Hakutulokset

  1. S

    Marraskuun Mussukat 2014 *Toukokuussa*

    Voi miksi tämä pahoinvointi tuli takaisin? :( eilisiltana alkoi ja koko päivän etonut. Muilla ei mitään joten taitaa mennä raskauden piikkiin. Kunhan ei ensi viikolla enää olisi kun kahdeksi viikoksi lähdetään etelään omatoimimatkalle. Hankinnoista meillä molempien pienimmät vaatteet, niistä...
  2. S

    Marraskuun Mussukat 2014 *Toukokuussa*

    Kiitos uudesta pidosta! Kun vielä Fb-ryhmään hyväksyttäisiin niin olisin kiitollinen. Kerrottiin eilen lapsille (3,5 ja 5v.) vauvasta kun jo näkyy niin selvästi että tutut tulevat onnittelemaan. Ystäväperheelle kävi niin että kun tietoa lapsiltaan panttasivat, naapurin rouva oli tullut lapsia...
  3. S

    Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

    Yövuorossa, ensimmäinen kahdesta ja toistaiseksi jaksanut olen. Katsotaan mikä olotila iltapäivällä kun lapsia pitää päiväkodista lähteä hakemaan.. Etelänmatka varattu kahden viikon päähän, ihana päästä tuulettumaan arjesta. Aiemmin kokemusta vain keski/loppuraskauden matkustelusta mutta...
  4. S

    Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

    Voimia pahoinvointiin Eme93. Pahoinvointirannekkeet, akupunktio..? Meillä NP:ssä eilen kaikki hyvin. Kaksi päivää oli menkoista laskettuna jäljessä mutta LA pysyi 25.10. Vauhdikas alien siellä oli, pituuttakin 6cm+jalat =) Anoppi tuli pääsiäisvierailulle, luulen että tajuaa vatsani...
  5. S

    Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

    Moonstar ja Susu1 onnea hyvistä kuulumisista! Meillä huomisaamuna np-ultra ja jännittää vaikka tiedänkin pikkuisen olevan kyydissä (kiitos dopplerin). Mutta en muistanut ettei Helsingissä tule verikokeiden tuloksia etukäteen kotiin, tai ainakaan minä en saanut. Neuvolasta SYdänäänten...
  6. S

    Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

    Ompas mukavaa kun näinkin paljon keskustelua. Ihan innolla odottaa että pääsee lukemaan =) Tsemppiä kaikille alkuraskauden ultrien epävarmuuden kanssa kamppaileville. Odottavan aika on niin pitkä. Toivottavasti kontrolli-ultrissa kuitenkin paljastusi masukkien olemassaolo. Onko kellään...
  7. S

    Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

    Sonkku/Emppis on keskenmeno ilman oireita valitettavasti mahdollinen. Sellaisen läpikävin viime kesänä. H11 menin ultraan ja pari viikkoa takaperin oli sydän lopettanut sykkeensä. Siitä sitten menikin vielä toiset pari viikkoa ennen kuin lopulta kaavinnalla saatiin raskaus päättymään. Nyt...
  8. S

    Marraskuun masuasukit 2014 *maaliskuussa*

    Neuvolasta soittivat ja peruivat huomisen ensikäynnin, pääsinkin jo tänään. Ja täytyy nostaa hattua, olin vartissa ulkona ???? Totesin että hakusessa vain lähete labraan ja ultraa, raskausjutut niin hyvin muistissa etten tarvitse ohjausta. Pino lippulappuja kotiin viemiseksi ja erittäin hyvä...
  9. S

    Marraskuun masuasukit 2014 *maaliskuussa*

    Huomenta! Ainakin Helsingissä saa valita neuvolan, mutta jos se jokin muu kuin lähinla niin pitää tehdä nettisivujen kautta hakemus siirrosta (ainakin aiemmin!). Minä sain viime perjantaina kotidopplerilla äänet kuuluviin h 7+6 samantien kun anturin laitoin, eilen en sitten enää...
  10. S

    Marraskuun masuasukit 2014 *maaliskuussa*

    Iltaa! Saakos kirjoittelevaan seuraanne vielä liittyä? =) sintti08/27v/3./KOS, LA 1.11 Positiivinen testi tehty jo helmikuun puolella ja varhaisultrassakin käyty (piti olla viikkoja 6+4 mutta olikin 6+0, mutta syke löytyi). Auki olevien työjuttujen takia kävin noin aikaisin ja peläten...
  11. S

    Elokuiset 2010 joulukuussa

    Ja katosi tekstini kuthka tuuleen.. :$ Käytiin eilen neuvolassa, jossa ei edes yritetty kuunnella sydänääniä ettei mamma hermostu jos ei kuulu :) Seuraava vasta rvko 22 jälkeen, en muista että esikosta olisi näin pitkä väli ollut. Mutta onneksi ultrat 12.1 ja 11.3 välissä. Niitä...
  12. S

    Elokuiset 2010 joulukuussa

    Moi! Tekstiä pukkaa :) KERTOMISESTA: Meillä omat vanhempani todennäköisesti ovat kauhuissaan kun toinen tulossa. Mun oli tarkoitus alunperin valmistua nyt keväällä, mutta esikko siirsi lokakuuhun. Mutta nyt venyy todennäköisesti maaliskuuhun ainakin. Tästäpä saadaan varmaan kuulla...
  13. S

    Elokuiset 2010 joulukuussa

    Ompas tänne tullut tekstiä kun en päiviin ole päässyt käymään!!! Ollut niin vauhdikas viikkoa että joululoma tulee tarpeeseen. Ultrassa käytiin 15.12 ja yksi sydän siellä sykki, LA 2.8. Tänään siis viikkoja 7+6. Ja maanataina neuvolan ensikäynti. Äh, pitää saada esikko päikkäreille - palailen :)
  14. S

    Elokuiset 2010 joulukuussa

    Mahtuuko joukkoon? Testasin 30.11 unenpöppöröisenä kun kp huiteli 41:ssä ja eikös sieltä tullut plussa! Itse asiassa kaksi muutakin testiä osoittanut sen tänään varmaksi Elikkäs toinen olisi tuloillaan ja elokuulle menee LA. Eipä ehtinyt kuin kahdet menkat tulla joten LA:n määritys...
  15. S

    Muita elokuista odottavia?

    Mahtuuko joukkoon? Testasin tänään unenpöppöröisenä kun kp huiteli 41:ssä ja eikös sieltä tullut plussa! Itse asiassa kaksi muutakin testiä osoittanut sen tänään varmaksi =) Elikkäs toinen olisi tuloillaan ja elokuulle menee LA. Eipä ehtinyt kuin kahdet menkat tulla joten LA:n määritys...

Yhteistyössä