18-vuotias ei osaa laittaa ruokaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hölmistynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hölmistynyt

Vieras
Siinähän se ongelma siis on. Tänään kun oli tuolla tyttärellä siis vapaapäivä niin piti hänen tehdä pikkusisaruksille ruokaa. Olin ihan ohjeet antanut ja jättänyt vielä keskelle keittiön pöytää. Vähän aikaa sitten keskimmäinen soitti ja sanoi että kana oli mustaa ja pasta raakaa. Tyttö ollut yhtä tunari 16-vuotiaasta asti, kun ruokaa alkoi laittamaan.

Vaatteet kyllä saa puhtaaksi ja osaa käyttää hyvin pesukonetta, mutta esim. silittäminen on ihan hepreaa, siksi tyttären vaatteet ovatkin ryppyisiä. Kysymys ei ole siitä, etteikö olisi ennen tehnyt näitä hommia, aloitti kaikenlaiset ruuanlaitot sun muut siitä kuudentoista korvilla. Ei myöskään ole ilmaissut, että ei pitäisi kyseisistä jutuista, ihan mukisematta kaiken tekee.

Myös ompelu on tälle tytölle käsittämättömän vaikeaa. Jos paidasta irtoo nappi ja minä en suostu ompelemaan sitä, paita laitetaan kaapin perälle. Jos tyttö ompelee napin itse niin se tipahtaa siitä taas seuraavana päivänä. Vaikka olen näyttänyt miten se pitää tehdä.

Minusta tämä on aika outoa, koska tyttö on päivittäin hevosten kanssa tekemisissä ja kai sielläkin jotain hieman samanlaista joutuu tekemään ? Mikä neuvoksi, eihän tuollainen voi muuttaa edes omaan kotiin :D
 
No en mäkään osannut moneen vuoteen tehdä "kunnon" ruokaa. Opettelin oikeastaan vasta 29-vuotiaana kun lapseni alkoi syödä kunnolla :D

Ja omilleni muutin 16-vuotiaana.
 
no mä oon tehny kaikenlaista jo paaaaljon pienemmästä saakka äidin kanssa, tiskit taisin tiskata 5 vuotiaana ekan kerran ihan omatoimisesti :) tee yhdessä sen tyttäres kanssa noita juttuja niin hän näkee kuinka kokkaat/ korjaat.... älä tee kaikkea puolesta
 
Alkuperäinen kirjoittaja harjoittelu tekee mestarin:

En olekaan tehnyt mitään puolesta viimeiseen kahteen vuoteen. Kaksi vuotta olen näyttänyt ja opettanut ja kerrannut ja silti tuo vain katsoo silmät pyöreenä :D oivoi, täytyy varmaan vielä kerran kertoa että mitä olisi pitänyt tehdä
 
Alkuperäinen kirjoittaja hölmistynyt:

No oot sä varmaan ne sapuskat tehny ainakin.... alottakaa jostain helposta, pistä se vaikka aina keittää perunat ja sit kun sen hallitsee niin siirrytte jauhelihan paiston opetteluun :p
 
Kyllä noita tyyppejä näkee ihan nelikymppistenkin joukossa ja kuuskymppistenkin joukossa. Eivät vaan osaa. Itse en muista, että mua ois opetettu ruuanlaittoon kotona, äitini vaan totesi, että hän osasi 19-vuotiaana hyvän teeveden keittää ja silti on siis oikeasti mitä parhain ruuanlaittaja. Kotona olin kyllä saanut leipoa aina kun halusin. Mutta mulle oli täysin itsestään selvää, että kun kotoa lähdin niin aloin ruokaa laittaa. Kuka muukaan sen ois hoitanut. Lisäksi siivoamisen hoidan niin pikkutarkasti, että siinä kalpenee armeijankin ohjeet. Tyttäreni näyttää kykenevän ainakin siivouksen osalta samaan pikkutarkkuuteen, ruuanlaittoon en ole millään muotoa ohjannut vielä kun on vasta 10-vuotias. Lisäksi tyttöni on käsistään taitava ja suuntaa sen mieluummin käsitöihin kuin leivontaan, itse siis pienenä mieluummin leivoin. Eli minusta se on sisäsyntyistä nuo taidot, niitä voi opetella, mutta taitavaksi ei tule jos sitä jotain ei vaan ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hölmistynyt:
Alkuperäinen kirjoittaja harjoittelu tekee mestarin:
no mä oon tehny kaikenlaista jo paaaaljon pienemmästä saakka äidin kanssa, tiskit taisin tiskata 5 vuotiaana ekan kerran ihan omatoimisesti :) tee yhdessä sen tyttäres kanssa noita juttuja niin hän näkee kuinka kokkaat/ korjaat.... älä tee kaikkea puolesta

En olekaan tehnyt mitään puolesta viimeiseen kahteen vuoteen. Kaksi vuotta olen näyttänyt ja opettanut ja kerrannut ja silti tuo vain katsoo silmät pyöreenä :D oivoi, täytyy varmaan vielä kerran kertoa että mitä olisi pitänyt tehdä

No oot sä varmaan ne sapuskat tehny ainakin.... alottakaa jostain helposta, pistä se vaikka aina keittää perunat ja sit kun sen hallitsee niin siirrytte jauhelihan paiston opetteluun :p

Tää oli hyvä idea ! Täytyy vaan toivoa että tyttö olisi joskus kotona kun työt ja oma hevonen vie kyllä neidiltä tuota aikaa :)
 
No en mäkään osannut ruokaa tehdä kun kotoa muutin, enkä käyttää pyykinpesukonetta, silittämisestä puhumattakaan. Nykyään oon kyllä tosi hyvä ruoanlaittaja, pyykitkin tulee puhtaaksi. Silittäminenkin onnistuu, ei vaan kauheasti nappaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hölmistynyt:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hölmistynyt:
Alkuperäinen kirjoittaja harjoittelu tekee mestarin:
no mä oon tehny kaikenlaista jo paaaaljon pienemmästä saakka äidin kanssa, tiskit taisin tiskata 5 vuotiaana ekan kerran ihan omatoimisesti :) tee yhdessä sen tyttäres kanssa noita juttuja niin hän näkee kuinka kokkaat/ korjaat.... älä tee kaikkea puolesta

En olekaan tehnyt mitään puolesta viimeiseen kahteen vuoteen. Kaksi vuotta olen näyttänyt ja opettanut ja kerrannut ja silti tuo vain katsoo silmät pyöreenä :D oivoi, täytyy varmaan vielä kerran kertoa että mitä olisi pitänyt tehdä

No oot sä varmaan ne sapuskat tehny ainakin.... alottakaa jostain helposta, pistä se vaikka aina keittää perunat ja sit kun sen hallitsee niin siirrytte jauhelihan paiston opetteluun :p

Tää oli hyvä idea ! Täytyy vaan toivoa että tyttö olisi joskus kotona kun työt ja oma hevonen vie kyllä neidiltä tuota aikaa :)

Ne perusperustumpeloille tarkoitetut keittokirjat (jos yläasteen köksänkirjat on hukassa) on kanssa ihan hyviä =)
 
Ilmeisesti kuitenkin on päässyt ala-asteelta läpi? Ajattelin vaan, että kun siellä on köksää?

Mä kyllä vähän antaisin tukiopetusta ja opettaisin, että ruokaa katsotaan onko se valmista. Ei niin, että luetaan vaan että uunissa 30 minsaa ja suoraan pöytään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja et tälleen:
Köksänkirjan ohjeilla mäkin olen makaroonilaatikkoni ym. opetellut :D suosittelen.

Fleur de la Cour, aika ylimielisesti kirjoitit..

No sori vaan jos on ylimielistä, mutta kaikista ei vaan millään tule ruuanlaittajia eikä huushollin pitäjiä. Kyllä ne silti hengissä pysyy nykyaikana varsinkin.
 
No mun äitini on pian 60v ja hänellä on yhdeksän lasta eikä osaa vieläkään häävisti tehdä ruokaa ja pyykinpesukin on sitä, ettäkaikki vaan sekaisin 40 asteessa. Sitten jos joku pipo joskus kutistuu niin on iha ihmeissään, että miksei sitä muka saa laittaa kuivausrumpuun.
 
Yhteistyössä