Sanotaan, että pitää puhua, muttei sitten kumminkaan. En tajua tällaista. Ihminen luo käsityksen ympäröivästä maailmasta puhumalla, kuuntelemalla ja aistimalla, eikö vaan? Pitääkö olla niin herkkäperseinen, ettei kestä ajatusta muiden puheista vai eikö oma elämä kestä päivänvaloa tai käsittelyä?