15v ja silmälasit

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hei! Avasin aiheesta ketjun jo toiselle palstalle, mutta vastauksia ei liiemmin tullut. Eli, 15v poikani oli jo pitkään valitellut päänsärkyä ja outoa oloa. Vein hänet tutkimuksiin silmälääkärille, kun hän myöskin totesi, että silmät tuntuvat oudolta. Tutkimuksissa todettiin voimakas piilokarsastus, johon määrättiin prismahiotut silmälasit. Lisäksi hänellä oli likinäköä yllättävän paljon. Eli laseissa on sekä miinusta että prismaa. Lääkäri kehotti käyttämään laseja koko ajan.

Ongelma on se, että poikani otti asian todella raskaasti, ja on ollut mieli maassa siitä lähtien. Hän pelkää, miten muut suhtautuvat siihen, että yhtäkkiä hänellä on silmälasit. Hän on vielä siinä iässä, että tytöt ovat alkaneet kiinnostaa jne. Miten voisin rohkaista häntä ajatukseen, että silmälasit eivät ole maailmanloppu? Itselläni ei ole laseja, joten en voi itsekään toimia esimerkkinä niiden käytössä
 
vierailija
Todella monella on nykyään lasit. Kai hän nyt sai valita mieleisensä kehykset rauhassa.? Varmasti sitten kun lasit on valmiit ja yhtä äkkiä näkeekin taas kunnolla niin on tyytyväinen
 
vierailija
Todella monella on nykyään lasit. Kai hän nyt sai valita mieleisensä kehykset rauhassa.? Varmasti sitten kun lasit on valmiit ja yhtä äkkiä näkeekin taas kunnolla niin on tyytyväinen
Tietenkin sai ja löysikin yhdet tyylikkäät. Hän ei murehdi sitä miltä hän näyttää laseissa vaan juuri sitä, miten muut ihmiset suhtautuvat siihen, että hänellä on nyt lasit.
t. ap
 
vierailija
Yläkouluikäisellä ne lasit on aika paha paikka, jos ei niitä ole ennestään ollut. Meidän tyttö ei tuon ikäisenä halunnut laseja, oli siinä rajalla, että tarvitseeko vai ei, paremmin niillä laseilla näkisi, jolloin hänelle sanottiin, että voi ihan itse päättää, haluaako vai ei. Kun yläkoulu loppui, tyttö hankki lasit.

Oikeasti muut ei juurikaan mitenkään reagoi niihin laseihin, koulussa tosin voi olla joku kiusaaja, joka keksii aina jonkin kiusaamisen aiheen.
 
vierailija
Parempi vaan alkaa käyttämään saman tien koko ajan, niin kaikki huomaavat että hänellä on lasit. Sitä nopeammin ihmiset tottuvat näkemään hänet silmälaseissa, enkä usko että se ketään pahemmin hetkauttaa
 
vierailija
Hän tottuu niihin pian ja luultavasti kaveritkin. Mun toinen lapseni on saman ikäinen, lasit olleet jo.. mitähän siitä on, ekaluokkalaisesta lähtien muistaakseni.

Muistan, että mun luokalla yläasteella ja varsinkin lukiossa oli tosi monella pojalla lasit. Sano, että tekee fiksun näköisen ;) No ei, siis se silmien terveys ennen kaikkea! Tsemppiä!
 
vierailija
Piilokarsastusta voi ilmeisesti korjata leikkauksella? Kuten likinäköisyyttä, mutta voi olla että näitä ei tehdä vielä teini-ikäiselle.

Jos poika on pärjännyt tähän asti ilman laseja, niin luultavasti hän näkisi tarpeeksi hyvin piilareilla että voi käyttää niitä just esim. urheilussa tms, vaikka pääaikaisesti pitäisikin käyttää niitä laseja.

Itsellä on ollut lasi 12-vuotiaasta, teini-iässä ne kulki välillä vain repussa koulutunneille ja taas välkällä reppuun. Mutta kyllä lukioiässä käytin niitä jo koko ajan, toki itse käytin siinä ohessa myös piilolinssejä. Ne vaan kuivattaa silmiä herkästi ja alkaa tuntumaan ikäviltä.

Laseista tulee vuosien jälkeen osa omaa persoonaa, enää en oikein osaisi olla ilman.
 
vierailija
Ostakaa trendikkäät lasit sille

Mun eka poikkis kauan sitten käytti noloja laseja. Ne häiritsivät minua, mutten kehdannut sanoa. Teräksenväristä metallia, erittäin kulmikkaat ja nenän yli meni 2 vaakasuoraa palkkia. Niin setämäisiltä tuntui. Hyi. Olin hänen kanssaan 2 vuotta iässä 16-18.
 
vierailija
Ei tuon ikäisiä kiinnosta kauheasti, kellä on lasit ja kellä ei. Luulenpa että jos poikasi ottaa itsevarmasti lasit käyttöön, niin kukaan ei reagoi/huomioi niitä millään tavalla, korkeintaan voi saada kehuja jos on hienot kehykset. Minkäänlaista negatiivista huomiota tuskin tulee, usko pois.
 

Yhteistyössä