Tänään vaan iski semmoinen halu kävelylenkillä. että halusin antaa auringon paistaa paljaalle munarustingilleni. Kaivoin vehkeet esiin shortsien sepaluksesta ja siinä se heijasi laidalta toiselle kävellessä. Pussi tuki alta. Aamulla ei kovin paljoa tarvinnut vastaantulijoita varoa. Kerran kai...
Ainakin osittaista helputusta kannatan. Minulla vaimo töissä tuolla Euroopassa. Kävi kotana aina parin viikon välein ja oli aina muutaman päivän. Nyt ei käy semmoinen. Tekisi mieli pamputtaa, mutta kai siellä on uudet pamputtajat. itse istuin auringossa aamupäivän parvekkeella. Taas kerran...
Taas on mobilisoitu rahankerääjät asialle. Ihmettelen suuresti kuka ne rahat saa mitkä veteraanien nimissä kerätään. Rahaa ja omaisuutta on vaikka kuinka josta riittäisi pitkät pennit vielä elossa oleville sankareille. Paljastuukohan joskus semmoinen konnuus, että keskellämme liikkuu ryhmä...
Parisen vuotta sitten lomailin silloisen tyttöystäväni Lauran kanssa kreikkalaisella saarella nimeltään Pàros. Vuokrasimme pienen talon eräältä Nikos-nimiseltä kaverilta jonka osoitteen olimme saaneet Lauran ystävättäreltä joka lomaili saarella ainakin kerran vuodessa. Talo oli liidunvalkoinen...
Katsoin telkkarista kolmeosaisen ohjelman. Olen aina ollut hieman skeptinen tuon maahanmuuton ja pakolaisvyöryn suhteen. Nyt kyllä silmät hieman avautuivat ja aloin ymmärtämään. Hätä ja pelko on kyllä kova, etenkin Syyriassa, ja nyt hyväksyn turvapaikanhaut sieltä. Syyriasta lähtee lapsetkin...
Luin lehdestä miten Suomi on valittu maailman ykköstilalle onnellisuudessa.
Syitä siihen on löydetty sen kummutessa esim. luonnosta, lastenhoidosta, koulujärjestelmästä ja ilmaisesta terveydenhuollosta.
Nyt kysyn, mikä ilmainen terveydenhuolto? Joka kerta kun menen joko kunnalliseen tai...
Miten Suomen kansa pääsisi eroon tästä pohjoismaita vaivaavasta vitsauksesta. Ei missään muualla ole semmoista hössötystä joulun suhteen kuin täällä. Pitää juosta ja lahjoja antaa. Koristella ja stressaantua. Leipoa ja laatikoita laittaa. Koko suku pitää palauttaa muistiin ja heitä edes kortilla...
Oli loppukesää 2000-luvun lopulla ja lauantai-ilta kun ajoin taksia ylimääräisenä renkinä. Halusin tehdä jotain sivutyötä. Sain kutsun eräälle keskustan hotellille ja ajelin hiljaisesta liikenteestä nauttien sinne. Sisään kiipesi noin nelikymppinen naishenkilö, rintava ja hyvän näköinen. Ainakin...
Vastasin yrityksen tietojenkäsittelyn sujuvuudesta ja olin jonkin asteen päällikkö siinä. Ei ollut harvinaista se, että jouduin joskus auttamaan ja neuvomaan Seijaa, toimitusjohtajaamme joissain kiperissä tilanteissa. Niin tärkeä olin, että matkustelin hänen kanssaan ahkeraan Euroopassa ja...
Kyllä tulee olemaan hauskaa seurata miten kaikki oikeutensa menettävät yksityisautoilijat, Elielinaukion bussipysäkkien käyttäjät ja muut tosikot riemastuvat, kun illalla sulkeutuu Mansku Lasipalatsilta oopperaan. Herkullista luettavaa somessa. Minä ainakin aion lähteä kävelemään keskelle...
Katsoin eilen "Vain elämää" -ohjelman. Olen aina tykännyt Chisun lauluista. Mielessäni on ollut, että hän on semmoinen suruisan synkän tuntuinen ja iloton tyyppi. Sen kuvan olen saanut. Mutta eipä niin olekaan. Räiskyvä ja pomppiva ja tosi iloinen. Olen ollut todella tietämätön. Olisi pitänyt...
Pysähdyin kauppareissulla tänään marketin ylijäämä-, alennuskorin ääreen. Oli shampoota ja dödöä ym 30% alehintaan. Hiusten sävytykseen pakkauksia ja semmoista. Viereen ilmestyi hieman alle nelikymppinen ja hieman rehevä naishenkilö. Siisti ja hyvän näköinen. Käänteli siinä niitä juttuja ja...