Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä diogenes 57

  1. D

    Saako sossun tuet vaikka sota alkaa?

    Elämä pyritään pitämään mahdollisimman pitkään mahdollisimman normaalina. Ei yhteiskunta voi toimia, jos kaikki lopetetaan. Ensimmäiseksi tietysti karsitaan kaikki sellainen turha tuki, mikä kuuluu vain normaalielämään. Kun osa kansasta on tappelemassa, ei työttömyyttä tunneta. Joka ei suoetu...
  2. D

    Tästä artikkelista tuli kyyneleet silmiin :( "Näin Suomi varautuu sotaan Venäjää vastaan"

    En mäkään kestä tollasen lukemista, ainakaan ilman, että verenpaine alaa kohota. Toi hultovarmuuden hehkutus nyt ainkin on ihan täyttä puppua. Silloin joskus sinniteltiin viisi vuotta ja ilman sakemannin ruoka-apua osa kansasta olisi kuollut nälkään. Silloin täällä sentään oli vielä...
  3. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Rosvot kiinni ja hallelujaa, oli ennenvanhaan SMP:n ja Kristillisten yhteinen vaaliteema.
  4. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Ei, vaan väitin, että yksi syy ennenvanhaisen viljelyn onnistumiseen oli juuri se, ettei harrastettu monoviljelyä. No, se riippuu tietysti kasvilajista. mutta kun edelliasen kerran olin ruiskutuskorttikurssilla, kerrottiin, että vain joka neljäs rapsikuoriainen tuhoutuu enää nykyisin käytössä...
  5. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Menepäs kertomaan tämä ällistyttävä tosiasia jollekin teollisuuspomolle.
  6. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Siihen aikaan reissut kestivät kuukausia.
  7. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Et taida tietääkään, että purjelaivakaudella lähti yleensä kolminkertainen miehistö matkaan. Taudit ja nälkä pitivät huolen, että pitemmillä matkoilla oli sittenkin matkan päässä alimiehistö.
  8. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Monoviljelyksi sanotaan yhden kasvin viljelyä suurilla aloila jatkuvasti. Se saa ikaan sen, että kyseisen kasvin tuholaiset, olivatpa ne sitten eläimiä rtai tauteja/sieniä/viruksia...jne rikastucvat kys. aluelle. Ja kuluttaja jatkojalostutti esim. niin, että kun osti talonpojalta sian, hän vei...
  9. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Siihen, että entiset törkyt saadaan siivotuksi, menee tietysti aikaa, emmekä varmastikaan koskaan saa kaikkea ennalleen(jos se nyt sitten koskaan ketään todella kiinnostaakaan) mutta olemalla tarkempia sen kanssa, millaisia muoveja käytämme, saamme kentis saastutuksen vähenemäänsikäli, että...
  10. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    No esimerkiksi vilja vietiin mukana viljana ja liha elävinä sikoina.
  11. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Silloin ensiksikin sadot olivat hyvinkin vaihtelevia, riippuivat täysin luonnon olosuhteisdta. Ei ollut ns. monoviljelyä, joten tuholaiskannat eivät kasvaneet ja rikastuneet kuten nykyään. Lisäksi silloiseen viljelyyn kuului kierto, joka myös edisti jonkin verran viljelyhygieniaa. Ruoka kulki...
  12. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Muovin korvikkeita on keksitty jo vaikka kuinka paljon. Mutta kun se muovi on niistä tähänastisita keksinnöistä se edullisin. Siis edullisin, kun vertaa kaikkia ominaisuuksia. Mielestäni siihen aikaan, kun kasvihuonemuovirulliin oli liimattu tarra, jossa luki, että PE-muovi ei saastuta...
  13. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Se, että ihmiset ennen pärjäsivät, johtuu ennenkaikkea siitä, että niitä oli vähemmän. Ja toiseksi yhteiskuntarakenteen muutoksesta. Silloin, kun elettiin agraariyhteiskunnissa, ei ollut isoja ihmispesiä, jotka olisivat tarvinneet kokonaan ulkopuolisen ruokahollon.
  14. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Siis biohajoavat muovit ovat nimensä mukaisesti hajoavia. Eivät ne kestä varastointia. Sitäpaitsi niiden valmistus on paljon epäekologisempaa, mitä muovin. Suurin osa nykyisin valmistettavasta biomuovista tehdään maissitärkkelyksestä.
  15. D

    "Leipä saattaa maksaa kohta kymmenen euroa ja kasviöljyt loppua kaupoista"

    Ilmeisesti sinulla ei ole kokemusta viljelystä yleensä eikä lasinalaisviljelystä senkään vertaa. Kasvihuoneolosuhteissa kaikki, niin taudit kuin tuholaisetkin ovat ihan jokapäiväistä leipää, niin sanoakseni. Ja aineet, joita siellä joudutaan käyttämään ja niiden määrät ovat ihan toista...

Yhteistyössä