Pojat ja nuoret miehet ovat lähteneet vastaiskuun woketusta ja aakkostelua kohtaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No eihän Tate nyt mitään tuollaista opeta.

Ja sitä paitsi tämä Tate keissi on perattu Jenkeissä jo vuosia sitten, luulin että Suomessakin. Kyllä me tästä puhuttiin perheen kesken 3-vuotta sitten, jolloin asia oli ”fresh”.

Ja, edelleenkään, Tate ei ole kasvatusvastuussa lapsestasi vaan sinä.

Ai ei opeta vai? Ja miksi tuollaisen nuijan pitäisi ylipäänsä mitään opettaa?

Juu luojan kiitos olen vastuussa eikä tuollainen tyyppi. Täysi-ikäisyyttä lähestyvä kuopus on onneksi fiksu ja huomaavainen.
 
Kerro ihmeessä, millaisia pikku herrasmiehiä taten opeissa tulee.
No jos vertaan omiini niin he kunnioittavat terveesti itseään ja tätä kautta tietenkin myös muita. Ovat itsevarmoja, uskaltavat sanoa ei epäedullisille asioille. - Ei tullut roadmaneja!😁
Heillä on kova itsekuri ja tsemppaavat myös muita. Ovat balanssissa ja tyytyväisiä. Huomioivat muut ihan käytännössäkin: käyvät muun muassa naapurin mummolle kaupassa. Tämä lähti siitä kun jo pienenä halusivat kantaa mummon kassit kaupalta. Keräilivät myös irtoroskat kaupan edustalta roskapönttöön!🥹
Meidän lapset nousevat julkisissa kulkuvälineissä seisomaan oitis, ja tarjoavat paikkaa pyytämättä.
Olen saanut paljon palautetta lapsistani ja taas tuli yksi viikko sitten. Tyttö oli yöbileissä lukiokaverinsa luona ja hän ainoana oli pyytänyt perheen äidiltä lupaa saada auttaa brunssin pois siivoamisessa. Perheen äiti halusi osoittaa minulle viestissään vuoden kasvatuspalkinnon!🤣

Olen lasteni suurin fani muuallakin kuin kisakatsomossa😍 (ovat myös ansioituneita kilpaurheilijoita).
 
Ai ei opeta vai? Ja miksi tuollaisen nuijan pitäisi ylipäänsä mitään opettaa?

Juu luojan kiitos olen vastuussa eikä tuollainen tyyppi. Täysi-ikäisyyttä lähestyvä kuopus on onneksi fiksu ja huomaavainen.
Pojat ja miehet ovat unohdettu, heistä yritetään tehdä muun muassa tyttöjä ja naisia, vaikka ovat ihan eri planeetalta jos aivoja katsoo!

Jonkun on pidettävä poikien puolta!
On meillä onneksi Jordan Petersonkin, joka poikien puolta pitää!❤

Meidän perheessä pojat saavat olla poikia ja tytöt tyttöjä! Ei tulisi mieleenkään tuutata lapsille homohumppaa tai kieltää poikien jutut liian vaarallisina tai sopimattomina! Nykytoksinen maskuliinisuus on syntynyt vasta kun maskuliinisuus kiellettiin ja homohumppa saapui! Mikään ei ole niin vaarallinen kuin heikko mies!
 
Tajusi, että siitä uskonnosta löytyy miehen onni.
Luulen että Islam
on saanut lisää jalansijaa koska muuta konservatiivista ei ole tarjolla. Kristinusko lähti mukaan homohumppaan ja väkersi sateenkaarikirkkoja!
 
En nyt lähtisi ottamaan "kasvatusvaikutteita" Andrew Tatelta, Ja jos ei pysty itse kasvattamaan omista pojistaan miehiä, joilla on hyvä itsetunto, käytöstavat, moraalikäsitykset ja arvomaailma kohdallaan sekä tekemiseen, yhteisiin asioihin vaikuttamisen halua ja oman elämänsä hallinnan halua ja tahtoa, niin syypää löytyy peilistä. Noista 'influenssareistakin' kun näkee kauas kuka on loppujen lopuksi aivan eksyksissä jo itsensä kanssa mutta kun puheenlahjat ovat autokauppiaan luokkaa, niin sattuuhan sitä vahinkoakin.
Maalaisjärki kunniaan.
 
Näinpä, mutta eivät vanhemmat nykyään enää kasvata lapsiaan! Näkeehän tämän valitettavan negatiivisen muutoksen nuorisossamme.
Nyt myös ihan perusasioissa lintsataan: motoriset taidot eivät kehity, lapset eivät osaa juosta tai tehdä kuperkeikkaa!!!! Ja saavat paniikkikohtauksen kun hikoilevat - se on niin tuntematon asia heille! Tästä oli uutisissa muutamia viikkoja sitten. Yritän etsiä jutun.

Löytyi:
 
No jos vertaan omiini niin he kunnioittavat terveesti itseään ja tätä kautta tietenkin myös muita. Ovat itsevarmoja, uskaltavat sanoa ei epäedullisille asioille. - Ei tullut roadmaneja!😁
Heillä on kova itsekuri ja tsemppaavat myös muita. Ovat balanssissa ja tyytyväisiä. Huomioivat muut ihan käytännössäkin: käyvät muun muassa naapurin mummolle kaupassa. Tämä lähti siitä kun jo pienenä halusivat kantaa mummon kassit kaupalta. Keräilivät myös irtoroskat kaupan edustalta roskapönttöön!🥹
Meidän lapset nousevat julkisissa kulkuvälineissä seisomaan oitis, ja tarjoavat paikkaa pyytämättä.
Olen saanut paljon palautetta lapsistani ja taas tuli yksi viikko sitten. Tyttö oli yöbileissä lukiokaverinsa luona ja hän ainoana oli pyytänyt perheen äidiltä lupaa saada auttaa brunssin pois siivoamisessa. Perheen äiti halusi osoittaa minulle viestissään vuoden kasvatuspalkinnon!🤣

Olen lasteni suurin fani muuallakin kuin kisakatsomossa😍 (ovat myös ansioituneita kilpaurheilijoita).
Olet hyvin todennäköisesti saanut omista lapsistasi kasvatettua vastuullisia, palvelevia ja hyviä kansalaisia ja iloitsen puolestasi, mutta he ja Andrew Tate ei kuulu samaan ketjuun.

Ei kaikki woken vastakohta tai maskuliinisuus ole tervettä. Älä niputa kaikkea.
Olen ehdottomasti sitä mieltä että miesten pitää olla selkeästi miehiä ja naisten naisia, mutta Tate ei ole paras tyyppi edustamaan miehekkyyttä, hänen pitäisi itse asiassa viettää loppuelämänsä turpa visusti kiinni ja hävetä menneisyyttään.
 
Lissu, sun tyttösihän pelaa jalkapalloa...Sehän on poikien laji ja suurin osa naisjalkapalloilijoista on lepakkoja. Ettei teillä pian tanssita homohumppaa tyttären makkarissa
 
Kyllä kuuluvat. Andrew Tatella on ihan hyviä juttuja. Poikanikin on häntä jonkin verran seurannut, mutta en tiedä ovatko vaikuttaneet. Olen kyllä hyvin nuoresta asti lapsiani opettanut että viime kädessä(kin) me vanhemmat kasvatamme lapset, ei netti, koulu tai kaverit/ulkopuoliset ihmiset. He myös uskaltavat kyseenalaistaa opettajien tarjoamaa infoa jne.❤

En ole kasvattanut palvelevia kansalaisia vaan balanssissa olevia tyytyväisiä elämän alkuja.
 
Lissu, sun tyttösihän pelaa jalkapalloa...Sehän on poikien laji ja suurin osa naisjalkapalloilijoista on lepakkoja. Ettei teillä pian tanssita homohumppaa tyttären makkarissa
En ole huomannut että olis jengeissä ollut lepakoita. Jos, niin eiköhän se ole joku normaali kokeiluvaihe nuoruudessa. Nykyään tosin lähtenyt lapasesta tyrkytetyn homohumpan vuoksi. Se on normalisoitu ja sitä jopa hypetetään.
 
Näinpä, mutta eivät vanhemmat nykyään enää kasvata lapsiaan! Näkeehän tämän valitettavan negatiivisen muutoksen nuorisossamme.
Nyt myös ihan perusasioissa lintsataan: motoriset taidot eivät kehity, lapset eivät osaa juosta tai tehdä kuperkeikkaa!!!! Ja saavat paniikkikohtauksen kun hikoilevat - se on niin tuntematon asia heille! Tästä oli uutisissa muutamia viikkoja sitten. Yritän etsiä jutun.

Löytyi:
Totta on, että tämän päivän vanhemmat ovat hukassa vanhemmuudessaan. Minun mielestä siihen vaikuttaa moni asia. Yksi on se, että ei ollakaan valmiita kohtaamaan ja ottamaan vastuuta pienestä uudesta ihmisestä - koska huomataan omien valmiuksien olevan ponnettomia. Ja jäädään siihen. Apua ei uskalleta pyytää, koska leimautumisen pelko. Toinen, ja painava, on tämä nettieläminen. Netistä imuroidaan vaikka ja mitä hömppää, sokeudutaan muiden luomille illuusioille ja mennään mukaan, kun ei ymmärretä itse käyttää aivoja, kyseenalaistaa mitään. Paskankin kun voi tätä nykyä markkinoida kultana. Oma asiansa on myös työelämän ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset vanhemmille. Helposti työ painostaa ja ottaa vanhemmilta suurimman osan niin henkisestä kuin fyysisestä jaksamisesta. Se kun ei riitä enää kotiin, niin on äärimmäisen helppoa vain antaa parivuotiaalle taaperolle ipad käteen, kun itse tekee samaa kännykkänsä kanssa. Ennen kun ei ollut netissä roikkumista, niin jopas osattiin myös olla. Liikuttiin enemmän. Oltiin kiinnostuneita asioista, ihmisistä, koko kylä kasvatti.
Elämisen eteen on vain nähtävä vaivaa. Pienen ihmisen kasvattamiseen tarvitaan yhdessäolemista, läheisyyttä ja aikaa. Pettymysten sietämisiä vanhemmaltakin. Ja loputonta kannustamista ja hyvän näkemistä.
Nyt vain on koko ajan jotain ihmeellistä vastakkainasettelua, joka ikinen taho ja tekijä nähdään omituisena kilpailijana ja pahoitetaan mieli sangen typeristä asioista. Jos lapsista ja nuorista halutaan yhteiskuntakelpoisia, tolkkupäisiä ihmisiä, niin se tarkoittaa "vain" heidän kanssaan siinä hetkessä olemista ja opettamista.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Mielestäni ihan yksinkertaisesti netissä käytetty aika vanhemmilla on vienyt ajan kasvatuksesta! Lapsillekin älylaite lyödään käteen varhain, mutta miksi? Siksi että vanhemmat saavat käyttää aikaa netissä!
 
En nyt lähtisi ottamaan "kasvatusvaikutteita" Andrew Tatelta, Ja jos ei pysty itse kasvattamaan omista pojistaan miehiä, joilla on hyvä itsetunto, käytöstavat, moraalikäsitykset ja arvomaailma kohdallaan sekä tekemiseen, yhteisiin asioihin vaikuttamisen halua ja oman elämänsä hallinnan halua ja tahtoa, niin syypää löytyy peilistä. Noista 'influenssareistakin' kun näkee kauas kuka on loppujen lopuksi aivan eksyksissä jo itsensä kanssa mutta kun puheenlahjat ovat autokauppiaan luokkaa, niin sattuuhan sitä vahinkoakin.
Maalaisjärki kunniaan.
Maalaisjärjellä minä olen pärjännyt. Nuoruudessani ei ollut verkkoa eli nettiä.
Vaikutteet saimme Suosikki-lehdestä ja kahviloiden nurkissa pauhaavista jukeboxeista. ”Nuoruus on seikkailu suunnaton.”
Palstan Lisbetti on olevinaan malliesimerkki yh-äidin kasvatusmetodeista ja niiden soveltamisesta. Itseään rintaan ylpeydestä takominen ja hehkutus voi tulla karvaana kalkkina takaisin myöhempinä vuosina. Elämässä mikään asia ei ole kirkossa kuulutettu. Kenen lapsesta tahansa voi tulla seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva. Ikävässä parisuhteessa elämä, ja siitä irti pääseminen voi johtaa ”ei enää ikinä parisuhteeseen” asenteeseen. Yksineläjien talous on nykyään suosituin elämäntyyli.
Olen huomannut, että kotimainen media haalii suurimman osan uutisista briteistä. Olen vieraillut siellä paljon, ja seuraan edelleen maan tilannetta.
Elämä UK:ssa on tällä hetkellä hyvin haastavaa vähävaraisille. asunnot ovat kylmiä, ja varsinkin eläkeläisille suositellaan vain peiton alla hytisemistä.
Suomen suurin ongelma on jatkuvasti kasvavat mielenterveysongelmat. Luultavasti suurin syy on internet.
Olin eilen hyvin monta tuntia netissä, jja söin vain mm. lautasellisen kaurapuuroa ja marjoja. Lähdin sitten illalla käymään Prismassa. Kannoin raskasta ostoskoria, ja menin kassajonoon. Alkoi huimata, ja siirryin yläkerran kassalle, jossa ei ollut jonoa. Kaivoin maksamisen jälkeen irtonamipussista suklaata, ja oloni helpotti.
Illalla taas selasin nettiä. Vauva av:n ketjussa joku kirjoitti, että keskustelupalstojen lukeminen on kuin joisi myrkkyä. Olen täysin samaa mieltä. Tuskin olen koskaan tavannut elämässäni niin hirveitä ja ilkeitä ihmisiä kuin netin keskustelupalstoilla.
seuraan vain vauvalta tällä hetkellä Helena Koivu-keskustelua, joka on karseaa luettavaa. Sovinistisiat ja itseään ylistävät naiset ovat siellä vauhdissa kellon ympäri.
Ykkösaamussa haastateltiin pääministeriämme. Ohjelmasta saa helposti käsityksen missä mennään maailmantilanteessa. Minua ei pelota mikään asia.
Jokaisen kannattaa pitää hyvää huolta ruutuajastaan. Olen lukutoukka ja liian kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.
Totuus on, ettei liika asioiden seuraaminen tee minulle hyvää.
Seuraamassani amerikkalaisessa saippuasarjassa psykiatrinainen kärsii sydämen vajaatoiminnasta. Selvisi, että kyseessä onkin särkyneen sydämen oireet.
Syynä voi olla joku lähiaikoina tapahtunut trauma. Minulle sattui noin vuosi sitten erittäin pelottava tapaus ulkomailla. Erehdyin ovesta, ja minua osoitettiin aseella.
Luin Hesarista, että Krista Kiurua pahoinpidellyt mies on syyllistynyt lukemattomiin vastaaviin tapauksiin aiemmin. Jos ihminen ei reagoi ikäviin tapauksiin henkisesti, jokin sisäelin pistää hanttiin. Mietin eilen lyyhistynkö Prisman kassalle. Istahdin sitten tuolille, ja joku ohikulkija katsoi minua arvioivasti. Olen varma, että olisin heti saanut ensiapua.
Summa summarum. Antakaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Olen erittäin ylpeä lapsistani ja heidän perheistään. En ota heidän elämästä itselleni kunniaa.
Tein vain parhaani. Koko ”kylä” ja maailma kasvattivat lapsiani. Vaimeudet ovat kasvattaneet minua eniten.
Suljen netin, ja keksin jotain muuta tekemistä. Ehkä valmistan maukkaan smoothien.
Olkaa hyvät, ja jättäkää ikävät kommenttinne kirjoittamatta. Pyyntöni koskee seuraajiani, joiden nimimerkkejä ja muutamaa vierailijana kirjoittavaa en viitsi mainita.
 
Juu, kyllähän lapset kaverin äidille kertoo omasta seksuaalisuudestaan.
Onko lasten ja nuorten vaikea avautua sinulle?

Tätä voisi miettiä…
Sinun tulisi olla kaikille lapsille turva ja (tarvittaessa) kasvattaja (minun mielipide).
 
Yhteistyössä