1989

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olimme olleet vasta nelisen vuotta naimisissa ja saaneet onnellisesti kaksi lasta. Kolmannestakin oli puhuttu, muttei vielä ollut päästy "puusta pidemmälle", Elimme kuitenkin onnellista aikaa ja emme ajatelleetkaan mistään lama-ajasta tai muustakaan. Halusimme, että kotimme olisi täynnä iloisia pieniä töpsytteleviä jalkoja!

Maaliskuun -89 alussa olimme vähän puhuneet kolmannesta lapsesta ja Anu oli jättänyt pillerit pois. Olimme vielä vähän epävarmoja ja olimme tehneet sen muutaman kerran kumin kanssa. Nyt kuitenkin olimme päässeet pitkästä aikaa lapsivapaalle minun vanhempieni vahtiessa pikkuisia illan ajan. Suuntasimme Anun entisen opiskelutoverin valmistujaisiin Helsinkiin illaksi ja olimme sopineet, että minä ajaisin takaisin, koska meistä kahdesta en juonut koskaan. En ollut absolutisti, mutta en vain juonut. Anulla oli päällään siihen aikaan muodikkaat musta lyhyehkö halkiollinen kotelohame, valkoinen isonappinen, olkatopattu takki ja nyt muodikkaaseen polkkamittaan leikattuun tummaan kiharatukkaan oli yhdistetty isot, kirkkaanpunaiset korvarenkaat. Itselläni oli perusasiallinen suorat housut, valkoinen paita ja tummansininen puvun takki. Hän oli lähtenyt bilettämään ja minä olin hänen seuralaisensa!

Tulimme juhlapaikalle perussiistin näköiseen ravintolaan ja tunnelma oli iloisen rauhallinen. Anun ystävän perhe oli siellä ja tarjoilija toi alkumaljat. Istuimme pöydän ääreen ja annoin oman maljani Anulle.

-"Juotan sut känniin ja käytän sua hyväksi tänä iltana" vitsailin kuiskaten hänen korvaansa. Anu tyrskähti ja töksäytti minua kylkeen kyynärpäällään.

Pian vieraat olivat paikalla ja Anun ystävä piti lyhyen tervetuloa-puheen, jonka jälkeen kilisteltiin alkumaljat. Tämän jälkeen alettiin tarjoilla alkusalaattia ja pikkupurtavaa. Pöydissä oli muutamia shampanjapulloja ja reilusti vichy- ja jaffapulloja. Otin yhden vichyn ja avasin sen lähellä olevalla korkinavaajalla. Illan mittaan kuunneltiin kiitospuheita, hauskoja tarinoita ja kilisteltiin pari maljaa ja orkesteri alkoi soittaa kahvitarjoilun aikana jotakin hitaahkoa jazzia. Tarjolla oli myös konjakkia. Anu oli tylsistyneen näköinen, vaikka saikin vaihtaa kuulumisia monen vanhan tuttunsa kanssa. Ei hän tullut tänne tätä hakemaan, vaan jotain räväkämpää!
 
vierailija
Tylsistyksissään hän oli kippaillut muutaman shampanjan tarjoilupöydältä ja nyt näytti maistuvan konjakki. Välillä hän huojahteli ja hihitteli kovaan ääneen ystäviensä kanssa. Tämä ei vaikuttanut hyvältä! Anu alkoi pyörittelemään kaulassaan roikkuvaa vaaleansinistä, hehkeästi hänen ruskettuneeseen ihoonsa sopivaa helmikaulakoruaan ja vilkuili välillä minua jännän vijlailevasti.

Kaunis nuori vaimoni jatkoi hihittelyään tunkeutuen hieman kömpelösti kylkeeni kiinni ja ajauduimme ravintolan salin reunalle. Hän vilkaisi minua jälleen merkitsevästi, työnsi lisää kohti nurkkaa ja hihkaisi korvaani hiukan liian kovaa:

- "no nhyt alan olla kännisshä! Mitesh she hyväkshikhäyttö?" ja kikatteli perään.

Katsoin nolona ympärilleni ja naurahdin väkinäisesti ja aloin miettiä hyvää tekosyytä poistua asiallisen jäykästi käyttäytyvän juhlaväen keskeltä ulos, mutta Anulla olikin muut suunnitelmat mielessä!

Hän nappasi minut käsikynkkään vieden minua kovasti poispäin ja huikkasi kovaäänisesti hihitellen ystävilleen:"meidän - öö - pithää mennä nyt thonne" ja vei meidät ripeästi kopistellen korkokengillään ja kohtalaisesti hoippuen kohti pientä käytävää, jossa luki "vain henkilökunnalle". Aloin estelemään ja yritin sanoa jotakin, mutta Anu painoi huulensa huulilleni ja suuteli intohimoisesti. "Ota minut - vai aloitko pelkäämään?" hän sanoi ja kiusoitteli nostellen hameensa helmaa.

Pelkäämään? Ei hitossa! Nyt mentiin, ajattelin, vaikka olinkin ihan vesiselvä!
 
vierailija
Hämärässä käytävässä edempänä oli komeron ovi, jossa ei lukenut mitään, mutta vein hoipertelevan ja innosta hykertelevän Anun käsikynkässä sinne. Komerossa ei ollut valoja päällä, mutta kolistelimme itsemme sinne ja nostin Anun riuskasti istumaan jonkin tukevan, metallisen viileän ja sileän tason päälle ja aloin suutelemaan häntä samalla, kun hiplailin hänen sisäreisiään.

Hänen sukkahousunsa olivat aivan märät haarovälistä.

-"Ahaa, olet tainnut suunnitella tätä jo vähän aikaa", kuiskasin hymyillen hiljaa hänelle pimeydessä.

-"No totthakai! vähäksh thäällä on thylshää!" Anu hihkaisi naurahtaen kaikkea muuta kuin hiljaa.

Otin hänen tyylikkään bleiseritakkinsa kiihkeästi pois ja heitin sen komeron pimeyteen ja samalla aloin napittaa hänen paitaansa auki kiireesti ja heitin senkin pois. Yritin avata rintsikoita, mutta ei siitä tullut mitään, kun Anu heilui ja kujerteli korvaani - ja oli aivan pimeää. Naurahdin hänelle takaisin ja sanoin: "tehdääs näin" ja pudotin olkaimet samalla, kun tempaisin rinnat ulos rintaliiveistä. Suutelin hänen pehmeitä ja koholla olevia kauniita rintojaan intohimoisesti samalla kun Anu alkoikin pyörittelemään polveaan haaroväiissäni.

-"Ahaa, thäällähän on jothain kovaa" hän tuumasi kovaan ääneen ja tuli alas siltä, millä olikin istunut. Hänen ihanan pyöreä ja timmi takamuksensa osui seinään ja samalla hän laittoi vahingossa valot päälle.

-"Olemme shiivoushkhomerossha!" Anu huudahti ja repesi nauraa kikattamaan äänekkäästi.

Iso pönttöpölynimuri, jonka päällä Anu oli äsken istunut, muuttui pian minun istuimekseni, kun humaltunut rouvani työnsi minut sen päälle ja nosti toisen jalkansa röyhkeän ja estottoman leveästi jalkani päälle. Hän alkoi juuri ja juuri pystyssä pysyen liu'uttaa kättänsä sisäreittään pitkin sisään päin ja hivelöi hellästi samalla toisella kädellään toisen rintansa nänniä.

-"Tykkääksh kattella, hä?" hän kysyi häpeämättömän halukas hymy huulillaan, joita hän lipoi kielellään.

-"Mmmm, kyllä tykkään" vastasin huumaantuneena ja iloisena tästä yllätyksestä ja tunsin, kuinka suorat housuni eivät ainakaan keskikohdastaan enää olleet laisinkaan suorat.

Anun ilme muuttui yhtäkkiä dramaattisen päättäväiseksi ja hän avasi rintaliivinsä ja heitti ne nurkkaan. Hän laski jalkansa ja alkoi laskeutua tiukasti, palava katse leimuen tuijottaen minua suoraan silmiin, pikkuhiljaa alaspäin ja alaspäin lopulta kyykistyen eteeni ja alkoi työntää kättään hameensa sisään. Katselin hänen vakavaa ilmettään, siroa ja herkkää kaulaansa, hänen kättään joka hellästi, mutta päättäväisesti pyöri hänen täyteläisen ja kiinteän rintansa päällä hiplaten ihanan vaaleanpunaista nännipihaa, hänen ohutta vatsaansa joka keinahteli halukkaasti, toista kättään, joka alkoi tehdä halukkaita vetoja hameen alla.

Hänen koukistuneet jalkansa alkoivat nytkähdellä vetojen tahdissa. Hänen painuessaan yhä alemmas täydellisen kauniiseen kyykkyasentoon, hänen kiinteät reidet ja pohkeet puristuivat yhteen saaden hänen jalkansa näyttämään hyvin lihaksikkailta ja notkean meheviltä. Olin aivan hiljaa ja äärimmäisen kiihoittunut, mutta Anu alkoi voihkimaan äänekkäästi vetojensa tahdissa.

Katsoin ympärilleni ja mietin kuumottuneena, että mitä jos joku kuulee. Tuo jazz ei ole niin kovin äänekästä musiikkia.

-Äh!, ajattelin, nyt pois tuollaiset ajatukset! Tämä tapahtuu vain kerran elämässä! Anu liu'utti omaa sormeansa kiemurrellen kyykyssä haarat levällään väristen ja ulisten, poissa tästä universumista, ja lopulta autuaan raukeasti hymyillen päästi ilmoille yllättävän hiljaisen ja pitkän voihkaisun.
 
vierailija
"No!" ilkikurisesti hymyilevä vaimoni kysyi minulta, mittaillen samalla varmasti hyvin häkeltynyttä ilmettäni ja kiihottunutta fyysistä olemustani. -"Miltäsh nhäytti?"

Anu odotti vastaustani himokkaan näköisesti niellen katseellaan minua ja noustessaan yläs, samalla riisuen herkillä sormillaan hitaan seksikkäästi pyöritellen korkkareitaan, sukkahousujaan ja hamettaan - ja pikkuhousujaan.

-"Boing boing boing" sanoin ja näytin samalla kivikovaa housujeni etumusta, jonka sepalusta samalla aukaisin.

-"Oho, poika! Nyt shitten panet mua!" Anu komensi suoraan naurahtaen. Nostin Anun vyötäröltä miehekkäästi ja laitoin hänet pönttöimurin päälle jälleen, missä hän levittikin odottava hymy huulillaan jalkansa apposen avoimeksi samalla, kun katsoi röyhkeän himoitsevasti minua. Hän oli huomaamattani pujottanut korkkarinsa takaisin varpaidensa päillä ja nyt ne roikkuivat seksikkäästi hänen varpaidensa kärjessä luoden elegantit varjot kauniin kiinteiden pohkeiden päälle.

Otin hänen harjaantuneen lihaksikkaat jalkansa käsikynkkään kyynärtaipeisiini ja työnnyin hitaasti hänen sisäänsä. Hän huokaisi syvään ja hymyili viettelevästi. Työnsin toisen kerran ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä. Aloin työntelemään ja puristin hänen jalkojaan tiukemmin vasten kehoani ja kuuntelin kun hän alkoi jälleen voihkimaan ja vatsansa kohoilemaan. Laukesin rennosti hänen sisäänsä ja hän hymyili tyytyväisen näköisenä, naurahti ja nousi ylös horjahdellen.

-"No nyt thäällä ei oo enää thylshää" hän kuiskasi korvaani ja puraisi hellästi sen nipukkaa ottaen horjahtaen vielä minun vyötäisiltäni halausotteen.

Laitoimme rennosti jutustellen ja hihitellen komerossa vaatteita takaisin päälle, kun käytävässä syttyi valo ja alkoi kuulua askelia.

-"Moi. Voiks mä auttaa?" kuului lähestyvä miesääni kysyvän.

Sain juuri ja juuri paniikissa housut kiinni ja Anu sai juuri ja juuri hameen ja paidan päälle, kun mies avasi oven ja jäi tuijottamaan suu auki. Anu hoippui lähemmäs miestä ja tokaisi - "Me- öö - tharvittiin jusht thällaishta!" ja nappasi oven vieressä olevan mopin käteensä romahtaen käytävälle äänekkäästi kikattaen sen kanssa.

-"Ai! Ai jaa, no ei sitten mitään!" kaljupäinen kokin asustukseen pukeutunut mies sanoi punastuen ja lähti hieman huvittuneena ja päätään pudistellen pois.

Keräsimme vaatteemme ja puimme päällemme niistä enimmän osan - autoin Anua vaikeimpien kanssa, sillä hän oli tainnut juoda sen verran reippaasti, ettei napittamisesta meinannut tulla mitään - ja poistuimme hyvillä mielin rennosti edelleen kovin jäykkähenkisen juhlatilan sivuitse kohti ulko-ovea.

Siinä toivotellessamme hyviä öitä vastaan tulleille tutuille Anu alkoi kävellä todella heikosti ja puhui juuri tuskin lainkaan toisille. Kun pääsimme narikkaan hakemaan ulkotakkeja hän rojahti kokonaan hartioideni varaan ja sanoi :"mulla on huono olo".

Nyt tuli kiire!

Olimme juuri ja juuri päässeet ovesta ulos kirpeään yöpakkaseen, kun hän alkoi voida pahoin ravintolan oven vieressä olevan tuhkakupin juurelle. Anun ystävän isä jäi tuijottamaan ihmeissään siihen paikalle ja kysyi palava savuke kädessään huolestuneena:"onko kaikki hyvin?".

-" Öö - Raskauspahoinvointia" sanoin ilkikurisesti ja talutin kalpean ja vaisun Anun autoon.

Anu voihki ja önisi auton penkillä ja käski kahteen kertaan pysähtyä matkan varrella, jotta hän voisi oksentaa ovesta ulos. Pikkutunneilla saavuimme takaisin kotiimme, jossa sekä isovanhemmat, että lapset jo nukkuivat.

Mitenkähän vauva on reagoinut poissaoloomme, onko kaikki mennyt täällä hyvin mietin samalla, kun kannoin nukkuvan Anun sylissäni sänkyymme. Meinasin kompastua pimeässä ja romautin hänet varomattomasti omalle puolelleen sänkyä, johon hän lösähti önähtäen "mitäsh poika phidit" ja jatkoi uniaan.

Toin hänelle vettä ja särkylääkkeen sängyn viereen ja kylmän kääreen pään päälle. Ilta oli ikimuistoinen ja sen seuraamus oli kuin olikin hedelmällinen; lapsi, terve potra poika, syntyi melkein heti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa -90
 

Yhteistyössä