12-vuotiaan itsetyydytys

  • Viestiketjun aloittaja mitä tehdä
  • Ensimmäinen viesti
mitä tehdä
Onko muut törmänneet samaan. 12-vuotias tyttöni harrastaa itsetyydytystä suihkun alla. Eilen satuin vahingossa näkemään. Tiedän että itsetyydytys on ok, mutta jotenkin hämmennyin tuosta.Mistä oli keksinyt/lukenut tuon suihkuhomman. Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia??
 
ihan ok
hei,

Eipä kai tuossa ole mitään ihmeellistä. Itse olen ollut samaa ikäluokkaa tyttäresi kanssa, kun hoksasin, että suihkua voi käyttää noinkin..

En kyllä olisi halunnut, että ketään ottaa asiaa puheeksi kanssani, oli kuitenkin sen verran intiimi juttu, ja mielestäni kuului tuohon ikään.

Enpä itsekään isosiskoni kanssa maininnut mitään pikkuveljelleni/vanhemmilleni, kun siivotessa löysimme veljen patjan alta miestenlehtiä, ikää pikkuveljelläkin tuolloin muistaakseni 12-13- vuotta.

Eli tuollaiset jutut kuuluvat mielestäni tuohon ikävaiheeseen, ja nuorta ei pidä nolata liialla keskustelulla huomaamistaan asioista, mikäli nuo jutut pysyvät ns. normaalin rajoissa.
 
älä huoli
muistelen itsekin keksineeni saman suunnilleen tuossa iässä. Ihan normaaliksi naiseksi olen kasvanut, joten älä suotta kanna huolta moisesta.

Pikku tyttärestäsi on tulossa nainen!
 
Minä aloin masturboimaan muistaakseni 6-7 vuotiaana. Mitä väärää siinä on?

Ihminen on seksuaalinen olento, myös pienet tytöt ja pojat ovat. Parempi kai tulevaa aikuisuutta ja seksielämää ajatellen on lapsen oppia, miten tuottaa ensin itse itselleen nautintoa, että voi sitten myöhemmin harrastaa sitä muiden kanssa tietäen mitä haluaa.

Ja kysymykseen mitä sinun pitäisi asialle tehdä? Vastaus on "et mitään"!!! Se ei ole sinun asiasi, koska mitään vaarallista tai rikollista ei ole tapahtunut. Vai haluaisitko sinä, että joku tulisi sinulle kertomaan nähneensä sinut masturboimassa ja kyselemään, mistä olet moista saanut päähäsi???...
 
vierailija
Onko muut törmänneet samaan. 12-vuotias tyttöni harrastaa itsetyydytystä suihkun alla. Eilen satuin vahingossa näkemään. Tiedän että itsetyydytys on ok, mutta jotenkin hämmennyin tuosta.Mistä oli keksinyt/lukenut tuon suihkuhomman. Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia??
Olen itse aloittanut itsetyydytyksen samassa ikäluokassa suihkun alla pornoo katellessa
 

Yhteistyössä