Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Yeppee

  1. Yeppee

    Suunniteltu sektio rv 35-36+

    Tuohon en voi valitettavasti antaa vastausta. Itse ehkä ottaisin riskin. Pitää kuitenkin muistaa, että kohdunsisäisiä verensiirtoja ei voida tehdä kuin vasta rv 20 jälkeen. Sitä ennen voi menehtyä kohtuun. Meillekin kerrottiin faktat alussa. Piti katsoa kalenterista milloin eka...
  2. Yeppee

    Suunniteltu sektio rv 35-36+

    Täällä myös yksi äiti jolla todettiin keskimmäisen odotuksen loppupuolella anti-D rh-immunisaatio. Tiitteri nousi kahdeksaan. Oli ylimääräisiä verikokeita ja yksi ylimääräinen ultra. Tyttö syntyi 40+0 ja oli 3070g sekä 49cm. Selvisi neljän päivän valohoidolla ennen kuin pääsimme kotiin. Sen...
  3. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Elokuussa*

    Kiitos onnitteluista. Kyllä on välillä vähän alakuloinen olo, kun poika on sairaalassa eikä saa ottaa syliin. Yhtenä päivänä en voinut mennä teholle flunssan takia ollenkaan. Silloin tuntui tosi pahalta. :'( Onneksi pojan omahoitaja sitten keksi, että voin laittaa maskin ja katsella kauempaa...
  4. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Elokuussa*

    Meille syntyi 2.8 35+4 klo 9.37 pieni poika. :heart: Mitat olivat 2490g ja 47cm. On teholla hyvässä hoidossa. Lisähapen tarvetta ei ole, mutta 6 sinivalolamppua ja mm. nenämahaletku. Itse pääsin tänään kotiin. Toivomme, että saamme pojan ensi viikolla ensi kerran syliin. Vielä ei voi ottaa pois...
  5. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Heinäkuussa*

    Olipas tänne tullut juttua, kun en ollut hetkeen käynyt. Tulee oltua tuolla fb:n puolella. Tervetuloa uudet! :wave: Olin 4.7 Naistenklinikalla kolmannessa kohdunsisäisessä verensiirrossa. Se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. : / Lääkäreille sattui hoitovirhe ja vauva sai vain 16 ml...
  6. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Onnittelut Jennan unelma pikkuprinsessan johdosta ja tervetuloa joukkoon! :wave: Hienosti oli pikkuneiti jo saanut painoa. Kasvuvoimaa jatkossakin, että pian saatte pienen kotiin. =) Toivotaan, ettei enempää syyskuisia nyt poksu kesäkuun puolella. Pianhan tässä on jo heinäkuu ja itse näin...
  7. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Se olis tänään jo 30+0. Poks! Enää max. 5-6 viikkoa vauvan syntymään. :heart: Tässähän tulee kiire saada paikat kuntoon... 31. raskausviikko Huomenna vaihteeksi verikokeisiin. Katsotaan vasta-aineet. Sitten on myös äitipolille aika. Seurataan vauvan sydänkäyrää ensi viikolla pariinkin...
  8. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Tervetuloa uudet! Kyllä tänne mahtuu. :wave: Kotona jälleen, kohdunsisäisen punasolusiirron jälkeen. Naistenklinkan reissu meni hyvin, mutta venyi pitkäksi. Niillä oli siellä lääkäreillä ja kätilöillä hirveä kiire, kun oli paljon synnyttäjiä ja kaikki riskitapaukset ohjattu heille. Jouduin...
  9. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Kiitos kaikille! =) En nykyään jaksa tänne enää paljon kirjoitella, kun käyn yleensä päivittäin fb:n puolella. Riikka90: Ihan vatsanpeitteiden läpi tehdään kohdunsisäiset verensiirrot. Lääkäri lupasi kirjoittaa sairausloman äitiysloman alkuun asti. Siirtyy sitten mun kesäloma (tänään piti...
  10. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Laitan nyt vaan nopeasti kuulumisia. Pitää pakata vielä tänään kun lähdemme huomenna reissuun. Kotona jälleen. Kävimme tänään siis Naistenklinkalla Tampereelta. Kohdunsisäisen verensiirron vauvalle teki kolme lääkäriä ja kätilö avusti. Yhtä lääkäriä piti odotella, kun sattui juuri ennen...
  11. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Varoitus, nyt tulee omaa napaa. Että voi hypätä yli, jos ei jaksa lukea. Ehdin kirjoittaa jo pitkän jutun, mutta kaikki hävis bittiavaruuteen ja tää kone heitti mut pihalle koko netistä... Kävin eilen aamulla verikokeissa ja äitipolilla 28+1. Nyt on jo 28+2 kun vuorokausi ehti vaihtua...
  12. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Kaktuspiikille: Hiivasta. Voit aloittaa Canesten kuurin ihan ilman lääkärin määräystä. Puikko pitää vaan raskausaikana laittaa ilman sitä asetinta. Itse olen kans välillä joutunut käyttämään sitä voidetta. Sitten kannattaa tarkistaa oma ruokavalio. Vältä sokeripitoisia syötäviä ja juotavia sekä...
  13. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    TAYSista tuli eilen äitipolilta soitto. Helsingissä oli ollut eilen lääkäreillä Rh-meetinki mun tilanteesta. HUSin lääkäri halusi, että ensi maanantain äitipolikäynnillä selvitetään vauvan veriryhmä. Eli otetaan ennen käyntiä labrassa pari putkea verta. Varautuvat punasolusiirtoihin ja...
  14. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

    Kiitokset uudesta pinosta ja mukavaa alkanutta kesäkuuta kaikille! =) TAYSin kontrollissa käyty perjantaina. Silloin oli 26+5. Pissa puhdas, verenpaine 122/74. Vauvan painoarvio 860g. Hyvin oli kasvanut. =) Huippuvirtaus oli taas vaihteeksi normaalilukemissa. =) Mutta koska veren vasta-aineet...
  15. Yeppee

    Syyskuun Söpöliinit 2012 *Toukokuussa*

    Pinnasängystä. Meillä on valkoinen Brio Moonlux, jossa on laskettava laita. Ostettiin se huutiksen kautta. Ei vaan ole tullut sitä laskettavaa laitaa käytettyä kummallakaan lapsella... Tämmöinen, mutta valkoinen Brio Moon Lux pinnas Muistaakseni siinä saa myös pohjan kolmeen korkeuteen...

Yhteistyössä