Itse pienten lasten päiväkotiryhmissä työskennelleenä en suosittele viemään sinne ihan näitä pieniä. Sen ikäinen kun ei kaipaa paljon muuta kuin syliä ja perushoitoon menee pikkusten ryhmässä kaikki aika. Ei riitä sylit. Talvet varsinkin kurjaa aikaa ja säälittää ne pienet jotka ei hangessa pysty kävelemään. Itkevät vaan monesti ulkoilut ja istutetaan jossain pulkassa/rattaissa kun ei ne siellä mitään vielä pysty tekemään. Ryhmis tai perhepäivähoitaja. Ryhmiksiäkin hyvin monenlaisia. Toiset esim. päiväkotien yhteydessä joten isompana ulkoilujen yhteydessä ja musiikkituokioita yhteisiä. Saa sitten kokemusta isoista lapsimääristä myös. Mutta ei 1v.n tarvitse vielä tämmösiä kokemuksia saada, eskari joka tapauksessa tätä varten sitten. Ryhmiksessä ruoka-ajat saattaa olla myös tosi tiukat jos päiväkodin yhteydessä eli ruokakärry tulee niin lapset oltava valmiina ja kärryt pitää palauttaa keittiöön ajoissa. Mutta joissain esim. mahdollisuus nukkua ulkona rattaissa päikyt ja annetaan nukkua niin myöhään kun haluaa, välipalaa saa sitten myöhemmin herättyään jollei jo haeta kotiin. Perhepäivähoitoakin on monenlaista. Jos alueella paljon muita hoitajia niin ulkoilevat yhdessä ja jos alueella järkätään toimintaa ja tapahtumia niin käyttävät näitä. Omani oli 2,5v ja valitsin perhepäivähoidon, en olisi halunnut pienten lasten päiväkotiryhmään kun itse niissä työskennelleenä kaikenmoista nähnyt. Ryhmis oli ensisijainen toive, koska ikää oli jo kuitenkin sen verran, mutta ei ollut paikkaa. Tosi tyytyväinen olen valintaani, edelleen pidetään yhteyksiä hoitajaan =)