Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Ansq09

  1. A

    Tammikuun tähtöset 2014 elokuussa

    Moikka pitkästä aikaa! Työt ja tenavat kyllä pitävät tässä raskaudessa kiireisenä. Kotiin kun hoitopaikan kautta tulee, ei siinä ehdi koneelle istahtaakaan, kunnes saa tenavat petiin. Meilläkin vietetään ristiäisiä, etunimistä ei tähän mennessä kovin kamalaa vääntöä ole tullut, samoilla...
  2. A

    Tammikuun 2014 tähtöset heinäkuussa

    Täällä uusi ilmoittautuu vielä ketjuun mukaan. Jo pitkään olen lueskellut juttujanne, mutta halusin odottaa np-ultraan asti. Ja sitten onkin ollut kiireitä muuten. LA on meillä 10. tammikuuta ja kolmas tulossa. Valitettavasti eilen aloin vuotamaan verta ja pääsin käymään jo synnärillä...
  3. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Tulin minäkin kertomaan onnellisesti päättyneen tarinan. Mekin menimme ihan rauhallisin mielin syksyllä nt-ultraan. Turvotusta oli 3,4mm ja riskiluvuksi tuli 1:55. Lapsivesipunktioon ohjattiin noiden perusteella. Pahinta kaikessa oli juuri tuo odotus, sekä punktion, että tulosten. Punktio...
  4. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Paljon voimia, Neljäs? :hug:
  5. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Toivottavasti Neljäs? on jo selvinnyt punktiosta ja kaikki meni hyvin! Ja kärsivällisyyttä tulosten odotukseen! Samaten onnea hyvistä uutisista kaikille, joita en vielä ole muistanut onnitella!! Meillä oli eilen sydänultra ja kaikki oli edelleen hyvin. Terveet ja normaalit rakenteet sekä...
  6. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    No onpas tosiaan todella erilaisia käytäntöjä tuon lapsivesipunktion suhteen. Minulle ei annettu minkäänlaisia kieltoja, samantien töihin takaisin. Pistokohtaan laastari ja sitä pyydettiin tarkkailemaan sen päivän ajan. Jos alkaa vuotamaan, samantien äitiyspolille. Mutta mitään rajoituksia...
  7. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Lille11 :hug: :( Olen myös todella pahoillani teidän puolestanne! Sanoja ei löydy suruun. Aanna: Meillähän kävi aivan samalla tavoin, kuin teillä. Luvattiin to tai viim. perjantaina tuloksia, mutta eipä mitään kuulunut. Maanantainakin ehdin jo soittaa ja kysellä, ennenkuin vasta myöhään...
  8. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Onpas taas tosiaan huonoja uutisia tullut monelle, kun tähän ketjuun on uusia odottajia tullut. Aanna ja Lille11, voimia tulosten odottamiseen. Se on tosiaan raastavaa aikaa, kun ei voi olla varma mistään. Ja myös Maanulle tsemppiä. Kukaanhan ei voi toisen puolesta noita päätöksiä tehdä. Ja...
  9. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Oikein paljon Onnea Susimieli pienestä suloisesta pojasta!!! Ja Neelukalle myös paljon onnea hyvistä tuloksista! Saitpas nopeasti tulokset!! Eikös alakin odotus taas tuntumaan iloiselta asialta, ainakin mulla kävi niin!
  10. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Harmi, että sinäkin Neelukka tähän ketjuun omakohtaisesti jouduit. Susimielen kanssa olen samoilla linjoilla! Meille ei annettu kuin yksi riskiluku 1:55 ja punktiossa kävin. Mun pää ei olisi kestänyt sitä odottelua rakenneultraan, kun nyt teki tiukkaa jo kahden viikon punktio-odottelu, samoin...
  11. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    SaCaLi: Joo on ainakin meillä eri, kuin rakenneultra. Taisi olla kuukausi väliä noilla ultrilla, ensin tän kuun lopussa rakenne ja tammikuulla sitten se sydän. Taisivat haluta viikoille 26 sen sydänultran. Mutta teillähän on varattu tosi pitkä aika tuonne rakenneultraan, joten varmasti...
  12. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Onnea SaCaLi ja minkäställevoi hyvistä uutisista!! Viikko sitten kävin punktiossa, toimenpiteenä ei tosiaan ollut rokotusta kummempi. Lääkäri ja hoitaja osasivat asiansa erinomaisen hyvin. Tuloksia lupailivat jo torstaiksi tai viimeistään perjantaiksi. No eipä soittoa kuulunut ja...
  13. A

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    SaCaLi:lle ja minkäs tälle voi:lle tsemppiä tulosten odotukseen. Itse olen tätä ketjua pari viikkoa lueskellut ja yrittänyt tsempata itseäni ensi maanantain lapsivesipunktioon.. Turvotusta oli 3,4mm ja veriseulan tulosten perusteella ohjasivat tuohon punktioon.

Yhteistyössä