1,5v, flunssa ja kuume, lääkäriin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tööttööt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tööttööt

Vieras
Meillä pieni harvoin sairastaa, taitaa olla eka kovempi flunssa tämä. Räkää tulee kovasti ja yskii. Eilen iltapäivällä kuume nousi 39,1, laski supolla 38 puolelle. Aamulla nyt oli heti 38,7 astetta kuumetta. Tuntuu aika koville lukemat, mutta eikös sitä sanota, että vasta jos on kolme päivää ollut kova kuume, pitää viedä lääkäriin? Ihan iloiselta vaikuttaa ja jaksaa silti touhuta. Kokemuksia tässä kyselen muilta. Koko perhe oltu flunssassa, mutta noin korkeaa kuumetta ei ole muilla ollut, kahdella vanhemmalla on ollut pikkuisen vaan koholla lämpö ja aikuisilla ei ollenkaan lämpö kohonnut.
 
Juu ei vielä tarvitse, kerran jaksaa leikkiä. Jos kuume on noin kovana jatkunut sen kolme päivää, tai tulee muita uusia oireita esim. hengitys vaikeutuu niin sitten vasta lääkäriin
 
Noin mäkin muistan sen menevän enkä turhaan haluaisi viedä lasta päivystykseen ja tartuttaa muitakin tuohon flunssaan. Siltihän se huolettaa, kun oma pieni kyseessä ja kuuntelee kaikki rohinat, että onko nyt jotain vakavaa. Netti on huono paikka, kun sieltä löytyy heti pahimmat kauhuskenaariot keuhkokuumeeseen kuolemisesta yms...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tööttööt;28091459:
No onko se normaalia, että yöllä hengittää tiheämmän kuin normaalisti, varmaan tukkoisuus sen tekee.


Onko teillä lapsen sänky pääpuoleltä koholla? Sekin voi jo hengittämistä hieman helpottaa nukkuessa. Paranemisia teille.
 
Nyt on hirveesti liikkeellä tollasta flunssaa. Meillä kohta 2v oli pari viikkoa sitten viikon kuumeessa ja räkäinen, sitten 3,5v hiukan alle viikon ja tänään tuo pienempi taas lämpöinen ja räkäinen :/
Pienillä kuume nousee korkeaksi, ilman mitään vakavampaa. Meillä lapset jos ovat kuumessa, on se aina sen päälle 39.
Jos muuten vointi ok, syö ja etenkin juo edes jotain, pysyy hereillä (saa toki olla väsyneempi) jaksaa edes jotain touhuta, hengitys ei vaikeaa jne. niin ei tarvii lääkäriin mennä. Tietty jos menee helposti korviin, niin kannattaa ne käydä näyttämässä jossain välissä.
 

Yhteistyössä