Huomasitteko että talous alkoi elpyä heti Natoon liityttyä?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suomen talous on alkanut osoittaa vahvistumisen merkkejä Natoon liittymisen jälkeen. Emme ole joutumassa kansainvälisen talouden marginaaliin, kuten Naton ulkopuolella olisi ollut vaarana. Koska Putinin sota jakaa valtioita taloudellisiin leireihin, ei Suomella ole varaa tipahtaa mihinkään välitilaan, vaan verkostoituminen läntiseen kaupankäyntiin on vientiteollisuudelle välttämätöntä.
 
vierailija
Talous alkoi elpyä Natoon liittymisen jälkeen?

Ei, vaan talous alkoi huonontua OrpoPurran hallituksen aloittamisen jälkeen ja on nyt EU:n peränpitäjä, vaikka Suomessa on samat suhdanteet kuin muissakin EU-maissa.

Suomen työllisyys on vuodessa mennyt takapakkia lähes 50 000 hengellä, vaikka Orpo, Purra ja Satonen lupasivat 60 000 työpaikkaa lisää.
Suomen työttömyys meni tänä vuonna ohi Ruotsista, jonka työllisyyspolitiikasta Satonen ottaa mallia, EU:n kolnanneksi huonoimmaksi Espanjan ja Kreikan jälkeen ja työttömyytemme kasvaa EU-maiden toisiksi nopeiten Liettuan jälkeen ollen jo 8,3%. Asiantuntijat pelkäävät Suomen työttömyyden nousevan syksyn aikana 9%:iin. Laaja työttömyys on jo 15%.

Velanotto hakkaa ennätyksiä, VM:n arvio tällä kaudella huimat 60,2 mrd euroa 151,8 mrd€ -> 212 mrd€.

Paskaa oikeistopolitiikkaa! Suomen Natoon vienyt Marin olisi kakkoshallituksessaan pitänyt mittaushistorian korkeimmaksi saadun työllisyysasteen ylhäällä, ja velanottoakin Marinin hallitus sai kriisien: pandemia ja koronakriisi helpotuttua laskettua, kun nyt se kasvaa ilman kriisejä..ellei kauhukabinettia ja sen oikeistopolitiikkaa miellä kriisiksi, joka se on.
 
vierailija
Natoon oli parasta liittyä ja Ukrainaa pitää tukea, mutta OrpoPurran oikeistohallituksen takia Suomen talous kyntää EU-maiden syvimmällä ja työttömyys kasvaa toisiksi nopeiten, vaikka kaikkialla on samat suhdanteet. Äärimmäisen huonoa ja tuhoisaa oikeistopolitiikkaa. Kokoomuksen ja persujen kannatuksen romuttumista pidättelee enää ainoastaan itärajan takainen pelkoporno, jota oikeisto-omisteinen kaupallinen valtamedia tuuttaa, ja saattaapa siihen mahtua muutama "penan kyselijöiden" false flag casekin.
 
Veti Eteläranta 10:n ja Töölönkatu 3:n hiljaiseksi 😱
 
vierailija
Talous alkoi elpyä Natoon liittymisen jälkeen?

Ei, vaan talous alkoi huonontua OrpoPurran hallituksen aloittamisen jälkeen ja on nyt EU:n peränpitäjä, vaikka Suomessa on samat suhdanteet kuin muissakin EU-maissa.

Suomen työllisyys on vuodessa mennyt takapakkia lähes 50 000 hengellä, vaikka Orpo, Purra ja Satonen lupasivat 60 000 työpaikkaa lisää.
Suomen työttömyys meni tänä vuonna ohi Ruotsista, jonka työllisyyspolitiikasta Satonen ottaa mallia, EU:n kolnanneksi huonoimmaksi Espanjan ja Kreikan jälkeen ja työttömyytemme kasvaa EU-maiden toisiksi nopeiten Liettuan jälkeen ollen jo 8,3%. Asiantuntijat pelkäävät Suomen työttömyyden nousevan syksyn aikana 9%:iin. Laaja työttömyys on jo 15%.

Velanotto hakkaa ennätyksiä, VM:n arvio tällä kaudella huimat 60,2 mrd euroa 151,8 mrd€ -> 212 mrd€.

Paskaa oikeistopolitiikkaa! Suomen Natoon vienyt Marin olisi kakkoshallituksessaan pitänyt mittaushistorian korkeimmaksi saadun työllisyysasteen ylhäällä, ja velanottoakin Marinin hallitus sai kriisien: pandemia ja koronakriisi helpotuttua laskettua, kun nyt se kasvaa ilman kriisejä..ellei kauhukabinettia ja sen oikeistopolitiikkaa miellä kriisiksi, joka se on.
Etsi itsellesi töitä.
 
Yhteistyössä