Hakutulokset

  1. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Klinikalla, jossa olemme hoidossa, tällaiset tapaukset hinnoitellaan normaalisti 0e, mikäli mies on alle 50-v. ja siemennestenäyte on todettu normaaliksi. Meillä näyte (se tavanomainen, mitä otetaan) oli viitearvoihin nähden loistava, mutta miehen ikä ylitti 2 kuukaudella 50v-rajan. Laskua siis...
  2. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Siemennesteessä ei ole normaaleissa tutkimuksissa todettu mitään vikaa. Päinvastoin, joten on toki epätodennäköistä, että vika siinä tosiasiassa on. Halutaan kuitenkin tehdä tarkemmat tutkimukset ennen hoitojen jatkoa, jotta asia voidaan poissulkea. Ja tietysti hoitaa siltä osin kun se on...
  3. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Ei saatu siirrettävää. Vika lienee siittiöissä kun ei lahjoitusmunasoluillakaan päästä siirtoon.
  4. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Minulle on iän takia mennyt hoidoissa aina maksimiannokset käytännössä kaikkea. Niistä ei ole tullut mitään sivuoireita, ei painonnousua eikä suuremmin mustelmiakaan. Muutama pieni jostain huonosti osuneesta pistoksesta kyllä. En siis pelkäisi etukäteen sellaisia. En tiedä, miksi koet, että...
  5. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Huomenna ois ultra, jossa katsotaan PAS-ajoitus. Munasoluja hedelmöittynyt peräti 7 tämän aamun tiedon mukaan :love: , joten mahdollisuudet blastojen aikaan saamiseen on ihan hyvät. PAS osuisi alkioiden kasvattelun onnistuessa ens pe - seuraava ma -akselille, eli pakastimeen menevät pariksi...
  6. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Aika huono onnistumisprosentti inseminaatiolla on ylipäätään ja yli 40-vuotiaalla se taisi olla jo alle 5 %. Mutta, jos toki yleensä inseminaatio tehdään ovulaationinduktiokiertoon, jolloin munasoluja voi olla 1-2 - maksimissaan 3 inseminaatioon mentäessä. Me jatketaan heti tammikuussa...
  7. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Tsemppiä piinailuun! Ja uskoa tulevaan, vaikka nyt jäisikin vielä haaveeksi. Meillä on hyödynnetty ovista urakalla (plussa ja sen mukaiset kivut tänään). Tämän viikon perjantaille osuu sekä terapeuttikäynti että seuraavan hoidon suunnittelukäynti. Oishan se ihana jouluihme, ettei tarvitsisi...
  8. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Minäkin olen odottanut @Samppa40 'n kuulumisia. Voi kun ne olisivat positiivisia!
  9. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Ei rasvakudoksessa ole käytännössä isoja verisuonia, eikä pieni veritippa siten tarkoita suuren suonen puhkaisua. Eli ei huolta. Välillä osuu johonkin pieneen suoneen ja tippa verta + mustelma tulee seurauksena, muttei se vaikuta hoitoon tai ylipäätään muuhun kuin ulkonäköön hetkellisesti :)
  10. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Meillä olis mahdollisuus lähteä jo heti miten lahjasoluhoitoihin. Kuulemma 9 kappaletta munasoluja löytyy pakkasesta meille sopivalta luovuttajalta. Vaikka suunnitelmat on selvät, meni tunteisiin tämä tieto näin yllättäen. Tämä on kuitenkin aina ollut se viimeinen vaihtoehto, kun mikään muu ei...
  11. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    @Samppa40 jäin miettimään sellaista (liittyen oman klinikkamme kanssa käytyihin keskusteluihin lahjamunasoluhoidosta), että teillä taisi olla siis vain yksi blastokystiksi viljelty ja loput pakastettu varhemmin? Oliko tuolle jokin syy? Ts. kun juuri varmistelin, että maksamme tosiaan vain...
  12. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Olen ollut raskaana 6 kertaa. Kaikki ovat näkyneen 3+1/3+2 alkaen. Vuoto alkoi myös juuri ja ihan ajallaan 27 päivää edellisestä sikäli, että lääkkeellisestihän siirrettiin ovulaatiota tässä kierrossa nyt 2 päivää myöhemmäksi. Joten ei tässä ole mitään toivoa muusta tuloksesta. Jatketaan 3...
  13. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Kahden (ilmeisen virheellisen) herkkään raskaustestiin piirtyneen haalean plussan jälkeen PC näyttää toista päivää negatiivista. Lopetin tukilääkityksen. Turha sitä on viralliseen testipäivään jatkaa, sillä raskaus on kyllä aina näkynyt jo ajoissa. Tänään jo DPO 11. Harmi, mutta niin...
  14. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Tämän viimeisen IVF:n jokaisessa ultrassa tilanne oli aina vähän erilainen kuin edellisellä kerralla/ennusteissa. Toivottavasti sinun muuttuu suotuisaan suuntaan torstaihin mennessä!
  15. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Siirto olikin nopsa. Hyvälaatuinen neljännen päivän morulavaiheen alkio siirrettiin. Yhdestä normaalista alkiosta se on jo saavutus sinänsä, joten nyt vain pitää toivoa parasta, että kiinnittyminen onnistuu ja kasvu muutoinkin jatkuu normaalisti. Näillä ikävuosilla on jo niin paljon riskejä...
  16. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Olen tosi jäävi kommentoimaan, koska oma asiantuntijatyö on lähes täysin omissa käsissä sen suhteen, missä ja koska töitä tehdään, ettei ole ollut ongelmaa sovittaa käyntejä työkalenteriin. Jos olisi toisin, olisin toki ottanut tarjotut sairaslomat punktio- jne päiville, mutta nyt ei ole ollut...
  17. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Vastoin todennäköisyyksiä - kyllä päästään! Soitto tuli juuri 🥰
  18. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Me olemme niin kovin vanhoja, että olemme alusta pitäen puhuneet siitä, että kun hoitoihin on lähdetty, niitä ei jätetä kesken. Herätetyt toiveet ei sillä tapaa koskaan sammuisi lopullisesti. Tokihan asiaa mutkistaa se, että olen tullut reilun vuoden sisällä kahdesti raskaaksi, ilman hoitoja ja...
  19. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    On. Yksi hedelmöittynyt normaalisti, kaksi päästänyt kaksi siittiötä, eli kolme tumaisia... Näin oli viimeksikin. Nyt nämä kaksi seurataan blastoiksi ja testataan kromosomit, mikäli sinne asti yltävät. Onpa sitten sekin kortti katsottu. Tämän yhden normaalisti hedelmöittyneen varassa on heikosti...
  20. S

    Lapsettomuushoidoissa olevat

    Toivottavasti kaikki nyt sujuisi hyvin ❤️ Meillä lahjasolupolku häämöttää jo edessä. Ihan hyvillä mielin sen suhteen ollaan.

Yhteistyössä