Itseäni vituttaisi olla huora.
Ennemmin olen elänyt näin. En koe jääneeni mistään paitsi vaikka menetin neitsyyteni 26v ja olen naimisissa miehen kanssa joka oli minulle toinen seksikumppani.
Muuttaa se sen verran, että se pesee hampaat puhtaaksi. Joten kerta pesu vuorokaudessa hoitaa saman asian kuin normaalillaharjalla pesu kaksi kertaa. Oikeastaan et saa edes kahdella pesukerralla yhtä hyvää pesutulosta kuin sähköharjalla.
Tehdään ruistakina juuresta. Painellaan pohja sopivan paksuiseksi. Täytetään millä halutaan. Kunnon läskiä päällimmäiseksi ja taikinanreunat käännetään päälle. Käytetään niin kuumassa uunissa kuin vain saa. Otetaan pois kun on saanu väriä. Voidellaan, kääritään märkään voipaperiin ja foliota...
Mies tiesi alusta asti, että haluan vain lapsen en häntä ja että hän saa häipyä elämästämme kun tulen raskaaksi. Olisi ollut omavalintansa olisiko tunnustanut vai olisiko lapsi jäänyt isättömäksi.
Itse olin tehnyt päätöksen, että jos en ole saanut lapsia ennen kuin täytän kolmekymmentä, en tee ollenkaan. Sain nuorimmaisen juurikin samana vuonna kun ylitun tuon rajapyykin. Etsin vain siittäjää, en puolisoa, mutta sainkin koko paketin.
Monikaan ei tee hyvää kuoritaikinaa ja ei osaa käyttää suolaa oikeaa määrää. Makua ei yleensäkään ole. Leipomoidenkukot on karmeimpia tekeleitä mitä on.
Ohjetta minulla ei ole antaa, koska teen mututuntumalla enkä käytä ohjeita.
Tuon jutun äiti oli niin nolo, oikeasti! Kunnon white crash- mamma. Mieleen jäi ainoastaan, että toivottavasti joku muu opettaa hänen lapsilleen suvaitsevaisuutta kerran kotona ollaan rasistisia.