Hakutulokset

  1. L

    Heinäkuun hellemasut-HEINÄKUUSSA!

    Heipparallaa! Meidän äijänkäppänä syntyi 16.7 rv 39+2, mittoinaan 4090g/53cm. Tasan viikkoa ennen laskettua aikaa alettiin käynnistelemään ballongilla, mutta se ei kauaa pysynyt paikoillaan. Sinä päivänä ei enää ryhdytty tekemään mitään, joten kotona oleilin seuraavaan päivään saakka. jolloin...
  2. L

    Synnytys kys kaarisairaalassa, kokemukset

    Itse kävin synnyttämässä KYS:n kaarisairaalassa toissaviikolla. Synnytyssalit olivat väljemmät kuin vanhoissa tiloissa. Vauvan synnyttyä ollaan pari kolme tuntia salissa tarkkailussa (jos kaikki ok), jonka jälkeen pyörätuolilla tai omin jaloin vanhan sairaalan puolelle hirmu pitkän matkaa...
  3. L

    Heinäkuun hellemasut-HEINÄKUUSSA!

    Pajunkissa: Painokontrollissa kohdunkaulaa oli kuulemma kolmisen senttiä, paikat pehmet ja sormelle auki. Eli todennäköisesti viikon päästä paikkojen pitäisi olla suht kypsä käynnistystä ajatellen? En itse käynnistystä hirmuisesti murehdi, mutta pelkään enemmän sitä pitkittymistä. Esikoisen...
  4. L

    Heinäkuun hellemasut-HEINÄKUUSSA!

    Onnea Ipna pikkuisesta! Esikoisen kohdalla oli myös päätetty käynnistyspäivä, mutta päivää ennen lapsivedet alkoivat tihkua hiljalleen, joten ei kun suoraan sairaalaan. Avautumisvaihe kesti tosi pitkään ja sitä vauhditettiin sytotecilla. Joten tavallaan jo esikoisen kohdalla on tuosta...
  5. L

    Heinäkuun hellemasut-HEINÄKUUSSA!

    Heipparallaa täältä hiljaisuudesta! Muutto tosiaan takana jo hyvän aikaa sitten, mutta nettiongelmat jatkuvat yhä. Välillä toimii, mutta useimmiten ei. Melkoinen rääkki tämä nettipimentokin :) Tosiaan, kiva oli lukea monen jo vauvautuneen. Onnittelut kaikille! Muille hirmuisesti tsemppiä...
  6. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Huhtikuussa*

    Hei taas kaikille pitkästä aikaa! Tämä on nyt vähän omanapainen viesti, mutta onko teillä muilla ollut raskauden aikana hengen ahdistusta? Henki kyllä kulkee, mutta aina välillä tuntuu vähän vaikealta saada riittävästi happea kitusiinsa. Menee kyllä ohi aikanaan, mutta jotenkin epämiellyttävä...
  7. L

    Heinäkuun hellemasut -15 *maaliskuussa*

    Heipparallaa! Kirjoittelut on jäänyt tosi vähille viime aikoina. Elämä on ollut yhtä haipakkaa, mutta jos nyt hetkeksi istuisi alas ja naputtaisi jotain. Viime viikolla käytiin rakenneultrassa, jossa saatiin poikalupaus. Salainen toiveeni olikin juuri poika, koska saadaan näppärästi...
  8. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Helmikuussa*

    Voi ei Nelli sun kanssa! En arvannutkaan, että nuorin lapsesi olikin vielä noin pieni. Isommat lapset tietysti onneksi jo omatoimisempia, mutta että 1-vuotias. Huhhahhei, ei kyllä arki käy helposti ollenkaan! Toivottavasti miehesi osallistuu kotihommiin niin paljon kuin vain pystyy. Toki arki on...
  9. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Helmikuussa*

    Aijai, nelHM, miten sulle nyt oikein kävi? Menikö käsi pakettiin? Toivottavasti ihan vaan pelkällä nyrjähdyksellä selvisit! Itsekin olen tässä talven aikana pari kertaa onnistunut liukastumaan, mutta onneksi vielä aika pienesti ja pehmeästi. Ekassa raskaudessa taisin myös muutaman kerran...
  10. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Helmikuussa*

    Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! Kiitos An79, kun muistutit viikkojen poksumisista. Eilen juuri mietinkin, että tuleeko nyt 14, 15 vai 16 viikkoa täyteen. Olin ihan totaalisen sekaisin viikoista. Laiskuuksissani en jaksanut kaivella neuvolakorttia esille, joten olipa kiva yllätys tajuta...
  11. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    Plaah, lääkärineuvola oli juuri äsken ja kaikki on niin kuin pitääkin, mutta kukaan ei ollut kertonut, että pitäisi käydä sokerirasituksessa. Nyt viikkoja kasassa sen verran, että viikon sisään olisi käytävä. Mä niin toivoin välttyväni siltä. Eihän se sinänsä mikään pakko ole, mutta kai se olisi...
  12. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    Saakos tätä suihketta ihan apteekista? Tiedän kyllä niistäväni jatkossakin, tuskin vielä flunssiltakaan säästyn niin aivan varmasti nenäverenvuotoa on tiedossa vielä monen monta kertaa. Säikähdin kyllä eilen saunasta tullessa kun kylppärin lattiaan alkoi tipahdella ihan puhdasta verta...
  13. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    Hei taasen! Kiva jos tämäkin ketju alkaa pikkuisen aktivoitua, olikin jo pienen hetken aika hiljaista. Itsehän en ole naamakirjaan karkaamassa, kun en siellä ole ollenkaan. Ekasta raskaudesta tuttuja oireita alkaa olla. Nenäverenvuoto jos niistää liian kovaa, öisin huippaaminen liian...
  14. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    nelHM: Kiva juttu, että laajennus tulee jo näin aikaisessa vaiheessa käyttöön. Hienoa! Päästään siis kokemaan ihan uudet tilat, mahtavaa kun kysyit asiaa. Nyt ei tarvitse minunkaan enää asiaa miettiä. Me täällä miehen kanssa taidetaan päätyä siihen tulokseen, että pidetään nykyiset...
  15. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    nelHM: tänä vuonna tosiaan jossain vaiheessa otetaan KYS:n uusi laajennusosa käyttöön, jonne mm. myös synnärit ja äitiyspolit tulevat. Toivottavasti valmistuu jo ennen kesää, niin pääsisi sinne! :) Kysäiseppä joltain asiasta ihan huvikseen jos kerran olet tänään jo lääkärille menossa...
  16. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    nelHM, huomasin juuri, että taidat olla myös KYSiin menossa kesällä. Noinkohan pääsemme jo uuteen synnäriin? :) Eikös niiden uusien tilojen pitäisi tässä keväällä vai milloin lie valmistua? Huhhoijjaa, parin viikon päästä olisi lääkärineuvola edessä, siitä kaksi(!) kuukautta ennen kuin pääsee...
  17. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    Annuu ja Janke; tsemppiä aivan hirmuisesti, toivottavasti pian alkaa helpottaa! Niin, nyt on nt-ultra takana. En erityisemmin osannut asiaa stressata. Jännästi tämä toinen raskaus ei ole jatkuvasti mielen päällä kuten ensimmäinen raskaus. Hyvä vaan, aika kuluu nopeasti kun ei jatkuvasti...
  18. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

    Hei taasen! Nt-ultra minullakin huomenna edessä. Saamieni ohjeiden mukaan ultra tehdään vatsan päältä, joten rakon täytyy olla täynnä. Noinkohan muistan tuon vielä aamusta. Edellisen raskauden aikana muistan käyneeni juuri ennen ultraa vessassa. Just ennen kotoa lähtöä oli niin järkyttävä...
  19. L

    Heinäkuun Hellemasut-15 *Joulukuussa*

    Oi että, pahoittelut kaikille surullisia uutisia saaneille! Onnittelut kaikista huolimatta hyviäkin uutisia saaneille. Alkuraskaus on aika inhottavaa aikaa, kun pää on pilvissä ja silti ei voi olla mistään varma. Neuvolassa kävin eilen. Varailtiin urakalla aikoja, jutustelut jäi aika...
  20. L

    Hätähousuiset Himotestaajat ja Piinailijat Vol.3

    sarasofia, ihan samantyyppistä vahvistumista minullakin oli Davidien kanssa testatessa. Loputtomiin en viitsinyt uusia testejä ostaa vain viivojen vahvistumisten toivossa, mutta ainakin vielä toistaiseksi ollaan ihan tukevasti raskaana 7+3. Ei siis ainakaan pitäisi olla mitään hätää! :)...

Yhteistyössä