Ensinnäkin: minua potuttaa se, että kuvitellaan sen oman maan valtauskonnon olevan kaikkien uskonto. Toiseksi: miksi niihin ei voisi suhtautua samalla tavalla? Kolmanneksi: en tule inttämään ellei minulla ole argumentteja ja jos aihe ei kiinnosta.
Missään buddhalaisuuden suuntauksessa ei uskota Buddhan olleen jumala. Buddha on valaistunut eli päässyt Nirvanaan. Se on sama kuin kristinuskossa pyhän hengen kosketus.
Eikö islamia saa puolustaa? Miksi oman maan valtauskonnon pitäisi olla minun uskontoni? Ja minusta kaikki uskonnot ovat samalla viivalla.
Olen yleensä heikomman puolella, ja tässä ketjussa on hyökätty täysin asiattomasti islamin kimppuun. Yhtä typerä uskonto se minusta on kuin muutkin, mutta...
Paskanmarjat. Mikään buddhalaisuuden suuntaus ei usko Buddhan olleen jumala. Sen sijaan hinayana-buddhalaisuudessa uskotaan tuhansiin jumaliin. Buddha itsessään oli buddhalaisuuden mukaan profeetta. Kuten myös Jeesus, by the way.
Minusta kaikki uskonnot ovat vain ihmisten hallitsemiseksi kehitettyjä oppirakennelmia. Se on se vika. Fiksuutta on uskoa itseensä ja omaantuntoonsa ja olla välittämättä ismeistä. Buddha - jota pidän esimerkillisenä henkilönä - ei halunnut että häntä palvottaisiin, vaan että ihminen itse uskoisi...
4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5. verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
Minä taas en usko mihinkään jumaliin tai muihin yliluonnollisiin olentoihin. Enkä syntiin. En hae anteeksiantoa mistään tai keneltäkään. Toki elän niin, että omatuntoni olisi mahdollisimman puhdas. Ja omatuntoni on ainoa opastajani.