11/08 masunkasvattajien murut *heinäkuussa*

Heh, meillä tulee pumpulihääpäivä elokuun lopussa... Vähän hassuja noi kyllä ovat :D
Musta vähän hölmöä että 70v. päivä on rautahäät?! Vois joku vähän nätimpi nimi olla :)

Käytiin tuossa kaupungilla rattailla (tosin autolla mentiin)... Kelalla ja Postissa piti käydä.. Nähtiin samalla kaveria ja nyt lapset syötettynä kotona ja odotellaan koska lähtevät nukkumaan =)
 
Heissan taas! Me kotiuduttiin eilen kesälomareissuilta. Isäntä palaa keskiviikkona töihin, joten yhteinen loma on nyt hetkeksi lomailtu. Mökkeiltiin melkein koko neljä viikkoa. Yksi reissu tehtiin toiselle mökille ja sitten käytiin viime viikolla ajelemassa Turussa, Raumalla, Lapualla ja Power parkissa. Minutkin saivat ukko ja lapset houkuteltua kaameisiin laitteisiin. Aika hurjia härveleitä pohjanmaalla oli :) Nyt sitten on taas mukava päästä saniteettien pariin kotiin. Pyykkikone on laulanut ja matot odottais pesijää.

Lomaa olis kyllä tarkotus jatkaa mun vanhempien mökillä taas perjantaina. Mennään mummon ja papan "iloksi" varmaan viikoksi mökkeilemään. Lapset jo odottaa näkevänsä toisetkin isovanhempansa. Mies on tosi onnellinen, kun saa hetken hengähtää yksin kotona.

Kovasti täällä on lapset lähteneet liikkeelle! Meillä Leo pysyy jo pieniä hetkiä tasapainossa seisomassa ilman tukea. Ja maahan laskeutuminenkin on jo hallittua. Ja tukea vasten kävelykin jo sujuu, mutta useinhan tuo konttaa mieluummin, kun niin pääsee paljon nopeammin eteenpäin.

Kylläpä te jaksatte myös käydä tuulettumassa. Mä en ole pitkään aikaan käynyt missään. Mun seuraava päivä kuluu sitten niin väsyneenä, että ei ole huvittanut lähteä ja kaamean kankkusenkin saan jos juon muutamaa siideriä enemmän :D Kai mä olen parhaimmillani näissä kotinurkissa. Mies kyllä toisinaan käy kaljalla kaveriensa kanssa, mutta me treffaillaan mun kaverien kanssa yleensä lasten kanssa. Joskus tietty vois viritellä jotain saunailtaa ilman muksuja.

Mun tartteis varmaan kanssa lähteä potta ostoksille. Tai sitten jos vaan tilais jonkun potan netistä. Päästäis vähän istuskelemaan ja treenaamaan pottailua.

Nyt vaan odottelen tässä, että sade taukoais ja pääsis vähän ulkoilemaan. Mutta sitä ennen kyllä heitän muutaman mansikan näihin kapeisiin kasvoihini :D
 
Maria: mie oon melkein kaiken saanu sappisaippualla irti, luumusta ei muistaakseni oo erityisempiä kokemuksia

Ei taas oikeen jaksa kirjotella - tai siis on koko ajan jotenki niin kiire, että on sata muuta asiaa oottamassa!
- kelalla myöki käytiin tänään kotihoidontukihakemus viemässä
- leevi nous tänään seisomaan tukea vasten ihan lattialta asti. Huteraa on seisominen, pitää vähän olla varmistelemassa
- kovasti tapailee sanoja, yrittää matkia kaikkea mahollista! Muutenki höpöttelee tosi paljon
- ja nuutti on edelleen niiiiiiiiiin AKTIIVINEN että huh sentään!!!!!
 
Sappisaippuasta tietävät, lähteekö sillä paidoista appelsiini/mandariinitahrat, sekä mustaviinimarjamehut pois?
Esikoisella on ties kuinka monessa paidassa kyseisiä tahroja, eikä tavan pesussa tabort-esikäsittelyllä ole lähteneet.. Harmittaa kun taas yksi paita pilalla :snotty:
Meillä kun pääasiassa tytöillä paidat vaaleanpunaista, keltaista, ym. vaaleaa jossa varmasti tahrat jäävät näkyville... :kieh:
 
just kirjauduin ulos facebookist ku kattelin ihmisten tän kesän hää kuvia ja sain taas asiasta itelleni pahan mielen ja sit tekin puhutte häistä :ashamed: meillä kun ei naimisiin haluta :snotty:

mut mukavia hääpäiviä teille kuiteskii :heart:


pyykkiä oon pessyt jo 4 koneellist ja silti huomiseks jäi vielä 1 koneellinen

:eek:

ähh en keksi mitään järkevää kirjotettavaa ees ku veti mieli taas nii pohjalle :/

:wave:
 
Heippa vaan pitkästä aikaa!

En oo jaksanut/mukamas ehtinyt kirjotella pitkään aikaan, joten aika ulkona olen teidän jutuista...

Kyllä teillä vaan on taitavia vauvoja kaikilla :eek: . Tukea vasten nousevat seisomaan ja ottavat askelia, huh! Ei meillä vaan :snotty: . Nyt parina päivänä tyttö on hoksannut tuon ryömimisen ja menee jo pidempiäkin matkoja... ja minnes muualle kuin laatikoille, kaapeille johtoihin ym. :kieh: Mutta meillä ei siis istuta ilman tukea, seisomisesta nyt puhumattakaan. Mutta aika samassa tahdissa menee tämä kehitys kuin esikoisen kanssakin, joten kaikki sitten aikanaan.

Hampaita tytöllä on jo 8 kpl ja lisää on ilmeisesti tulossa, oireet on taas sen mukaiset. Muuten kaikki oikein mallillaan ja neiti on pääsääntöisesti oikein tyytyväinen, varsinkin jos asiat menee just niinkuin hän haluaa :whistle:

Noista tahroista... mä luotan pinkkiin :D . Eli Vanish esikäsittelynestettä (vai mitä lie) laitan tahroihin ja sit koneeseen. Hyvin on lähtenyt mustikat ja kaikki. Vanhat tahrat ei kyllä enää irtoo, mut tuoreet kyllä. Tota sappisaippuaa tekis kyllä mieli munkin kokeilla.

Meilläkin oli eka hääpäivä, mut mä unohdin sen :ashamed: . Mut onneks mieskään ei muistanut, joten ei hätää :D

Mut nyt täytyy lähteä orrelle että jaksaa, huomenna edessä Puuhamaan reissu :)

Täytyy taas yrittää aktivoitua täällä, ettei ihan putoo kärryiltä :wave:

HC ja tyttönen
 
Ihme on tapahtunut, tyttö nukkui EKAN YÖ PUTKEEN :eek: Tää on ihan outoo, mutta on kyllä niin jo odotettukin :D

Tein aamulla suklaamuffinseja sekä sämpylöitä, leipä vielä uunissa...
Siskoani odotellaan kylään =)
 
Luminka: toivotaan etytä nukkuu vastedeskin. Meillä myös Leevi nukkunut kaksi yötä heräämättä, molempina öinä kerran olen tutin laittanut.

MInkälaisella aikataululla tuo maitoon totuttelu piti tehdä?
Tänään aamulla aloitin ja annoin n.1rkl viiliä jossa oli seassa marjasosetta. Annanko huomenna enemmän? ja sit loppuviikosta jo niin paljon ku syö? Millos sit siirtyy maitoon? sehän piti lantraten mennä(suurin osa korviketta ja vähän maitoa)?
Ei oo minkäälaisia muistikuvia miten esikoisen aikaan tuli tehtyä, mut jospa täältä joku osais auttaa.
 
Onnea täysistä öistä! Meillä vielä täydet yöt aika harvinaista herkkua. Tosin, joskus niitäkin ihmeitä tapahtuu. Onneks tuo ukkeli herää yleensä aina vaan kerran yössä ja silloin yleensä aina annan sen maitopullon. Joskus jos vaan vähän ähisee sängyssään, niin laitan tutin ja silläkin sitten voi nukkua aamuun.

Mulla ei ole kanssa mitään mielikuvaa maitoon siirtymisestä. Mäkin mielellään otan tietoutta vastaan :D

Meillä on tullut pojalle paljon painoa viime kuukauden aikana. Ihan mahdoton juntti puntti on, kun pitäis sitä kanniskella. No, saapanhan vähän itse lihaskuntoharjoitusta :) Epäilen, että kymppi on kirkkaasti rikki! Perjantaina meillä on rokotetutkimuksen lääkäri, niin sitten saavat mitata jäppisen. Neuvolalääkäri meillä on vasta yhdeksän kuukauden kohdalla, kun ajat olivat taas kaikki varattuja :|

Ihania herkkuja Luminka olet leiponut :p Mä yritän olla tekemättä herkkuja, etten niitä niin paljon popsisi. Tosin Anzkulin ohjeen pesto-valkohomejuustopiirakan ajattelin väsätä tässä joku päivä :p
 
Aamupäivää! Kyllä täällä vaan aurinko paistaa B)

Onneksi en sitten eilen muistanut sitä Kelaa. Tänään kun oltiin just lähdössä Kelaan kävelee, sinne on kuitenkin aika matka, tuli posti luukusta ja Kelalta kirje. No avasin sen ja siellä oli jo päätös! Olin siis viemässä kotihoidontukihakemukseen liitteitä, jotka piti viedä ennenku saa päätöksen. Noh, päätös tulikin jo ilman liitteitä ni eipähän tarvinnutkaan mennä. Mentiin sitte vaan lähikauppaan, ku olin luvannu esikoiselle ristikkolehden. (se lähtee tänään jo reissuun, eka Helsingis loppuviikon, lauantaina viikoks Espanjaan...snif)

Meilläkin on yöt nukuttu nyt tosi hyvin! Joka yö about kuudelta herää ekan kerran ja sit oon ottanu viereen tissille ja jatkettu unia. On kyl ollu niin hieno fiilis kun ei oo tarvinnu keskellä yötä valvoa! Vielä ku sais ton kuudelta heräämisen siirrettyä vaikka tunnilla eteenpäin ni jaksais nousta iteki sit heti että Lumi oppis selkeemmin että sillon ku nukutaan, ei syödä. Nyt vähän omaa laiskuuttani oon sit kuudelta ottanu viereen syömään.

Eilen kaivoin taas ompelukoneen esiin ja tein yhen L-koon taskuvaipan. Lumille on mahtanu tähän asti M koot oikein hyvin. Nyt alkaa jäädä pieniksi. Ei vaan tälleen kesällä oikeen innosta ommella kun meillä on sisällä koko ajan ihan järkyn kuuma ja mä hikoilen jo tekemättä mitään.

Maitoon totuttelusta en osaa sanoa mitään. En muista ollenkaan miten esikoisella tehtiin. Muistan hämärästi vaan, että 10kk iässä sillon sai antaa ihan tavallista maitoa. Ja en kyllä muista et oisin mihinkään korvikkeisiin lantrannut. Imetin esikoista kyllä 1v asti ja tavallista maitoa sai ruokailuilla. Nyt en oo edes ajatellut aloittavani vielä mitään maitotuotteita. Ehkä sit 10kk iässä jotain noita hapanmaitotuotteita alottelis. Sinäänsä mun korvaan toi keijun suunnitelma kuulostais ihan järkevältä ton viilin suhteen mut en kyl varmaksi tiedä. Toisin sanoen, ei oo musta mitään apua :LOL:

Mul on kauhee karkinhimo koko ajan ja epätoivoissani ostin sit jotain painonvartijoiden karkkeja (karppaajathan eivät karkkia syö :( ) No en avannut kyseistä pussia vielä, säästän sit ku oikeen hirvee mieliteko iskee. Nyt ehkä helpottaa ku toi tyttö lähtee reissuun, se on mussuttanu karkkejaan ihan tarpeeks mun läheisyydessä! Paino on ny tippunu vähän reilu 2 kiloo 6 päivässä. Mut ny pitäs olla ne nesteet tiputettuna ja todellinen painonpudotus voi alkaa!

Tsemppiä alakuloiset ihmiset! Mulla vähän vaihtelee tää mieliala. Itken herkemmin nyt kun noi lääkkeet oon lopettanut mut muuten ihan ok olo.
 
Pikajuttuja taas:

- leevi sit eilen illalla kun seisomaanki nous niin otti sit askeleitaki tukea vasten! Monta kertaa "käveli" sohvan päästä päähän kaukosäätimen houkuttelemana ja nauro mahottoman kovasti koko ajan. Isi oli varmistamassa takana, huteria on askeleet vielä! Tänä aamuna sahas kans monta ja monta kertaa. Ja kyllä on poika innoissaan!
- meillä ollu sadepäivä ja kauhee kiukkupäivä leevillä ja kauhee hulinapäivä nuutilla ja mammaa väsyttää!
 
Ainiin: maitoon siirtymisestä ei oo mitään muistikuvia miten nuutin kans tehtiin. Mutta en ainaka lantrannu mitenkä kun imetin reilu vuotiseks. Sit vissiin ruualla aina pikkusen annettiin tavallista maitoa n. vuoden iästä eteenpäin. Viiliä, raejuustoa ja semmosia annettiin jo aikasemminkin.
 
keiju: hyvä että teilläkin mennyt yöt hyvin!

Dara:
hyvästi kyllä paino tippunut! wau...

Joskus talvella ajattelin että ei tää kahden pienen kanssa elo niin rankkaa ole. Nyt kun ajattelee niin on se sittenkin ollut. Huonosti nukuttuja öitä aina vaan :/ Siihen molempien sairasteluja ym. Tuntuu että meni koko talvi ja kevät ihme huurun peitossa. Vaikka ihanaa vauva-arki olikin, nautin niin paljon siitä kuitenkin =) Nyt saa haikeana muistella millaista oli kun toinen oli vielä pieni ja hauras :snotty: Ne ajat kun eivät koskaan tule takaisin...

En kyllä muista enää miten maitoon siirryttiin esikoisen aikaan, vaikka eipä siitä ole kuin reilu vuosi aikaa :D Viiliä ja jogurttia annoin alkuun, pieniä määriä ekaks ja katoin tuleeko mahakipuja ym.. Ei tullut niin annoin sitten jo enemmän.
Puuroihin laitoin kans maitoa alkuun vähäsen vaan...
Oikeaa maitoa aloin antaa jossain 11kk+ , pieniä määriä ekaks korvikkeen sekaan. Mulla on vielä valokuvakin, paria päivää ennen 1v synttäreitä meni vika tuttelipurkki =)

Muita vielä jotka eivät ryömi? Tuntuu että meillä kohta ainut joka ei etene... :snotty: En oo vielä hirveen huolissani ollut, mutta kyllähän tuo pikkuhiljaa alkaa vaivaamaan jo! Ikää kuitenkin 2pv vaille 9kk!
Taaksepäin menee ja mahan varassa pyörii hyvin näppärästi...
 
iru
Moiks! Meillä tänään Ilmari 8 kk :heart: :eek: elikkäs Hari Maon kaksoset 9 kk :eek: :flower: Onnea!

Dara: Mullaki kankaat valmiina, pitäis alkaa piirteleen ja leikkeleen kankaat niin mummo vois sitte hurauttaa koneella ne. Minua ei ole suotu sillä lahjalla että osaisin koneita käyttää. Imuja ko tein pyyhkeistä niin sain saumurista 2 vai 3 kertaa neulat poikki :LOL: oisin oikeesti ite halunnu ommella mut äitini sanoi et mää teen ne loppuun :LOL: toivoton olen siis. Mutta autan kyllä parhaimpani mukaan eli leikkaan kankaat jne.. mitä osaan :D Hienosti oot saanu pudotettua painoa.. mulla pitäis ottaa itseä niskasta kiinni ihan oikeesti. On ylipainoa ollu jo ennen odotusta, ruokavalio remontti ja enempi liikuntaa pitäis olla! Mulla pitäis olla joku pt joka piiskais mua koko ajan.. herkkusuu olen vielä kaiken lisäksi :ashamed:

Luminka: Hienoa :flower: Toivottavasti jatkossakin tyttö nukkuu :D
 
tervehdys!

ihan ihme päivä, Vilho nukkunu päikkäreitä jo yli 2 tuntia ja yön nukkui aika kivasti, jostain neljästä asti sai lykätä tuttia mut nukkui silti melkein puol 7 (no nukahti vasta 11 illalla) ja sit vartin yli 8sta melki puol 11 asti!

onks se sit että toi liikkuminen on niin rankkaa.nyt ei enää peruuttele pahemmin vaan liikkuu paikasta toiseen pyörimällä/kääntyilemällä ja sit nouseskelee heijaamaan konttausasentoon koko ajan ja siinä on nyt oppinut varpailleen nousemaan ja muutamia ehkä vahinkoaskelia tullut eteenpäin (mut kädet ei oo seuranneet mukana)

ja hirvee juttelu päällä koko ajan (siis silloin ku asiat hyvin eli ei oo nälkä tms). eilen sanoi kerran taas selkeesti "äiti" mut räpläs kyllä samalla kirjahyllyssä olevaa laatikkoa että liekö sit tarkoittanut.. ;)

ja etusormi-peukalo otetta harjottelee kovasti varsinkin miehen tai mun nenään ja korviin(korvikset kiinnostaa ja hiukset). hauskaa kun ennen tarras koko kouralla tukkaan kiinni niin nyt nyppii hissun kissun sormillaan erillisiä hiuksia tarkasteltaviksi =)

perhana oon taas ihan unohtanut sen kelan hoitotukihakemuksen ja päiväkotijutut. en ees oikeen tajua miten niitä hoitojuttuja haetaan kun tammikuun alusta kai sit palaan pitkin hampain töihin ja pitäis tuo poika saada johki hoitoon,ei hajuakaan miten sitä hoitopaikkaa haetaan. haluisin mieluusti pojan laittaa perhepäivähoitajalle tänne Kallioon lähimaastoon että olis vähän helpompi alku. jotenkin en pysty tajuamaan ja sisäistämään sitä että poika pitää laittaa hoitopaikkaan kun ite oon saanu olla kotona äidin hoidettavana siskoni ja veljeni kanssa. äh,alkaa ahdistamaan... ois niin ihana jäädä hoitamaan poikaa kotiin ees siihen 3-vuotiaaks asti mut ei näillä asuntolainoilla... mur... :(

kauhee väsy päällä.tuleekohan ees ukkonen, on vähän semmoinen olo
 
ai niin luminka, ei meilläkään ryömitä, kieritään ja heilutaan konttausasennossa. mut hyvin pääsee paikasta toiseen kierimälläkin.jatkuvasti saa olla juoksemassa perässä kun menee "kielletyille alueille" eli räpläämään dvd-soittimen nappuloita tai rattaiden renkaita :LOL: "ei"-sanaan reagoi vaan vilkaisemalla silleen viattomasti (ja sit saa raivarit kun kiellän ja vien pois) ja sit kun näkee että lähden hakemaan poikaa pois niin kauhee mahahyppely päälle (siis mahallaan sätkii ja pomppii, niinkuin kala kuivalla maalla) että vielä jotain ehtis tekeen :D
 
Neuvolalääkäri 8kk


Sulkeissa 7kk käynti

Pituus: 76cm (73cm)
Paino: 9810g (9610g)
Pipo: 45.8cm (45.5cm)


Kaikki ok. Hieno ja jäntevä poika. Kasvaa komeasti ja on lähteny liikenteeseen. Juttelee. Sydän ja kivekset ok.

Ei Onni ois tahtonu pysyy yhtää paikoillaa siel :D Sai toisen pneumokokkirokotteen, suuttui mutta leppyi pian. =)

Seuraava neuvola 1v vasta :(
 
Moro ja pikamerkkiä. Sankarit tänään 9 kk :heart: ja se Wilman eka nökö tuli ikenestä yöllä läpi. Jee. Kehitystä. Oskari punnertaa itseensä karhunkävelyasentoon.Maitoa oon antanut pikkuhiljaa lisäten, alotin laittamalla puuroon tipan, ja nyt jo hörppivät mukista. Kuitenkin saavat tietty Nannia mutta näin meillä. Masut olleet kunnossa.

HM ja sankarit
 

Yhteistyössä