vierailija
Linkkiä en voi ikävä kyllä laittaa sen.suurin vuoksi, tässä lisätietoa kuitenkin:
(N)äihin kuului muun muassa suomea puhuvien pakkoruotsalaistamista, syrjintää ja rotutieteellisiä tutkimuksia.
Ruotsin valtio aikoo rahoittaa suomalaisten kokemien vääryyksien tutkimista miljoonalla kruunulla (noin 100 000 euroa).
Sovinnon puuhamies Terje Raattamaa sanoo, että sovinnolle on annettava sen vaatima aika. Totuus-ja sovintokomissio aikoo puhua kaikkien sorto kokeneitten kanssa, jotka ovat halukkaita kertomaan kokemistaan ihmisoikeusloukkausrikkomuksista. Monet näistä ihmisistä ovat jo iäkkäitä, ja ovat vaienneet vuosikymmeniä.
Raattamaan mukaan sovintoprosessi alkaa Ruotsin valtion virallisella anteeksipyynnöllä.
Ruotsin vihreän Ympäristöpuolueen puheenjohtaja esitti vuonna 2009, että Ruotsi pyytäisi anteeksi suomalaisten sortoa. Ruotsin silloinen hallitus ei lämmennyt ajatukselle, ja tuolloinen Suomen pääministeri Matti Vanhanen ei pitänyt tarpeellisena Ruotsin anteeksipyyntöä.
Elikkä valtamedia ei voi mitenkään sallia totuutta uutisoitavan että ME SUOMALAISET olemme niitä todellisia uhreja! Suomalaiset kokeneet pahinta rasismia maailman kansoista ja uhrimme haluttu hiljentää! Sama jatkuu yhä, nyt uudet sortajat maassamme ja jälleen meitä rais.ka.taan, ryös.tetään ja kansanmur.hataan vain ihonvärimme tähden!