1v.ja vaikea !!! apua.

[minä*82]

niin eli meillä on 1v. neitokainen minkä kanssa on todella vaikea vaihe menossa.

tyttö rutisee ja suorastaan huutaa kaikki päivät roikkuen mun jalassa ja saa ihan kamalia raivareita jos ei pääse syliin tai saa muutenkaan tahtoaan läpi! tyttö oli viikko sitten oksennustaudissa minkä mentyä ohitse tilanne vain paheni! esikoisella kun en muista näin rajua "itkuvaihetta" niin ajattelinpa kysäistä että onko muilla sama tilanne?
hampaita on varmaan tulossa kun ikenet on ihan turvonneet parista kohtaa mutta että tälläinen huuto niistä?? tytöllä tosin on muutenkin kyllä TODELLA temperamentinen luonne mutta rupean tuleen hulluksi kun kaikki päivät mietin että jos se onkin jotain vakavampaa tai hänellä on kovia kipuja jne. saattaa kyllä pieneksi hetkeksi välillä irrottautua ja leikkiä 3v. siskon kanssa mutta taas hetken päästä aivan karmea huuto.
1v. neuvolassa asiasta sanoin mutta sanoi että se on tälle iälle tyypillistä juuri kun tulee hampaita yms. (muutenkin vähän outo se neuvolan täti)

yöt menee vaihtelevasti,välillä nukkuu 2vk putkeen ja sitten taas huutaa 2vk putkeen kuten viime yönä valvoin sen kanssa n. 4-5 tuntia! yöllä ei saa enään maitoa,ei ole saanut enään useanpaan kuukauteen joten sitä tuskin osaa vaatia, viereen ollaan kokeiltu mutta itku jatkuu,unikoulua pidetty mutta itku jatkuu... ja siis päivällä itku todella vaan jatkuu.
siirto yksiin päiväuniin rauhoitti yöt 2 viikoksi mutta taas huuto alkoi. ystävät ja mummutkin on sanonut että aika "rajua huutoa" on kyllä.

ja lisätäkseni jälleen perään niin tiedän kyllä että lapset itkee välillä eikä se aina ole ruusuilla tanssimista mutta ajattelin vain että voisi lohduttaa jos joku muukin sanoo että niiden 1v. on todella vaikea ja ettei se heti viittaa sairauksiin. suppoakin on kokeitu et jos ne on ne hampaat mutta en ole huomannut eroa(ainakaan kovin suurta)!!

auttakaa hyvät ellit ystävää hädässä kun huuto ei vain lakkaa....

 

[Ystävällä]

Kuulostaa tutulta. Ystäväni nuoremmalla lapsella, pojalla, oli hyvin samanlaista. Istui ja huusi, käveli ja huusi, söi ja huusi, tuttisuussa huusi, huusi ja huusi. 2-vuotiaana loppui huuto. Lieneekö ollut tarvetta kommunikoida? Myös pikkusisareni ollut huutavaa sorttia 2-vuotiaaksi asti. Loppui kun pääsi puhumaan. Tarkoitukseni ei ole maalata piruja seinille tai ajaa epätoivoon, että tätä kestää nyt vielä vuoden!! Kerroin vain miten meidän ympyröissä. Oma 7kuinen on kanssa hurrrrjan temperamenttinen ja huutaa aika paljon pitkin päivää, sylissäkin. Minulla valuu kyllä välillä kylmä hiki selässä, että vieläkö olisi 1,5v edessä? Oman mielenrauhan takia: Jos neuvolantäti "epäilyttää" käänny jonkun muun puoleen, varaa vaikka lääkärille aika. Helpottaa, kun voi ainakin poissulkea pahimmat kauhukuvat.

 

[maamuli]

oletko antanut panadolia päivälläkin, ihan varmuuden vuoksi?? Kyllä minäkin hampaita epäilen, mutta vaikuttaako lapsi kipeältä, vai onko hän muuten vain niin huomion kipeä??
Entäpä miten kakka hänellä luistaa?? Meillä ainakin tyttömme saa melkoisia tikukohtauksia/raivareita, kun maha on kovalla ollut. Nyt kun kakkakin tulee vaivatta, tyttö hyvällä tuulella...

eipä tässä muuta tule mieleen, mut ainakin tällaisia...

 

[Hirondelle07]

Hei!

Mielenkiintoista, oli nimittäin tänään mielessä, että kirjoitan aika samansisältöisen viestin pojasta, 1v1kk! Lyhyesti kiireessä: poika myös ollut aina tosi tempperamenttinen, mutta viimeiset kaksi viikkoa on ollut aivan mahdotonta. Esim. tänään oli ihan hyvällä päällä ekat pari tuntia heräämisen jälkeen, sitten alkoi taas aivan järkyttävä kitinä. Tulee kanssa mun perässä ja roikkuu jalassa, mutta sylissäkään ei sitten pidemmän päälle viihdy, jos en koko ajan viihdytä ja kuljeskele ympäriinsä. Isoin ongelma on kuitenkin se, että saa ihan hirveän huuto/raivokohtauksen kaikista pienemmistäkin jutuista. Tänään itki 15min putkeen niin että meinasi henki loppua, kun esim. 1) ei saanut leikkiä mustekynällä 2) ei saanut ottaa kaapista Aalto-maljakkoa, 3) en antanut maistaa kahvikupista 4) palikka lensi kaapin alle. Ja niin edelleen ja niin edelleen... En yhtään tiedä miten tuohon ylimitoitettuun kiukkuamiseen pitäisi suhtautua.

Mulla on käynyt myös mielessä, että onkohan jotain kipuja, mutta en usko. Eilen mittasin lämmön varmuuden vuoksi, ja normaali oli. Hampaita en usko tällä hetkellä tulevan, jos ei sitten jo tee poskihampaita.

Mutta siis kiukkuavia yksivuotiaita näköjään löytyy useampia! Pitää vaan toivoa, että tämä on yksi niistä paljon mainostetuista kausista ja nopeasti ohi!

 

[katju']

Jeps, kovin tuttua on ja me miehen kanssa"diagnosoitiin" meillä meininki eroahdistukseksi.
Poika on nyt parisen kuukautta ollut oikea kiukku/kitinä pesä. Mitenkään ei aina ole hyvä. Ja nuo hirondellan kertomat esimerkit siitä miten kiukkua saa aikaiseksi ovat niin kovin tuttuja.

Eniten poika kiukuttelee minulle, äitille. Jotenkin tuntuu, että pojasta äidin kanssa ei ole hyvä olla, mutta ilmankaan ei halua olla. Eli kaipa poika on alkanut ymmärtää, että on oma persoona, eikä ole yhtä äidin kanssa. Sen tajuaminen vain taitaa olla kova paikka pikkuiselle taaperolle .
Jos poika saa itkukohtauksen, niin otan hänet syliin rauhoittumaan (tätä saa tehdä monta kertaa päivässä), se tuntuu nopeiten auttavan kiukun yli.

Kieltämättä tämä on todella rankkaa ja välillä hermot meinaa mennä, mut eipä tähän taida muu auttaa kuin se aika...

Ja vielä ap; kokeile varmuuden vuoksi antaa tytölle nestemäsitä panadolia, se on varmaan tehokkaampaa kuin suppo tuon ikäiselle. Meinaan, että jos teillä tuo huutaminen johtuukin kivusta.

 

[Tuttua juttua]

Meillä nyt vuoden ikäinen tyttö, joka on ollut jo kuukauden päivät AIVAN mahdoton. Tosi ihana kuulla, että muilla vuosikkailla on samanlaista. Meidän tyttö on ollut varsin tyytyväinen ja vähäitkuinen vauveli, mutta nyt siis itkeskelee PALJON. Äidissä ollaan tosi kiinni eli kirjaimellisesti roikutaan lahkeessa. Jos ei saa läiskiä televisiota tai otan esim. jonkun tärkeän paperin pois neidin kädestä alkaa hirvittävä huuto. Illalla nukahtaa nätisti omaan sänkyyn, mutta herää n. 03.00 ja siinä sitten valvotaan parhaimmillaan jopa 2h putkeen. Äiti ei saa poistua paijaamasta ja pitämästä kättä vauvan masun päällä. Heti jos lopetan silittelyn alkaa karmiva huuto ja sitten hänet on taas vaikea saada rauhoittumaan. Viereen ottaminen ei auta, koska lähtee ryömimään meidän sängyssä ja haluaisi leikkiä. Aaah, olen jo ihan poikki rikkonaisista yöistä ja huolissaankin vähän jos tosiaan vois olla jotain kipuja. Mä en ole huomannut panadolilla myöskään mitään vaikutuksia eli tuskin on kipuja. Kiva kuulla, että meitä on muitakin, jotka ihmettelee vuosikkaan muuttunutta olemusta

 

[ccccccccccccc]

kahdella kaverin lapsella (tyttöjä molemmat) ihan samaa 12kk iässä. sanoivat uhmaksi, ekaksi sellaiseksi. milemmat aika temperamenttisia lapsia...
meidän pojalla ei ollut tuota, mutta 2v ikäisenä joskus uhmakohtauksia...

 

[niili]

mä voin lohduttaa. se menee loppujen lopuksi aika nopeasti ohi, tai siis ainakin meillä meni. pikkuisen päälle vuoden vanhana meidän neiti oli ihan mahdoton. roikku koko ajan mun jalassa, ei mihinkään päässyt siten etteikö neiti olisi itkenyt. mä en vessassa päässyt käymään kun huuto oli valtava. luulin jo että mä alan sekoamaan kun koko ajan neiti oli kintussa kiinni, enkä mihinkään päässyt. ei auttanut edes se että isoveli tykkäsi touhuta siskon kanssa jotain, vain äiti kelpasi. enkä aina minäkään...

mut meni kolmisen kuukautta kun homma oli ohi. nyt neiti viihtyy leikeissään yksin ja veljen kanssa ja se hermojaraastava itku on poissa. tietenkin nyt aina silloin tällöin huudetaan, luonnotontahan se olisi jos ei itkua joskus tulisi mutta nyt niille löytyy kyllä aina joku oikea syy.
voimia ja pitkää pinnaa =)

 

[Sekoaja?]

Täysin samaa täällä! Poika täyttänyt juuri vuoden ja kintussa kiinni aivan koko ajan ja huutaa kaiken aikaa varsinkin, jos ei saa haluamaansa. Tänään itkin vessassa ja tuntui, että sekoan... poika huusi samalla pinnasängyssä, kun oli pakko päästä hetkeksi hengähtämään edes vessaan. Meillä ollut koko vuosi aivan hirveän vaikeaa, poika on itkenyt/karjunut todella paljon.

Neuvola ei anna mitään tukea, heillä ei kai ole mitään keinoja?! Voisivat edes tehdä keskussairaalan kanssa enemmän yhteistyötä, kun nyt minulle itselleni selvisi että sairaala tekee mm. unikoulua ja ottaa muutenkin todella paljon itkevää lasta osastolle, jos vanhempien voimat meinaavat loppua. Eipä ole neuvola tehnyt asioiden eteen yhtään mitään koko vuoden aikana.

 

[minä*82]

kiitos tuhannesti kaikille vastanneista! lohduttaa kuulla että muillakin on sama juttu. meillä taas huudetaan alakerrassa kun ei saa hakata telkkaria, voi että! rupesin tänään miettiin että olisikohan vyöhyketerapiasta apua? onko kellään kokemusta. kun luin juttua että näihin "vaikeisiin" vauvoihin voisi se auttaa! neiti kun ollut jokseenkin vaikea enemmän ja vähemmän siitä asti kun täytti 4kk.
vatsavaivoja oon itsekkin miettinyt mutta tuo kakka taitaa tulla ihan normaalisti, välillä paremmin ja välillä huonommin mutta luulisin suolen toimivan ihan ok. kun en enään tiedä mitä epäillä...
tänään iski taas päälle ihan hirveä flunssa vauvalle ja myös esikoiselle mikä varmasti osittain taas lisää rutinaa kun räkä valuu koko ajan! on tää vaan välillä niin raskasta!
no kaipa se tästä taas...kiitos kuitenkin kaikille.

 

[sekoajalle?]

Voi, iso halaus sinulle!! Luin pikaisesti ketjun ja tuntuu olevan aika yleistä tässä iässä. Sun kirjoituksesi kosketti, koska tuntuu niin tutulta. Meillä myös pian vuoden vanha tyttö ja vuosi on ollut enemmän kuin raskas. Oikeastaan itketty ja valvottu koko vuosi. Tiedän, että tosi vaikea saada ulkopuolelta apuja, meillekin tarjottiin vain kodinhoitajaa kerran viikossa 2 h kerrallaan. Se ei ikävä kyllä paljon auta.

En tiedä mistä päin Suomea olet, mutta vaatimalla, vaatimalla, vaatimalla voit saada laspesi sairaalan unikouluun, jos luulet, että se auttaisi teidän tilanteessa. Tiedän, että sinulla ei ehkä ole kauheasti voimia lähteä vaatimaan, mutta ota suoraan yhteyttä sinne sairaalaan jossa tiedät unikouluja pidettävän (siis jos sitä haluaisit). Itket ihan suoraan siihen ja kerrot, että nyt on SAATAVA apua. Neuvolasta itse emme saaneet mitään apuja. Tosin meidän lapsella on sairaus syynä tähän jatkuvaan itkuun (tai ainakin suureen osaan siitä), eli unikoulu ei meille vielä ainakaan sovi. Meillä lapsi ollut eripituisia jaksoja osastolla, jolloin olen kylmästi (?) tullut kotiin nukkumaan edes muutamaksi yöksi kunhan olen lapsen ensin nukuttanut sairaalassa. Sairaanhoitajat ja lääkäri oikeastaan "pakottivat" minut kotiin ja sanoivat, että minunkin on nukuttava. Nyt ollaan taas valvottu kotona (tai siis minä) lapsen kanssa pari kuukautta, ollaan tultu molemmat sairaalan tutkimuksista aina yöksi kotiin ja menty aamulla uudestaan.Lapsi alkaa olemaan sen ikäinen, että tuntuu jotenkin pahalta jättää vieraaseen paikkaan yöksi yksin, varsinkin kun tiedän, että nyt päällä kauhea eroahdistus.

Onko sinulla ketään lähellä kuka voisi katsoa lasta edes vuorokauden, että saisit kunnolla levätä? Tai vaikka pelkän yönkin? Ja onneksi poikasi on jo vuoden...siihen minä ainakin aina lohduttaudun, uskon ettei vaikeammaksi voi enää mennä kun tulee ikää ja lapsi oppii puhumaan ja muuta.

Voimia tosi paljon!

Ja anteeksi ap, kun meni ihan ohi aiheen!!

 

[joopa joo...]

"siihen minä ainakin aina lohduttaudun, uskon ettei vaikeammaksi voi enää mennä kun tulee ikää ja lapsi oppii puhumaan ja muuta. "

Voi kuule, mulla on nyt vähän yli 3 vuotias poika ja sillä on niin kamala uhma, että 1 vuoden itkut jää mennen tullen toiseksi. Nythän se osaa jo puhua ja käyttää sitä myös ovelasti hyväksi. Mielikuvitus laukkaa ja yöllä on alkanut taas silloin tällöin heräilemään. Ja pelkäänpä pahoin, että ei tämäkään ole vielä pahinta, odotellaanpa vaan sitä murrosikää. Toisillahan ei ole mitään tällaista, mutta meillä pojalla todella kova oma tahto ja voimakas temperamentti.

 

[Kuulostaapa]

tutulta! Meillä poika 13kk:tta ja päivät ovat yhtä kitinää. On ollut kova kitisemään aina, mutta nyt se on ihan mahdotonta. Tuntuu, ettei mikään ole hyvä. Syliin pyrkii ja sitten ei haluakkaan olla siinä. Ihan kun pistäisi periaatteesta vastaan joka asiaa. (ei varmaan näin pieni periaatteesta mitään osaa tehdä, mutta siltä se tuntuu)
Raivarit tulee jos otan jotain pois kädestä. Ei viihdy yhtään missään eikä minkään parissa paria minuuttia pidempään.
Jos minä yritän syödä jotain, huutaa kun hinaaja kun hänelle pitäisi antaa samaa. Eli yritän syödä silloin kun nukkuu. Toki syödään yhtä aikaakin, mutta joskus on kiva nauttia teekupponen rauhassa.
"Kiva" kuulla, että muitakin on. Vaihe se on tämäkin

 

[joopa joolle..]

Tolla kommentillani: "ei tästä vaikeammaksi voi enää mennä..." tarkoitin lähinnä tätä meidän tapausta. Lapsi siis sairas ja tällä hetkellä ennuste vielä aika huono. Ikää kun tulee lisää, helpottaa MEIDÄN kohdallamme sairauden suhteen tilanne...eli empä sillä ajatellut nyt niitä tulevia uhmia ja murrosikiä, varmasti vaikeampia tähän 1 veen uhmaan nähden...mutta mikään uhma ei ole niin paha kun jatkuvat tutkimukset pienellä lapsella ja epävarmuus tulevasta. Lapsen sairaus varmasti pahinta mitä voi kohdalle sattua. Ja ajattelin vain tsempata sekoajaa...

 

[kldjdksdnsd]

Tulin etsimään täältä kohtalotovereita ja löytyihän muutamia...
1 v tytöllä on karmea uhmaikä+eroahdistus. Toi housuissa roikkuminen nyt on ollut arkipäivää jo viimeiset n. 4 kk, mutta nyt mukaan on tullut uhmaa, tyttö tekee kaikkea, mikä on erityisesti kiellettyä. Tulee naaman eteen ja laittaa kynän suuhun ja katsoo silmiin uhmakkaana, että mitäs tästä sanot. Kun siltä jotain kieltää, niin riiviö ottaa molemmin käsin kiinni mun tukasta ja vetää täysillä, välillä karjaisee samalla vihaisena. Hiuksista repiminen sattuu tosi paljon, ja mitä enemmän lapselta kieltää, sitä pahempi noidankehä syntyy.

Nyt tyttö raivoaa öisin, kun ei suostu menemään sänkyyn nukkumaan. Hän haluaisi nukkua vain sylissäni, ja silloinkin minun pitäisi istua ihan liikkumatta. Jos näyttää siltä, että lapsi lasketaan sylistä sänkyyn, tulee sekunnissa sellainen karjunta ja potkiminen, että itsellänikin menee hermo täysin. Mikään unikoulu tai naurettava tassuttelu ei tosiaankaan auta (tassuttelusta lapsi suuttuu vain entistä enemmän) ei myöskään se, että jättäisi lapsen yksin huutamaan, koska jaksaa ylläpitää kohtausta tuntikausia.

Varsinkin unettomista öistä on nyt tullut todella paha ongelma, alan sen vuoksi myös olla päivisin täynnä patoutunutta suuttumusta lasta kohtaan. Tästä ei tunnu olevan missään ohjeita eikä kirjallisuutta, kaikki unikouluohjeetkin koskevat mielestäni erityyppistä tilannetta.

Jos joku ihmettelee, niin tyttö ei ole millään erityisellä tavalla "sairas", vaan ollut vauvasta lähtien äärimmäisen temperamenttinen, huutava ja komenteleva tapaus.

 

[kldjdksdnsd:lle]

Sanon tämän nyt kaikella hyvällä.

ei kai nyt 1-vuotiaalla sentään vielä ole uhmaikä..?

Luin ton sun tekstisi pariin kertaan ja jotenkin jäin ihmettelemään kohtaa "..katsoo silmiin uhmakkaana, että mitäs tästä sanot. Kun siltä jotain kieltää, niin riiviö ottaa molemmin käsin kiinni mun tukasta ja vetää täysillä, välillä karjaisee samalla vihaisena.."

Musta kuulostaa siltä, kuten lopussa itsekin sanot, että unettomat yöt (ja loppuun palaminen) saavat sut täyteen patoutunutta suuttumusta lastasi kohtaan.
Ihan oikeasti, 1-vuotias ei vielä osaa manipuloida noin hienosti kuin kuvailit, ei osaa uhmata, kuten todellisessa uhmaiässä oleva. Tottakai vuosikas kokeilee rajojaan ja turhautuu, mutta se on ihan eri asia kuin uhmaikä.
Ei vuosikas myöskään osaa tieten tahtoen satuttaa sinua tyyliin: kun äiti kieltää, haluan satuttaa äitiä kostoksi.

vaikuttaa siltä, että sulla on ehkä lähtenyt asiat mittasuhteista ja todellisuuden taju hämärtynyt sen suhteen, mitä 1-vuotias lapsi todellisuudessa ymmärtää, osaa ja voi tehdä.

Ottaisin asian todella pian puheeksi neuvolassa, yksin sulla ei taida resurssit riittää tällä hetkellä.

 

[cccccccccccccccccc]

edelliselle:
tosiaan 1-vuotiaalla voi olla uhmaa!
meidän pojulla tulo varsinaista uhmaa vasta 2-vuotiaana, mutta kovin monella on aikaisemmin. uhma ei tarkoita, että lapsi ymmärtää, hän tahtoo uhmata auktoriteettia (äitiä tms) vastaan ja näin kokeilla omia vastalöytyneitä rajojaan...

 

[houli kraist]

Tulee naaman eteen ja laittaa kynän suuhun ja katsoo silmiin uhmakkaana, että mitäs tästä sanot. Kun siltä jotain kieltää, niin riiviö ottaa molemmin käsin kiinni mun tukasta ja vetää täysillä, välillä karjaisee samalla vihaisena. Hiuksista repiminen sattuu tosi paljon, ja mitä enemmän lapselta kieltää, sitä pahempi noidankehä syntyy.

Nyt tyttö raivoaa öisin, kun ei suostu menemään sänkyyn nukkumaan. Hän haluaisi nukkua vain sylissäni, ja silloinkin minun pitäisi istua ihan liikkumatta. Jos näyttää siltä, että lapsi lasketaan sylistä sänkyyn, tulee sekunnissa sellainen karjunta ja potkiminen, että itsellänikin menee hermo täysin. Mikään unikoulu tai naurettava tassuttelu ei tosiaankaan auta (tassuttelusta lapsi suuttuu vain entistä enemmän) ei myöskään se, että jättäisi lapsen yksin huutamaan, koska jaksaa ylläpitää kohtausta tuntikausia.

Kutsu manaaja!!!

 

[tepöllöt]

1-vuotias osaa toki uhmata, mutta se mikä on isomman lapsen uhmaikä on ihan eri asia.

 

[Clematis]

Otsikolla tarkoitan sitä, että i-v. 4 kk lapsellani on täsmälleen sama tilanne. Kun haen lapsen hoidosta, saan kuulla, että kaikki on mennyt hyvin; on nukkunut, syönyt hyvin ja ollut iloinen. Kun lähden pojan kanssa kotiinpäin, alkaa huuto, siis hillitön raivoaminen esim. siitä, ettei saa lapparia kunnolla käteensä kun on paksut hanskat kädessä. No okei, tottahan se saattaa ottaa päähän, mutta ei se aiemmin ongelma ollut. Ja kun päästään kotiin, huuto tulee ihan (ilmeisesti?) vain siitä, että tultiin kotiin eikä jääty ulos. Joskus kyllä väkisinkin mietin, ettei vain hoitpäivän aikana tapahtuisi jotain, jota "ei uskalla" kommentoida, vaan kiukkuaa sitten äidille...

 

[onhan näitä]

Clematis: eikö toi ole ihan normaalia, että hoitopaikoissa lapset sopeutuu hyvinkin helposti paikan tapoihin? Kotiympyröissä annetaan helpommin periksi kuin hoidossa, jossa on muitakin lapsia. Tottakai omalle äidille kiukutellaan helpommin kuin vieraille. Tuttavien 2½v poika syö ja pukee itse tarhassa, mutta kotona edelleen syötetään ja puetaan ja kotona poika käyttäytyykin kuin pieni vauva.

Aihetta sivuten. Olen ollut päiväkodissa töissä ja kyllä siellä näki ja kuuli lapsilta kaikenlaista, mm miten kotona äiti tekee ihan kaiken lapsille. Esikolulukäinen tuotiin rattailla päiväkotiin ja toinen saman ikäinen söi kotona vain vauvan soseita, koska äidille oli helpompaa, että isoveli söi samaa ruokaa kuin pikkuveli 8kk. Äiti siis syötti vauvaa ja eskarilaista samalla lusikalla ja tarhassa sama eskarilainen söi itse veitsellä ja haarukalla

 

[minä*82]

sainpas paljon vastauksia,kiitos teille kaikille!! kyllä niitä 1v. kiukkupusseja on siis muitakin! hyvää kevään odotusta kaikille =)

 

[minä*82]

nostan vähän saa porukka lukea meidän tekstejä kun niin moni kyselee 1v.kitinästä!

 

[Tohtorinna]

Ja vielä ap; kokeile varmuuden vuoksi antaa tytölle nestemäsitä panadolia, se on varmaan tehokkaampaa kuin suppo tuon ikäiselle. Meinaan, että jos teillä tuo huutaminen johtuukin kivusta.

Muistutan ihan ystävällisesti että panadolia ei saa antaa 2-3 vrk kauemmin yhtäjaksoisesti. Monella harhaa etä on mieto lääke. Vatsaystävällinen on mutta toksinen maksalle ja saattaa aiheuttaa pitempiaikaisessa käytössä maksaongelmia.

Itse "säästän paukut" eli rauhoitan yöt antamalla vain yöksi lääkkeen.

 

[Ompas]

kummallista kun meille lääkäri sanoi, että hyvin voi antaa 1-2 viikkoa panadolia.

Mutta asiaan, hermo tosiaan menee tuon 1- vuotiaan kanssa. Tai vois sanoa, että olen ymmälläni. Tuntuu saavan raivarin ihan pienimmästäkin, kun ei saa tahtoaan läpi. Haluaisi tehdä asioita itsenäisesti, muttei rahkeet riitä. Sitten hermostuu kun autan ja huitoo käsillään, että mene pois. Meitä on tässä kaksi kovaa vastakkain, minähän en periksi anna. Joten uhmatkoon tai kokeilkoot rajojaan ihan rauhassa, tässä perheessä määrään minä