Hakutulokset

  1. Jilli

    Hullun hauska raskaus?

    Hei. Toivottavasti saan nyt roppakaupalla kommentteja, kun viimeinkin rohkaistun kyselemään muiltakin kuin omalta lähipiiriltäni. Olen aloitteleva sarjakuvapiirtäjä. Piirrän strippisarjaa Kiki ~Paksuna, jota julkaisen sekä facebookissa, että Kiki paksuna -osoitteessa. Kuten nimikin jo sanoo...
  2. Jilli

    Mitä teen?

    Kissa pöydälle ja kerrot miltä sinusta oikeasti tuntuu. Yleensä kolikolla on kaksi puolta ja jos ei vaimo kuuntele, niin vika on jossain muualla kuin lakanoiden välissä. Tämä on minun pikkuisessa perjantai-illan hiprakassa kirjoitettu mielipide.
  3. Jilli

    Seksinpuute parisuhteessa

    Niinpä. Ei ne komistukset minnekkään katoa, vaikka rupeaakin vakituiseen parisuhteeseen. Varsinkin kun on bi-seksuaali, niin sitä silmänruokaa on kaksinverroin enemmän, kuin heteroilla. :p Isännän kanssa tulee kyllä välillä katottua tyttöjen pyllyjä ihan kimpassakin.
  4. Jilli

    Seksinpuute parisuhteessa

    Meikäläinen on katellut aina vieraisiin pöytiin ja flirttaillutkin muille miehille, mutta koskaan en ole aikonut mitään kiellettyä tehdä, enkä tee. Ajatuksella leikkimisessä ei ole mitään pahaa.
  5. Jilli

    Seksinpuute parisuhteessa

    Ensinnäkin: Kannatan orgiaklubia! Mutta asiaan, normaalitilanteessa ruinaan niin kauan, että saan. Eipä siinä mikään muu auta. Tuohon meidän herraan kun ei viettely toimi. Kaikkeni olen yrittänyt: lähettänyt viekottelevia tekstiviestejä töihin, soittanut läähätys puheluita (ainakin...
  6. Jilli

    Muillakin näin?

    Ihana kuulla/lukea tälläisesta. Älkää miettikö sitä, että poikkeatteko joistain normeista, vaan antakaa palaa ja nauttikaa toisistanne täysillä. Kateellinen olen. :)
  7. Jilli

    Seksinpuute parisuhteessa

    Kyllä, meillä minä haluan enemmän kuin mies. Mä haluaisin joka päivä ja välillä vähän useammin, mutta miehelle riittää mainiosti se kerran kuussa.
  8. Jilli

    Veri vettä sakeampaako?

    Lyön vessan oven kiinni. Luojan kiitos siellä ei ole muita. Kiukun kyyneleet ovat vähällä ottaa vallan minussa. Miksi sinun pitikin tulla tänne? Olkoon sitten kuinka ystävieni suuri päivä, johon myös sinä kuulut, niin miksi helvetissä et voinut vain pysytellä siellä hevetin Lontoossa! Vihaan...
  9. Jilli

    Kaikki muu seksin edelle.

    Yks on kans mitä saan kuulla melkein päivittäin; kun nainen ei anna, nainen on pihtari. Kun mies ei anna, sillä on rankka työ, eikä se aina jaksa. Reilu kuukauden olen ollut nyt ilman ja alkaa tehdä todella tiukkaa. :(
  10. Jilli

    Naapurin rouva

    Tää oli hyvä. :P
  11. Jilli

    Kaikki muu seksin edelle.

    No, jos ruikutus, anelu, viettely, suoraan sanominen, ei ole oikeiden singaalien lähettämistä, niin en tiedä mikä. Omasta mielestäni olen yrittänyt kaikki mahdolliset keinot, jotka ovat Suomen lain mukaisia, mutta yhdestäkään ei ole apua. Yllätyshyökkäykset eivät todellakaan toimi. Eniten...
  12. Jilli

    Kaikki muu seksin edelle.

    Tilanteeni on tämä: Olemme auttaneet ystäviämme, jotka ovat tilapäisesti asunnottomia, jolloin ovat tovin asustaneet meillä. Tietenkään seksielämä ei ole silloin niin vapautunutta, kuin voisi olla. Nyt tämä ystävä pariskunta on lähtenyt viikonlopuksi mökkeilemään antaen meille kahdenkeskistä...
  13. Jilli

    Minun tavallani

    Elämä on rankkaa. En ole kuukauteen ehtinyt tekemään muuta kuin töitä. Olen ollut duunissa aamuvarhaisesta yö myöhään. Toisaalta rahaahan se vain tiesi, mutta raha ei lämmitä sänkyä eikä tyydytä. En muista milloin olisin ollut näin puutteessa. Kun joku sanoi töissä jotain vähänkin seksiin...
  14. Jilli

    Kuumaa kiimaa

    Hyrr... Mä tykkään.
  15. Jilli

    Parhaat ystävät, 4-ever.

    Mä muistan sen ikuisesti. Kuka nyt ei vois sitä unohtaa? Me ollaan oltu monta vuotta hyviä ystäviä. Ehkä jopa parhaita ystäviä. Me ollaan tatuoitu toistemme nimet käsivarsiimme ja saaneet näin kumppanimme nyreiksi. Meidän välillä on ollut aina erillainen yhteys, kuin muilla ihmisillä on. Se...
  16. Jilli

    Totuus vai tehtävä, osa 1 (homoerotiikkaa)

    Ihana!! :heart: :flower: :heart:
  17. Jilli

    Lääkärissä

    Tosi hyvä tarina. Lääkärijutut on olleet aina mun mieleen. :p
  18. Jilli

    Hääyö

    Kiva, että tarina kelpasi. Tämä oli puolen tunnin inspiraation hedelmä ja ensimmäinen miehen näkökulmasta kirjoitettu.
  19. Jilli

    Hääyö

    Mikäs vika sinisilmäisissä on?
  20. Jilli

    G: Näitkö seksiunia?

    Näen ja välillä niin outoja, ettei herätessä tiedä miten päin olisi.

Yhteistyössä