Hakutulokset

  1. J

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Meillä tosiaan helmikuussa päädyttiin sitten Downin oireyhtymän toteamisen jälkeen keskeytykseen, joka lopulta tehtiin rv 17+0. Nyt huomasin juuri olevani uudestaan raskaana, ja koko ajan on murhe siitä, miten tällä kertaa käy. Lääkäri sanoi, että minun kohdalla Down-raskauden uusiutumisen riski...
  2. J

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Mäkin sain perjantaina istukkabiopsian tulokset ja selvisi, että lapsemme on vakavasti kehitysvammainen. Päädyttiin siihen, että tehdään keskeytys. Onni ei kohdannut meitä.
  3. J

    Raskaus ja loma, muitten dokaaminen..

    Mä olen pidättäytynyt monista tilaisuuksista raskaana ollessa juuri siksi, etten jaksa katsella humalaisia. Toisaalta oman perheen sisällä olisi hyvä olla myös miehellä sen verran itsekuria, että pystyy olemaan kumppanillensa luotettavaa ja turvallista seuraa. On ihan hyvää harjoitusta rajoittaa...
  4. J

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    On lohdullista kuulla onnellisia uutisia täällä :)
  5. J

    Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

    Mäkin odottelen istukkatutkimuksen tuloksia, enkä osaa tällä ajatella mitään muuta. Epätietoisuus on paljon raastavampaa, kuin osasin kuvitella. Alussa ajattelin, että raskausaika tulee olemaan ihanaa ja onnellista, mutta tämä on ollut paljon rankempaa kuin arvasinkaan. Jos tulokset on huonot...

Yhteistyössä