Hakutulokset

  1. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Helmikuussa *

    Mulla muuten istukka oli ilmeisesti aika lailla etualalla kun neuvolassa koitettiin sykkeitä kuunnella, oli hankalaa löytää istukan suhinan läpi mitään ja sit pitikin vähän niinku sivusta kaivaen etsiä syke, joka löytyi sitten oikealta alavatsalta anturi melkeenpä poikittain. :) Mutta silti...
  2. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Dadalle: Liikkeitä tuntui ekaks semmoisina pieninä rapinoina oikealla alavatsalla, samassa kohtaa mistä kuului neuvolassa sydänäänet. Pari viikkoa sen jälkeen alkoi tuntua venyttelyn tunnetta, kirjaimellisesti siis että lapsi ois venytellyt itseään kohdun seinämiä pitkin, niitä tuntui...
  3. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Heippa :) Nyt tunnen ihan selkeesti kans liikkeet, tosin aika harvakseltaan vielä, mutta kuitenkin. Alkoi tuntua viime viikon puolella, eli 16+ jotain. Tuntuu niinkun vauva venyttelisi itseään ihan niin pitkäksi kuin voi, että pää ottaa toiseen reunaan ja jalat toiseen. Enpä toki tiedä mitä...
  4. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    En kans tiedä johtuuko siitä, että aurinko on päättänyt alkaa taas paistaa, vai että raskaudessa on vihdoin se hurja väsymysaika mennyt poispäin, mutta energiaa on taas ihan eri tavalla. Oon toki nyt kuukauden verran ollut lomallakin, ja sen aikana nukuin kyllä paljon, mutta ihan nämä viime...
  5. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Laitan vielä tämän yhden linkin kun oli hauska, ja kun tämän luki niin tuli kyllä vahvistus, että omalle olollekin tuo kestokrapula on oiva nimitys! Yh! Huumorilla eteenpäin :) Project Mama: Raskausviikot explained
  6. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Moiks! :) Mulla on ollut jo tosi kauan tytölle nimi mietittynä, mutta nyt kun on sitten oikeasti raskaana niin kyseinen nimi ei tunnukaan enää hyvältä. Toisaalta tuntuu että poika ois tulossa, että onko se sitten joku ihmeellinen alitajunnan taidonnäyte että tyttönimi ei tunnu hyvältä pojalle...
  7. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Heipsan! :) Kyllä nämä viikot vaan etenee vaikka tuntuu välillä että aika menee niiiin hitaasti.. :) Kävin yhdeltä äitikaverilta hakemassa kassillisen niille pieneksi jääneitä tai muuten vaan käyttämättömiä vauvanvaatteita, ja voi että miten ihanaa niitä onkaan hypistellä ja kuvitella...
  8. N

    Heinäkuun hellemasut 2013 * Tammikuussa *

    Heippistä odottavaiset äidit, täällä olisi yksi ensimmäistään odottava Vantaalaismamma joka voisi kans liittyä tähän keskusteluun. :) LA on 4.7. Olen 23, helmikuulla täytän 24. Kättärille ollaan menossa synnyttämään. Kertoilen myöhemmin vähän lisää, kun kerkeen! :) Nipas 14+1

Yhteistyössä