1 vuotiaan huoltajuus.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nuori äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nuori äiti

Vieras
Hei äidit, kyselisin ihan vaan miten vastaavissa tilanteissa teillä on sujunut.
Minulla on ex-avomieheni kanssa reilu vuoden ikäinen poika, huoltajuudesta pääsemme sopimaan ensi kuussa.
Erosimme pojan ollessa 11kuukautinen. Olen ollut pojan kanssa tiivisti, yökylässä hän on enne eroamme ollut kerran, itse olen 11kk aikana ollut poissa kotoa yhden yön. Mies auttanut iltaisin hieman lapsen kanssa, muuten ollut töiden lisäksi treenaamassa niin ennen kuin jälkeen töiden, tämän jälkeen nökötti aina tietokoneella ja murahteli.
Nyt eron tullen hän alkanut puhumaan järjestelystä, jossa poika olisi viikon minun luonani, viikon hänen kanssaan. Tähän en tule suostumaan kuolleen ruumini yli. Tämän muutaman kuukauden aikana poikamme on ollut isänsä luona yötä 2-3 yötä 2 viikossa, ja näistä öistä varmasti ainakin 3 viettänyt isänsä äidin luona, isä ollut kavereidensa kanssa. Tätä minulle ei ole kerrottu, sain tietää muuta kautta ja kun sanoin että lapsen äitinä minulla on oikeus tietää missä lapseni on yötä sain pilkan vastaukseksi, tahallaan kuulemma hankaloitan hänen elämäänsä.
Minä taas en ole tänä aikana vienyt poikaamme yökylään kertaakaan, minulle poikani kanssa oleminen ja turvallisen vakiintuneen ympäristön luominen ovat kunnia-asia.
Nyt mies alkanut vaatimaan että saisi ottaa syksyllä pojan 3viikkoa kestävälle karibian matkalleen. Sanoin tietenkin ettei kuuna päivänä käy, 3 viikkoa on hirveän pitkä aika alle 2 vuotiaalle olla äidistään erossa ja yleensäkkään poissa kotoa. Sen lisäksi hän ei ole menossa turisti kohteisiin vaan paikallisten luo asumaan. Koko idea kuulostaa minusta JÄRJETTÖMÄLTÄ. Tähänkin sain vastaukseski että miksi kuvittelen olevani niin korvaamaton, hänhän on isä. No, mielestäni kukaan joka on hitustakaan lukenut lapsen kehitys psykologiaa ei suosittele pienen lapsen erottamista äidistään pitkäksi ajaksi.
En halua viedä isää pojalta, mielestäni joka toinen viikonloppu ja yksi yö viikolla (tämä mahdollista isän työn luonteen vuoksi) isän luona olisi täydellinen järjestely. Näin poika ei vieraantuisi isästään mutta kodista muodostuisi kuitenkin turvallinen pysyvä paikka. Sitten kun poika vahenee voisi järjestelyä tarkastella uudestaan.
Nyt pelkään huoltajuusneuvotteluun asti, kuinka tukevalla pohjalla seison?

 

Yhteistyössä