota. Siinä tilanteessa on turha alkaa neuvotella lapsen kanssa, koska se ei auta mitään.
 
meillä nyt 4.5 vuotias poika jonka kanssa on temppuiltu pienempänä useaan otteeseen nukkumaan menosta. Joskus on saattanut kestää kaksikin tuntia ennen kuin on rauhoittunut sänkyyn. Itse koin parhaaksi vaihtoehdoksi vain palauttaa poika sänkyyn aina hänen noustessaan. Kerroin pojalle tiukalla äänensävyllä että äiti ei enään juttele vaan nyt nukutaan. Sitten palauttelin poikaa sänkyyn sanaakaan sanomatta. Työlästä ja ottaa aikansa, mutta nyt meillä poika nukahtaa itsekseen joka ilta. Meillä raivokohtauksen sattuessa olen komentanut/vienyt pojan omaan huoneeseensa ja sanonut että sitten saa tulla pois kun osaa käyttäytyä. Aikansa raivoaa ja mutta lopulta tulee sanomaan että nyt on rauhoittunut ja kysyy voiko tulla pois.
 
Ihan normi uhmakohtauksia, meillä ollut ihan samanlaisia. Me päädyimme sellaiseen systeemiin että noin 5 kertaa kuskattiin takaisin omaan huoneeseen, sitten pidettiin sitä ovea kiinni ja sanottiin että jos pysyy sängyssä niin ovi on raollaan, muuten ovi pidetään kiinni. Totta kai poika siitä sitten ensin raivostui ja tempoi ovea aikansa ja huusi kuin syötävä, kun oli huutonsa huutanut niin avattiin ovi ja nostettiin poika sänkyyn (jos ei ollut sinne jo itse mennyt) ja annettiin pusu poskelle ja toivotettiin hyvät yöt. Jonkin ajan päästä alkoi riittää jo se, että uhkailtiin oven sulkemisella ja noin kuukauden päästä poika alkoi pysyä sängyssä jo ihan itse, huuteli vain jos halusi juotavaa tms.
 
Tekstisi perusteella en tekisi lapsellesi mitään diaknoosia, sen sijaan sut leimaisin aivan liian löysäksi kasvattajaksi. Ei äidin kannata olla ns. "kaveri äiti" joka antaa lapsen pompotella miten sattuu. Suosittelen jotta otat kovemmat kasvatusmenetelmät eli jämptimmän kurin käyttöön etkä lepsuile. Tenavasi on vielä hallinnassa mutta tuota menoa teillä asustaa 2v päästä väärindiaknosoitu "adhd" joka nassuttaa lopun eläämäänsä lääkkeitä vain koska äiti ei opetellut kurin pitoa. Enkä nyt tarkoita mitään hakkaamista yms vaan kovempaa otetta kasvatusasioissa. Selkitä rajoja ja sääntöjä! Lapsi tarvitsee niitä. äiti napsikoon sitten itse ne adhd lääkkeet ;)

Ehkä tuo kirjoitus antaa vähän vääränlaisen kuvan. En ole mielestäni todellakaan "löysä kasvattaja". Meillä on tiukka suht. tiukka kuri ja olen määrätietoinen. En ole mitenkään kaveriäiti :D. Tarkoituksena oli vaan kysyä, miten uhmakohtauksia tulisi hallita. Enkä siis diagnisoinut adhd:ksi...lähinnä tarkoitin että on aika villi tapaus (ei ole ainoastaan minun mielipiteeni). Ihan normaalia uhmaahan tuo saattaa olla, ei siinä mitään, kunhan kysyin, että mites tulisi, kun käyttäätyy vähän kuin "adhd".

Ja tuolla jossain alempana kommentoitiin vähän tuota lapsen uhmaa, että ihan normaalia. Ei ollut siis tarkoitus luetella lapsen kaikkia uhmakohtauksia :D, vaan pyytää apua noihin pieniin. Meillä on ollut todella hankalia kohtauksia, mutta koska niilä kauheasti niinkään väliä, eikä tarkoitus ollut saada mitään palstadiagnoosia, joten en maininnut.

Sanotaan vaikka nyt, että lapsen kanssa ei voi mennä minnekään, jossa on liikaa "virikkeitä", kuten vaikkapa hop lop tms. Olemme kyllä olleet, mutta sen verran mahdottomia reissut. Olen ollut ihan loppu päivän jälkeen, koska nämä reissut menevät juoksemiseksi äidillekin. Ei kuuntele jos otan kasvokkain lähelle ja sanon, että ei saa juosta karkuun tms. Enkä siis pelkästään sano, vaan välillä olen oikeasti vähän huutanut (en tosin kovaa, mutta tms.), kun ei ole oikeasti mennyt perille asia. Poistuminen kivasta paikasta on ihan päätöntä. Lapsi huusi esimerkiksi hop lopista poistuessa ainakin 30 min, sen jälkeen kun oli lyönyt päänsä hop lopin patteriin kun yritin vaatteita väkisin saada päälle. Riuhtoo ja huutaa vielä rattaissakin, vaikka on valjaat kiinni. Lopettaa kun on niin väsynyt riehumiseen, että nukahtaa.

Mutta voi toki olla ihan normaalia uhmaa, en sitä tässä hakenut :). Mutta tuttuni jotka ovat nähneet noita kohtauksia, ovat kyllä vähän itsekin vitsailleet että "mites teidän lapsen kanssa mahtaa onnistua".

Ei pysy ruokapöydässä vaan koko ajan pitäisi välissä juosta leikkimässä ruoka suussa. Toki komennan aina ja vien takaisin pöytään, mutta koko ruokailu menee usein itkuksi. Ei toki aina. Välillä menee ihan hyvin. Ei siis malttaisi pysyä paikallaan. Kirjoja lukiessakin pitää usein pomppia sängyssä ja juoksennella (toki sillon sanon, että äiti lopettaa lukemisen, ja tyttö sitten huutaa, että äiti lukee ja istuu taas seuraavan puoli minuuttia paikoillaan).

Kävelyllä/kaupoissa ei voi käydä ilman rattaita vieressä, koska tyttö heittäytyy aina hankalaksi (juoksentelisi autotielle, ei suostu pitämään kädestä tms.). Toki näissä tapauksissa komennan tottelemaan ja siitä kädestä pidetään sitten vaikka lapsi olisi heittäytynyt maahan makaamaan ja huutamaan. Uhkaan että joutuu rattaisiin ja jaksaa usein sitten kävellä kunnolla pari minuuttia. Lopulta joutuu sitten rattaisiin huutamaan, koska kävely ei ole sujunut.

En tiedä minkälaisen kuvan tuo antaa, mutta siis uhmaahan tuo on. Tiedän kyllä. Suvussa on ADHD:ta. Siksi olen vähän miettinyt, voisikohan olla.
 
Ja tosiaan 2 vuotiaana ja alle nuo nukkumaan menot kestivät lähes joka päivä 3 tuntia (siis vein määrätietoisesti lapsen aina takaisin huoneeseensa. Välillä oli siellä vähän kauemman, välillä juoksi saman tien pois). Nukkumaan menoongelmat hävisivät kuin seinään ja alkoivain sujua siinä 2 vuotis iän jälkeen.. Nyt vasta alkanut keväällä valoisan takia (kai?) nuo uniongelmat. Ei tosin yhtä pahoina.
 
[QUOTE="Anne";28370043]Ei mitään holdingia illalla vaan huone pimeäksi ja tuoli esim oven suuhun huoneen puolelle missä istut selin lapseen ja palauttelet sanattomasti sänkyyn.[/QUOTE]

Ollaan kokeiltu sitä, että olen samassa huoneessa lapsen kanssa, mutta sujuu vielä huonommin. Pysyy kyllä paremmin sängyssä, mutta pyörii, hyppii, juttelee tms. kun tietää että joku on siinä vieressä, vaikka olenkin hiljaa.
 
[QUOTE="Anne";28370077]Ruokailussa yksi varoitus ja sitten lautanen pois. Muulloin voi lahjoa tai uhkailla arestilla ja kaikki pitää sitten toteuttaa myös.[/QUOTE]

No 2 vuotiaalle ei kyllä voi oikein arestia antaa :D Toteutan kyllä uhkaukseni aina. Lapsi jälkeenpäinkin saattaa selittää käyttäytymistään, että juoksenteli karkuun ja siksi ei saanut jotain tai on käynyt jotain. Eli on kyllä ymmärtänyt, että siitä tuhmasta käytöksestä saa sanktiota.

Tuo ruokailu on vähän huono juttu, koska en viitsisi nälässä pitää. Nälkäisenä sitä ainakin kiukuttelee. Mutta voisi kai kokeilla tuota lautasen pois viemistä.
 
[QUOTE="Kifa";28370030]Ihan normi uhmakohtauksia, meillä ollut ihan samanlaisia. Me päädyimme sellaiseen systeemiin että noin 5 kertaa kuskattiin takaisin omaan huoneeseen, sitten pidettiin sitä ovea kiinni ja sanottiin että jos pysyy sängyssä niin ovi on raollaan, muuten ovi pidetään kiinni. Totta kai poika siitä sitten ensin raivostui ja tempoi ovea aikansa ja huusi kuin syötävä, kun oli huutonsa huutanut niin avattiin ovi ja nostettiin poika sänkyyn (jos ei ollut sinne jo itse mennyt) ja annettiin pusu poskelle ja toivotettiin hyvät yöt. Jonkin ajan päästä alkoi riittää jo se, että uhkailtiin oven sulkemisella ja noin kuukauden päästä poika alkoi pysyä sängyssä jo ihan itse, huuteli vain jos halusi juotavaa tms.[/QUOTE]

Joskus täällä palstalla joku oli pitänyt ovea kiinni (äiti toisella puolella ja lapsi varmasti myös tiesi, eli ei lukkojen taakse jätetty), niin haukuttiin surkeaksi äidiksi, koska näin tekee. Että lasta ei saisi koskaan "lukita" huoneeseensa, vaikka äiti sitä kahvaa toiselta puolelta pitäisikin kiinni. Siksi en ole näin tehnyt.
 
[QUOTE="Anne";28370094]Anna pyöriä kyllä se kyllästyy kun olet selin et katso etkä puhu.[/QUOTE]

No toinen juttu, että en oikeasti jaksaisi. saa haukkua laiskaksi, mutta jos lapsella kuitenkin menee tuossa vähintään se tunti, niin mieluummin teen vaikka samalla jotain, siivoan esimerkiksi. Tuon jälkeen pitäisi vielä totuttaa siihen, ettei äiti istu huoneessa. Lapsi kun tottunut nukahtamaan yksin pienestä asti ja se siis meillä sujui ennen.
 
No 2 vuotiaalle ei kyllä voi oikein arestia antaa :D Toteutan kyllä uhkaukseni aina. Lapsi jälkeenpäinkin saattaa selittää käyttäytymistään, että juoksenteli karkuun ja siksi ei saanut jotain tai on käynyt jotain. Eli on kyllä ymmärtänyt, että siitä tuhmasta käytöksestä saa sanktiota.

Tuo ruokailu on vähän huono juttu, koska en viitsisi nälässä pitää. Nälkäisenä sitä ainakin kiukuttelee. Mutta voisi kai kokeilla tuota lautasen pois viemistä.

Jos kerran ymmärtää niin luulisi ymmärtävän arestinkin.
Meillä lautasen pois ottaminen kyllä rauhoitti ruokailut nopeaan. Jos on nälkä niin silloin syödään.
 
No toinen juttu, että en oikeasti jaksaisi. saa haukkua laiskaksi, mutta jos lapsella kuitenkin menee tuossa vähintään se tunti, niin mieluummin teen vaikka samalla jotain, siivoan esimerkiksi. Tuon jälkeen pitäisi vielä totuttaa siihen, ettei äiti istu huoneessa. Lapsi kun tottunut nukahtamaan yksin pienestä asti ja se siis meillä sujui ennen.

Ei ole tarkoitus asua lapsen huoneessa vaan ilta illaltA hivuttautua ulos.
 

Yhteistyössä