1v:lle unikoulua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
yritimme saada neuvolan kautta unikoulua, mutta emme saaneet. Olimme molemmat
todella väsyneitä. Lopulta vanhempani ottivat mökille 1-vuotiaan pojan mukaan viikoksi ja
pitivät sen siellä. Onnistui. Rupesi nukkumaan kokonaisia öitä kahden huudetun yön jälkeen. Meillä kun nuori herra joi vielä maitoa öisin.
 
Meillä poika nukahtaa vain rinnalle. Yöllä syö kerran-kaksi. Nukumme perhepedissä, sillä kun poika ei osaa nukahtaa tissittä ja herää siirrettäessä, ei häntä saa pinneriin ilveelläkään. Se ei haittaa, saan kyllä pienen vieressä unta. Olisi vaan mukava jo jättää yömaidot pois ja opetella illallakin nukahtamaan ilman rintaa. Iltamaidon voin toki silti antaa, mutta mieluusti lapsen ollessa vielä selkeästi hereillä. Tutti/pullo ei kelpaa. Siitä ei ole siis yöllä apua.

Auton kyytiin ja liikkuvissa vaunuissa poika nukahtaa että simsalabim ilman maitorituaaleja. Kun vielä oppisi tekemään saman sängyssä, päästäisiin joskus omiin sänkyihimme koko sakki ja yöheräilyn sattuessa unia voisiin jatkaa maidoitta...
 
Meillä poitsu oli vuoden vanha, kun vieroitin öisestä tuttipullosta. Kahtena ekana yönä tarjosin nokkamukista vettä, kun heräsi. Ei siitä kovinkaan innostunut ja toisena yönä ei juonut lainkaan. Vähän silittelin omaan sänkyyn ja sinne nukahti. Muutama ensimmäisenä yönä tähän kului n. 1h.
Nyt nukkuu koko yön ja tähän meni noin viikko. Ennen tätä heräsi 1-2 kertaa yössä syömään.
 
Itse vieroitin tosta tissille nukahtamisesta, olikohan se sen Pantleyn oppien mukaan. Mut siis tein sen joskus7kk iässä, mut varmaan toimii vielä myöhemminkin. Eli aina kun poitsu meinaa nukahtaa tissi suussa, niin tissi otetaan suusta pois. Ekat illat oli yhtä taistelua tuolloin ja huutoa, mutta vähitellen oppi sitten ilman tissiä nukahtamaan. Tämän jälkeen aloitettiin harjoittelemaan omaan sänkyyn nukahtamista silittelyn ja tasuttelun avulla.
 
Meillä paria kuukautta vajaa 1v ja syö tuttipullosta 2-3 kertaa yössä, unikoulua yritetty mutta pinna ei ole kestänyt. Tassuttelut ja veden annot ei auta :( huutaa vaan, 3h huudon jälkeen ollaan luovutettu ja annettu maitoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä paria kuukautta vajaa 1v ja syö tuttipullosta 2-3 kertaa yössä, unikoulua yritetty mutta pinna ei ole kestänyt. Tassuttelut ja veden annot ei auta :( huutaa vaan, 3h huudon jälkeen ollaan luovutettu ja annettu maitoa.

Toivotaan, että ikä tuo ratkaisun :hug:

Meillä oli tuossa iässä eroahdistusta, en uskaltanut yrittääkään unikoulua vielä silloin. Toivottavasti en ole liian myöhässä.
 
tyttö-huomenna 1v.Asunut tissillä syntymästään lähtien päivät ja yöt,öisin herännyt n.10 kertaa 8-kuiseksi saakka.ei toiminut Pantleyt meillä,tosin myös korvatulehduskierre ja nyt putkitettu,häirinnyt öitä.Tassuttelusta hermostui täysin,kaikki keinot kokeiltu.
Viikko sitten päätin että nyt.3-5 yötä meni,ihmettelen itsekin miten noin "helposti",kun takana jos jonkinmoista unikoulun tynkää kokeiltu.Saattaa herätä vielä kerran aamuyöstä vinkaisemaan mutta sitten menee itse takaisin makuulle ja nukahtaa.
Nyt siis viikon nukkunut lähes täysiä öitä.Voi hallelujaa sentään,kun itsekin valvonut koko vuoden,kyllä on ihanaa nukkua!!
 
Kiitos vielä! Lisääkin saa kertoa, jos joku tahtoo. :D

Mies jää kuukauden kuluttua kesälomalle, taidan tähdätä siihen. Kuukausi suuntaan tai toiseen ei varmaan tässä enää paljoja vaikuta. Mutta jops tulee rähinää öisin, miehen ei tarvitse mennä aamulla väsyneenä töihin. Tuolloin pojalla on ikää 1v1kk.
 

Similar threads

Yhteistyössä