Hakutulokset

  1. K

    Joulufriikit 2023

    Viimeisiä suloisia välipäiviä ennen vuoden vaihdetta. Kuusi lähti juomaan vettä hyvin ja edelleen vettä saa lisätä päivittäin runsaasti. Kenties saammekin pitää sen ihan Nuuttiin saakka! Joulun siivoamisella pois ei siis ole nyt mikään kiire. Nyt kun aika on jo hieman kullannut viime viikonlopun...
  2. K

    Joulufriikit 2023

    Voi ei miten surkea tuuri teille sattui! Toivottavasti tilanne on jo parempi ja korkeimmat kuumeet olisivat jo laskeneet. Voin vaan kuvitella harmistuksen ja pettymyksen, kun koko odotettu kuvio meneekin ihan uusiksi. Toivon teille nopeaa paranemista, jotta pääsisit myös nauttimaan lomasta. ❤
  3. K

    Joulufriikit 2023

    Aatto meni mukavasti anoppilassa runsaiden tarjottavien parissa. Juniorikin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka toisinaan ymmärrettävästi aika meinaa käydä pitkäksi, kun on seurueen ainoa lapsi. Ilta sujui muutama jouluelokuva yhdessä katsellen, lahjoja vaihtaen ja varsin monta kattausta herkutellen...
  4. K

    Joulufriikit 2023

    Oikein mukavaa jouluaattoa kaikille tasapuolisesti! Täällä on juuri saatu Joulupukin kuumalinja pakettiin, onnen manteli löydetty riisipuurosta ja pian alkaa allekirjoittaneen saunavuoro. Sidoin eukalyptuksista tuoksukimpun suihkuun, siitä pitäisi irrota mukava tuoksu moneksi viikoksi...
  5. K

    Joulufriikit 2023

    Hyvä Tuomas joulun toipi ja nyt on suloisesti tuoksuva kuusi olohuoneessa pelkkien valojen ja latvatähden kera. Joulukorttejakin tuli postin mukana tänään taas muutama lisää. Ne pääsevät kaikki kunniapaikalle seinälle. Tämä ilta on ollut vielä rauhallista joululaulujen kuuntelua aikuisten...
  6. K

    Joulufriikit 2023

    Lullaby taitaakin olla parhaillaan tunnelmoimassa lahjakääreiden rapinan ja nauhojen kimmellyksessä. Toivon sulle oikein rauhoittavaa ja maadoittavaa (joulu)lomaa. Nauti, nauti, nauti, kun sen aika viimein on! Me haettiin tänään kuusi ja tuolla se kylpyhuoneessa on parhaillaan sulamassa. H u u...
  7. K

    Joulufriikit 2023

    Oli! Isommalla oikein komeat ja nuoremmalla tapauksella pienet ja somat. Rauhallista kolmatta adventtia. Viikon kuluttua vietetään jo jouluaattoa. Mekin taidamme tehdä näihin aikoihin lähtöä anopin joulupatojen äärelle. Joulukortit ovat alkaneet mennä perille ja muutama ollaan saatu jo...
  8. K

    Joulufriikit 2023

    Mekin pääsimme viikonloppuna sittenkin peräti kaksille eri joulumarkkinoille. Varsin pikainen pyrähdys se kyllä oli, kun kärsimätön juniori oli mukana, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Tuuli oli kyllä lauantaina niin hyytävä, että oli onni, että toinen joulutori oli monitoimihallin suojissa...
  9. K

    Joulufriikit 2023

    Kaksi kynttilää palaa toisen adventin merkiksi. Tänään on ollut kaunis lumisadepäivä. Viime päivien kylmä viimakin on tänään poissa, joten koirien kanssa ulkoilu hiljaa leijailevien lumihiutaleiden ympäröimänä on ollut lähinnä ihastuttavaa. Päivä alkaa jo hämärtää, tunnin kuluttua ulkona on jo...
  10. K

    Joulufriikit 2023

    Viikko meni nopeasti, taas on perjantai. Tänään tein rauhallisen etäpäivän kotona. Nautin hiljaisuudesta ja ikkunasta avautuvasta valkoisesta maisemasta. Talvi on kauneimmillaan, kun puutkin ovat kuurasta valkeat ja nietosten päällä on kevyttä kimallelunta. Kaikki paketit ovat viimeinkin...
  11. K

    Joulufriikit 2023

    Kyllä siitä todella on oltava jo niin kauan! Ja se pakettipiiri jäi muistaakseni historian viimeiseksi. Joulumerkitkin korotettiin silloin maksamaan älyttömät 0,65 senttiä, joka oli silkkaa riistoa. Tänään juuri suljin muutaman punaisen kuoren ja hymähdin 1,5 euron joulumerkille. Oi aikoja...
  12. K

    Joulufriikit 2023

    Kopion viimeisen viestin edellisestä ketjusta tännekin. // Ensimmäinen adventti! Kuuntelen juuri partiolaisten joulukalenterin adventtitarinaa ja katselen ensimmäisen kynttilän rauhallista liekkiä. Enää muutama viikko ja sitten pimeän selkä on taitettu, mennään valoa kohti. Täällä on jo...
  13. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Tein sen nyt sittenkin! Keskustelu jatkuu täällä: Joulufriikit 2023
  14. K

    Joulufriikit 2023

    Lämmin tervehdys jälleen kaikki joulun ystävät. Joulufriikit 2023 on jatkokeskustelu Syysfiilistelijöille ja avoin ketju kaikille, jotka salaa odottavat joulua, kun viimeiset viettävät vielä kesälomiaan, henkäilevät ihastuksesta nähdessään kaupoissa ensimmäiset valosarjat ja koristukset...
  15. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Ensimmäinen adventti! Kuuntelen juuri partiolaisten joulukalenterin adventtitarinaa ja katselen ensimmäisen kynttilän rauhallista liekkiä. Enää muutama viikko ja sitten pimeän selkä on taitettu, mennään valoa kohti. Täällä on jo reilusti lunta. Kovat pakkaset onneksi hetkeksi helpottivat...
  16. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Marraskuun viimeistä perjantaita vietetään ja jouluaattoonkin on tasan kuukausi aikaa. Olo alkaa hiljalleen helpottamaan työkiristelyjen suhteen. Olen levännyt ja maadoittunut enemmän. Ja siivonnut myös, sillä saa elämään mielenrauhaa, kuten te muutkin asian toitte esille. Kaikki lahjat yhtä...
  17. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Tänään oli lähinnä kotitoimistopäivä. Pidän niitä muutenkin syksyllä enemmän, sillä keho ja mieli kaipaa rauhaa ja maadoittumista. Katselin kuinka ensimmäiset tiedustelijatirpat tulivat katsastamaan perjantaina laittamani talopallotelineen. Vähitellen ne kertovat tutuilleen, että täältäkin saa...
  18. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Hei kaikki! Olipa ihana lukea monta, monta, monta viestiä tunnelmointia syksystä ja selkeästi hiljalleen alkavasta talvesta. Meidän porukka palasi syyslomalta palmujen alta pari viikkoa sitten. Töissä on vain ollut nyt järjettömän ikävä tilanne päällä, niin ei ole ollut voimia avata sivustoa...
  19. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Tervetuloa takaisin Suomeen Biozell! Mukava kuulla, että kotoutuminen on sujunut kuitenkin hyvin, vaikka onhan paluu juuri tähän aikaan vuodesta varsin karu. Tomaatit halkeavat, kun ilmankosteus nousee, mutta kyseessä on vain kosmeettinen haitta. Maku on yleensä, kuten sanoitkin, oikein hyvä...
  20. K

    Syysfiilistelijät 2023

    Koko viikon satoi vettä ja räntää. Ensi viikolla ilma ilmeisesti viilenee ja kuivuu viimeinkin. Otin jo paksumman takin käyttöön, tuntuvat nuo hyytävät viimat menevän välikausitakista turhan helposti läpi. Ostin myös kunnolliset kengät, kun marketista kesken työvuoron viime talvena ostetut...

Yhteistyössä