Hakutulokset

  1. M

    Äidit ja odottajat jyväskylä

    Täällä myös yksi 5-vuotiaan tytön äitin Jyväskylästä, toista odotellaan syntyväksi lokakuulle. Ikää minulla on 24-vuotta, syyskuussa tulee 25v täyteen. :) Fb-ryhmään voisin kyllä mielelläni liittyä, joten laitan yv:tä sinulle satumyy.:)
  2. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Huhtikuussa*

    heinis1 Tarkoitit varmaan niitä Bugaboo Donkey vaunuja joista saa sekä yhdelle, että kahdelle lapselle vaunut, niistä on ollut paljon juttua Riikan blogi ja Mami go go nimisissä blogeissa. Itsekkin niitä katselin, mutta koka tuplille ei kuitenkaan ole hetkeen tarvetta vaikka toivoisin kyllä...
  3. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Huhtikuussa*

    Onpa taas unohtunut aivan tyystin käydä tänne päivittämässä kuulumisia. :) Minä sairastuin maanantaina rajuun vatsatautiin, tavaraa tuli vetenä molemmista päistä yhtäaikaa, eikä mikään pysynyt oikein sisällä. Tiistai päivä meni rajusta oksentamisesta toipumiseen ja voimien keräilyyn. Nyt olen...
  4. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Huhtikuussa*

    muruliini82 Jyväskylän odottajia taisi olla tässä ketjussa paljonkin, ollaan aika aktiivisena vaan tuolla fb:n puolella, suuniteltiin jo ekaa tapaamista jonkun kotiin, tällä tietoon kait 19.5 sunnuntaille. Minä siis odotan toista lasta, esikoinen on 5-vuotias ja itse olen 24-vuotta, syyskuussa...
  5. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Huhtikuussa*

    Ultrassa on käyty tänään, olin vaan niin aktiivisena tuolla fb:ssä, etten tänne ole ehtinyt tulla kuulumisia päivittämään.:D Mutta kaikki oli ultrassa siis aivan loistavasti, juuri niinkuin pitikin olla.:heart: Pikkuinen oli kovin vilkas ja teki kuperkeikkoja, vilkutteli ja jumppaili, oikein...
  6. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Voi Papulin, kovasti voimia suruunne.:hug: Olen aivan unohtanut käydä täällä foorumilla nyt lähipäivinä kun olen "lomaillut", tosiasiassa meillä on ollut arki aivan yhtä hurjaa vaakalentoa kuin muullonkin, tytöllä oli eilen viralliset synttärit ja on leivottu ja siivottu ja vielä siivottu nyt...
  7. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Tämä teksti sisältää paljon omaa napaa, koska mulla on jäänyt tosi vähäiselle täällä kaksplussan puolella käyminen. Oon niin laiska kirjoittamaan tänne erikseen pitkää tekstiä. :) Välillä olen käynyt täällä lukemassa muiden kuulumisia. Tänne ei oikein kuulu mitään mullistavaa, eilen...
  8. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Harmi, että näitä ikäviä uutisia vieläkin saa täältä ketjusta lukea.:( Voimia kaikille menetyksen kohdanneille! :hug: Omaa napaa... Tänne ei tosiaan oikein kuulu mitään uutta erityistä, oireet on tosin pahentuneet nyt rv 9 viikon jälkeen. Kuvotus on pahentunut ja olen saanut ihan kunnolla...
  9. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    elwwis Miehillä raskauden sisäistäminen saattaa viedä jonkin aikaa, joten älä vielä häitäle, varmasti miehesi siitä innostuu kun raskaus etenee ja masu rupeaa jo selkeästi näkymään, niin raskaudestakin tulee konkreettisempaa. :) Meillä esikoisen odotusaikana mies sisäisti raskauden oikeastaan...
  10. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Täällä sama homma kuin Marjaana sinulla. Sain ruokavalioni juuri ennen raskautta kuntoon, painoa ehdin pudottaa jokusen kilon ja nyt ne pari kiloa on tullut jo takaisin. Muutenkin olen nyt tätä toista odottaessani 10kg painavempi mitä olin kun esikoista rupesin odottamaan, asia kyllä ahdistaa...
  11. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    fenislintu: Tuo vain jotenkin särähti niin korvaani, ajattelinkin, että tuskin ihan noin mustavalkoisesti ajattelet, mutta piti tosiaan oma mielipide myös tuoda julki. :) Minä tiedän myös noita perheitä joissa äiti hoitaa täysin lapset ja kodin kun mies ei pidä asiaa hänen tehtävänään. :(...
  12. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Sori, mutta nyt vähän särähti korvaani tuo sinun viimeinen lause, meillä ei mies tullut aikoinaan esikoisen ensimmäiselle neuvolakäynnille, enkä edes olisi osannut häntä sinne pyytääkkään koska en edes tiennyt mitä siellä tehdään. Kävi jonkun kerran ultrien lisäksi esikoisen neuvolakäynneillä...
  13. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Olen niin pahoillani kaikkien teidän puolesta jotka ovat joutuneet kuulemaan huonoja uutisia.:hug: Mulla on edelleen niin vähän oireita, että unohdan välillä kiireessä kokonaan edes olevanikaan raskaana, koko raskaana olo muutenkin tuntuu todella epätodelliselle vaikka olen ultrassa idun...
  14. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Voi ei Luna85 mikä neuvolakokemus. :( Juuri tuota itse pelkäsin neuvolakäynniltä, varsinkaan kun terkka ei ollut entuudestaan tuttu, mutta onneksi osui todella mukava täti kohdalle, on vielä tytönkin neuvolatäti, joten mennään kohta sitten samalle tädille 5v neuvolaan tytön kanssa. Ei tosiaan...
  15. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Tänään oli ensimmäinen neuvola ja aika turha käyntihän tuo nyt itsensä puolesta on, tunti jaariteltiin terveydestä ja kirjattiin tietoja ylös sairaalalle menevään lähetteeseen ja neuvolan papereihin. Mitään ei tosiaan kuunneltu sydänääniä tai puhuttu mistään varhaisultrista, mutta tähän olin jo...
  16. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Tänne tulee aina vähemmän kirjoiteltua kun ei viitsi puhelimella pikaisesti kirjoittaa toisin kuin fb:n puolelle. :) Mutta tänään minulla oli tosiaan varhaisultra ja pahin paniikki oikeastaan iski vasta sitten aulassa aikaa odottaessa. Kätilö ultrasi vatsan päältä ja hyvä syke sieltä löytyi...
  17. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Voimia zannukalle, toivottavasti pian tärppää uudelleen ja pikkuinen pysyy matkassa.:hug: Minä sain varhaisultra ajan nyt torstaille 28.2 kello 11.30. Nyt jännätään vaan siihen saakka mitä yllätyksiä ultra tuo tullessaan, toivottavasti on vain positiivisia yllätyksiä. :) Oireita on onneksi...
  18. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Täällä ollaan edelleen, olen välillä käynyt lukemassa mutta ahkerammin tulee päiviteltyä tuota fb:n puolta.:) Huomenna paukkuu 7+0, eli tänään on viikkoja 6+6. Oikeastaan tuonnekkin voisi etusivulle vaihtaa neuvolan mukaan ehkä kuitenkin oikeamman lasketun ajan eli 12.10. Pelkotilat...
  19. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Niin ja finneistä... Mä olen aivan kamalan näköinen! Ihanan freesi olo suihkun jälkeen kun koko naama on täynnä ties minkä kokoista hormooninäppylää, mieskin jopa kauhistui kun tulin suihkusta.:laugh: Huomenna vielä tiedossa edustus juhlat, ei muuta kuin pakkelikerrosta kerroksen päälle.:D
  20. M

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Tänään on taas illalla nippaillu pitkästä aikaa vatsaa ja sitkeää valkovuotoa vaan tulee koko ajan housuihin, tänään taas on oikein tullut kunnolla ja tämä kun yhdistetään vatsan nippailuihin, niin olen kyllä taas ravannut vessassa tarkistamassa tilannetta, usein olen jo ollut sitä mieltä, että...

Yhteistyössä