Kävinpä tässä vielä laittamassa pyykit aamuksi valmiiksi, että aamulla tarvii vaan nappia painaa, ja pesukone lähtee taas pyykkäämään likapyykkiä puhtaaksi.
On se nykyään vaan niin helppoa... onneksi, kun tuntuu, että tuollainen 1v taaperoinen kun opettelee syömään ihan itse, niin siinä ei ruokalapuista huolimatta alle viidellä vaatekerralla / päivä selviä, jos meinaa pitää tytön puhtaissa vermeissä.
Aamulla riisutaan yökkäri, joka on yövaipan vähän fuskattua kostea ja menee pyykkiin.
Päälle puhdas vaatekerta ja aamupalalle. Puuron jälkeen vaatteet pesuun ja toinen vaatekerta päälle.
Sama lounaan jälkeen. Ja välipalan. Ja päivällisen. Ja iltapalan. Ja sit vielä kun tuohon ynnää muuten päivänaikana likastuneet pari vaatekertaa... kun siis siskon maito kaatuu ja tämä taaperoinen ehtii sukeltaa siihen maitojokeen, joka virtaa keittiön lattialla ennenkun mie ehdin hakea luutua ja sit se puklu, mikä tuli, kun tyttö kaiveli kutisevia ikeniään ja työnsi sormet liian syvälle suuhun...
Välillä tuntuu, että vaikka tuon vuoraisi kurahousuilla ja sadetakilla syömisen ajaksi, niin sotkua tulee silti.
Kun olis edes kesä, niin vois syödä vaikka napa paljaana, ja sit vaan kävis suihkussa aina ruuan päälle, mutta talvella ei kehtaa sitäkään tehdä.
No juu... en mie siis tosissani, mutta taas on tainnut aika kullata muistot, tai sit nuo toiset ovat vaan olleet joko näppärämpiä lusikankäsittelijöitä... tai laiskempia, ja he ovat antaneet syöttää pidempään, että heidän oma motoriikkansa on vähän enemmän ehtinyt kehittyä ennenkuin he ovat halunneet lusikkaan tarttua...
Van niinhän se tuntuu olevan, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä... tuloksella millä hyvänsä, ja tyttö on nyt sit päättänyt että osaa lusikoida ruokansa ihan itse suuhun... vaikka sit sillä viispiikkisellä nyrkillä, jos ei muuten.
On se nykyään vaan niin helppoa... onneksi, kun tuntuu, että tuollainen 1v taaperoinen kun opettelee syömään ihan itse, niin siinä ei ruokalapuista huolimatta alle viidellä vaatekerralla / päivä selviä, jos meinaa pitää tytön puhtaissa vermeissä.
Aamulla riisutaan yökkäri, joka on yövaipan vähän fuskattua kostea ja menee pyykkiin.
Päälle puhdas vaatekerta ja aamupalalle. Puuron jälkeen vaatteet pesuun ja toinen vaatekerta päälle.
Sama lounaan jälkeen. Ja välipalan. Ja päivällisen. Ja iltapalan. Ja sit vielä kun tuohon ynnää muuten päivänaikana likastuneet pari vaatekertaa... kun siis siskon maito kaatuu ja tämä taaperoinen ehtii sukeltaa siihen maitojokeen, joka virtaa keittiön lattialla ennenkun mie ehdin hakea luutua ja sit se puklu, mikä tuli, kun tyttö kaiveli kutisevia ikeniään ja työnsi sormet liian syvälle suuhun...
Välillä tuntuu, että vaikka tuon vuoraisi kurahousuilla ja sadetakilla syömisen ajaksi, niin sotkua tulee silti.
Kun olis edes kesä, niin vois syödä vaikka napa paljaana, ja sit vaan kävis suihkussa aina ruuan päälle, mutta talvella ei kehtaa sitäkään tehdä.
No juu... en mie siis tosissani, mutta taas on tainnut aika kullata muistot, tai sit nuo toiset ovat vaan olleet joko näppärämpiä lusikankäsittelijöitä... tai laiskempia, ja he ovat antaneet syöttää pidempään, että heidän oma motoriikkansa on vähän enemmän ehtinyt kehittyä ennenkuin he ovat halunneet lusikkaan tarttua...
Van niinhän se tuntuu olevan, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä... tuloksella millä hyvänsä, ja tyttö on nyt sit päättänyt että osaa lusikoida ruokansa ihan itse suuhun... vaikka sit sillä viispiikkisellä nyrkillä, jos ei muuten.
Ja kaikki muovipussiharpakat voi suihkuttaa puhtaaksi ja uudestaan kayttoon! 
Mie mietinkin jo tuollaista viritystä... mutta ehkä myö pyykätään tää talvi ja keväällä sit syödään paidatta, jos taito ei ala karttumaan pikkuhiljaa.
- muistan kun Aurinkokunta tuli tayteen...
- että kyllä se aika vaan menee.