... ja söin kokonaisen DrOetker salamipizzan. Tänään. Ja muiden tietämättä yksin kotona nyt ollessa. Muu porukka varmaan nauttii jotain hienoa iskän kanssa Jumbon Flamingossa.
Onhan tämä masentavaa kyllä, mutta kuten sanoit, vähän kun jaksetaan, niin pitkin harppauksin kohti valoa mennään. Vielä kun näkisi lumen tulevan, vaikka vähäisenkin.
Mystinen kysymys. Itsellä ei kyllä ole mitään etukäteen harkittua manööveria käsien suhteen. Ne varmaan heittelee sinne sun tänne, mutta yleensä jostain kohtaa toisesta kiinni pidellen.
Nii'in, ei vaan. Ei taida tämän loman aikana saada edes vaaleata raitaa rannekellon ja sormusten alle. Aurinko lomailee jossain muualla, mutta lomailkoon. Ollaan tyytyväisiä tähänkin ja ei tulisi edes mieleen tuppautua jollekin äkkilähdölle meluisaan ja likaiseen etelään aurinkoöljyjä...
Ei löydy pyjamaa meidän kaapeista. Ei lapsen eikä meidän vanhempienkaan. Ohut pyllyn peittävä t-paitaon hyvä ja mies vetäisee ohuet yöshortsit jalkaan. Välillä nekin unohtuu.
Hienot on hanget. Teki mieli mennä tuohon meren jäälle, mutta varoituksista vaarin ottaneena, niin eipä sitten sinne. Ihailtiin vaan kirkkautta ja juniori kurvaili fillarilla kumpuja ylös ja alas. Huomenna taas!